sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Superlauantai, superpettymys


Viisuissa oli odotukset korkealla. Taas kerran. Kerkesin katsoa lähetyksen puoleen väliin, sitten piti jo joutua baariin. Kotimatkalla palveleva taksiyrittäjä Joke kertoi miten kisassa oli käynyt. Naapurimaatkin olivat kuulemma pettäneet. Jos ei pidetä yhtä viisuissa, on meidän kyllä turha odottaa tukea jossain kriisitilanteessa.
Kristan ralli oli ihan viihdyttävä, mutta luulen että pisteitä rokotti sen hullut ilmeet. Ei ole mitään syytä yrittää pullistella silmiä ulos kuopistaan. Riittää ihan että hymyilee.
Monsterit on jo nähty ja lesbosuudelmakorttikin on kätetty. Mitä jää? Ehdotan että ensi vuonna kokeillaan foliolla päällystettyjä mummoja tai sitten otetaan joku hyvärunkoinen ihomaalattu mieslaulaja. Joka esiintyy koko ajan sivuttain kameraan nähden. Tai ainahan voi kärrätä lavalle kymmeniä koiranpentuja. 
Romanian pop-oopperalaulaja oli muuten ihan ylivoimainen. Tuommoiseen esitykseen ei voi edes varautua mitenkään. Se yksinkertaisesti karkaa päälle. Yksi vaihtoehto voisikin olla tekno-joikaaminen.
Ennakkosuosikiksi pitää jotenkin päästä. Emme selvästikään hallitse tätä prosessia. Ehdotan lahjontaa.
 

6 kommenttia:

  1. Romanian kappale oli henkinen päällekarkaus! Olin jotenkin ihan tolaltani sen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Siis *ittu se Romanian jodlaaja oli ihan tähti! Jos mä asuisin Romaniassa, laudottaisin mokistäni ikkunat ja ovet umpeen myötähäpeästä.

    VastaaPoista
  3. Ystävättäräisen kans ratkaistiin tämä viisuropleemi sillain, että ens vuonna lähetetäänki Anna Puu ja Mega-Paula vetään duetto. Ja Muumit taustatanssiojoiks. Jo on perkele jos ei pisteitä ala tulla!

    VastaaPoista
  4. Mua kuule vaivaa yksi asia. Onko tää iki-ihana Joke J.L. nimikirjaimiltaan? Jos on, niin en voi itsekään muuta kuin ylistää hänet suoraaan taivaisiin!

    VastaaPoista