sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Jalat suolaan ja kallo kattilaan


Metsästys on hieno laji. Erityisen mukavaksi harrastukseksi sen tekee järjestyksen ihmisen näkökulmasta suuri määrä varusteita.

Tavaroiden on hyvä olla aina helposti saatavilla. Esimerkiksi näin heinäkuussa saatat äkillisesti huomata tarvitsevasi nahkarukkasta. Yhtä. Reppuihin on kätevä jättää eväät seuraavaa retkeä varten. Puoli vuotta huoneenlämmössä säilytetyssä grillimakkarassa on pikantti tuoksu.

 
Tosimetsästäjä lataa itse omat panoksensa. Näin voi epäonnistua vielä yhdellä tasolla lisää. Myös näiden tarvikkeiden on hyvä olla jatkuvasti esillä ja käyttövalmiina. Viime latauskerrasta lienee aikaa ainakin puolitoista vuotta, mutta ei voi koskaan tietää milloin inspiraatio taas iskee.
 
 
Metsästäjät suosivat usein harrastukseen ja saaliisiin liittyviä muistoesineitä, kuten sorkkamukeja. Myös kuolleita eläimiä tai niiden osia on mukava säilöä. Meidän asunnossamme on kaksi kappaletta pöllön jalkoja. Muistan kun näin ne ensimmäisen kerran. Menin yhteiseen vaatehuone-varastoomme  hakemaan teippilaatikosta teippiä. Tässä kohtaa huomauttaisin, että teippien sijoittaminen kannelliseen laatikkoon oli minun ideani. Varmaan tämän arvasittekin, koska on varsin loogista ja järjestelmällistä, että erilaiset teipit on koottu yhteen paikkaan. Niin mitä olinkaan sanomassa. Ai niin. Kurotin ottamaan laatikkoa hyllyltä ja sivusilmällä näin työpöydällä lasikulhon. Siinä törrötti suolassa kaksi pöllön jalkaa. En edes yllättynyt asiasta. Kuvassa valmiit jalat, suolan jäljet näkyvät vielä kulhossa muistutuksena prosessista. Noista voisi tehdä vaikka kaulakorun. Tai sitten siihen kovasti suunniteltuun supikoiraviittaan voisi tehdä käheät olkakoristeet. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

 



Loppuun vinkki! Kauniin valkean kallon saa keittämällä ensin sitä muutaman tunnin ja sorkkimalla enimmät liharökäleet pois. Tämän jälkeen kattila on laitettava keittiön ikkunan alla olevalle hätäuloskäyntiaskelmalle. Kolmeksi vuodeksi. Kärpäset ja muut ötökät naplaavat kaiken lopun lihan pois kallosta, jättäen jälkeensä upean kirjahyllykelpoisen kallon.


 
 
 

Teoriassa.
 
ps. Murheellinen uutinen kaikille sorkkamukien ystäville. Niitä valmistanut saarenmaalainen mies on kuollut ja poika ei halunnut jatkaa niiden valmistamista. Nykyajan nuoret.
 

23 kommenttia:

  1. Ei ristus. Monessa asiassa on pitänyt perheellisenä antaa periksi, mutta sietokykysi ylittää järjen rajat! Surullista kuitenkin että sukupolvemme joutuu luopumaan omasta sorkkamukista takan reunuksella. Kiitos jälleen päivän nauruista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on moni kehunut että olen superkärsivällinen. Mielestäni en edes ole. Sorkkamukiasia on surullinen.

      Poista
  2. hehe..meillä paniikin vallassa pestään ja puunataan metästyskamppeita. Nyt otin loman ja pakkasin lapset mukaan ja nokka mummolaan..jess..hetken rauha eikä ainasta jaaritusta ja diipadaapailua siitä miten kyyhkystys alkaa 10 päivä..meikäläinen starttaa oman kautensa vasta sorsastuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran olen ollut kyyhkyspassissa. Hernepellon reunassa olevassa pusikossa istuttiin. Oli nimittäin itikoita. En vissiin osannut olla passissa liikkumatta kun saalista ei tullut.

      Sorsanmetsästys on suuri tapahtuma täälläpäin myös. Siitä saattaa tulla raporttia aikanaan.

      Poista
  3. Mitenkäs teillä päin kalastus? Meillä roikkui liki 8 kilosen hauen pää viikon verran pihapuun oksassa jotta varikset ja harakat napsii enimmät lihat ja sitten se kallon raato viskataan muurahaispesään jotta kusiaiset syö loput. Näin saadaan kiva koriste savusaunalle. Not.
    Ai niin, asutaan taajama-alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukkien vallassa olevat hauenpäät ovat tuttua settiä. Minulle henkilökohtaisesti riittää ihan valokuvamuistot kalasaaliista.

