tiistai 2. huhtikuuta 2013

Laskettelettekste?


Meillä ei lapsuudessa harrastettu muuta yhteisulkoilua kuin kalastusta eri muodoissa. Meille oli ihan vieraita juttuja kaikenlaiset modernit harrastukset kuten esimerkiksi laskettelu. Hiihtohommissa tuli kyllä kunnostauduttua, koska silleen pääsi nopeasti naapurin penskojen luokse talvella. Välineet eivät tosin aina ihan olleet täydessä terässä. Muistan sen, että lähempänä yläasteikää mulla oli niin lyhyet sauvat käytössä, että piti ihan selkä kyyryssä hiihtää. Mitään joutavia investointeja ei meillä tehty, eikä niitä myöskään pyydetty.

Laskettelun ihmeelliseen maailmaan tutustuin muutama vuosi sitten Vuokatissa. Vaisto sanoi että älä helvetti sinne lähe, mutta milloinka minä olen ennenkään vaistoani kuunnellut. Ensimmäinen koettelemus oli hississä. Jouduin avomiehen isoveljen kanssa samaan istumahissiin. Näistä maailmanlopun vekottimista on siis kyse:
 
 
 
Koitti aika hypätä kuljetuksesta pois. Enhän minä uskaltanut kun olin ihan varma, että olisin lähtenyt luisumaan suksilla taaksepäin. Eihän siinä mitään. Istua napotin kyydissä ja hissi alkoi tehdä matkaa alamäkeen. Riuhdoin paniikissa turvapuomia alas mutta eihän se laskeutunut. Hissivalvojalle saatiin siinä kohtaa ihan tekemistäkin kun hän joutui pysäyttämään koko laitoksen ja kelaamaan minut takaisin. Kyllä hävetti.

Siitä kun selvisin niin tajusin mihin olin joutunut. Luulin saavani semmoisen Mikko Alatalon laskettelukoulu –tyyppisen hellän alun, mutta paskat.
 
 
 
Rinne josta olisi pitänyt työstää alas oli helvetin jyrkkä. Ainakin sellaisen henkilön näkökulmasta, joka ei ollut ikinä aiemmin lasketellut eikä myöskään osannut tehdä suksilla sellaista käännöstä. Ainoa mahdollisuus oli syöksylasku. Avomiehen isoveli ja sen emäntä lähtivät tyylikkäästi rinteeseen ja minä jäin tärisemään paikalleni. Lopulta myös ukko kyllästyi ja lähti suksimaan (vittuun). Muutaman minuutin jälkeen lähdin auraamaan pitkin mäkeä. Pelotti niin että hiki virtasi. Auraamalla eteneminenkin meinasi karata käsistä, joten otin taktiikaksi edetä rinnettä alaspäin käytännössä rinteen suuntaisesti. Kun pääsin rinteen toiseen reunaan, pysähdyin, käännyin ja matkustin taas rinteen toiseen reunaan. Koko tämän prosessin aikana jotkut alakoululaiset suihkivat ohitseni kaikista ilmansuunnista.

En tiedä kauanko ensimmäinen ”lasku” kesti, mutta siitä touhusta oli kyllä nautinto kaukana. Eipä aikaakaan kun muille tuli idea vaihtaa rinnettä, koska eka alkoi jo kyllästyttää niitä jotka olivat sitä ennättäneet jo laskea useammin kuin kerran. Toiset lykkivät tasatyönnöin eteenpäin mutta minullapa ei riittäneetkään käsivoimat. Jouduin käytännössä kävelemään sukset jalassa. Kakkosrinteen pääsin alas miellyttävämmin, se ei ollut yhtä jyrkkä kuin ensimmäinen ja pahin kuolemanpelko oli jo hälvennyt. Kun yritin päästä takaisin ylös, hokasin että hissihän on muuten tässä rinteessä ihan erilainen. Se havainto oli kuin isku vasten kasvoja. Kyseessä oli semmonen T-kirjaimen mallinen judenssi. No, eikö sitten keskellä rinnettä sukset haukanneet ristiin ja vedin nurin. Taas oli hissihenkilökunnalla töitä. Ukko yritti houkutella uudelleen hissiin mutta minä haistatin paskat koko touhulle ja menin samantien lakkoon. Luisuin puolirinteestä alas ja ilmoitin että minä en muuten laskettele enää metriäkään ja että saatte nimittäin tulla autolla hakemaan minut pois. Ja nehän joutui hakemaan.
 
