perjantai 9. toukokuuta 2014

Megakisa 2 miljoonan lukukerran kunniaksi

No niin tytöt ja pojat. Taas on aika päräyttää pienet kisat käyntiin. Koska en ole enää Elisan asiakas, minulle ei ole "yllättäen ja pyytämättä" toimitettu palkinnoksi vapaavalintaista tablettia tai matkapuhelinta.

Mutta ei hätää. Maailma on täynnä parempiakin vaihtoehtoja.

Kuten nämä erityisesti tätä tapahtumaa varten teetetyt yrittäjyysmukit!




Palkintoina on viiden yrittäjyysmukin lisäksi palvelevan Leppävirran Rautian poistokoristaan lahjoittamat upeat tuotteet: vaaleanpunainen hevosenhoitosetti ja turkoosi kylpyhuonesetti.

Edellisessä kisassa kannustin teitä tunnustamaan omia toilailujanne ja anti oli ilahduttavaa. Tällä kertaa voisimme ottaa teemaksi anoppeja ja/tai appiukkoja koskevat tarinat.

Osallistumisohjeet:

Jätä kommentti Blogger-tunnuksellasi (jolloin otan yhteyttä blogisi kautta) tai ilmoita sähköpostiosoitteesi. Myös Facebookin puolella julkaistavat paljastukset ovat mukana kilpailussa! Osallistumisaikaa on viikko, eli kilpailijat julkistetaan 16.5. tai 17.5. riippuen onko hässäkkää.

Onnea kisaan ja kiitos että luette näitä horinoita ja kommentoitte niitä! Jos olisin lämmin ihminen, tuntisin tällä hetkellä jotain merkittävää.




ps. Tämä on niin suuri ilon päivä, että postaus saa toimia Happy days -viestinä nro 33.

28 kommenttia:

  1. Ei oo mitään meheviä tarinoita nykyisistä appivanhemmista, mukavia ihmisiä ovat. Mutta joskus teininä kun seurustelin erään pojan kanssa, hänen äitinsä miesystävä Saukki oli kyllä melko persoona... Kerran oltiin kahvipöydässä ja siinä oli mummoa ja mummon siskoa jne, vanhempia ihmisiä niin saukki näki lehdessä irvistävän vasikan ja totes exälleni että tuossa se ois varmasti hyvä suihinottaja. Meinas mennä mummeleilla pullat väärään kurkkuun..

    VastaaPoista
  2. Nyt on kyllä niin hienot palkinnot, että kisaan täytyy osallistua myös omalla "tarinalla".

    Omat appivanhempani ovat melkoisen yksinkertaista porukkaa. Ovat siis niin yksinkertaisia, etteivät ole tajunneet opettaneet jälkikasvulleen, että tällainen valioyksilö kannattaisi ottaa sukuun. Vielä en tunne mahdollisia appivanhempia tai heidän jälkikasvuaan, mutta ehkäpä jonain päivänä..

    heidi_maija@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Mä en aio "julkaista itseäni" mutta silti on pakko saada suunvuoro... Anoppi ja appi tulivat katsomaan heidän nuorinta lapsenlastaan. Tähän mennessä olin tavannut kyseisiä ihmisiä 2-3 kertaa. Siinä kaikenlaista mukavaa naisten kesken keskusteltuamme anoppi kysyi "kuinka usein sinun tulee pestyä seiniä?".

    Samainen vierailu päättyi arvoisellaan tavalla. Anoppi halasi minua ja vauvaa ja sanoi että" onneksi vauva on niin rauhallinen, niin saat pidettyä kodin kunnsossa". Jep. On ehkä ihan ookoo että välimatkaa meillä on useita satoja kilometrejä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se ois mukille tarvetta.

    Mulla on niin maan perusteellisen mukavat appivanhemmat, miehelle appiukko kyllä aiheuttaa harmaita hiuksia kun tuon tuostakin lähettää sille tekstiviestejä, jotta "soita heti". No aina siinä ollaan sydän kurkussa et nyt on mummo kuollu tai jotain muuta, mutta ei kun sillä perkeleellä on ihan joka kerta joko tietokone tai kännykkä solmussa ja miehen tarviis siltä istumalta lähteä sinne auttamaan. Muutakin tekemistä ois kun olla hänen henkilökohtainen tech support.

