maanantai 26. elokuuta 2013

Proteiinibanaani - super foodia!

Banaani on hyvä hedelmä. Kestää syömäkelpoisena pitkään. Tai ainakin minä luulin niin. 

Tulipa muuten samalla mieleen tärkeä asia, josta on pitänyt valittaa näin puolijulkisesti. En ymmärrä ihmisiä, jotka laittavat kaupassa banaanit muovipussiin. Sama on runtata koko terttu ostoskoriin ja liimata tarra kuoreen. Eihän niitä kuoria kukaan syö. Ettäs tiiätte.




Sitten taas asiaan. Olin tökännyt kaksi vähän mustunutta banaania jääkaappiin. Arvelin että ne säilyis vielä pari päivää sillä menetelmällä. Ei muuta kuin banaani kouraan ja sohvalle mussuttamaan. Koitti aika kuoria banaania lisää. Siinä kohtaa huomasin, että banaanin kuoressa oli toukkia. Semmosia valkoisia kärpäsentoukkaa kymmenen kertaa pienempiä veijareita.

Hyvin nopeasti havainnon jälkeen oli tiskialtaassa läjä banaanipyrettä.






Kaveri kysyi että mitäpä tein viikonloppuna. Kerroin syöneeni toukkia. Ei pystynyt pistämään paremmaksi.



48 kommenttia:

  1. Löysin kahen treenin välisä banaanin treenikassista. Olin siitä hirviän ilonen. Siinä tuli jotain hässäkkää ja se syöminen sitte unohtu.. Löysin sen saman banaanin sieltä kassista seuraavalla(ki) viikolla. Jälleennäkemisen riemu oli laimennu huomattavasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella :D

      Tuostapa tuli mieleen, että löysin kerran treenikassista päästäisen. Vähän haiskahti. Piti heittää koko hoito roskiin.

      Poista
    2. Voitto irtos tuollaki :D Kuolleita jyrsijöitä ei sentäs vielä oo retkirepuista tupsahtanu, herralle kiitos siitäki vähästä! Näitä vuosikertabanaaneja sen sijaan tupsahtelee kasseista, hanskalokerosta, povitaskusta, laatikoista.. Edellinen elämäni taisi tapahtua pula-ajan apinana.

      Poista
    3. Löysin joskus käsilaukustani kiivikuorrutetun porkkanan. Päästäinen on kyllä pahempi.

      Poista
  2. Eikä! Ja minä kun aina sanon lapsille, että tummuneetkin banskut on ihan syömäkelpoisia. Arvaa syönkö enää itsekään, ainakaan vähään aikaan.

    Minäkään en ikinä laita banaaneja pussiin. Ja jos sen pussin joudun ottamaan, niin laitan sinne kaikki vihannekset ja hedelmät sekaisin ja kassan täti on iloinen pyöritellessään pussia viivakodinlukijan edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kans pieni banaanipaussi luvassa... Tummuneita banskuja on tullut syötyä iät ajat. Olen moittinut myös ihmisiä, jotka eivät voi syödä enää banskua sen jälkeen kun siihen ilmestyy yksikin pilkku. Ehkä tuota omaa sääntöä vois modata siten, että jos näkee banaanikärpäsiä pölähtävän ilmaan siirrettäessä banaaneja jääkaappiin, voi olla parempi siirtää hedelmät suoraan roskiin.

      Olet hyvä ihminen.

      Poista
  3. Taytyypa varoa. Tykkaan meinaan sellasista mustuneista tosi kypsista banaaneista. En kylla ole niissa koskaan mitaan proteiinilisaa huomannut. Sen sijaan tuoreissa aprikooseissa niita pikkuveijareita on tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllähän banaani maistuu vasta oikeasti banaanille, kun kuori alkaa tummua. Vihertäväkuoriset versiot on valjuja ja pahanmakuisia.

      Poista
  4. Yksi (monista) tämän maailman parhaan ja koukuttavimman blogin jutuista on se, että Vuoden Siivooja kirjoittelee, että banaaneissa voi olla ötököitö, lakanat on vaihdettu viimeksi... niin milloin ja vaatehuone toimii romuvarastona. On niin voimaannuttavaa huomata, että edes jossain (joskin kaukana Savossa) eletään samanlaisten arkisten ilmiöiden kanssa, eikä vaan jaella kakkureseptejä ja bloggailla miellyttävistä siivouspäivistä.
    Ja tuohon banaanien pussitusaiheeseen: sen täytyy liittyä samaan pussitusvimmaan, mihin kuuluu jugurttipurkkien ja pakasteiden neuroottinen paketointi hedelmäpusseihin. Yllättävän monet kassatäditkin kantavat tätä tautia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa hehkutettua, mutta aiheesta, meillä on täällä kivaa!