 
 

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joutava laji. Sanomattakin selvää etten ole toistamiseen lähtenyt kikkailemaan.

      Poista
    2. Hyviä kommentteja kaikilla.Itse en ees tiennyt mitä laskettelu on, mut kaverit vei Saariselälle,vuokras kamat,juotti oluen (vai useamman)ja ei kun hissiin.Huipulla piti ottaa rohkaseva alas tuloa varten.Noh.. alas tulin omin avuin,sukset keräs joku muu,itsellä meni uusien toppahousujen persus puhki.
      Joku kehtasi vielä huutaa: ei tää mikään pyllymäki oo!
      Sen jälkeen ihailen rinteitä sieltä alabaarista.

      Poista
  2. Jep, ymmärsin jo yli 20 vuotta sitten, että ei oo meikäläisen hommaa. Olin hautonut omia laskettelukamoja muutaman vuoden, mutta sit ne meni myyntiin. Onneksi. En ole kaivannut.

    VastaaPoista
  3. Mä voisin kuvitella, että mun ensimmäinen laskettelureissu ois jotenkin vastaavanlainen. Siksi en moiseen suostukaan. Ikinä. En.

    VastaaPoista
  4. Kyllä, siis juuri näin! Itse en ylipäätään tykkää harrastaa asioita, joissa saatan kuolla helposti. Eli yleensä mennä kovaa ja/tai korkealla.

    VastaaPoista
  5. Kerran olen lasketellut. En tee sitä toiste.
    Ylösmenosta en mitään muista (todennäköisesti kauhun takia), alas tulin syöksylaskua ja päin huoltorakennuksen seinää. Loppureissun istuin sitten ryystämässä kaakaota kahvilassa (harmikseni olin tuolloin alaikäinen, ja en saanut minttuviinaa joukkoon).

    VastaaPoista
  6. Ensimmäinen laskuni oli myös syöksylasku. Ja varmaan ne pari muutakin ja samalla viimeistäkin. Hissikokemuksetkin on karmaisevia, en tiä mitä kävi, mutta ankkurihissistä poistuessani se hissi otti jotenkin vauhtia (hissin "ankkuri" kai tarttu jotenkin vaatteisiini ja siitä ponkaisi irti... ) ja ilmestyi jostain takavasemmalta lentäen suoraan mua kohtia ja jotenkin kummasti kieppui mun ympärilleni...sitä on äärettömän vaikea selittää. Sauvat lensi jonnekin huitsin helvettiin ja sen jälkeen ei ookaan yhtään lasketeltu, ymmärrettävää, eiks je? Enkä varmasti tuu enää tässä elämässä laskettelemaan. On helpompiakin tapoja menettää henkensä.

    VastaaPoista
  7. Kerran kokeilin lumilautailua. Hissi oli pyöreä läkkärä joka piti saada jalkojen väliin, mutta sehän aiheutti pienen ristiriidan kun laudan pitäisi kuitenkin olla pitkittäin ja läkkärä veti reidet tukevasti vierekkäin ja täten laudan poikittain. Turvallaanhan sitä oltiin ensimetristä lähtien. Haistatin myös paskat ko. lajille, tai ainakin sille hissille.

