lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kirpputorimyyntiä ja noloja perhekuvia

Käväisin Oravikoskella kyläkauppapäivillä. Kaupan yhteyteen oli järjestetty kirpputori ja siinähän avautui oivallinen mahdollisuus kuskata kämpälle roikkumaan jääneet myyntikuntoiset tavarat esillepantavaksi. Ja kylläpä vaan tuli naplattua kyläläisiltä rahat pois.



Kirpputorihomma toimii parhaiten niin, että myydään vain hyvää tavaraa, hinnat pidetään alhaalla ja tutustutaan naapuripöytäläisiin sillä seurauksella, että he päätyvät ostamaan kolmanneksen tavaroistasi mutta samalla siten, ettei itse päädy ostamaan heiltä mitään. Lisäksi joku kiireinen ihminen voi käydä ehdottelemassa josko ottaisit cd-levyjä hänen puolestaan myytäväksi ja pitäisit rahat. Mikään ei ole niin kannattavaa kuin myydä toisen omaisuutta.

Parhaiten kauppansa tekivät taulut ja kehykset, laukut, ryhmäpaineen alaisena hankitut Tupperware-astiat ja kirjat. Sitten kun vielä laittaa napakan tarjouksen loppukirin aikaansaamiseksi, ei jää paljon kotiinvietävää.



Jostain käsittämättömästä syystä kukaan ei kiinnostunut sarkasmipitoisesta englanninkielisestä teoksesta: Awkward Family Photos. Ja niitä oli vielä myytävänä kaksi kappaletta, ajattelin että nyt ainakin toinen menee. Mutta minä tiedän, että jos Oravikoskella ei näistä innostuta, täältä kyllä löytyy monia, jotka liki verissäpäin kamppailisivat näistä kirjoista. Annan pari esimerkkiä sisällöstä:





Jos joku haluaa itselleen hyvät naurut, voi laittaa yhteystietonsa vuoden.siivooja@gmail.com. Kaksi nopeinta voittaa!


10 kommenttia:

  1. Uups, piti lähettää sähköpostin eikä jättää kommentin. :D

    VastaaPoista
  2. Voitinko mä siis ekaa kertaa elossani jotain? Ukko tuolla urputtaa jotta, halsteri menee pilalle kun sitä ekaa kertaa kahteen vuoteen pesen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet toinen voittajista! Tökkäähän yhteystiedot sähköpostiini, niin saan mainion kirjan postitettua :)

      Sano sille ukolle, että ei halsteri puhtaanapidosta pilalle mene. (Tai no, en tiedä yksityiskohtia miten olet putsaamassa sitä :D )

      Poista
  3. En haluu mitään, mutta kiitän nokkelista ohjeista kirpputoria silmällä pitäen. Tästä se lähtee...

    VastaaPoista
  4. Että sitten kotikatukin myynnissä? voi aikoja voi tapoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkasilmäistä,tarkkasilmäistä. Sain kiireiseltä naishenkilöltä, joka ei ennättänyt itse kirppispöydän pitoon cd-äänitteitä ja nämä kaksi kirjaa.

      Eli olen syytön. Tavallaan.

      Poista
  5. Ihanko olet itse hankkinut kyseiset opukset ja vielä kaksin kappalein? Ettei vaan jää hyvät naurut väliin :) Meidän lähi-Siwalla olisi ollut myös sama kyläkauppa-kirppis, mutta ehdin jo myydä romppeeni edellisviikkoisella kirppiksellä ja tuhlata rahat Saksan reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hankittua pari vuotta sitten joululahjakandidaateiksi, mutta keksinkin sitten parille henkilölle loppumetreillä (omasta mielestäni) paremmat paketit.

      Hatunnosto kirppisperinteen ylläpitämisestä.

      Poista