keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kun on hyvät naapurit, ei käy elämä tylsäksi


Meillä on ollut uusi naapuri nyt muutaman kuukauden ajan. Lapsellinen nainen, normaalin oloinen. Se oli ehkä lievä pettymys kun miettii mitä aiemmin oli. Rekkakuskinaapuri piti Kari Tapion muistokonsertteja, joista tuli kertomaan meille ympäripäissään paljasjaloin.
 
Yhtenä iltana meillä oli vieraita ja päätettiin saunoa. Lähdin ystäväni kanssa lampsimaan alakäytävää pitkin saunaosastoa kohti. Naapuri ja sen kaveri tulivat vastaan ja toinen heistä oli verhoutunut kylpytakkiin. Ainoa ongelma oli, että se ei yltänyt ruhon ympärille ja vehkeet roikkui iloisesti näkyvillä. Ei ole koskaan tuntunut mikään käytävä yhtä kapealta ja matkanteko yhtä vaivaannuttavalta. Edes työpaikan hissiä ei voi verrata tähän.
 
Kun käytävällä tulee penis vastaan, niin pakkohan sitä on tuijottaa. Naurattamaanhan siinä rupes ja piti katsella seiniä ja kattoa. Sitten piti taas kurkata uudestaan. Eihän siinä oo vaihtoehtoja. Vastapuolelta ei tehty minkäänlaista elettä, että olisi alettu piilottaa kalustoa froteen suojiin. Just oikea meininki. Kaverini laittoi saunaosastolle päästyämme oven lukkoon. Ei oo muuten tullut meille saunomaan toiste.

Kun asuttiin nykyistä edellisessä kämpässä, meidän talossa asui helvetin outo hiihtäjä. Reservin säämies, jolla oli aina päällä vihreä pusakka. Mulla ei oikeesti kestänyt hermo yhtään sitä kaveria. Sillä oli aina asiaa. Outoa asiaa. Avomies taas sosiaalisena tyyppinä ajautui tietenkin keskusteluihin sen kanssa. Minulle selvisi myöhemmin, että tää ukko oli päässyt Suomen Tyypit –sarjaan. Radiofanimies-jakso täällä: http://www.youtube.com/watch?v=Z77U_pA_5-0 

Todennäköisesti et jaksa avata linkkiä tai katsoa koko tarinaa. Tiukkaa teki mullakin. Siispä tässä tiivistelmä. Kaveri soittaa eri radiokanaville melkein päivittäin ja nauhoittaa keskustelunsa juontajan kanssa. C-kaseteille. Tätä hommaa se on harrastanut vuosikausia. On ollut silleen aikaa, kun jäi eläkkeelle 90-luvun puolivälissä, nuorena miehenä. Naistahan sekin reppana on vailla. Seuranhakukriteerinä on, että naisen on oltava a) vapaa ja b) nimeltään Taija. Ei oo pahat vaatimukset.
 
Mitähän pitäisi itse tempaista, että minusta tulisi tällainen legendaarinen naapuri. Tällä hetkellä olen se nyrpeä akka, joka ei siivoa rappukäytävää vaikka on luvannut.
 
Vois vaikka ryhtyä rajattomaan ruohonleikkuuseen, kuten eräs ystäväni. Jäis nimi mieleen. Ja jotain palaisi pysyvästi verkkokalvoille.
 
 
 
 
 
 

26 kommenttia:

  1. Radiofanimies on LEGENDA! Tai ehkä se vain iskee savolaisiin, mene ja tiedä.

    VastaaPoista
  2. Mä oon kuullu, kun tää kaveri on soittanut johonkin kanavalle lähetyksen aikana, ei sillä koskaan mitään asiaa taida olla, kunhan soittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen ymmärtänyt. On vaan semmonen vimma ja pakko soittaa. Pelottaa ajatella minkälaista tyydytystä tuosta saa.

      Poista
  3. Siis Radiofanimies on elävä legenda, kulttihahmo, oman elämänsä Kari Grandi. Tartteis olla hyvillään kun on saanu asua sen naapurissa.

    VastaaPoista
  4. Oi, legandan naapurissa olette majailleet, ihanaa! Äkkiä kilautus lööppilehdistölle! "Sarkastisen bloggaajaan ja radiofanimiehen välillä yllättävä yhdistävä tekijä"-lööppi riehuu keltaisissa mainoksissa kioskeissa ympäri Suomen!

    VastaaPoista
  5. Jos vinkkejä kaipaat niin mun ikkunan alla kalliossa käydään mm. kusella, maataan munasillaan keskellä jalkakäytävää, soitetaan turmpettia/vappupilliä, hyvin jää mieleen et kannattaa alottaa noilla. Meluisimmat toiminnot mielellään keskellä yötä ja täysii!

    VastaaPoista
  6. Radiofanimies tuli aikanaan "tutuksi" työn kautta. Radiosta tietenkin! :D
    Seuranhakukriteereitä oli muistaakseni kolmaskin, elikkä:
    c) ainoa lapsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asteikolla yhdestä kymmeneen miten ärsyttävää oli työn merkeissä olla tekemisissä tämän ihmisen kanssa?