    VastaaPoista
  5. Ex-anoppi oli kyllä kammottava tapaus. Ex-poiccis oli vähän mammanpoika, ja nämä kaks turisi päivittäin puhelimessa tuntitolkulla. Anoppi alkoi minullekin soittelemaan ilman mitään sen kummempaa toimitettavaa asiaa, ja kun puhelimessa jatkuva roikkuminen alkoi haitata jo muuta elämää niin "puhelin meni ihan yllättäen rikki eikä hälytä ollenkaan kun anoppi soittaa". Jouduin ostamaan uuden puhelimen poicciksen painostuksesta ja sama rumba jatkui. Lisäksi anoppi haahuili meillä yökylässä ollessaan ilman rintsikoita ja kuvotti se ainainen meijereiden heilunta niin että "jouduin ihan yllättäen lähtemään yöksi töihin" aika usein. Hyi helekkari. Anoppi-rakas ei hyväksynyt tupakoimistamme, joten hänen kyläillessään johtuen poicciksen raukkamaisuudesta myöntää asiaa käytiin "viemässä roskia" ja "hakemassa postia". Lisäksi anoppi oli ammatiltaan erikoissairaanhoitaja, ja jokaisen aivastuksen jälkeen se oli varaamassa mulle, aikuiselle ihmiselle, aikaa lääkäriin. Kyllästyin anoppiin niin että lopulta meni poiccis vaihtoon.

    marja01@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Appiukko ei mielellään hyväksy mitään, mitä mies tekee tai sanoo. Esimerkiksi yksi sunnuntaiaamuinen keskustelu meni näin.
    Mies: Me nähtiin eilen illalla, kun mäyrä ylitti pikatien.
    Appiukko: Ai supikoira, vai?
    Mies: Ei kun mäyrä.
    Appiukko: Ai supikoira, vai?
    Mies: Ei kun mäyrä.
    Appiukko: Jaa mäyrä!

    Appiukko on myös aavistuksen verran vapaamielisempi pukeutumisensa suhteen. Hän mm. harrastaa iltapyörälenkkejä pukeutuneena pitkävartisiin kumisaappaisiin, silkkiboksereihin ja tietysti pellit paljaana, eli ilman paitaa ja päässään baretti. Se jos mikä on ilo kipeille silmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiinjoo, tää on kanssa mainittava.

      Anopilla on pakkomielle muovipusseihin. Esim. roskapusseina ei missään nimessä saa käyttää ns. "hyviä muovipusseja", vaan roskiksessa käytetään vanhat hedelmäpussit, leipäpussit ja vaikkapa wc-paperipussit. Kauppojen muovipussit säästetään aarteiden lailla. Viimeksi kun saimme anopilta ruokatavaraa kotiin vietäväksi, saimme ne pakattuna Silja Linen muovipussiin, jossa mainostettavat alennustuotteet oli merkittynä vielä markkahinnoin :D

      Poista
    2. Tästä tuli mieleeni, että oma anoppini säästää myös kaikki pussit, jotka kotiovesta on sisään kannettu. Mainitsemiesi lisäksi paperiset leipäpussit ja niiden sulkijat (ne metalliset, joissa pvm). Muovipussit huuhdellaan (järvi- tai sadevedellä=ilmaista) ja kuivatellaan pyykkinarulla myöhempää käyttöä varten.

      Niin, ja vessaa ei vedetä vaan pöntön vieressä pidettävästä ämpäristä hulautetaan sadevettä perään :)

      Poista
  7. Öhöm appivanhempani ovat anteliaita ja auttavaisia ja kiitänkin mm.anoppiani viimeisessä blogipostauksessani siitä että pitää herkkupeppuni kuosissa antamalla anteliaita sukulaatilahjoja ja useasti. :)

    tiia68@gmail.com

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Sympatiseeraan kantaasi Elisaan siinä määrin, että nopeutan omaa eroani ko. yrityksestä. Maailma on täynnä parempiakin vaihtoehtoja.

