lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jätehuoltoa ja kuningasideoita

Juhannuksen tärkeyttä maatalouden jätehuollossa ei voi liiaksi korostaa. Omalla ranchilla putsattiin navetanvinttiä irtoheinistä, laudanpätkistä ja muista. Kokkoon saattoi päätyä jotain polttohävityksellisesti epäilyttävääkin.


Jos joku mullifarmari tai lammastarhuri tarvii toissavuotista kuivaa heinää, voi hihkaista. Hakupalkalla.



Pohjoissavolainen huippuinnovaatio. Navetanvintille vievälle sillalle kun asettaa vaneriluiskan, irtoheinä soljuu kätevästi kärriin eikä lentele ympäriinsä.


Avomiehen ranchilla kokkoon oli niinikään kannettu kaikenlaista jännää. Se toimii alueen muuttajien tarpeettomaksi käyneiden huonekalujen kierrätyspisteenä sekä kissanrepimien nojatuolien hävitysalueena. Vaikka tänä vuonna kokossa ei puolikasta navettaa ollutkaan, oli silti aikamoinen kasa materiaa saatu jo puolessa vuodessa kokoon. Edellinen jätehuoltovalkea poltettiin uutena vuotena.



Eikä ole edelleenkään perhejuhla eikä mikään, jos ei kaljanjuonnin ohessa pieniä tekemättä jääneitä askareita ryhdytä hoitamaan. 




Tällä kertaa arvovene oli määrä siirtää vesille.




Edelleen tässä suvussa tavaroiden, ajoneuvojen yms. oikeaoppinen säilytys on voimissaan. Venettä oli huuhdellut sadevesi kerran jos toisenkin. Suomen kesä kasvattaa veneen painoa yllättävissä määrin.




Paatissa on useita näppäriä säilytyslokeroita. Kuvassa näkyvästä lootasta, vesirajan välittömästä läheisyydestä, löytyi varatulppia. Kätevästi käsillä kun tarve koittaa.




Pohjoissavolainen veneilykausi kestää niin pitkään, että jääraappa kuuluu perusvarustukseen.



Tilannekuva. Puhelin vähän heilahti kun näytti siltä että traktori kaatuu kyljelleen.



Mutta eihän tuo ollut lähelläkään, perämoottori otti maahan sopivasti ja Vilkas mies vielä saatiin renkaalle painoksi.



Tilannekomiikkaa.



On hyvä että on kavereita, jotka auttavat.



Kokko oli taas näyttävä. Paljon erilaisia materiaaleja, joiden palohöyryissä kärventää pari Hiillosta.



Juhannusyössä voi tapahtua maagisia asioita. Kuten se, että avomiehen isoveli tekee jotain yhteishyödyllistä ihan vapaaehtoisesti, käskemättä. Eikä edes yritä delegoida kenellekään. Toisaalta makkarakeppien työstössä oli myös oma lehmä ojassa.



Kylän pisimmillä makkarakepeillä pääsee aloittelemaan paistohommat hyvissä ajoin.





Vilkkaan miehen makkaranpaistomenetelmä. Ei revitä ressiä tässäkään hommassa.



Vinkki! Runkopatja jättää jälkeensä kätevän grillausritilän.




Myöhäisillassa syntyvät parhaimmat ideat. Kuten ajatus kipaista poseeraamaan kokon seassa olevalle kivelle. Kuvaussessio oli erittäin lyhyt.



Tämmöistä tällä kertaa. Kotimatkalla suoritin vielä tiepalvelutehtävän. Lähinaapurin auto oli hylännyt tienposkeen kotimatkalla Konnuslahden juhannuskekkereistä. Heitettiin kuljettaja hakemaan toimivaa menopeliä, mutta sen verran amatöörejä oltiin, ettei meillä ollut jättää olutta tai muita asianmukaisia virvokkeita odottamaan jääneille.

Ensi vuonna taas.


14 kommenttia:

  1. Teidän kekkereistä ei taaskaan puuttunut viihdyttäviä ohjelmanumeroita :D Tuli tässä lukiessa mieleen, että voisitte jopa yhdistää sen mökin vuokrausbisnekseen elämyslomat. Moni kaupunkilainen ei pääse juhannuskokkoakaan näkemään kuin kymppiuutisten loppukevennyksessä. Teillä olisi tarjota oheen myös toiminnallista ohjelmaa ja siinä sivussa saisitte apukäsiä lukuisiin projekteihinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakintodellakintodellakin! :)

      Poista
    2. Hyvä idea! Vilkas mies olisi tässä tietysti avainasemassa. Hänen taksansa voisi olla varmaan alkaen 500 e / ilta. Mahdollisia (tai todennäköisiä) vahinkoja ei korvata.

      Poista
  2. Ihan loistavaa. Hyvää jussia!

    VastaaPoista
  3. Mahtava juhla teilläpäin, eikä maisemiakaan tartte haukkua.
    Vilkasmies on kyllä täys 10+!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tässä tuli mieleen, että miten teidän lähipiiriin pääsee ujuttautumaan. Oma juhannus kalpenee tuon rinnalla.

    VastaaPoista
  5. Toiidea elämys-mökkivuokraus systeemistä on huippu. Siihen voisi yhdistää sen, että putsaa mökin edellisen jäliltä. Joku vois innostua. Ruumiillisen työn tekeminen poistaa stressiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippukonsepti. Siivoamatta jättäneiltä sakkomaksu ja siivoamaan ryhtyviltä elämysmaksu.

      Poista
  6. Heip..
    Ei sulla uudempaa heinää olis nyt/tulevaisuudessa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyötiin hanskat tiskiin kuivan heinän teon osalta. Ei löydy talkooporukkaa ja se on kuitenkin aikas manuaalipuuhaa. Vellihousuja on nykyajan immeiset. Muuten kyllä tehtäis!

      Poista
    2. Kyllä mulla talkooporukkaa löytyy :)

      Poista
  7. Mä olen kyllä pikkasen kade, yleensäkin tosta koko maalaismaisemasta! :D

    VastaaPoista