      Poista
    2. Nyt olet asian ytimessä. "Laitetaanko jogurtit pussiin" -mantraa hoetaan joka paikassa. Miksi ne pitäisi vielä erikseen pakata? Kyllä ne purkit saa ladottua siten ostoskassiin, ettei ne mee rikki.

      Kiitos sulosanoistasi, ne soivat korvissani varmasti tämän päivän ja auttavat kohtaamaan jälleen yhden tiistaipäivän IT-alalla.

      Poista
    3. Mä en varmaankaan ole ainut tumpelo, joka on hajottanut tarpeeksi monta jogurttipurkkia jo matkalla kassalle. Pakko ne on pakata pussiin. Mä en vaan osaa pitää niitä ehjänä. :( Banaanien pussittaminen on tosiaan täysin turhaa!

      Poista
    4. Tälleen kaupantätinä pitää kertoa, että se on ihan meillekkin annettu ohjeistukseksi, että kysytään sitä pussia.. en mä niitä muuten pakkaisi, mutta joku on siitä tosi tarkka ja joku heiluttelee käsiään, että älä turhaan vaivaannu :D Mutta siis se on ihan korkeammalta tasolta tullut ohje, vaikka 90% väestöstä osaakin pakata jugurttinsa siististi. Sitte on taas niitä tapauksia, että kun et ota pussia, niin aivan varmasti ne sinne kauppakassiin sitte hajoaa kaiken muun ruuan päälle.. ai että ne on kiva lusikoida sieltä sitte :D

      Poista
    5. Oho ja vois lukee kans kaikki kommentit, täällähän on jo moni tosta sanonut :D Nojaa, yks kassantäti täällä lisää hei vaan :D

      Poista
  5. En myös ymmärrä hedelmäpussi-neuroosia. Itsehän koulutan kauppareissuilla vähä-älyisempiä asiakkaita kassa-jonossa laittamalla suuri-eleisesti ostokset hihnalle niin, että viivakoodi on lukijaan päin. Kyllä kannattaa olla kassa-jonossa minun perässä! On sujuvaa asiointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, minäkin olen tehnyt noin! Ukko kysyi "mitä ihmettä sä puuhailet". Kyllä jos kaikki muutkin kääntäisivät ostokset viivakoodinlukijaan päin, pandoja alkaisi syntyä suuria määriä ja Itämerikin puhdistuisi.

      Poista
    2. Minä laadin ostoslistan kaupan kiertosuunnan mukaisesti. Tavarat ladon kassalla siinä järjestyksessä, kun ne pakataan kasseihin ja kylmälaukkuun. Pitääpä vielä huomioida tuo viivakoodi. Kiitos!

      Poista
  6. Onneksi en muutenkaan syö banaania! Se kun närästää niin maan perusteellisesti.
    Jos olisinkin syönyt, niin tämä postaus olisi sellaisen nautintoaineen nauttimisen lopettanut lyhyeen. ;)

    VastaaPoista
  7. Syy,miksi itse otan myös ne banaanit hedelmäpussiin on se, että siitä pussista saa erittäin kätevän roskapussin vessaan!
    Ei tartte sen takia ostella (kalliita) muovipussirullia tai sanotaanko että "ei tartte sen takia ostaa roskapusseja vessaan".

    Joskus mies repii auki niitä hedelmäpusseja jos ne on solmittu mukamas liian hankalasti. (?!?) Silloin saan hepulin jos keskellä säkkiä ammottaa julmettu reikä! Siitäkös alkaa mehevä riita:

    - SILVOIT MEIDÄN ROSKAPUSSIN!
    mies: - TÄH!?
    - No miksi se piti noin repiä, nyt sitä ei voi enää käyttää!?!!!!
    mies: - no eihän sitä saanut auki kun oli niin tiukkaan pitänyt solmia se!
    - HElpostikin olis saanu. Olisit tullu pyytämään apua niin olisin sen voinu avata..
    (ilmeisesti mieheni tyyliin ei kuulu pyydellä apuja -etenkään naisilta. Perus suomalaisjurottaja sitten lienee kyseessä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska hedelmäpussit menevät teillä oikeaan käyttöön, saat anteeksi. Meillä vanhemmat laittaa aina banaanit pussiin ja pussi siitä suoraan sitten roskiin kun banskut saadaan hedelmävadille. Ei oo järkee.

