tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ennen oli kaikki paremmin


Iltalehdessä oli tarinaa kansalaisista, jotka haluavat säilyttää vanhat puhelimensa käytössä. Järkiporukkaa. Meillä töissä pakotetaan uusimaan puhelimet muistaakseni kahden vuoden välein. Hirvee revohka. Ei oo kertaakaan sattunut semmoista, että kaikki yhteystiedot, viestit, kuvat, muistiinpanot ja kalenterimerkinnät olisivat siirtyneet suosiolla puhelimesta toiseen. Kuussa on käyty ja atomeja halkaistu ja tämmöistä tämä paska on.

Puhelimissa on liikaa ominaisuuksia. Heti kun tätä aateekoota ja intternettiä alettiin enemmälti tunkea matkapuhelimiin, astuttiin virtuaaliseen lehmänpaskaan. Ennen puhelimen kaatoi ainoastaan painovoima. Nyt niitä kaatavat onnettomat koodarit. Kaipaan ensimmäistä puhelintani. Sillä pystyi soittamaan puheluita, lähettämään ja vastaanottamaan tekstiviestejä, herättämään itsensä aamulla ja pelaamaan matopeliä. Eikä mitään muuta.

Piti valita muutama viikko sitten uusi puhelinmalli. Ensin en vastannut IT:n lähettämään tiedusteluun mitään pelatakseni aikaa. Sitten vasta kommentoin kun asiasta tiedusteltiin minulta toistamiseen. Valitsin paniikissa Lumikon, kun en minä muita silleen tiiä kun ei kiinnosta. Luuri toimitettiin nopeasti. Liian nopeasti. Avasin paketin ja ihan ensimmäisenä ihmettelin, että saavatko Nokian asiakkaat nykyään lahjaksi hopeanvärisiä riipuksia. Manuaalin tarkastelun jälkeen selvisi, että kyseessä oli avain, jolla pitää avata SIM-kortin kämppä. En saanut sitä avattua ja piti pyytää työkaveri apuun siinä vaiheessa, kun avain oli jo vääntynyt. Kärsivällisyyteni loppui tähän käyttöohjeen kohtaan yksi. Nyt luuri on odottanut käyttöönottoa sohvankaiteella varmaan viisi viikkoa. 


Mitähän aihetta noillakin on hymyillä pakkauksen kyljessä? Eivät varmasti virnuile rakkaudesta Nokiaan vaan puhtaasta vahingonilosta. Vielä sanon sen, että Lumikko on niin helvetin iso, että eihän se mahdu minkään mun käsilaukun kännykkätaskuun. Käsilaukkujen evoluutio ei ole pysynyt samassa tahdissa.

Hyh.


34 kommenttia:

  1. Nimenomaan!
    Meilläkin pakotetaan vaihtamaan luuria kahden vuoden välein, vaikka vanhassa ei ole mitään vikaa.
    Nyt olin pakotettu lumikkoon minäkin. Karsee vekotin, painaakin tonnin. Ärsyttävää ja karseeta tuhlausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis millä alalla te oote kun pakotetaan vaihtamaan puhelin ? :o

      Poista
    2. IT-alalla. Toinen paha on tietokoneiden vaihtopakko. Aina menee päivä, jos riittääkään, kun saa asennella kaikki ohjelmat uuteen koneeseen. Ihan perseestä. Minusta nähden pitäis olla sallittua käyttää vekottimia siihen asti kun ne on käyttökunnossa.

      Poista
  2. "Nyt luuri on odottanut käyttöönottoa sohvankaiteella varmaan viisi viikkoa."

    Onko muuten suomessa sellainenkin sananlasku että pata kattilaa soimaa? En tiijä mistä se putkahti mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. : DD nyt pisti vähän hymyilyttämään!

      Poista
  3. Ei ikinä enää yhtäkään Noksua tule mulle. Yksikään ei ole ikinä toiminut puolta vuotta pidempään. Samaa angstia tunnen myös omppua kohtaan, joten ei sitten sitäkään. HTCn nimeen vannon ja vaihda en! :D Onnea Lumikon kanssa :D

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli asiaa. Ihan joka riviltä. Olen onnistunut viivystystaktiikassani sen verran, että tiedän (varma tieto), että meillä IT-porukalla on vielä yksi akku minun vanhaan puhelimeeni. Paljastivat vahingossa. Meinaan selvitä eläkkeelle tällä. Ei kovin kauaa enää.Voin soittaa, laittaa tekstiviestin, pääseninternettiin. Pelejä en käytä mistään koneesta. Ja se mahtuu käsilaukkuun. Mikähän on yhden perusnokian akun ikä? "Kahdesta en luovu: Nokia E51 ja aamun eka kahvi"

    VastaaPoista
  5. Virtuaalinen lehmänpaska. Loistokäsite, jonka otan välittömästi käyttöön, virtuaalialalla kun "työskentelen" (eikö työskentelystä tulekin mieleen käyskentely, siis hitaasti kävelehtiminen).