    Ja laitan samalla lihoiksi myös yritykseni teleportaaliliittymät saman yrityksen kanssa.

    VastaaPoista
  9. Olin kerran appivanhempieni ja mieheni kanssa pitkää viikonloppua viettämässä jossain vuokrahuvilassa. Kävi ilmi, että heillä on sääntö että lomalla saa piereskellä estottomasti - myös ruokapöydässä vaikka miniänsä vielä aamiaistaan on lopettelemassa. Silleen oikein kankkua kallistaen rallattelivat menemään.

    Kun jostain syystä ruokahaluni menettäneenä jätin puolikkaan kinkkusämpylän syömättä, sain noottia että ruokaa ei saa ottaa enempää kuin jaksaa syödä.

    Myöhemmin samalla reissulla valittivat että käytän liikaa vessapaperia. Mitenhän ne senkin olivat konstateeranneet.

    Olin muutaman päivän jälkeen niin henkinen raunio että makasin vaan sikiöasennossa makuuhuoneessamme, ja mies armahti ja vei minut päivää aikaisemmin kotiin.

    Ei olla toiste lähdetty reissuun heidän kanssaan, ei. Ovat kyllä pyytäneet.

    cougarwoman75@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen poistettu huomattavan kirjoitusvirhemäärän vuoksi,nyt toivoakseni vähemmän. Siis Anoppi:


      Anoppini on hivenen yksinkertainen ja omia johtopäätöksiään tekevää mallia. Esimerkiksi:

      On syksy, istumme mieheni kanssa auton etupenkeillä, anoppi takana.
      Anoppi näkee auton ikkunasta jäniksen ja ilahtuu:
      "On se syksy ja pitkällä, kun rusakotkin ovat muuttuneet jäniksiksi!"
      Pokkamme piti.

      Erittäin pitkällä automatkalla anoppi istui niin ikään takana ja illan pimetessä kysäisi, että mikäs kirkas taivaankappale se horisontissa nousee. Esitin, että josko olisi Venus tai jokin muu planeetta.
      Anoppi: "Ei, ei semikään planeetta ole, se sen täytyy olla Halli, se komeetta minkä ne tutkijat ovat lähettäneet taivaalle. Se aina puoli vuotta kuvaa toiseen suuntaan ja sitten ne vaihtavat puolta missä se on"
      Pokkamme piti tämän pitkän, pitkän avaruusluennon aikanakin, tosin olin kyllä harvinaisen innostunut tutkimaan Marttiinin puukkotehtaanmyymälästä hankkimiani teräaseita.

      Ja näitä juttuja riittää...

      omenatorttu@yahoo.com

      Poista
  11. Miksi mukivaihtoehdoissa ei ole Hiacea? Ei pysty osallistumaan, jos Hiace puuttuu. Klassikkopeli.

    VastaaPoista
  12. Entinen anoppini sanoi minua alkoholistihuoraksi koska otin siideriä kahtena päivänä peräkkäin, vappuaattona ja vappupäivänä. Onneksi on entinen anoppi.
    hopeapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Voi hitto, tommosen mukin mä tarvisin työpaikalle kahvimukiksi. Kuvaisi meinaan erittäin hyvin työpaikan meininkiä. Enkä kyllä pistäs vastaan noista muistakaan palkinnoista, niillekin löytyis käyttökohde ;)

    Mutta tarinat appivanhemmista, täytyy oikein kaivaa muistin syövereistä, kun olen onnistunut pysymään aika kaukana viime aikoina... No, yksi ärsyttävä juttu tulee mieleen. Muinoin olin itse opiskelija ja mieheni hanttihommissa tehtaalla. Appiukko kuvitteli miehen tienaavan hanttihommissa kolme tonnia kuussa (oliskohan tuntipalkka ollut reilut seitsemän euroa siihen maailman aikaan). Anoppi sitten siihen totesi meillä vierailulla ollessaan ja keittiön pöydän ääressä istuessaan, että niin täällä Tampereella varmaan tämmönen yksityinen vuokra-asunto maksaa 200 e kuussa. Not! Meillä oli siis tuolloin taloudellisesti tiukkaa, mitä appivanhemmat ihmettelivät, kun mies kerran oli töissä ja asuminenkin niin halpaa. Jep jep..... Realismi hiukan hukassa....