    VastaaPoista
  8. Joskus mukulana meitä tasamaan suksijoita kuskattiin lähimpään rinteeseen, jolla oli mittaa kaiketi noin 400 metriä. Sillon ikää ja pituutta oli sen verran vähemmän, ettei ymmärtänyt olla erityisen varovainen, tulla rytyytti vain tykinkuulana kumpareikosta niin että munuaiset korviin kopsi. Silloin se tuntui vielä ihan suht kivalta. Muutamaa vuotta myöhemmin päädyin seurakunnan laskettelureissulle Kivesvaaraan, jossa liikennöi Kivesbussi. Naapurintyttökin oli mukana, ja niinhän se tipahti siitä riivatun ankkurihissistä niin ikään kesken rinteen (ilmeisen yleistä). Yritin muka lähteä avuksi perään, aivan kuin siitä olisi ollut hyötyä. Päässä oli siihen aikaan ah niin coolit "Dwayne Wayne" aurinkolasit, ne pystyyn nostettavat häsmäläikät, jotka näytti Mikki Hiiren korvilta. Niistä kätevästi heijastui omien sauvojen visputtava liike, jota säikähtelin koko pelastusmatkani alas ja tein jännittäviä Karate Kid-väistöliikkeitä koko sen kivesrinteen mitalta. Muilla tuintui olevan hauskaa. Itse en jäänyt kaipaamaan Kivesvaaraa, Kivesbussia, suksia, lajia tai mitään muutakaan laskettelukeskuksen tarjoamaa. Afterskistä voisin olla nykyään kiinnostunut, mutta kotona ja ilman mitään hiihtimiä ennen tai jälkeen. Saatanallinen laji!

    VastaaPoista
  9. Itsekin olen jo tähänkin ikään mennessä kerennyt noiden hissien kanssa tuljata ihan tarpeeksi, kyllä kai sitä nyt jo osaisi olla ihmisiksi, mutta eräs kerta jäi kyllä mieleen. Oli juurikin sellainen pahalainen T-mallinen (ankkurihissi) ja ylhäällä odotti aika ripeänlivakka poistumisproseduuri, sillä hissirinne päättyi yllättäen ja melkoisen jyrkästi keinotekoisen nyppylänkorotuksen seurauksena. No eipä mitä, en kerennyt siinä ajatuksissäni itseäni oikealla tavalla nykäistä kapulasta irti, niinpä se tuikkasi toisen hantuukinsa remeleihin kiinni ja siinä sitä sitten roikuttiin hollin matkaa takin varassa ennen kuin joku painoi Isoa Punaista Nappulaa. Ja arvatenkin se hissirinteen tausta tuli kyllä tutuksi, niin näöltään kuin maultaankin.

    VastaaPoista
  10. Joo, en aio kokeilla ikina. Murtsikka lapsena oli ok. No ehka siksi pakenin tanne Israeliin, jossa laskettelun vaaraa ei juuri ole. Golanilla on yksi surkea maki, mutta onneksi tuttavapiirissa ei ole sinne menijoita.

    VastaaPoista
  11. Kokeiltu on, ja enää en laita mitään monoja vaativia hilavitkuttimia jalkoihini. Faija pakotti joskus kokeilemaan lumilautailua, kun se oli niin muotia sillon. En päässyt senttiäkään eteenpäin, kun en tajunnut mitä helvetin lantioliikkeitä pitäisi käyttää että saa yhteen sidotut jalat toimimaan. Taisi se kerran mulle törkätä vauhtia niin että valuin lasten rinteen (olin silloin teini-ikäinen) alas vapaalla tyylillä. Suksilasketteluakin on kokeiltu; kallilla rahalla isäpappa taas vuokrasi pelit ja vermeet perheen Tahkon reissulla. Pari kertaa kun olin siinä sellaisesta t-hissistä valunut takaperin alas, kaataen myös muutaman muun hissillä kulkeneen, ja pari kertaa laskenut "loivan ja helpon rinteen" suksilla pulkkamäkeä alas, sain viettää loppuloman turvallisesti mökissä. Eli ei, en laskettele. Ikinä.