      Poista
    2. Ne pussit pitää solmia vetosolmulla niin, että saa vaan yhdestä lenkistä vetäisemällä auki, eikä tarvii puolta päivää nyhrätä sen yhden solmun kanssa!

      Poista
    3. Nyt on niin tiukkaa keskustelua, että on pakko liittyä mukaan. Olen tuhrannut pitkiäkin siivuja hiljaisista työpäivistä lukemalla koko blogin läpi, eteläisemmän Savon maalaista on nauratttanut välillä liikaakin. Avokonttorissa pitää oppia nauramaan huutonaurua suu kiinni, nenän kautta. Eli täällä roikutaan ja nyökytellään mukana!

      Nimenomaan, vetosolmu! Pussia ei saa repiä, banaaneja ei pussiteta ja pussista saa hyvän roskapussin vessaan. Tai meillä niitä käytetään myös palavan jätteen keräämiseen keittiössä. Joskus sorrun laittamaan pussin heti käytön jälkeen roskiin, mutta yleensä silloin on ollut multaisia juureksia kyydissä tai pussi on lojunut noin puoli vuotta kylmälokerossa, sisällään muumioitunut porkkana tai tunnistamaton, kokkareinen liemi. Niin, jääkaappi voi olla kuin vaatehuone.

      Poista
  8. Kiitos aamunauruista;D Ei pystynyt kaveri pistää paremmaksi...tsiis;D

    Pannaanko pakasteet, jogurtit, rahkat pieneen pussiin...ei hevl. En tajua mistä tämä pussitushinku juontaa juurensa. Vielä viisi vuotta sitten ei koskaan kysytty moista. Nyt saa jatkuvasti jankuttaa kassalla, että ei laiteta pussiin, kiitos.

    Itse boikotoin muutenkin noita hedelmäpusseja. Ostin muutaman kipaleen sellasia verkkokankaisia vai oisko enemmän valoverhokankaisia, pusseja. Niihin sellaset hetelmät ja vihannekset, joihin ei voi liimata hintalappua. Ja vot, mualima pelastuu;)

    Ja kuka typerys syö raakoja banaaneja? Niitä vihreitä tai keltaisia? Nehän ovat raakoja! Kypsässä banaanissa on aina ruskeita pilkkuja. Huom. RUSKEITA, ei sellasia liikkuvia valkoisia;)

    VastaaPoista
  9. Puolentoista vuoden kassaneiti"kokemuksen" jälkeen voin sanoa, että sen jälkeen kun yksi asiakas sai aivan törkeet pultit siitä, kun en tarjonnut pussia hänen hapankaalipurkkiaan varten, niin aloin sitä pussia tyrkyttämään arveluttaviin pakkauksiin (=foliovuoassa olevat maksalaatikot yms, fletkut muovipurkit, jotka melko suurella varmuudella vuotavat kotimatkalla). Mutta jogurttipurkit liu'utin vaan vauhdilla sivuun, etei ne murskaantuneet kaiken painavan alle hihnan loppuun, samoin sipsit ynnä muut rikkoontuvat. Ja vaihtorahoista tarjosin ensin kolikot ja sitten setelit. Ja varmasti aiheutin suurta vahinkoa isolle kaupalle, kun annoin niitä mainoskassejakin vähän väliä ilmaiseksi.

    Paha kassatäti täällä 0/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo kassahenkilökunnan vika! Asiakkaathan ne pusseja kotiin kantaa. Te vastaatte vaan kysyntään :)

      Toimivin ratkaisu olisi, että asiakkaiden käyttöön tarjottaisiin pakkauspisteellä lisäpusseja. Ei tarvitsisi kassahenkilökunnan kysellä ja pusseja saisi jos haluaa.

