sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kuinka sain Kyösti Kallion hyväksynnän

Päätin pidennetyn viikonlopun kunniaksi käyttää sunnuntain, yllätys yllätys, siivoushommiin. Talousrakennuksen perusputsauksen jälkeen kaipasin lisää haasteita. Päätinpä tehdä aittaan pienen inventaarion.



Kyösti on pelotellut minua lapsesta lähtien. Minne tahansa aitassa siirtyy, silmät seuraavat perässä. Yhtä tuomitsevina. Kyösti tietää.




Näille patjoille ei tee mieli kellahtaa. Hiiret olivat kusseet, paskoneet ja nakertaneet ne huonoon kuntoon. Eiku ens kesän kokkoa rakentamaan.



Erittäin tärkeitä kylpytakkeja ja kukkapenkin reunusaitoja.



Muovikukkia, rikkinäisiä kukka-astioita, ruosteisia nauloja, edesmenneen teltan tukikaaria ja kaikennäköistä jännää. Ja helvetisti hiirenpaskaa. 



Erittäin tärkeitä asiakirjoja, veljen nikkaroima hylly ajalta jolloin mittanauhoja ja vatupasseja ei pidetty ala-asteen puutöissä tärkeinä apuvälineinä, lukemattomia rullaverhoja aina 60-luvulta vuosituhannen taitteeseen.



Pikasilmäyksen jälkeen pyysin isää ajamaan traktorin peräkärrin pihaan.



Löytyihän tuota kaikenlaista soossia inventaarion tuloksena. Hyvin palaa makkara  ens kesänä.



Koska toisen roska on tunnetusti toisen aarre, päätin muutaman artikkelin kohdalla kysäistä vanhoista tavaroista pitävältä ystävältä, olisiko käyttöä vai laitetaanko kokkoon. Ja löytyi käyttöä.


Isän kansakoulussa nikkaroima penkki ei herättänyt meissä kummassakaan suurempia tunteita. No, mikäpä herättäisi. Tämä päätynee mökin porstualle kukka-asetelman alustaksi, ounastelen.



Heinäseipäätkin kelpaavat erinäisiin projekteihin ystävälleni.




Jopa pihasaunaan aikanaan nikkaroitu penkki lähtee kotiinkuljetukseen.


Mutta joo. Nyt on taas aitassa lääniä. Ei passaa muuten avomiehelle kertoa tästä. Siinä suvussa on tasan yksi supervoima. Tyhjien paikkojen täyttäminen piripintaan kaikenlaisella kamppeella.






(Joo joo, pitää vielä imuroida. Kunhan löydän jatkoroikan.)




Näin kun on tehty kristillistä pyyteetöntä työtä, muuttui ilme Kyöstin naamalla pehmeämmäksi, hyväksyväksi. Katsokaa vaikka itse! 




Jos en ihan väärin nähnyt, taisi nyökätäkin minulle.


9 kommenttia:

  1. Sukulaismiehiä, tuo Kyösti. Kansakoulupenkki herätti minussa tunteita, ihana!

    VastaaPoista
  2. Oletan, että kaikki vanhat aarteet ei pala ensi juhannuksen kokossa? Et ainakaan maininnut syöttötuolia, lasten keinua, potkukelkkaa :) Ja ennenkuin luovut lopuista vanhoista esineistä, kysyt minulta, eiksje? Sininen penkki olisi kelvannut tännekin heinäseipäiden kanssa. Onneksi meidän mökin liepeillä nojailee yhden ladon seinään runsaasti vohkittavia seipäitä. Eivät taida maajussit huomata, kun vie vain yhden kerralllaan :) Tuo vanha mankeli kiinnostaa myös kovasti, mikäli alkaa tarvita uutta sijoituspaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöttötuolin ja lasten keinun isä otti vintin puuverstaalle kunnostusta varten. James Potkukelkan nostin kans seinänvarteen jemmaan. Eihän sitä tiiä miten liikunnasta ens keväänä innostuu!

