perjantai 6. kesäkuuta 2014

Käähän vetäsemässä ressu kärrin piälle

Olin keskustelemassa Erityisen Ystävän kanssa erityisen tärkeistä asioista kun sain puhelun avomieheltä, joka oli lähtenyt kaapuntiin johonkin kissanristiäisiin. Oli kuulemma jäänyt peräkärriin jyvät taivasalle ja ainakin Kuopiossa taivas näytti uhkaavan tummalta. Sama tilanne oli tietysti myös kirkonkylällä. Virranpojan terassin ekstrasuuri aurinkovarjokin piti laittaa nippuun kun alkoi tuuleksimaan.

No, ei muuta kuin päräytin ranchille kärrinpeittelyyn.

Tiesin että lähtö oli ollut kiireinen, mutta ihan tämmöistä viritystä en odottanut. Siinä on epäilemättä ensin laskettu jyvät kärriin ja sitten tehty näyttävä purku-o-matic, jolla saa jyvät suoraan suorakylvökoneeseen.


Luotettavan oloinen viritys.

Ei siinä muuta kuin mekko nurkkaan ja työhousut jalakaan. Pressua on yllättävän mukava laitella yksinään kärrin päälle normaalitilanteessakin. Siitä on vetäisy kaukana. Työturvalliset viritelmät toivat oman pikantin lisänsä näihin talkoisiin.


Ja monesta vetoa ettei tänä iltana edes sada.


29 kommenttia:

  1. Ai saatana! Voin kuvitella sut hommissa pyhämekossas, vaikka sen viskasitki sivuun.
    Mutta ihan totisella naamalla sanottuna, ei toi näytä naisen laittamalta ja se on jo iso kehu meikäpojalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja tietty taas unohin sanoo, et onhan se hyvin kiinnitettykki, ettei maholliin tuuli vie sitä naapurin hyväks.

      Poista
    2. Pitää täydentää CV:tä, tämän lisäksi peruutustaitoni ovat herättäneet suurta ihastusta miesväessä. Vielä kun oppisin peruuttamaan peräkärryn kanssa niin johan ois homma mallillaan! Melkein jo onnistui viimeksi kun yritin.

      Poista
    3. Se on ihan helppoa sillon kun sen keksii et mihkä suuntaa ja millon tarttee rattii veivata, eikä sitä opi ku peruuttamalla. Perse raktorin penkkiin vaan. :D

      Poista
    4. Tarkoitin kyllä ihan auton peräkärryä :D Tänään taas tolskasin yhdistelmän kanssa kun olin noutamassa ukolle jyviä ja apulantaa.

      Poista
  2. Oispa jääny vetäsemäti!! En ole myöskään ikinä edes melkein onnistunut peruuttamaan kärrin kanssa...ja ok...yksikään mies, ei kehuisi edes kärritöntä suoritusta. Out minun itoli ;)

    VastaaPoista
  3. Mut siis aivan älyttömän hieno työturvallisuusviritys! Muista kehua miestä, jos se kotiutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska väliaikaisratkaisut ovat pysyviä ennakoin että hökötys on tuossa vielä lokakuussakin. Tai no, silloinhan sitä taas tarvitaan.

      Poista
  4. Miehiset innovaatiot ovat aina luku sinällään... ja lopulta vaimoväki tulee pelastamaan mitä pelastettavissa on. Ja vissisti ei muuten satanut! Respektiä rodeosta tuon systeemin harjalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei satanut :D Joo oli ihan kiva taiteilla jyväkuorman seassa. Mukavasti puolisääreen uppoaa kengät. Helppoa ja vaivatonta.

      Poista
  5. Hieno viritys, ei voi kun ihailla! Satoiko?

    VastaaPoista
  6. Löysinpä suosittelun kautta blogisi ja jään kyllä pidemmäksi aikaa lukijaksi. =D
    Pari vuotta tuli elämään lisää, tosin naurua piti harmikseni pidätellä kun ipanaiset ehtivät jo mennä untenmaille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varoitus: tämä blogi aiheuttaa riippuvuutta, hekottelua, hihittelyä, mielikuvituksen harhautumista, arvostelukyvyn menettämistä ja omintakeisuuden hyväksymistä.

      Poista
    2. Kiitos miellyttävästä palautteesta! Tervetuloa klubiin :)

      Poista
  7. Näille saa aina naureskella ja minäkin kuvittelin sinut mekossa tuota laittamaan, vaikka kirjoititkin laittaneesi sen sivuun. Tosimies tekee omat hienot viritykset, setä teki perunoiden laiskempaa pesemistä varten, jonkin laitteen jota voi sitten vaan huljutella mökillä järvivedessä, eikä tarvitse perunaharjalla ryhtyä jynssäämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hämmästyttävää miten paljon jotkut näkevät vaivaa, ettei tarvitse nähdä vaivaa.

      Poista
  8. Näytin tämän mielenkiintoisen virityksen naapurin isännälle. Tuijotti kuvaa ja kysyi, eikös sinulla ole se ruuvikuljetin ihan joutavana kuurissa. Kävi hakemassa vielä samana päivänä ja lainasi samalla pari pitempää roikkaa (lue jatkojohto). Olisi kannattanut patentoida viritys, nyt aivan ilmaiseksi aikoo käyttää innovaatiota. Laittoi vielä vaimonsa kysymään mistä löytää kuvan, että voi katsoa tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaukoilla on tämmönen YYA-sopimus, jossa huippuideat laitetaan kiertoon :D (Toivotaan ettei satu mittään.)

      Poista
    2. Naapuri sanoi tänään, että siinä virityksessä on turhan paljon lautoja, kestää se vähemmälläkin. Kieltäydyin ehdottamasti kaikenkenlaisesta edesvastuusta, teki hän sitten sen kuljettimen kanssa mitä tahansa.

      Poista
  9. Mitäpä sitä ei akka ukkonasa ja yhteiset tallouven eestä tekis. Mut kyllä täytyy huivia heiluttaa, olet urhea ja aikaansaava naisihimine. Kiitos kaikista mukavista jutuista.

    VastaaPoista
  10. Voi elämän kevät mitä virityksiä taas.... :D

    VastaaPoista