    VastaaPoista
  6. Aamen! Ahistaa se tosiasia, että kun tuosta perusnokiasta (4vee, toimii, en edes muista mikä malli se on, ihan sama) aika jättää, on melkein pakko vaihtaa tyhmä-älypuhelimeen jossa ei ole edes ihmisnäppäimiä. Siis sellaisia oikeita runtattavia numeroita, vaan pitää opetella hipeltämään ja hitveltämään sitä ruutua kui joku vitu perhone. Ja että ladata täytyy _joka päivä_. Mitvit!!!!

    VastaaPoista
  7. Kiitosta vaan, mut heitettiin just luennolta huonon käytöksen vuoksi (=kirjoitit liian hauskan tekstin ja nauratti armottomasti). Natsit!

    Mutta joo, itse sain justiinsa eilen uuden kännykän koska joku vajakki vei mun rakkaan karvalakkimallin (<3). Uusi kätkä on simppelein mikä kaupasta löytyi. Silti siihen on onnistuttu änkeämään internetti, soittoääni ja vaatemuunnin. En tajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarkennuksena: laitteeessa on omien soittoäänien sävellysohjelma. Niin askeettinen en ole, etteikö soittoääntä saisi kännykässä olla >:)

      Poista
  8. Minäkään en ymmärrä miksi puhelimessa pitää olla kaikkea liikaa. Onhan se kätevä, että siinä on kamera jos ei tule kameraa joka paikkaan raahattua ja näkee vaikka ketun keskellä kaupunkia (sattui minulle muutamia vuosia sitten, jäi poseeraamaankin, mutta ei ollut kameraa), mutta ihan tarpeettoman isokokoisia ovat ja hirveitä akkusyöppöjä. Pikkuveljen morsiamen Lumia lähti parin kuukauden jälkeen huoltoon, pikkuveljen oma puhelin sekin meni huoltoon PARIN VIIKON jälkeen. Oma perusmalli toimii onneksi ja samoin toimisi yhä se 10 vuotta vanha nokia 3310, joka jossain porukoiden laatikon perällä yhä odottaa ;P

    VastaaPoista
  9. Mä sain käsiteltäväks kans tontapasen Nokialaisen. Kaks kuukautta viittin sitä RAAHATA taskussain, sit vaihoin sen takas vanhaa puhelimeeni, mikä mahtuu sulettuu nyrkkii. uutuus kerää pölyä kaapin hyllyllä. Mä en siihen enää koske.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nyrkinmitta on hyvä. Semmonen pitää olla luurin että kouraan mahtuu.

      Poista
  10. Älypuhelimessa kaikki äly menee siihen puhelimeen ja käyttäjä on ihan hukassa. Yks hyvä juttu sentään lumikosta löytyi nimittäin ihan toimiva ja hyvä, suomea puhuva navigaattori, joka pelasti meikäläisen kun maalaisena jouduin yhden viikonlopun pk-seudulla pyörimään.

    VastaaPoista
  11. Oma alkuperäinen oli Nokian neljänneskilonen järkäle jossa oli ulkonen antenni. Akku kesti kuukauden kerrallaan. Uudella puhelimella jos puhuu joutuu lataamaan joka toinen päivä. Pitänee heittää vesilintua tälläkin kohta.

    VastaaPoista
  12. olen ollut tyytyväinen lumiaani, vaikka olikin äärettömän karua vaihtaa monta vuotta hyvinpalvellut suhtkoht peruskännykkä älypuhelimeen, joka tuntuu välillä olevan omistajaansa älykkäämpi.

    VastaaPoista
  13. Lumia ei vaan ole käytännöllinen, ihan muuhun tarkoitettu kuin jokapäiväiseen rutiinikäyttöön. Pyllystä! Vaan pakko oli ottaa työkapulaksi. Eihän siitä näe ees puhnroa lukea ilman suurennuslasia! Helvetin iso näyttö, mutta teksti/numerot niin pientä ettei oo ees totta. Saati joku tekstarin kirjotus, voi veeeeee! Vanha kunnon näppiskänny toivottavasti toimii vielä vuosia. Sympatiseeraan kaikkia Lumian pakkokäyttäjiä.
    Ihana, kun annoit avauksen ja areenan vuodatukselle. Kiits.