    VastaaPoista
  14. Minlla on loistava anoppi, ihan isolla A:lla. Kun on kahvit juotu ja kaikki sörsselit syöty. Otatko viiniä? En. Otatko likööriä? En. Otatko kossua? En. jne. Mutta sitten tulee konjakki - ettei ole epäkohtelias, pakko suostua. :) Mimmi on 77 v. Joskus/tai usein/silloin tällöin kun ukkoni valittaa kotiolojensa kurjuutta johten minusta. Anoppi aloittaa mitä ukkoni on nyt keksinyt, sillä vika ei voi olla minussa. Minähän olen parasta mitä ukolleni on ikinä voinut tapahtua. Vannon etten ole kieroillut vaikka savolainen olenkin. Olen kyllä mainninnut etten tässä ihan syytön ehkä ole minäkään...ei uskota!

    -pelinainen-

    yli 20 v tätä liittoa :)

    VastaaPoista
  15. Entinen appiukko tykkäsi toisinaan (aika usein) juua viinaa. Eräänkin kerran tulin töistä kotiin, avasin oven ja astuin lattialla ketarat oikosenaan sammuneena makaavan appiukon yli sisään. Sattuneista syistä en ole sen koommin hankkinut uutta appiukkoa, kun tästä pääsin eroon.

    VastaaPoista
  16. Yrittäjän vaimolle sopisi tuo muki, kun meillä on traktorikin. Tosin pienempi. Ja hitsi vie, en ole tajunnut Vuoden siivoojan liittyneen veispuukiin. Onneksi kaveri kertoi, nyt on tykätty :)

    Ja niistä appivanhemmista, syntyperäisistä savolaisista riittäisi juttua vaikka blogin verran. Varsinkin anopista, josta olen suunnitellut kirjoittavani kirjan, kun hän siirtyy autuaammille maille. Olen tainnut asiasta jopa mainita aikaisemmin. Kirjasta tulee penninvenyttäjän opas uusiksi, anopin opeilla.

    Appiukkoni on tosi mukava tyyppi, Liikunnallinen, ahkera ja aikaansaava; on rakentanut talomme yhdessä toisen eläkeläisen kanssa ja mökillekin erinäisiä rakennuksia ja kotiin huonekaluja. Autoilu hänen kannattaisi jo 83-vuotiaana jättää muille. Luulin jo hänen kirjoittaneen tänään (9.5.) Helsingin Sanomien mielipidepalstalle, ettei antaisi itsensä enää ajaa autoa. Mutta se olikin joku toinen papparainen :)

    Anoppini taas on tynnyrissä kasvanut, joka pelkää kaikkea, eikä haluaisi kotoaan poistua ulkomaailmaan. Oltuamme hänen ainoan poikansa kanssa naimisissa pari vuotta ja ensimmäinen lapsikin oli syntynyt, pyysimme appivanhempani meille joulunviettoon, jotta saisivat vietää aikaa lapsenlapsen kanssa eikä heidän tarvitsisi kaksin olla kotona, kun kuitenkin melko lähekkäin asuttiin. Tulivat sitten tosi ajoissa ja minä vielä ruokia laittelin ja mies taisi käydä viimeiset kukkapuskat toimittamassa jonnekin. Kun jouluateria sitten oli katettu ja pyysin appivanhempia käymään pöytään, niin he sanoivat syöneensä jo kotona ja lähtevänsä tästä sitten joulukirkkoon, jossa toimitus alkaa 10 min. päästä.

    Olin "hieman" hämmentynyt ja kun seuraava kerta tuli, käskin miestäni vääntämään rautalangasta, että vanhukset on kutsuttu myös syömään ja odottamaan joulupukkia meidän kanssa. Mitä vielä! Rautalanka taisi olla ruostunut, kun sama meinasi toistua eli taas oli juuri kotona syöty.

    En kuitenkaan voi väheksyä isovanhempien osuutta lastemme kasvatuksessa, koska he ovat olleet aina valmiita huolehtimaan pojistamme ja olleet siten suurena apuna. Ja pojat ovat oppineet paljon entisaikojen leikeistä, kun mummi on muistellut lapsuuttaan käpylehmien kanssa (oli heillä oikeitakin).

