torstai 25. lokakuuta 2012

Päivi Räsänen, oletko kuulolla?

Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan alkoholistit kuolevat jopa kaksikymmentä vuotta nuorempina kuin muut. Entäs sitten? Alkoholisteillahan on enemmän elämiä kuin keskivertokissalla, viinaan kuoleva ennättää todennäköisesti välttää kuoleman viisitoista kertaa ennen kuin lopulta napsahtaa. Eikö siinä ole jo vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittämiin yhdelle? Esimerkiksi jos lentää sivistyneen illanvieton jälkeen polkupyörän selästä pää edellä suoraan pientareella olevaan kivikasaan (helmets are for pussies), siitä voi selvitä muutamalla katkenneella hampaalla ja turvonneella naamalla. Jos sama tapahtuisi selvin päin olevalle, olisi tuloksena luultavasti aivovamma.

Puhutaan juopon tuurista, eikä aiheetta. Nimittäin losangeleslaisen tilastotutkimuksen mukaan humaltunut selviää 65 prosenttia todennäköisemmin onnettomuudesta hengissä. Alustavat tulokset vaativat kuulemma vielä lisätutkimuksia. En ymmärrä miksi tätä pitäisi tutkia yhtään enempää! Uusien tietojen valossa leikkauspöydällekin pitäisi päästä ainoastaan juovukkeessa. Jos joudun leikkaukseen, aion vaatia että minut ja samalla myös leikkaava lääkärini huolehditaan sopivaan seilinkiin, jotta tuplaan mahdollisuuteni selviytyä. Kossu helpottaa varmasti lääkärinkin jännitystä ja tuo rentoutta skalpellin heilutteluun.

Alkoholijuomille persoja suomalaisia kohdellaan kaltoin. Oikeusmurhan koki äskettäin eräs 57-vuotias mies, joka kruisaili mopolla perikunnan talolle tulittamaan supikoiria ja teeriä. Kiivaimmassa metsästysinnossa häneltä oli unohtunut hankkia luvanvarainen ase ja odottaa kärsivällisesti rauhoituskauden yli. Vahinkoja sattuu. Nyt tullaan siihen oikeusmurhaan: mies oli juonut vain kolme olutta illalla ja kaksi aamulla, ja silti mittari näytti yli kolmea promillea. Älytöntä, ettei mittareissa ole minkäänlaista laadunvarmistusta, mainehan tässä menee hyviltä ihmisiltä! Päivi Räsänen, mikset puutu tähän?!

Aiheeton alkoholistiksi leimaaminen koskee syvän kansan rivien lisäksi myös julkkiksia. Pahoitin elokuussa mieleni, kun kuulin että Dingon väitettiin esiintyneen humalassa Siilinjärvellä Uneton yö -tapahtumassa. Uskokaa kun teille sanotaan - vika oli äänentoistossa eikä esiintyjässä! On ihan yleisesti tiedossa, että äänentoisto-ongelmat aiheuttavat epäselvän laulun lisäksi myös horjahtelua ja kompastelua (sisäkorvaongelma tai jotain). Neumann yritti vielä keikan aikana hypätä kunnon rokkistaratyyliin esityksestä villiintyneen yleisön sekaan, mutta avomieheni veli esti yrityksen tuuppaamalla ukon takaisin lavalle. (Ei pysyneet sukulaisentekeleeni näistäkään talkoista erossa ja menivät pilaamaan hyvän esityksen)

Alkoholisteilla on ikävä maine, mielestäni aivan turhaan. Etenkin delirium-tilassa olevan henkilön kanssa ei kyllä tule yhtään tylsää hetkeä. Ai eikö ole kokemuksia? No minäpä kerron.

On virkistävää väitellä esimerkiksi siitä, onko margariinipakkauksen reunaan jäänyt punainen väri vain palanen päällä ollutta foliokantta vai onko se jäännös rasiaan salakavalasti laitetusta myrkystä. Kotitekoinen turvallisuuspalvelu ja kulunvalvonta on myös korvaamaton lisäominaisuus: saat jatkuvia ilmoituksia autojen saapumisesta ja lähtemisestä kun voisit vaikka vannoa, että ketään vieraita ei ole käynyt pihassa päiväkausiin. Lisäksi puolestasi kytätään merkkejä vieraiden asunnossa käymisestä etsimällä tästä todisteita mm. kurkkimalla taulujen taakse. Looginen paikka esim. salaviestien jättämiseen, eikö?

Myös äkillinen uskoon tuleminen on aika vaikuttava kokemus – raamattua rapistellaan pienessä psykoosissa muuten ihan urakalla! Tutut luonnonilmiöt ja fysiikan lait on myös syytä laittaa todelliseen testipenkkiin: someone is totally fucking with your head, jos aamulla on nurmikossa kastetta. Jumalauta! Kuka nyt ois semmoisesta älyttömyydestä kuullut, että ruoho voi olla aamulla märkää?! Syynä tähän ei voi olla mikään muu kuin se, että joku on käynyt tahallaan kastelemassa nurmikon puutarhaletkulla (jatkopäätelmä: lisättävä valvontaa kiinteistössä ja tontilla). Ja likipitäen  yhtä yliluonnollinen ilmiö on se, että pakastimesta jääkaappiin edellisenä iltana nostettu jauhelihapaketti ei olekaan ennättänyt sulaa yön aikana. Joku hiippailija on ihan varppina vienyt jauhelihan yöllä takaisin pakkaseen ja palauttanut sen jäisenä jääkaappiin ennen kuin muut ovat heränneet. Kaste ja pakasteiden hidas sulaminen jääkaapissa – never heard.

Maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin. Ja vähän muidenkin.

1 kommentti: