sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Jo oli kinkerit

Saimme kutsun kinkereihin Kotalahden erämajalle. Avomiehellä tosin tuli parit muuttujat matkaan ja hän sai komennon varpajaisiin Kuopioon. Näin ollen minun oli määrä edustaa talouttamme kahden edestä. Avomiehen sisko oli henkilökohtaisena kuljettajana, Vilkas mies oli Tahkolla "koulutuksessa".

Kuskini varoitteli, että nämä kinkerit todella saattaisivat alkaa kinkereillä. Epäilys vahvistui, kun papin auto oli erämajan pihassa. Siis en minä kyseistä ajoneuvoa tunnistanut, mutta siinä kohtaa kuitenkin syntyi päätös jättää siiderikassi takapenkille. Ja olipa muuten oikea päätös. Kun menimme sisälle, tunnelma oli harras. Olimme siis reilun puoli tuntia myöhässä ohjelman alkamisesta ja siihen mennessä oli jo ennätetty muutama virsi luikauttaa ja pappi oli jättänyt pöytäkunnille keskustelunaiheeksi mm. sen, että mihin kirkkoa tarvitaan ja kannattaako kuulua kirkkoon. Kyllä alkoi pakanaa hiottaa.

En ollut koskaan aiemmin kinkereillä ollutkaan ja etikettivinkkeinä mainittakoot maltillinen kaula-aukko, hillitty silmämeikki ja kengistä sen verran, että jos on pakko lähteä korkkareissa niin vähiten kopiseva malli on sopiva valinta. Vanhoissa kyläkouluissa pakanan askel kuuluu ja kovaa.

Kuvassa erään pahaa-aavistamattoman vieraan tyylinäyte. Ilmeistä päätellen hän ei ollut ainoa joka ei tiennyt mihin oli tullut.



Pappi oli ilahduttavan nuorekas. Hän johti keskustelua mallikkaasti ja ymmärsi senkin, kun eräs vieraista kysäisi, että eikö kirkko voisi tehdä mitään sen eteen, että saataisiin enemmän arkipyhiä. Pappi oli tilanteen tasalla ja tiesi kertoa, että aikanaan Ruotsin kuningas oli ylenmääräisen velttoilun havaittuaan vähentänyt roimasti kirkollisten pyhien määrää. Ruotsalaisten vika siis tämäkin. Eniten arvostin papin toiminnassa sitä, että ymmärsi selvästi milloin oli aika lopettaa hienostunut keskustelu ja siirtyä maallisten antimien kimppuun. Pappi viittasi humoristisesti "kirkkokahveihin", joita vieraat varmasti kovasti jo odottivat.

Loppuun luikautettiin vielä virsi, jonka toisen säkeistön kaksi ensimmäistä riviä herättivät hilpeyttä lauluväessä. Tai osassa heitä. Tarkemmin, minussa ja avomiehen siskossa.



Ja ei ole kuulkaa juhlat, jos ei jossain vaiheessa piirileikkiä vedetä. Tässä vaiheessa jo hienokseltaan huolestutti että pääseeköhän kinkaiset ikinä oikeasti alkamaan.



Pääsihän ne. Papin poistuttua kiinteistöstä siirryttiin sitten välittömästi kinkerikahvien kimppuun. Hyvin nopeasti oltiinkin normaaleissa keskustelunaiheissa eli siinä miten olilkaan kaikki ennen paljon paremmin. Asuntojen hinnat olivat kohtuullisia, munkkikahvi maksoi viisi markkaa ja joskus menneisyydessä KalPan peliinkin kun lipun osti, saattoi nähdä kotivoiton.

Ja ainoastaan kerran illan aikana minua kehotettiin hankkiutumaan tiineeksi. Sanoin että niin, olishan se suorastaan sääli, jos näinkin ylivertaiset geenit jäisi välittämättä eteenpäin. Keskustelu tyrehtyi siihen.



Kunnollisiin kristillisiin juhliin kuuluu myös karaoke. "Älä iske Tuijaa, Tuija sua huijaa" -sanoitus iskostui mieleeni. Huikea biisi.


Lahjapöytää piti jossain vaiheessa käydä ihmettelemässä. Elegentteja paketteja elegantissa miljöössä.




Illan mielenkiintoisin ohjelmanumero oli kuitenkin se, että vieressäni istuva herrasmies osoittautui Kuopion ELY-keskuksen tarkastajaksi. Tämä paljastui kun hän rohkaistui kysymään erinäisten dialogien johtaman päättelyketjun (sekä muutaman oluen) jälkeen, että "ootko sinä se ice queen?!".Sanoin että minäpä hyvinnii. Kaveri ei ollut minun tilallani tarkastuksia tehnyt, nimi ei ollut tuttu. Mutta jonniinlaista kahvipöytäkeskustelua oli blogautuksistani työmaalla selvästi käyty.

"Rysselin koirien" edustaja luennoi  hyvin vakuuttavasti tilojen poimintaperusteista. Tilani kuuluu hyvin keskimääräiseen kastiin suomalaisia tiloja ajatellen ja tämän takia on hyvin epätodennäköistä että tämäntyyppinen tila osuu haaviin. Kerroin sitten osumatarkkuudestani ja mies tuumasi että "jotkut voittaa lotossakin". Oli myös puhetta siitä, että viljelijöitä kutsutaan myös antamaan palautetta tilatarkastuksista. Sanoin, että jostain syystä siinä arvonnassa ei ole tärähtänyt, muissa kylläkin.

Tarkastajan ammatti on haastava. Joskus on kakkua pöydässä, joskus tussari. Huikeaa nähdä aidan toiselle puolelle. Lannoitevalvonnan tulokset pitäisi tulla muuten ihan kohta, ovat ilmoituksia parhaillaan käsittelemässä.

Loppuun vielä tärkeä ilmoitus paikallisesta yökerhosta. Terassikausi on päättynyt!



Tarkkuutta rantatuolien kanssa siellä!



22 kommenttia:

  1. WAU! Enpä ole eläissäni ollut kinkereillä :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  2. Hämmentävää. En ois moisista juhlista koskaan päässyt osalliseksi, jos en lukis tätä blogia. KINKERIT plus bileet. What?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vissiin pohjoissavolainen ajanmukaistettu versio. Uutuus minullekin. Olipa onni että sain kutsun ja ymmärsin osallistua.

      Poista
  3. Ilahduttavaa kuulla, että jossain päin osataan viettää kinkereiden jälkipelejä näinkin mukavasti :) Ja innolla oottelen, jos joskus tulisi raportti TupperVaara kutsuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekaan tullut tuppereilla pitkään aikaan käytyä. Anoppi aina tasaisin väliajoin yrittää saada minua järjestämään sellaiset. "Pidetään ne vaikka minun luona. Ja minä voin leipoakin." Mutta ei.

      Poista
  4. Ilmaan jää vain yksi kysymys: mistä ihmeestä tuossa kokonaisuudessa oli kysymys. :D alkuun kinkerit ( siis ne ihan kristilliset), sitten pakanallisemmat vastaavat. Ja kun lahjapöytäkin on kukkavaaseineen ja kortteineen, niin viittaisi jonkun henkilökohtaisiin merkkipäiviin tms. Hämmentävä kokonaisuus. Ei aina ihan tajua pohjoissavolaista kulttuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, unohtui jotain olennaista mainita. Illan emäntä täytti 40 vuotta.

      Poista
  5. Täytti 40vee ja päätti juhlistaa tapahtumaa kinkereillä?!?

    VastaaPoista
  6. Jeah, olisinpa ollut kärpäsenä katossa. Etenkin tunnelman ollessa siellä. :D

    VastaaPoista
  7. Olipa hyvä, kun pääsit tarkastajan kanssa juttusille! Asioiden katsominen eri vinkkelistä on todella avartavaa, jos kuka siihen kykenee.