    Sori, taisi tulla vähän pitkästi, mutta minähän varoitin alussa.

    VastaaPoista
  17. Jep jep. Miule ex-appiukko aikoinaan juovuspäissään heitti et lähetkö panemaan. Yök.

    VastaaPoista
  18. Mukien vuoksi mukaan, vaikka mitään kovin räväkkää ei ole kertoa. Paitsi että appiukko keksi ,että säkhölaskut on kaupungin salajuoni ja jätti laskun maksamatta. Oli sitten keskitalvella kolme viikkoa ilman sähköä omakotitalossaaan ennen kuin jälkikasvu keksi tilanteen. Teki ruuat kaasugrillillä. Lämmitti taloaan takalla. Kekseliäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tästä mieleeni, että appivanhempani eivät pidä ikinä valoja päällä eivätkä lämmitä taloaan, varsinkaan kesällä, jolloin kivitalossa on kylmempää kuin ulkona. Luulemme aina, ettei kukaan ole kotona, mutta siellähän he istuvat pimeässä villasukat jalassa ja takit päällä - kesällä.

      Poista
  19. Mieleen on jäänyt anopin ja oman äitini ensikohtaaminen. Äitini oli taas eräänä päivänä "piipahtanut pikaisesti" kylään uuteen asuntoomme, kun asuu (valitettavasti) ihan kivenheiton päässä. Noh en ollut kertonut, että anoppi on sattumalta tulossa myös kylään ja katsomaan myös uuden asuntomme. (Anoppi asuu 200km päässä meistä oli ja oli tullut kotipaikkakunnallemme koulutukseen.)
    Oltiin vähän siinä uskossa, ettei anoppi enää tule käymään, kun kello oli jo niin paljon illalla, mutta sittenhän kuitenkin soitti ja ilmoitti, että on kohta meillä.
    Meinas mennä mun äipältä pasmat sekaisin, kun näin yllättäen joutuukin kohtaamaan anoppini. Hän on vähän hermoilevaa sorttia ja selkeästi harmitti, kun oli niin huonot vaatteet eikä ollut laittautunut. Yritin siinä vähän vihjailla, että voisit siitä kotiinkin lähteä ennen kuin anoppi tulee... Anoppi on omaa äitiäni yli 10 vuotta nuorempi ja trendikkäämpi, ja siis ihan vastakohta omalle vanhanaikaiselle äipälleni.

    Noh anoppi tuli sitten ja niin meidän äitimme kohtasivat ekan kerran. Myötähäpeä oli suuri, kun äitini mm. kehui ja hämmästeli anoppini ulkonäköä sanomalla, että anoppini voisi olla mieheni sisko, kun niin nuorelta näyttää yms. maailman kliseisintä kommenttia... Ja koetti pakottaa anoppini vierailemaan heidän kotonaan, kun niin likellä asuu. "Joo me asutaan tuossa talossa, mikä näitten keittiön ikkunasta näkyy. Tuolla noin. Tuleppas käymään meilläkin katsomassa meidän asuntoamme". Anoppi näytti siltä, ettei vois vähempää kiinnostaa ja eikä suostunut tekemään vierailua vanhempieni luokse. Hävetti ja kävi sääliksikin vähän, kun äitini varmasti pahoitti siitä mielensä...
    Myötähäpeä vaan kasvoi, kun anopit alkoivat kilvan heittää "varustetarjouksia" asuntomme sisustukseen liittyen. "Minulla ois teille verhot, jotka voitte ottaa JOS VAAN KELPAA" johon toinen heti sitten, että "joo, minullakin ois parit, mutta ei viimeks vielä kelvanut, mutta tulkaapas katsomaan niitä vielä". Mattojakin olisi kuulemma kummallakin, ja sohvapöytää jne. Hävetti niin suuresti, kun äitini piti marttyyroida, kun ei hänen vanhat verhot olleet kelvanneet meille väliaikaisverhoiksi vaan otimme vastaan anopin tuomat...