      Poista
    2. Juurikin näin, monissa kaupoissa näkyykin olevan hetelmäpussirulla tarjolla innokkaille siinä kassalaarin kupeella, siinähän saa jokainen sitte pussittaa ihan mitä haluaa.
      Ja kassa-asiointihan on kaikkineen tekniikkalaji. Tuo viivakoodien suuntaaminen on jo tosi hifistelyä, ihan pakko kyllä kokeilla. Mutta sen pitäisi kuulua jo yleissivistykseen, että jugurtit, hedelmät, sipsipussit yms. laitetaan siihen remmille vimppana, jolloin ne ei rusennu raskaampien alle. Turha siitä on kassahenkilöille pultata, jos koiranruokasäkki murskaa viilipurkit. Samaten kassiin nämä rikkoutumisvaaralliset päällimmäiseksi, niin eipä säry ne.

      Poista
  10. Sun blogi on ihan loistava.

    Mutta tuo pussitus.. Sen jälkeen kun on pessyt joka ainoan objektin viisihenkisen perheen viikonloppuostoksista kun yksi jugurtti, ne OLI PAKATTU HYVIN ja PÄÄLLIMMÄISEKSI, pissi sinne ostosten sekaan sellaista ihanan tahmeaa jugurttilitkua, pakkaan kaiken mahdollisen niihin pikkupusseihin, ja herätän jo huvitusta kassatädissä kun pyydän aina "vielä kolme pikkupussia lisää, kiitos".
    Tosin, meilläkin ne menee vessanroskiksena ja vaipparoskiksena, eli jatkokäytetään. Pakasteita en tosin pakkaa pusseihin, se on musta älytöntä.
    Banaanit ei kyllä maistu tän lukemisen jälkeen..

    VastaaPoista
  11. Jesjesjes! Ihan oikeesti vuorovaikutteinen blogi, täällähän syntyy keskustelua!
    Kevätmuotihuuman pahimpaan aikaan jo pelotti, että tämä(kin) liukuu ylisuositun mainstreamin hallitsemattomuuteen, mutta nyt ollaan taas oikeiden asioiden äärellä. Tosifanit sielulla mukana ja kivaa on!
    Kiitos tästä kaikesta, vuoden siivooja!

    VastaaPoista
  12. Tänä kesänä on elämän ihme löytynyt niin monesta elintarvikkeesta, että ymmärrän hyvin entisajan biologeja, joiden mielestä madot sikiävät itsekseen pilaantuneessa lihassa ja hiiret likaisissa vaatteissa.

    Meillä hedelmäpussit hyödynnetään vielä koiran jätösten keräämiseen. Tosin ennen pussin sijoittamista koiranulkoilutustakin taskuun täytyy tarkistaa, ettei pussiin ole repeytynyt reikiä.

    Kylmien elintarvikkeiden pakkaamisessa hedelmäpusseihin on se idea, että pussi rajoittaa ilman vaihtumista elintarvikkeen välittömässä läheisyydessä. Pussin sisälle jäänyt ilma toimii lämpöeristeenä, ja hidastaa pakasteiden sulamista. Oikea kylmälaukku toimii tietysti paremmin, mutta jos sellaista ei ole saatavilla, niin muovipussi tai kaksi on parempi kuin ei mitään.

    VastaaPoista
  13. Itse syön banaanin vain ja ainoastaan silloin kun kuoreen on alkanut tulla mustia läiskiä! :D sillon se varmasti on kypsä; en voi sietää raakoja banaaneja. Kuoressa ei saa olla yhtään virheää. XD

    VastaaPoista
  14. Onhan tässä tullut vähän aikaa sitten mutusteltua tuokkaista suklaata...

    VastaaPoista
  15. Silloin kun vielä asioin äääs-marketissa pyysin eräänä aamuna hedelmäpisteen hoitajaa jättämään esille myös kypsempiä banaaneja, koska on myös meitä, jotka haluamme ostaa juuri sellaisia. Jos ostan banskuja töihin, niin niiden on oltava heti syömäkelpoisia. Myyjä oli juuri kerännyt myyntipisteestä POIS kaikki kypsät yksilöt, jotka eivät olleet läheskään mustia, mitä nyt muutama pilkku kuoressa. Nappasin tästä poistettujen hedelmien kärristä banaanit, jotka ostin, mutta myyjä oli hapan ja sanoi itsetietoisesti, että esille jätetään vain ne hedelmät, jotka myyvät. En usko olevani ainut asiakas, joka haluaisi kypsiä banaaneja. Niitä ei ole äääs-marketissa koskaan tarjolla, koska ne kerätään pois heti aamulla (ennen kahdeksaa). Tästäkin syystä boikotoin kyseistä kauppaa ja yritän paremmalla onnella vaikuttaa banaanivalikoimaan muissa kaupoissa.