    Kinkerit kuulostaa just asialliselta tavalta juhlistaa merkkipäiviä, sanoo pakana ilman korkkareita.

    VastaaPoista
  8. Hyva idea, saastaa matkalaiset bensaakin kun tulee kaksi asiaa toimitettua samalla reissulla.

    VastaaPoista
  9. Kinkerit on ilmeisesti verrattavissa seuroihin vai onko niissä joku merkittävä ero? Olen nimittäin päässyt mieheni pohjoissavolaisten sukulaisten häihin, mutta ne kinkerit, siis seurat pidettiin itse vihkimisen jälkeen. Kaikenlaista ohjelmaa oli samaan tyyliin kuin sinun kuvailemassa tapahtumassa, mutta kirkkokahvit oli kyllä vain sitä itseään.

    VastaaPoista
  10. Siis jäinköhän nyt jostain oleellisesta paitsi? ainakin tasokkaasta savolaisesta hurttihuumorista ja papin puheista Niin eihän usko estä nauttimasta maallisesta elosta muutenhan se olisi tekopyhyyttä, se usko...

    VastaaPoista
  11. Teillä päin on näköjään juhlat periaatteella, että jokaiselle jotakin. Enpä ole moisissa bileissä ollutkaan. Three in one :D

    VastaaPoista
  12. Tyttäreni on ala-asteen kolmosella ja niillä juuri männäviikolla oli kinkerit koulussa. Olettaisin että alkoholia ei tarjottu...

    VastaaPoista
  13. Mieletön konsepti! Seuraaville synttäreille voiskin papin kutsua alkuillan ohjelmanumeroksi...

    VastaaPoista
  14. Mä olen osallistunut kristillisiin kinkereihin, kun piti kerätä suorituksia riparipassiin. Kaverit sanoivat jälkeenpäin, etteivät olleet koskaan ennen nähneet mua niin vakavana. Eivät varmaan kun tylsyys meinasi viedä tajun. Tämä pappi ei ollut puhujana ja seuramiehenä mitään lupsakkainta sorttia, ja kinkerit kaiken lisäksi huipentuivat hänen esittelemiinsä lomadioihin.

    Never more! :D

    VastaaPoista
  15. Melko hämmentävät pirskeet...

    VastaaPoista
  16. Aijai...Kyyneleet valuu pitkin poskia täällä...

    VastaaPoista
  17. Mä oon ollut kerran kintereillä, juurikin silloin, kun piti hankkia riparipassiin merkintä. Kinkereistä seuraavalla viikolla paikallislehden yleisönosastokirjoituksessa toivottiin, että rippikoululaisten ei enää tarvitse osallistua niihin. Oli jollain mennyt kahvinisu väärään kurkkuun. Me ehkä saatoimme ystäväni kanssa olla hieman levottomia. Olihan perjantai-ilta ja kiire kartsalle. Ja se tilaisuus oli pitkä kuin nälkävuosi.

    VastaaPoista
  18. Jäi kommentoimatta noita tiineyskyselyitä. Järjestään perseestä ovat. Varmasti kukaan ei niistä kyselyistä ilahdu, ja yhtä varmasti vahinko halutaan laittaa eteenpäin. Kyselijöille voi onneksi vastata muutenkin kuin avaamalla oman sanaisen arkkunsa ja esim. antaa musiikin vastata puolestaan. Seuraavan kerran, kun tulee epämiellyttäviä kyselyitä (oikeastaan mistä aiheesta tahansa), laitahan kännykästä tämä soimaan: http://www.youtube.com/watch?v=EVbLi8mGL6E ;)

    VastaaPoista
  19. Kinkerit olivat ennen mullekin vieras käsite, ei enää. Nykyisessä anoppilassa on jopa tuoli, johon pastori istuu kinkereillä. Näin on ollut viimiset 200 vuotta....

    VastaaPoista