    Olemme mieheni kanssa seurustelleet viitisen vuotta ja tämä oli siis anoppiemme ensikohtaaminen. Seuraavaa kohtaamista voi hyvin odottaa toiset viisi vuotta. Appiukko ja akka on eronneet pari vuotta sitten ja kummallakin uudet puolisot jo. Appiukkojen kohtaaminen olisi vähintään yhtä ahdistava ja hävettävä tilanne, sillä tatuoitu ja kalju appiukkoni elää viidenkympin villitystä ja oma kuutta kymppiä hipova perinteisiä arvoja arvostava isäukkoni on myöskin aivan eri maailmasta. :)

    -musta_lammas

    lasikuningatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  20. :D :D Joskus pari vuotta sitten kirjoitin silloiseen blogiini juurikin tästä asiasta, ja se sopii nyt sitten julkaistavaksi täällä. sori vaan, mutta sähköpostiosoitettani en nyt julkaise... Mutta tässä, olkaapa hyvät!

    "Joskus silloin nuorena aikuisena muutin silloisen poikaystäväni kanssa rakastuneena yhteiseen kotiin. Sen verran nuori ja rakastunut ja sokea ja naiivi olin, etten tietenkään tiennyt, että mukana seuraa avokin vanhemmat ja muu suku, ja näiden lisäksi erinäisiä tapoja ja (huonoja) neuvoja, joita en tänä päivänäkään ihan sulata.

    Yksi tavoista oli se, että heidän oli ihan pakko hankkia lahja pienimpiinkin kissanristiäisiin. Kaunis ajatus tietysti, mutta toteutus ontui. Voitte kuvitella, mitä siitä seuraa, kun avokin vanhemmat hankkivat väkisin lahjaa parikymppiselle naiselle, jonka mieltymyksiä tai persoonaa he eivät lainkaan tunne. Mutta lahja oli heidän mielestään hankittava. Aina. Se oli ihan pakko.

    Kun täytin 20, sain heiltä lahjaksi (halvat) siivousvälineet: mopin, muoviämpärin ja lattianpesuainetta.

    Selitys appivanhempi-kokelailta: "Kun sä aina pidät tän kodin niin kivan siistinä..."
    (Juu, kahden aikuisen ja yhden kissan kodissa on pakostakin siistiä, mutten suinkaan pese lattioita ihan joka päivä...)

    Saman vuoden joululahjaksi sain kirjan "Klassisen keittokirjan Aarteet", jossa siis kaikki ruokalajit ovat viiden tähden menuita tyyliin "juokse ensin jänis kiinni", eikä minulla koskaan tule taidot riittämään edes niiden ohjeiden lukemiseen niin, että jotakin ymmärtäisin. Se kirja muuten taitaa vieläkin olla tallessa, joten jos joku sen haluaa, niin luovun ihan mielelläni...

    Selitys: "Voitte sitten yhdessä kokkailla jotain kivaa..."
    (Opiskelijabudjetilla viiden ruokalajin illallisia???)

    Seuraavana syntymäpäivänäni sain lahjaksi sinisen, pellavasta kudotun noin 50 cm x 50 cm pellavaisen pöytäliinan, johon oli säikeiden väliin kudottu noin sentin paksuisia pajunoksia.

    Selitys: "Tämä on Hilma (nimi muutettu) -tädin tekemä taideteos ja sopisi niin kivasti teidän pöydälle..."
    (Keittiön pikkuiselle pöydälle liina, jonka päälle ei voisi laittaa edes vesilasia...?)

    Seuraavana jouluna paketti oli suklaarasian kokoinen, mutta oli oudon kevyt. Kun avasin lahjan, niin sieltä paljastui "Juhlapöydän Konvehteja" suklaarasia, jossa kuitenkaan ei ollut suklaan suklaata. Siellä oli enkelikiiltokuva-arkki, 20 punaista pahvinpalaa ja sakset, jolla leikatessa leikkausjälki on sellaista kuviollista.

    Selitys: "Kun sä olet niin hyvä piirtämään, niin ajateltiin, että voit näistä tehdä vaikka ensi joulun joulukortit..."
    (Jep, juuri tähänhän minua on seitsemän kuvataidekoulussa viettämäni vuoden aikana valmennettu...)