    - Gillette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ihmetellyt miksi banaanit joutuu aina kypsyttämään kotona. Roskiin viskellään hyvää tavaraa.

      Poista
  16. Oli pakko tulla katsomaan että mikä #hedelmäpussigate täällä on menossa. Saanko synninpäästön kun otan aina niitä biopusseja ja käytän niitä bioroskiksessa? :) Ja ei, en pakkaa banaaneita pussiin. Ellei oo pakko saada niitä roikkumaan pyöräntangolle kotimatkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sinäkin olet hyvä ihminen.

      Poista
    2. Jes! Toisaalta teen niin paljon pahuuksia että lopputulema jää ehkä miinukselle :D

      Poista
  17. Kassatäti täälläkin, hei!

    Itse en laita pikkupusseihin banaaneja enkä paljon mitään muutakaan, ja monesti jos myyjä (millon missäkin kaupassa) alkaa laittamaan ostoksiani kassiin saatan sanoa että ei kassia, kiitos. Muista hedelmistä, tomaateista yms kun sitten väkisinkin välillä tulee niitä pikkupusseja, säästän pussit ja käytän monen monta kertaa ne uudestaan seuraavilla kauppakerroilla. (Josta kuulen vaikkapa työkavereiltani melkoista kettuilua... että "kyllä sä voit uudenkin pussin ottaa, ei noita vanhoja tarvii säästellä") Laitan hintalapun vanhan päälle tai käännän pussukan ympäri niin, että se vanha hinta ei vahingossakaan kummittele pussin kyljessä näkyvillä enää. Kankaisiakin pusseja mulla on jossain, en vaan muista missä... ja hyvin tääkin systeemi on toiminu.

    Pussitettujen banaanien kohdalla tekis monesti mieli asiakkaille sanoa, että mietitkös tän asian nyt loppuun asti... Mutta sitten ne jogurtit. Mua välillä suuresti sylettää, kun asiakas pyytää MUA, että laitatko ne sitten pieneen pussiin. Siis MITÄ? Laita kuule itte vaan... mutta laitanhan mä. Tarjoan pientä pussia myös pikku ostoksille. Ja joo, sylettää tarjota, koska ite en sellasia koskaan ota ja ne on minusta turhia, mutta se on sitä asiakaspalvelua... Tosin pakasteet on mun mielestä ihan viisas kerätä pussiin. Ja se nyt on kyllä kassahenkilön ammattitaitoakin jo, että ei laittele niitä rikkoutuvia sinne muiden ostosten sekaan, vaan siirtelee sivummalle.

    Tummista banaaneista vielä. Kyllä minäkin pääosin ne tummuneet kerään myynnistä pois. Siinä kun on sekin, että tummuneet tummuttaa hyvin nopsaan ne naapurinsakin. Pikkusen niitä voi esillekin jättää, tiedän että jotkut niitä tahtoo ostaa. Mutta jos niitä on vaikkapa puolet koko pöydällisestä niin kyllä se epäsiistiltä näyttää.

    Täytyy sanoa, että melkoisen arvellen laittelin tänään tummia banaaneja pirtelön sekaan... piti aika tarkkaan katella ne läpi ettei vaan ole pikku vesseleitä siellä kuoren alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko jatkaa rästä banaabiasiasta vielä, sillä tuntemissani lähikaupoissa pois kerätyt banaanit eivät suinkaan ole mustia, vaan keltaisia, joissa voi olla jonkin verran mustia pilkkuja. Kauppiaat haluavat kaikkien ostavan banaanit vihreinä, mutta minä en halua ostaa banaaneja kotiin kypsymään, vaan ostan niitä heti syötäväksi. Miksi ei ole hedelmäpisteessä erikseen pienempää koria kypsille banaaneille? Olen sellaista parissa paikasssa pyytänyt, mutta saanut aika nuivia vastauksia nenänvartta-katseiden ohella. Asiakkaille ei anneta edes mahdollisuutta haluta niitä kypsempiä banaaneja. Sitä kutsutaan kuulkaa VALIKOIMAKSI kun on tarjolla vihreitä niitä haluaville ja kypsiä heti syötäviksi. Kauppoja, joissa on valinnan mahdollisuuksia kutsutaan VALINTAmyymälöiksi. Minun rahani tässäkin asiassa saa se kauppa, joka omaa halua kuunnella toiveita ja toteuttaa pyynnön, joka ei ole taivaita tavoitteleva.

