keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Linkolan Pentti - tolokun mies


Menin eilen linja-autolla Kuopioon nauttimaan illallista Jennijeen kanssa. Kulkuvälineen etuosassa oli aikakauslehtiä matkustajien viihdykkeeksi. Oli pakko ottaa Apu, koska muina vaihtoehtoina oli kauneuslehtiä. En halunnut tuntea itseäni groteskin näköiseksi sinä iltana.

Löysin niin mainion haastattelun, että piti ihan varastaa koko lehti. Pentti Linkola, tuo aito mielensäpahoittaja, lasketteli niin hienoja viisauksia että on listattava ne tähän.

"Ystävyys - ei sitä mikään selitä. Useimmista ihmisistä tykkää hetken, toisista pitempään."

"Itse joisin mielelläni, mutta minulla on alkoholiongelma. Väkeviä en saa alas millään, ja olutkin jää vasemmanpuoleiseen poskeen."

"Sekatyömiehet ovat hävinneet, ja miehen malli haetaan jostain kauppakorkeakoulusta. Kuka sellaista kaipaa tai tarvitsee."

"Mökkiläiset lepäävät rannalla veneidensä tavoin, jolleivät satu heittämään tikkaa. Ja moottoriveneet! Suomessa voisi kiertää ulkosaaristonkin soutaen, ei täällä moottoreita tarvita."

"Itseä mietitään ihan liikaa kaiken maailman terapioissakin, vaikka oman itsen ulkopuolella on niin paljon mielenkiintoisempia asioita."

"En tykkää aikaisista aamuista ja illalla en näe mitään. Huonolla tuulella olen silloinkin, kun tuulee. En laske tuulipäiviä elämäksi ollenkaan. Tuuli on luonnon suurin virhe."




Pitkää ikää ja nopeaa lähtöä toivon Pentille. Hieno mies.
 

14 kommenttia:

  1. Nerokkaita lauseita! Tuo tuulipäivä jotenki kolahti koska itelle sadepäivät on vähä sama juttu, maailmanjärjestyksen suunnitteluvirhe. Mitä sitä ny päivällä satais ko yöllä siihen olis hyvää aikaa eikä kovinkaan moni kastuis. Ja ikuiset terapiahiihtäjät! Tomertukaa ja keskittykää tulevaan, ei autolla ajamisestakaan mitään tuu jos tuijottaa vain takalasista ja peruutuspeilistä koko ajan.. Pentille vaan iloa ja valoa ;)

    VastaaPoista
  2. Pena ja tämä ploki on niitä viimeisiä vastavoimia yhteiskuntaamme mädättävää kaikenlaista feeling wonderful -humpuukia vastaan.

    VastaaPoista
  3. Pentti on hieno mies ja minun on ollut onni tulla hänen kolhimakseen Kuopion Rouvasväenyhdistyksen tiloissa... En muista mistä hän erityisemmin luennoi, mutta ilmaisi toki selvästi mitä mieltä oli maailmanmenosta. Oli ilo seurata, kuinka tietämätön kansanosa melkein pullahti nahoistaan, tykitys kun tuli täysin yllätyksenä.

    VastaaPoista
  4. pena on hyvä..vioisas mies sanosinko :D

    VastaaPoista
  5. No on sillä mullekki sopivii juttuja, mutta se hänen pitäs ymmärtää, et mikä sopii hänelle, ei välttämättä sovi kaikille muille. Muita kanssaeläjiä tarttis hänen oppia sietämään ja heidän erilaisuuksia. Tylsää tääl olis, jos kaikki ois penttilinkoloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Linkola varmasti ymmärtääkin, tolokun mies. Mutta huomiota ei saa tärkeällekään asiallle, jos ei mene vähän äärimmäisyydestä yli.

      Poista
  6. Aikakauslehtiä linja-autossa? Kaupunkilainen ei ymmärrä. Täällä päin joissakin kahviloissa on, mutta linja-autossa - ei ikinä!

    - Gillette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän matkan linjoilla niitä on, ei "city-liikenteessä". Minusta hyvä juttu. Voi korjata toisten ristikoihin tekemiä virheitä.

      Poista
  7. Jännä miten ne sekatyömiehet häviää... Itse muistan lähinnä yhden, joka on vielä elossa. Hänestä kuulin sukulaistalossa hiljattain seuraavan keskustelun:

    A: Mitä se teki töikseen se XYZ:n mies? Eikös se sekatyömies ollu?
    B: Oli se ehkä, päätoimiselta juopolta se kyllä enemmän vaikutti.

    Kumma kun niitä sekatyömiehiä ei enää näy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla että joillain yleismiesjantusella välillä se "pulloruusu" iskee, etenkin jos on vähän hiljaisempaa.

      Poista
  8. Kannattaa lukea Linkolan soutajan päiväkirja -kirja.
    Linkolan elämä on mielenkiintoista.


    VastaaPoista