    VastaaPoista
  14. Minulla on yhä käytössä ensimmäinen kännykkäni, halpa seitsemän vuotta sitten hankittu Nokia 1100. Yritän sillä käyttökestävyyden maailmanennätystä, vaikka varmaankin saan vinoja nenänvartta-katseita pääkaupungin juna-asemilla, metrossa ja muilla julkisilla paikoilla. Vaan kukas se viimeisenä nauraa sitten kun saa nimensä Guinnes Book of Recordsiin?
    Lankapuhelinsopimukseni sanoin muuten irti viime kuun lopussa. Vaikeaa oli luopua omasta numerosta, joka minulla oli vuodesta 1986 lähtien. Suruaikaa tässä vielä vietän...saattaa kestää pitkään. Muistan muuten kaikki entiset lankapuhelinnumeroni ulkoa, samoin mummin numeron, joka oli eka, jonka lapsena opin. Ja jokunen ystävän entinen lankanumero on myös vielä muistissa, mutta jos hukkaan kännykkäni, niin en voi soittaa kenellekään, koska en muista yhtään kännynumeroa - omaa nyt en varsinkaan.

    Muistui tässä samalla mieleen Tekniikan Maailman(?) juttu, jossa haettiin Suomen vanhinta käytössä olevaa elektroniikkalaitetta. Löytyi huisin vanha - tais olla ainakin 20 vuotta ellei 30 - Brother-tulostin jostain tilitoimistosta. Värkki oli käytössä päivittäin, mutta muistaakseni joutui eläkkeelle jonnekin museoon sitten julkisuuden jälkeen. Muuten varmaan työskentelisi tyytväisenä siellä konttuurissa yhä. Niillä lienee jotain kymmenes post-Brother tulostin nyt menossa.

    terv. Gillette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on edelleen käytössä kymmenen vuotta vanha Nokia, jonka mallin olen ajat sitten unohtanut. Toimii moitteettomasti. Kerään ihmetteleviä katseita etenkin niiltä, jotka eivät olleet vielä syntyneetkään, kun kyseinen malli ilmestyi upouutena markkinoille.

      Mutta en välitä kummastelusta. Ostan uuden puhelimen sitten, kun nykyinen lakkaa toimimasta. Voisin harkita uuden ostamista, jos löytäisin sellaisen, jolla on kaikki nykyisen hyvät ominaisuudet, eikä yhtään liian huonoa. Sellaista ei vain ole tullut tämän kymmenen vuoden aikana vastaan. Jokainen uuden älypuhelimen osatanut ystäväni puhelinmallista riippumatta käyttäisi uutta kännykkäänsä ensisijaisesti verkonpainona, jos voisi valita.

      Poista
    2. Hienoa huomata, että on vielä ihmisiä, jotka eivät halua heittää menemään toimivia laitteita ihan vain siitä ilosta, että joissain uudemmissa on enemmän ominaisuuksia. Näinköhän vielä syntyy jonkinlainen perinnelaitteiden käyttäjien yhteisö vähän koiranomistajien tapaan? Eli kun tyypit huomaavat toisillaan näitä vanhempia kännyköitä käytössä, niin siltä seisomalta ryhtyvät juttusille. Pitäisi myös jotenkin varmistaa, ettei perinnekännyköiden kunniakas taival katkea, jos jäävät toimivina perinnöksi nuoremmille sukupolville.

      terv. Gillette

      Poista
  15. Mä kyllä tykkään tosi paljon mun Samsung Galaxysta mutta ei oo tästä samaan kuin v. 2002 ostamastani Nokia 8210:sta. Se on pieni, kai pienimpiä puhelimia ikinä ja kestävä. Laatikon pohjalta kaivoin sen parivuotiaan pojan leluksi. Parin viikon päästä älypuhelin hajosi ja tarttin varaluuria. 8210 löytyi hiekkalaatikosta. Latasin sen ja otin käyttöön. Hyvin pelasi.

    Tuo älyluurien lataaminen on kyllä syvältä. Meillä on täällä USAssa vain yksi paikalliseen pistorasiaan mallaava laturi + autolaturi. Kauhea kisa aina, mitä kolmesta luurista ladataan...

    VastaaPoista
  16. Mulla on 6,5v. vanha Samsung. Ei mitään vikaa. Kyllä siihen sais netin, mutten ole ottanut. Sillä tekstaa ja soittaa ja herää aamulla. Ehkä vois pistää tänne pystyyn jonkun muinaisjäänneklubin ja heilutella uhkaavasti vanhoja puhelimiamme.