      Poista
  7. Kai te ohititte toisenne navat vastakkain siellä käytävällä sen froteetakkimiehen kanssa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä vähän kulmittain piti kulkea. On vain hataria muistikuvia. Ilmeisesti tällaisia tapahtumia tungetaan alitajuntaan.

      Poista
  8. Meillä mennään kerrostalosaunaan aina kylpytakki päällä, pesuvadissa pesuaineet ja jos lapsia kyydissä, niin pillimehut. Tästä tulikin mieleen, että pitää ryhtyä sitomaan vyö tuplasolmull. Se helpolla aukeaa. Olisi nolo osua samaan ahtaaseen hissiin yläkerran nuorten miesten kanssa ja etenkin jos vyö siinä aukeaisi. Vaikka ei kai siitä muuta olisi, kuin että nuoret järkyttyisi mummovartalon näkymistä ;)

    VastaaPoista
  9. Tuo Jomppeli on melekosen hermoon käyvä pidemmän päälle. Ekat soitot jakso naurattaa, kunnes tajus että sehän on perhana aivan tosisaan.. Meillä oli naapurisa nuorimies, jonka ammatinvalinta oli menny aika puikkareihin, yksityisetsivä-ninja-limusiinikuski. Ei hirviästi keikkaa pukannu reilun 3000 asukkaan pitäjäsä, misä kaikki tietää muutenki toistensa asiat ja joka paikkaan pääsee pyörällä, omalla tai muitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huono idea. Oravikoskella on vajaat 400 asukasta. Limusiiniputiikki tännekin tarvitaan.

      Poista
  10. Vähän tollanen Pasi Viheraho tyyppinen kaveri toi Radiofanimies... :D

    VastaaPoista
  11. Meidän mökkinaapuri Paraisilla on nudisti, ei kun anteeksi, naturisti (vitut). On tosi hauskaa piipahtaa kelteisillään naapureiden tonteilla marjavarkaissa ja nuohota savupiippua ilman rihman kiertämää. Kun ekan kerran tultiin mökille, istui ko. herra alasti omenapuussa tien vieressä. Puolet lomasta vietettiin neljän seinän sisällä.

    Kyä naapurit on mahtavia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaisi tietää muuttiko tuo nudisti teidän naapuriin silloin kun teillä jo oli tuo mökki vai oliko naapuri ja hänen puuhansa tarkoin varjeltu salaisuus välitystoimistolla?

      Poista
    2. Jälkimmäinen vastaus on oikein...

      Poista
  12. Naapurit on aina ihania. Siksipä muutin lopulta omakotitaloon, jossa lähin naapuri on pellon takana. Ei tartte enää kuunnella naapureitten lastenkasvatusmetodeja, perjantaiaamun klo 7 mattojen tamppausta, aamun klo 6 kopisevilla korkkareilla töihin lähtöä, eikä pompsahda mummo ohi kulkiessa ovesta pyytämään kahville neljäksi tunniksi, kun tulen väsyneenä riennoista kotio (enkä ees juo kahvia).
    Ei oo paljon naapurit häirinneet 8 vuoden aikana, ja tuntuu, että mies on 2 asuinvuotensa aikana tutustunut enemmän naapureihin kuin mä. =D
    Mulla on sulle lappu:
    http://lilaalakkaa.blogspot.fi/2013/05/lila-laaaaaaaaaaaaaaaaaavs-juu.html ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just oikein. Meillekin on se talo tulossa (sitten joskus) kunnon korpeen. Lähin naapuri on 400 metrin päässä. Ja sekin isäni, joka ei turhia pölise. Asiaa kun on, ollaan yhteydessä.

      Nuo sosiaaliset kumppanit on hankalia. Jos itse haluaa olla rauhassa, ne saa aina järjesteltyä kaikenlaista kivaa yhteydenpitoa.

      Poista
  13. Ei hemmetti hyva tietaa jos joskus kyllastyn mun mieheen meille Taijoille riittaa noin vannoutuneita faneja mista valita. :D

    VastaaPoista
  14. Pieni maailma, meillä taitaa olla yhteinen FB-kaveri koska kyseinen ruohonleikkuukuva on lävähtänyt seinällenikin. En tiedä pitäisikö tästä tiedosta ilahtua vai säikähtää, vai jaksaako siihen reagoida mitenkään.

    Ja ruohonleikkaaminen on kamalaa, parempi delegoida se muille ihmisille tehtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan ihan rauhallisesti vaan :D Ruohonleikkuu on perseestä. Omaan pihaan en nurmikkoa halua.

      Poista
  15. Miten aina osaat kirjottaa asioista näin hauskalla tavalla? Naureskelin jo tuolle munat paljaana vilkkumiselle, mutta radiofanimiehen naistoiveelle (nimi on oltava Taija) vielä enemmän. Pitää katsoa tuo video jos jaksaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todelliset tapahtumat ovat monesti keksittyjä kiinnostavampia. Ei voi ottaa kunniaa muiden toimien dokumentoinnista ;)

      Poista