      Poista
  4. Hämmästyn joka kerta miten asenteella osaat kirjottaa :D Järki-ihminen!

    VastaaPoista
  5. Kärsivällisyys on hyve, jota minäkin arvostan. Kuvamateriaali tukee tätä käsitystä. Sorkkamukia vaille sitten kuitenkin meistä lukijoista aika moni jää, se on harmi.

    VastaaPoista
  6. Harmillisesti en ole vielä saanut aikaseksi hankkia metsästäjäkorttia ja muita tarpeellisia juttuja metästykseen liittyen. Mutta olen silti haaveillut omasta kallosta ja miettinyt että pitäisi joskus ottaa tienvarresta muutama raato mukaan ja heittää muurahaispesään että luut erottuis ja valkaistus. Sitten niistä vois kasata mukavan puutarhatontun.

    VastaaPoista
  7. ^Mika-raukka, eikö hänellä ole omaa kalloa? Kamala jos joutus itsekin tienvarresta jonkun kallon ottamaan kun ei omaa ois :D Minäkin vietän toisinaan "nenänvalkaisua" mutta en ole sentään muurahaispesään kalloani joutunut heittelemään :D

    VastaaPoista
  8. On se hyvä et on muitaki varustehullui ku vaa mä. Mut ei saatana niitä varusteita tollee säilytetä. Ne pitää olla sillee, et vaik heti tulis lähtö, ni senku nappaa varusteet kyytii, alle minuutis ja lähtee. No, lähtöpakkaus ei enää roiku eteises, se on vintis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä et Timo huomaa että "siellä on järjestys!"

      Poista
    2. Joo, ton mä oon kuullu sun kirjottamana ennenki ;DDD

      Poista
  9. Kokeilkaa seuraavan kallon puhdistusta mädättämällä: kallo laitetaan vesiämpäriin uppeluksiin, ämpäri tilkitään ilmatiiviiksi esim. jeesusteipillä ja unohdetaan kylpyhuoneen nurkkaan 2-3 kuukaudeksi. Ämpärin hajuelämys muistuttaa mädättäjää männävuotisen viemärin tuoksusta, mutta lopputulos on puhdas ja siisti (tosin elukan hampaat pitää siivilöidä orgaanisesta muhjusta käsipelillä).

    VastaaPoista
  10. Ai kauheeta :D!!! Tätähän on kokeiltava kunhan aika meidän karvakamuista jättää... Minulla kun ei ole metsästyslupaa, eikä täällä ole kuin puluja, lokkeja ja muutama citykani.

    VastaaPoista
  11. No voihan pyllysuti, minä olisin halunnut tuollaisen sorkkamukin :(

    VastaaPoista
  12. Onko se kärppä vielä pakastimessa? Ajattelin vaan vai onko siitäkin tehty jotain "kivaa" muistoksi esim tuluskukkaro?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vielä oli isän pakastimessa kun joku aika sitten kävin sieltä jäätelöä etsimässä. Ihastuttavaa. Meilläkin on ollut ketunpäitä ja muita pakkasessa. Hyvänä ohjenuorana toimii, että ei kannata avata pakkausta, joka on koottu ääsmarketin muovipussista ja erkkarista.

      Poista
  13. Its pakastin aikanaan gerbiilin kun oli umpitalvi ja maa jäässä. Hautajaiset pidettiin sitten kesällä asianmukaisin menoin. Tosin kissan tapauksessa poltettiin nuotiota että jonkinlainen kuoppa saatiin kaivettua.Olis ollu liian häijyä katella Paksujalkaa mansikoitten vieressä. Mutta kai kärppä on eri asia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gerbiilit ja kärpät ovat ehdottomasti sitä kokoluokkaa että niitä voi pakastimessa pitää. Tai isomman elukan päätä.

      Poista
  14. Toivon hartaasti näin luonnonystävänä että kyseisten pöllönjalkojen omistaja oli kuollut jo löytyessään eikä tussarin laukauksen seurauksena. Kaikki lajistoon pöllö kuuluuvat siivekkäät kun ovat rauhoitettuja olentoja....:/

    VastaaPoista
  15. http://eimissaannimessa.blogspot.fi/

    Olet mahdollisesti juuri tuhonnut elämäni :D :D :D

    VastaaPoista