    Enempiä lahjoja ei sitten tullutkaan, koska tämä parisuhde päättyi ennen maaliskuisia synttäreitäni. Mutta ehdinpähän kuitenkin näkemään sen häämekon kokoa 46, jonka he olivat hankkineet joltakin sukulaiseltaan siltä varalta, jos menisimme naimisiin! Eipähän sitten kuulemma olisi tarvinnut ostaa kallista pukua, kun sen olisi voinut kätevästi pienentää kokoon 34, jota siihen aikaan edustin."

    VastaaPoista
  21. Appiukkoni on vallan näppärä tekemään yhtä jos toista projektia, joilla on tapana päättyä kyllä vähemmän hienosti välillä. Tässä muutama esimerkki:

    Appiukkoni yritti muun muassa tehdä itselleen rälläkällä keisarileikkauksen eli sektion, latinaksi Sectio Caesarea. Sillä erotuksella, että siitä sektiosta ei olis syntynyt lasta, vaan paskaa ja suolen pätkiä. Rälläköidessä ei suojalasien ja kuulosuojainten lisäksi kannata myöskään pitää sitä teräsuojaa paikallaan, ei toki, kannattaa sen sijaan laittaa vähän isompi terä, jotta jälki on vähän rumempaa, kun se terä lähtee irti ja kuuta kiertävän sijaan ampuu appiukkoa mahaan. Onneksi kyseessä oli nimenomaan appiukko, jolla maha on suuri ja avara, minun laiha miehenihän olisi varmaan kuollut siihen viiltoon, mutta tässä kävi niin, että terä tussahti läskiin pystyyn ja 7 tikillä selvittiin.

    Appiukko on odottamattoman mukava apu erilaisilla työmailla! Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun peruuttaessa traktori + peräkärry yhdistelmällä sadevesirännit lentelee pitkin kenttiä. Ja ladosta lähtee nurkkalaudat.
    Eikä varmasti jää viimeiseksi kerraksi se, että halon teossa appiukko lyö siihen halkaisuterään sormensa noin 5 minuuttia aloituksesta.

    Kaiken lisäksi kaikki oli ennen vanhaan paremmin, puuhunkin noustiin vissiin perse edellä ihan päivittäin. Jos jostain saisin aikakoneen, lähettäisin appiukon takaisin sinne kultaiselle 1950-luvulle kattomaan, miten paljon paremmin asiat olikaan siellä...

    Tuo muki sopisi appiukon kahvimukiksi niin helkkarin hyvin - mutta ei hän siitä voi juoda, koska kahvi juodaan AINA pienestä, tavallisesta kahvikupista ja lautasen kera katettuna. Tämän vuoksi miehen sisko joutui kirpparilta ostamaan yhden helkkarin kupin ja lautasen, jotta isänsä saa kahvia kylässä käydessään. Jännä homma on se, etteivät paljon kyläile.

    Anoppi on mukava ihminen ja ei juuri tarinoida löydy hänestä. Mitä nyt joskus levy jumittaa ja pahasti johonkin menneeseen tai loukkaukseen, jonka joku on joskus sanonut, mutta sen kestää. Vähän hermoja sen sijaan koittelee lausahdukset: "voivoi, onko sulla nälkä, ootko syönyt, jos kuitenkin jotakin laittasin, paistaisinko vaikka kananmunan, ootko varma ettei ole nälkä...". Näitä anoppi loihe lausumaan aina sillon tällöin miehelleni, 32 vuotiaashan ei selviä jääkaapille ja laittamaan itse ruokaa, jos minä / anoppi / minun äitini ei olla passaamassa. Hmmmm.

    VastaaPoista
  22. Taannoinen appiukkokokelaani oli aika erikoinen ukkeli. Hän oli eronnut silloisen poikaystäväni äidistä ja jäänyt yksin asustelemaan omakotitaloon. Hänellä oli hieman erikoiset käsitykset elintarvikkeiden säilytyksestä. Esimerkiksi hänen bravuurinsa oli ostaa niin kutsuttu "picknick-paisti" kaupasta. Sen valmistus on toki yksinäiselle miehelle helppoa, kun laittaa uuniin ja katsoo vain kun sininen tappi pomppaa ylos niin valmista on. Tämä meni ihan putkeen.