    VastaaPoista
  17. Oon tähän asti hekotellen allekirjoittanut suurimman osan postauksistasi, mutta nyt päästiin taas tälle alueelle, josta valittamista en vaan voi ymmärtää :D Jos ei niistä älypuhelimista tykkää, ei niitä oo pakko hankkia! Joillekkin tuntuu tulevan täytenä shokkina, että markkinoille ihan oikeesti tulee edelleen niitä ihan fyysisillä näppäimillä varustettuja pieniä halpoja puhelimia, joissa ei oo navigaattoria, taskulamppua ja paistinpannua vakkariominaisuuksina. Ihan esimerkiksi Nokialaisissa Ashoissa on vino pino valinnanvaraa alta satasen maksavissa näppäinmalleissa. Ja sitten on vielä näitä ns. "vanhusten kännyköitä" erikseen, jos oikeesti haluaa vaan supersimppelin luurin pelkkään tekstailuun ja puhumiseen. Säästyis siinä itse käyttäjän hermojen lisäksi kanssaeläjienkin pinna, kun ei tarttis kuunnella jatkuvaa valitusta siitä, miten nää nykyäajan kosketusnäytöt on niin perseestä eikä kestä ees trakotrilla yliajamista.

    Niin joo, ja joku kun tuolla aikaisemmissa kommenteissa rutisi siitä, että Lumiassa on niin pieni tekstikoko, voin heittää aika villin faktakortin pöytään: sitä voi muuttaa. Vautsivau, aika odottamatonta sinänsä, että näissä nykyaikaisissa vempaimissa voi itse myös muuttaa asetuksia.

    Nimimerkillä Lumia920:sen onnellinen emäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori vaan, mutta ei oo meidän firman kännykkägurut vielä löytäneet laitteesta fontin suurennusta - eikä muuten koputustoimintoakaan ole. Villi faktakorttisi meni hukkaan, kun meitin poijjaat on aikamoisen päteviä. No, tää onkin joku Lumian karvalakkimalli, mutta sillä pitää duunissa pärjätä.
      Son muuten traktori eikä trakotri :D Eihän tässä totisena valita kukaan, otappa humööriä kehiin sinäkin.

      Poista
  18. Täh, eikö Apple-uskovaiset ole vielä tehneet vastaiskua?
    Tässä sitten yksi: iPhone4S käytössä enkä ikinä vaihda pois, toistan, en ikinä. Ja mieheni on töissä Nokialla :)
    terveisin Jobs<3

    VastaaPoista
  19. ja siinä helvatan luumiassa ei oo kalenterissa edes viikkonumeroita, mun työssä olis aika tärkeä palavereja sovitellessa nähdä onko viikko 21 vai 25 mut ei tossa helvatan nokialaisessa oo sellaisia ylellisyyksiä.Pazka

    VastaaPoista
  20. Itsekin olen tykästynyt iLuuriin. Työn puolesta olen käpistellyt nokialaisia, samsungeja ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Omana työluurina iphone 4 ja vanhan nokialaisen tullessa tiensä päähän, otin myös henkilökohtaiseksi luuriksi saman nelosen. (vitonen oli turhan kallis, siihen mitä vertaa ominaisuuksia nelosen ja vitosen välillä) Tällä kombolla pärjään seuraavat neljä vuotta vähintään. Jollan tuleva luuri vähän kiinnostaa, pitänee päästä hipistelemään sitä, kunhan tulee markkinoille...

    VastaaPoista
  21. "Kuussa on käyty ja atomeja halkaistu ja tämmöistä tämä paska on."

    Kylläh :D

    VastaaPoista
  22. OOnko mä ainoa joka pitää omasta Lumiastaan? Ainoa valittamisen aihe mitä mä tosta löydän on koko, mutta itepäs otin tarkoituksella noin ison kännyn. Edelliset kännykät aiheutti aina jotain sydämen tykytyksiä, milloin oli softavikaa, milloin akut ei kestäneet ja muuta ärsyttävyyksiä. 900:ssa ei oo mitään huonoa, ja toimii ku junan vessa. Joskus vielä vannoin etten enää ikinä ota Nokialaista, oli niin huonoja kokemuksia Symbian rakkineista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mämä myös tykkään mun lumiasta! Vaikka sais akku kestää pidempään. Enkä tiiä, miten saa oikolukuun tallennettuja sanoja poistettua (ku opin tallentamaan uusia sanoja, niin tallensin heti tekstareita kirjottaessani kaikki, mitä puhelin ei tunnistanut - niinpä kun kirjotan "mä" tai "sä" se muuttaa ne aina alkamaan isolla kirjaimella)...

      Poista