      - Gillette (joka alkaa pikkaisen kiihtyä)

      Poista
  18. Minä kerään niitä lapsen kakkavaippapusseiksi. Koska oon laiska enkä jaksa aina lähteä kiikuttaan roskia ulos, helpompi vaan pussittaa vaippa ja tunkea muiden roskien sekaan.
    Banaanien pussittamista oon meinannu parille asiakkaalle suositella ihan sen takia, että kun osa ei ymmärrä että minä en tee siinä kassalla periaatteessa mitään sillä hinnalla, vaan viivakoodilla. Kivasti kun käärii tai ruttaa sen koodin banaanin ympärille, niin avot kyllä taas jono pitenee :D Itse en harrasta banaanien pussittamista, enkä minkään muunkaan toisissaan kiinni olevan/muovitetun/yksittäisen heviostoksen kanssa.
    Pyydän kassalla jugujen tai pakasteiden pussittamista vain jos ei oo jonoa tai kassa ei tervehdi, ei katso silmiin ja vaikuttaa muutenki superepäkohteliaalta. KOsto se on pienikin kosto, koska tiedän ite kuinka ärsyttävä on asetella sinne pieneen, helposti repeävään pussiin erikokoisia purkkeja seuraavan asiakkaan huokaillessa jo nokan edessä. Harrastan tätä, koska en pura huonoa päivääni siihen kassaan, vaan olen opiskellut käytöstavat silmiin katsomista ja hymyilyä myöten, joten oletan että myös palveluammatissa oleva ihminen ne hallitsee. Joskus tosin saan takaisin ja ne purkit on heitelty sinne pusseihin miten sattuu, jolloin ne pitää sit ite laittaa uudelleen, ettei ne oikeasti särkys.
    En tajua myöskään miksi jotkut asiakkaat pussittaa itse valmiiksi jugurttipurkkinsa, toimii vaan jos kaikki on samaa makua ja pussin suuta ei ole solmittu kolmoissolmulla. Tai jäätelöt. Kesäsin kun on k-kaupoissa euron tarjouksia, pitää kuitenki joka ikinen maku lukea erikseen, vaikka kaikki maksaisi sen EURON.
    Olipas kiva avautua, kiitos :D

    VastaaPoista
  19. Mun on vielä lisättävä omaan kommenttiini, jonka kirjailin jonnekin tuonne ylös , missä tunnustin kerääväni ne hedelmäpussit meidän wc:n roskikseen, kun erään kerran olimme miehen kanssa meidän kylän ÄÄS-marketissa. Hän osti juurikin banaaneita ja minä sanomaan hälle kauhuissani:
    - Etkö ota pussia?
    mies. No en minä siitä maksa kun sen laittaa vaa`alle niin tulee lisäpainoa hintaan...
    - PÖNTTÖ, laitat ne banaanit pussiin vasta kun olet punninnut ne ja laita se viivakoodilappu siihen pussin päälle :)

    (Tämä on sitä naisen logiikkaa tämä.)
    Mies katsoi silmiään pyöritellen että "mitäh!?" en vain voinut/ ilennyt alkaa siinä hälle kailottamaan syytä miksi hänen tuli laittaa ne bananitkin pussiin.-> jotta saisimme vessaan saisimme roskapussin lapsemme vaipoille. :)

    VastaaPoista
  20. Tervetuloa tänne ameriikkoihin tutustumaan muovipussituskäytäntöön. Mulla on kuvakin jossain sadan dollarin ostoksista, jotka kaupan pakkaaja oli pakannut kätevästi 25 muovikassiin. Melkein oli yksityiskyyti joka tavaralla.
    Jos otat omia isoja kangaskasseja mukaan, ne pakkaa niihin kolme tavaraa kuhunkin ja pistää loput viiteentoista muovikassiin ja mulkoilee oudosti koko ajan.
    Että silloin tuntuu jotenkin turhalta Suomessa näpertely banaanipussin ottamattomuudella. Pakko jonkun on yrittää säästää edes jotakin, mutta jotenkin pistää potuttamaan kun toisaalla ei edes yritetä.