    VastaaPoista
  12. Ensimmäinen kosketus lasketteluun oli Antikkalan "rinteessä". Ankkurihissiin meno jännitti, mutta useampi nousu onnistui ihan hyvin. Kerran tipuin kesken kaiken pois, ja viksuna lähdin siitä "oikomaan" metsäreitille!! Reitti oli todella jäinen, ja ennen liittymistä rinteeseen, reitti putosi ojaan! Vauhtia oli jään takia sen verran, ettei pysähtymisestä ollut toivoakaan ja niin sitä mentiin ekan kerran hyppyristä. Laskeutuminen mahalleen rinteeseen ja sukset irti! Siinä oli epäuskon ja epätoivon hetki, että tästä ei kyllä tule mitään! Sen verran vauhtia rakastava olen kuitenkin, että vaikka edelleen silloin tällöin tulen lonkat mustana laskettelemasta, niin olen touhua kuitenkin jatkanut. Lumilautailun opettelin peri vuotta sitten.. :)

    VastaaPoista
  13. Laskettelin penskana ihan päntiönään. Joka viikonloppu piti päästä tunturiin, ku semmonen melkein naapurissa sattu olemaan ja hissilippuja sai halvalla. Viimisestä kerrasta taitaa olla kohta 20 vuotta, koska:
    - Onhan se hemmetin tylsää hommaa. Hissi vie ylös ja painovoima alas.
    - Ankkurihissi on perkeleestä. Aina siihen änkes joku kaveriksi toiselle puolen. Monesti joku iso äijä jostain kehä kolmosen sisäpuolelta, joka jutteli ihan käsittämättömiä. Olin sillon vielä sen verran ujo piimä, että en uskaltanu sanoa, että ei tänne oo tultu kavereita hakemaan. Niin ja on muuten aika haasteellista yrittää pysyä siinä hissin kyytissä, ku ite painaa hätäsesti 50 ja toinen yli 80. Tuolihissiä en oo koskaan ees kokeillu, ku siihen ois kuitenki joutunu muitten ihmisten kans.
    - Jonottaminen hissille.
    - Se ankkurihissi tarttuu aina takin helmaan kiini.

    Nykyään en varmaan ees uskaltais enää laskia normaalia rinnettä alas, saati sitten että kumpareita tai mettässä pujottelua kokeilis niinku penskana. Pilikkimisessä on ihan tarpeeksi jännitystä mulle.

    VastaaPoista
  14. Heips ! Jätin sulle haasteen blogissani, käyppä tsekkaamassa http://huhupuhe.blogspot.fi/2013/04/mina-rakastan.html :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä laskettelen, ja ihan lautailen! Minua ei tollaset noloudet ole koskaan lannistanu. Kaadun jos kaadun, hyvinnii, tokkiisa, ja muut saa siinä venata, jos huvittaa. Parasta on männä hyppyreistä, metsäreiteille ja jäädä silleen ylösalasin kuusesta roikkumaan, kun kaveri nauraa vieressä.

    VastaaPoista
  16. Huh-huh! Meinasin kuolla nauruun postausta ja kommentteja lukiessa. Mulla on kans samanlaisia kokemuksia. En oo ikinä ymmärtänyt, mitä kivaa laskettelussa on, ku eka pitää pelätä, pääseekö hissillä ylös ja sitten pääseekö alas hengissä. Hullujen hommaa tuo laskettelu.

    VastaaPoista
  17. Mää olen se kiva tyyppi, joka istuu loman laskettelukeskuksen kahvilassa kirjan kanssa. Mua ei niille suksille saa sitten millään. Ja vielä vähemmän tulemaan niillä sitä mäkeä alas! Aivan kauheeta. Nooh, ainakin on joku vahtimassa kamoja. :D

    VastaaPoista
  18. ahhhahhahaa :D Ikinä ei sais nauraa ku joku kömmeltää, mutta kyllähä se tiietää että se justiisa eniten naurattaa. Jos yhtään lohduttaa niin itse kun erehdyin noihin beelsepuupin vehkeisiin koskemaan, tipuin hissistä ihan normisti,mutta myös jäin usealla hissi reissulla kiinni siihen vitun vehkeeseen, niin että kynsin joko naamavärkki tai perse eellä jäistä hankea. Kipeintä kuitenki teki mennä läpi hissiradan lopun muovitikku metiköstä, ikäänku varoituksena kai ne oranssit (helvetin kovat) muovitikut oli mitä on esim. teiden reinoilla.