      Mankeli taidetaan jättää niille sijoilleen. Vielä kun sais lisää virtaa niin tekisin yhdestä aitoista "museohuoneen". Isältä jo kysyin että osaako koota kangaspuut. Kuulemma pitäis onnistua.

      Poista
    2. Kangaspuut kyllä saa kokoon kuka vaan, mutta entäs ne narut? Kai sullakin on joku tehokas ihminen riiponut kaikki turhat narut pois? Ostin taannoin netistä (mieheni mukaan pilkekasan) kangaspuut. Siinä muuten meni muutamaan kertaan hermot ja jos polttais niin toppatolkulla tupakkaa, ennekuin puut oli käyttökunnossa.

      Onneksi aiheeseen on opus, jossa tyhmemmällekkin selitettiin jokaisen narun laatu, paikka ja sidontatapa. Niin kauan siinä kasaamisessa vaan meni, että alko koko kapistus ketuttaan niin paljon, että kudoin puol metriä mattoa viimesäätöjä varten ja sen jälkeen on ollutkin hiljasempaa. Kuten mies välillä kysyykin: työnseisaus vallitsee meidän kutomossa viidettä vuotta.

      Poista
    3. Täti on kova kutomaan, häneltä varmaan onnistuu lankojen virittely. Ei kyllä tarviis äkkinäistä niihin talkoisiin laittaa, alkaisi tupakkia palaa täälläkin vaikken poltakaan :D Lapsuudessani olen kerran maton kutonut. Se löytyy isän mökiltä. Luova malli, ei symmetrinen.

      Poista
  3. Mahtava aarreaitta, Etanaellin linjoilla olen: mankeli ihan mahtava. Kangaspuista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  4. Wau! Sulla on siellä oikein kangaspuut!
    Jos vai sanottaisko että KUN saatte ne kasatuksi kuntoon, ellet itse ole innokas niillä kutomaan, niin saiskos käydä vaikka maton kutomassa-kun olettaen ehkä aika liki asumme toisiamme...-vaikket sinä sitä tiedäkään.. heheh...mutta eikös se riitä jos meistä minä tiedän tuon (noinkin paljon). :D
    Hinnasta voidaan sopia.- Ja olis aika bueno jos ne nimittämäsi `narut´olis paikoillaan ettei tarttis kuin alkaa louskuttaa vain.

    Kannatan museo-ajatelmaa. Pistät kuule museo-KAHVILAN siihen pystyyn oheisjuttuna!
    (Minä voin siellä paukuttaa tehdä mattoa immeisille näytiksi) ja sinä hoidat sen kahvilapuolen. Olisko diilin paikka? :) Kesämuseo-kahvila. :) *peukku sille*

    "Käsityöläinen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa paukuttamaan kun saadaan kangaspuut tulille. Siis ei kokkoon :D

      Kyllähän tällaisissa kasvukeskuksissa asuu vekkulia porukkaa ja lähellä asuminenhan lasketaan kilometreissä, joskus kymmenissäkin. Jos on samalta kylältä, voidaan puhua lähinaapureista.

      Kahvilahan ois hyvä homma. Minun bravuureihin kuuluu porkkanakakku, pullat, marjapiirakka ja sen semmoiset vähän perinteisemmät. Kuten museokahvilaan kuuluisikin.

      Tuliskohan asiakkaita jos Vuoden siivoojan museokahvilaa alkaisi mainostaa? Täällähän muutoin lähimmät turistit liikkunee asfalttipintaisilla teillä.

      Poista
  5. ei tämän blogin kirjoittaja ole turhaan vuoden siivooja. Sen verran usein siivousaiheisia kirjoituksia täällä on. Kyösti ja myös minä ihaillen katsellaan tällaista protestanttista ahkeruutta. Ihan varmasti nyökkäsi hyväksyvästi.

    VastaaPoista