    VastaaPoista
  21. Nooh, jos munkin nyt pitäis kommentoida tähän... Itsekin työskentelen kassalla ja täytyy sanoa että inhottavinta on se, kun asiakas on laittanut jokaisen ostoksensa erikseen tuommoiseen hedelmäpussiin eikä viivakoodilaite ota aina kaikista tuotteista viivakoodia sen läpi, niin vedä siinä sitten jokainen tuote yksitellen pussista pois, piip, takaisin, pussista pois, piip, takaisin... Pari kertaa olen ystävällisesti sanonut että asiointi on nopeampaa ja vaivattomampaa jos pakkaa itse ostoksensa maksamisen jälkeen vaikka näihin hedelmäpusseihin. Yksi juttu vielä, että meillä ei saisi edes pitää kassoilta pikkupusseja ja asiakkaat syyllistävät tietty kassaa siitä vaikka itse en ole päättänyt että emme saa pitää kyseisiä pusseja hihnoilla... Mutta minkäs teet :)

    VastaaPoista
  22. Hihi, hauska ketju! En myöskään pussita banskuja, enkä paljon muutakaan. Aina on oma kassi mukana. Mutta, mutta - AIVAN pakko on nyt kyllä avautua siitä että noita hedelmäpusseja käytetään koirankakan keräämiseen...koirankakka on maatuvaa, hedelmäpussit ei! Ja koirankakkapussit (myös ne mustat) ovat maatuvia. Ei mitään järkeä pakata maatuvaa ainesta ei maatuvaan...tai ainakin mun pikkupikkuaivot on tätä mieltä. Mä käytän niitä maatuvia kakkapusseja, koska en tykkää astella paskassa, edes omien koirieni :)

    VastaaPoista
  23. "Niitä en syö vähään aikaan, siemenkodista putoili isohäntäpistiäisiä haukatessani hedelmää"

    Jestas! Jollekulle toisellekin on käynyt samoin nekatriinien kanssa. Kyllä tuntui loppuilta siltä, että jotain tuolla ruokatorvessa vipeltäisi...

    VastaaPoista
  24. Tavallaan ymmärrän kauppojen periaatetta tässä, "ei kypsiä banaaneja myyntiin" (anteeksi Gillette, alleviivaan kuitenkin sanan _tavallaan_ :D). Kypsät (tai lähellä kypsymisastetta olevat) banaanithan erittävät huomattavasti muita hedelmiä enemmän etyleeni nimistä kaasua, joka siis nopeuttaa hedelmien "ikääntymistä". Tämän takia meillä pidetään banaanit eri hedelmäkulhossa kuin muut hedelmät. Jääkaapissa etyleenin muodostuminen hidastuu. Mutta siis vain _TAVALLAAN_ ymmärrän kauppoja :)

    VastaaPoista
  25. Tulipahan vaan mieleen, vaikka kukaan ei kysynyt.
    - Rva Etyleeni

    VastaaPoista
  26. Jännä, ettei vielä ole tullut kommenteissa ilmi että jotkut kaupat oikeasti ohjeistavat kassahenkilöitä kysymään, laitetaanko tiettyjä tuotteita pieneen pussiin. Itsekin olen kassatöissä eräässä ruokakaupassa, ja meillä kassojen nimenomaan PITÄÄ kysyä pakasteiden, jogurttien yms. kohdalla haluaako asiakas ne pieneen pussiin. Tätä asiaa oikein painotetaan ylemmältä taholta. Itse en kyllä tästä ole mitenkään riemuissani, päinvastoin, mutta en silti ajatellut kapinoida työnantajaa vastaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ylhäältä tulee ohjeistus, että pakko kysyä "laitetaanko nää jogurtit / pakasteet / yms pussiin?". Suurin osa asiakkaista myös haluaa, että pussitetaan. Varsinkin siinä vaiheessa kun jogurtteja on isompi määrä, ne on helppo nostaa kassiin päällimmäiseksi, tai pakasteita on paljon, ei hikoile muihin + pitää toisensa kylmänä. Tätä myös seurataan vähintään mystery shoppauksilla. (Eli kerran kuussa joku asiakas laatii "raportin" menikö kaikki niin kuin pitikin.)
      Mutta vähän turhauttavaa siinä vaiheessa, kun pussitettavia tavaroita tasan yksi.

      Poista