    Mutta jääkaapin käyttö olikin haastavampaa. Hän näet oli sitä mieltä, että lihatuotteet pitää säilyttää vanhan jää-viileäkaapin ALA-osassa. Ei tietenkään ylhäällä kylmimmässä paikassa. Sitten kun paistia syö yksi mies, niin aikaa kuluu kohtuu paljon, ennenkuin liha on syöty. Parhaimmillaan paisti kasvoi jo vihreää villaa, kun sitä popsittiin vielä hyvällä ruokahalulla.

    Tämä kuitenkaa ei ollut edes hulluin elintarvikkeisiin liittynyt juttu. Hän oli myös innokas kalamies. Saalistakin tuli kohtuu hyvin ja usein hän laittoi siikaa graavaantumaan. Tässä oli ongelmana vain se, että hän oli saanut jostakin päähänsä, että graavia kalaa ei laiteta jääkaappiin laisinkaan. Suolahan sen kuulemma säilöö. Juu juu. Sitten kun graavikalaa syötiin samalla tekniikalla, kuin tuota paistia, eli pikkuisen päivässä ja ehkä viikon. Ja kala siinä pöydällä lämpimässä.

    Jostain syystä WC oli yleensä aika hurjassa kunnossa. Kun kävimme kylässä niin en voinut kuvitellakaan käyväni siellä ilman kloritepulloa. Heti ovelta terhakkoja ruiskuja joka puolelle ja rätti käteen ja kaikki paikat, joihin kuvitteli koskevansa, tai johon kuvittelin jonkun vaatteen ym koskevan, piti pyyhkiä puhtaaksi. Eli ei kannattanut mennä ihan viime tipassa. Ajatteli varmaan ukko, että onpa ihana miniäkokelas kun jynssää vessan joka kerta kun käy.

    safuriini@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ex-appiukko ei hyväksynyt perhettäni, koska olimme liian "porvareita". Isälläni on siis yritys, tekee jatkuvasti ympäripyöreitä päiviä ja sen ansiosta tulee kohtuullisesti toimeen. Tämä entinen appiukkoni taas jobbailee epämääräistä tavaraa verottomasti. Kesäisin käy kesätöissä, ja talvella elättää ilmeisesti perheensä sossusta ja näillä pimeillä tuloilla. Noh, kerrattain hän olisi tarvinnut ostaa jotakin tuotetta yrityksestämme, ja kysyi moneltako isäni menee töihin. Vastasin että seitsemältä, että silloin sopii mennä ostokseille. Tämä ei kuitenkaan tälle töitä vieroksuvalle sosiaalipummille ollut riittävän aikaisin, vaan sain kuulla kunniani kuinka oikean työn tekeminen alkaa kuudelta ja kyllä silloin pitäisi työmaalla olla. Ilmeisesti mitään ei merkitse se, että tuossa yrityksessä niitä asiakkaita saattaa tulla vielä kahdeksalta illallakin, töissä ollaan kuudelta ja piste. Kun isäni työmoraalin halveeraaminen oli jatkunut tarpeeksi pitkään, sanoin suorat sanat ja poistuin. Ei tarvinut sen jälkeen kyläillä siellä talossa, hetken päästä ei myöskään exälläkään. Nyt voi vaan olla onnellinen että pääsi moisista pummeista eroon. heda(väliviiva)k(at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Vieläkö ehtii?

    Anoppi on innokas keittiö-ihminen. Lukee kurmee-ohjeita kodinkuvalehdistä ja muista. Kun on porukkaa enempi koolla niin heti on joku parempi menu ja useampi ruokalaji. Eivät vain tahdo onnistua nuo safkat kun aina pitää soveltaa jossain ja korvata joku olennainen ainesosa toisella. Kova leipurikin anoppi on, sekä sämpylöitä että pullia syntyy - niitä vaan ei aina meinaa erottaa toisistaan.

    xtyttix@yahoo.com

    VastaaPoista