    VastaaPoista
  19. MUAH-HAH-HAA!!! Laskettelukokemukset... NEVER EVER AGAIN!
    Itse laskettelin 90-luvun taitteessa sen 1.kerran kun se oli jokin buumi silloin, "Koko perheen kivaa". No jaa...
    Menimme lähimpänä meitä olevalle laskettelumäelle, mistä saimme vuokrata ne välineet. Serkkuni perhe oli mukanamme ja serkkuni oli lasketellut aikaisemminkin. (näin minulle ainakin uskoteltiin).
    Niinpä niin. Se lippu oli tuolloin voimassa 3h ajan (vai lieneekö ollut se välinevuokra aika minimissään sen 3h, vai lieneekö minulle sitten valehdeltu jotta minut saatiin vielä/edes elävänä pois rinteestä.
    Mäkihän EI ollut järin suuri, mutta ensikertalaisen silmin ne julmetut vermeet jalkoihin sidottuna se kyllä siltä näytti!!!

    Sanoin serkulleni, että "mennään hitaasti.." Minua pelotti aivan h**vetisti!!!
    Hän suikkaroi niin luontevasti. Minä aurasin perässä puolestani jumalattoman hitaasti.
    Mäki kun ei ollut edes pitkäkään.
    Sanottava on että jopa setäni joutui juoksemaan välillä rinnettä alas minun vuokseni, koska tarvitsin jotakin rohkaisevaa.
    Lopulta pääsin mäen alle ja niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, sain aikaa kulumaan sen mäen laskemiseen hurjat 30min AURATEN ja välillä pysähtyen huohottamaan paniikissa kokeillen "elänkö minä enää edes vai olenko kuollut!?!"

    Kun hissistä selvisin takaisin ylös,(en enää muista mitä ajattelin tuolloin sillä matkalla kohti takaisin mäenkukkulaa). Seuraavan mäen laskinkin sitten tyylillä. SYÖKSYEN. Vauhti meni veriin ja sen myötä luihin ja ytimiin.
    Serkkuni sanoi kolmannen kerran puolivälissä mäkeä että menisimmekö metsäreitille.
    PASKA IDEA! Sain todeta hetkeä myöhemmin koettaessani aurata jumalattoman kumpareisessa risukossa kuusenoksien piestessä kasvoja verille. Sitten se tapahtui. Kaaduin ja suksi irtosi jalasta.
    Tuolloin minä tai serkkuni perhe ei eletty vielä kännykkä aikakaudella, joten piti alkaa huutamaan mäen päälle:
    - TULEEEEEEeeeeee!!!XX:llä IRTOSI SUKSI JALASTA!!!!
    Siinä odoteltiin kun setä reppana käveli mäkeä alas ja laittoi minulle suksen takaisin jalkaan.
    Sitten kun pääsin takaisin alas niin meille sanottiin että:
    - NYT TÄYTYY VIEDÄ KAMPEET TAKAISIN SINNE VÄLINE VUOKRAAMOON.
    Hetken oli olo että NO WIDDU!?! NYTKÖ JO...mutta olihan tuo ihan hyvä saldo ensikerraksi kun 3h aikaan sain laskettua 3 mäkeä joista 1/3 oli metsäreitillä miltei itsensä telominen...vai lieneekö se reitti ollut "Tapa itsesi kuusen oksilla piiskaten". Minä en vain innoltani nähnyt kyseistä opastekylttiä. Aika hardcore reitti ettenkö sanoisi. xD
    Mutta EI ole sen koommin tarvinnut lasketella!!!

    VastaaPoista
  20. Ei oo näköjään ollu heleppoo muillakaan. Taisi tuo oma kokemus olla kyllä sieltä miedoimmasta päästä :D

    VastaaPoista