keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kuinka maalainen viettää kesälomaa

Loma on näköjään niin kiireistä aikaa ettei ennätä edes koneella istumaan. Laitanpa teille kuvatutkielman maalaislomailusta, ensimmäisen viikon saldosta. Ottakeehan mallia. Ei oo kiva jos makuuhaavat alkaa vaivata.



Kun maalainen käy alennusmyynneissä, mukaan tarttuu normaalihintaiset Off road -kengät ja raivausvaljaat  (professional-malliset tottakai).



Kaupunkilaiset ovat tutkineet, että metsässä oleskelu rauhoittaa. Voin sanoa että kyllä kummasti rauhoittaa kun muutaman tankillisen käy sahaamassa.



Vessassa istuskellessakin voi iskeä inspiraatio. Kyseenalaisella pensselöintitekniikalla sipaistu ja  kaikenlaisella maatalousperäisellä töhnällä koristeltu ovi tuijottaa syyllistävästi. Eihän siinä auta muu kuin hoitaa homma.



WC:n allaskaappikin pystyy samaan syyllistämiseen.




Hellepäivinä kannattaa ulkoilla hillityssä määrin ja välttää liiallista rasitusta ja suorassa auringonpaisteessa oleskelua. Reilu sata pölliä, reilu sata litraa hikeä.



Rohviilikuvia kerkii napsia pöllinpyörityksen ohella. Tässä samalla tulee vastattua Mummon selfie-haasteeseen.



Opin ensikertalaisena sahhuumiehenä myös oikeaoppisen taukoasennon. Saharadan kaiteelle istumaan, haarat hienokseltaan levalleen, sopiva rönötys, kädet polviin ja jotain käpälään (hanskat, amatöörien kuulosuojaimet, tupakki tms.).



Konkreettisia tuloksia toisin kuin aateekoo ja intternetti -hommissa.



Saharan dyynit.



Muaseuvulla tauoillakin eletään kuin pellossa. Tauko on sopivanmittainen kun alkaa tuntua, että hiki ehkä alkaa hieman kuivahtaa nahkasta.



Kaunis näky kun linjasto on tyhjä.



Vähemmän kaunis näky.




Illalla joutaa vähän huilaamaankin eli tutkimaan miksi vuokramökin talousvesi haisee pahalle. Putkistoon on mennyt jossain vaiheessa ilmeisesti humusta tai jotain, ja nyt se siellä käryää. Jos joku keksii konstin tähän ongelmaan, saa mitalin.




Erinäisten askareiden uuvuttamat maalaiset tykkäävät myös kokoontua aika ajoin. Pääasiallinen tarkoitus on päästä kyläläisten kanssa kilpailemaan, kenellä on ollut vaikeinta. Kotalahdessa oteltiin syntyperäisten ja muuttaneiden välinen perinteinen jalkapalloturnaus. Vilkas mies otteluasussaan. Miten muuten näyttää että sillä on käsissä lihaksia? Olen hämmentynyt.



Maalaiset ymmärtävät yksityiskohtien päälle. Tokmannilta voi hakea kylätoimikunnan piikkiin (melkein) oranssit pelipaidat. Hajakokoja.



Mitä eteläamerikkalaiset edellä, sitä mualaiset perässä. Vai liekö meiltä käyneet parhaat heittäytymistaktiikat vaklaamassa.



Kylätoimikunnan playstation.




Noin kymmenen vuoden kuluttua meillä on kaksi korkeushyppylupausta.




Huomauttaisin tässä kohtaa, että kyllä sille V-tyylillekin joskus naureskeltiin.





Maalaisilta saattaa irrota joskus tahatontakin huumoria. Osku oli  myymässä mansikoita. Markkinointistrategia oli ihanan sarkastinen: "iso rasia" ja "Polkaa". 





Paikallista yritystoimintaa on muistettava tukea. Tällä kertaa Virranpojasta tuttu ja turvallinen tanssilavakuva. (Kaksi kuvaan sattunutta henkilöä ovat etsimässä lattialle pudonnutta kolikkoa, mutta ei kerrota kenellekään.)



On ollut niin tervehenkinen ja aikaansaava loma, että tällä viikolla on suorastaan pakko lähteä kaapuntiin syömään gourmet-sapuskaa, nauttimaan hyvää viiniä ja katsomaan Netflixistä Spartacusta.


Ah.




17 kommenttia:

  1. Ah. Niin, oman kaivon vesi jos haisee esim. viemärille, kaivoon on saattanut eksyä jänis. Kokemusta on :/ Laho kansi + itsetuhoinen ristiturpa = kaivon tyhjennys ja desinfiointi. Jänöjuissia imeskeltiin tovi omalla porukalla (sis. 1 raskaanan oleva), mutta inhotuksen puistatuksilla selvittiin.. Ei vaan millään voinu heti mennä kahtomaan, oisko kaivossa jotain ylimääräistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkee sitä sattuu :/ Toivottavasti on parempi kansi paikallaan.

      Mökkitapauksessa vesi tulee järvestä, en tiiä onko joku särki uinut putkeen :D

      Poista
    2. Kyllä siihen melko järeää ruostumatonta teräslevyä löyty kanneksi (y)

      Poista
  2. Nyt viimeistään on aika aloittaa toiminta-pakettien myynti mökinvuokraajille. Sitä paitsi, selfien on ihan selvästi ottanut prinsessa Leia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaorjapaketti, hyvä idea! Vähän ois muuten hienot semmoset kuulosuojaimet joissa pallukat näyttäis nutturoilta. Ajatuksia sinkoilee.

      Poista
    2. Minä katsoin ihan samaa :D

      Kyllä sai taas päivän naurut tätä lukiessa. Kuulostaa ihan iskältä nuorempana, että mökille "rentoutumaan" ja sitten siellä on puusavottaa, huvimajan rakennusta, paskahuussin tyhjennystä...

      Poista
  3. Pitäisikin käydä ostamassa "mansikoita".

    VastaaPoista
  4. Tarkeniskin lähteä raivuria ulkoiluttamaan... turhan lauhat kelit siihen puuhaan. En tajua miten siinä tulee aina niin hiki!

    Mutta näin maalaisena taputan käsiä: kaupunkilaisten maailmankuva avartuu todella paljon tämän blogin avulla :D

    VastaaPoista
  5. Voe ristos. Muistan ensi kertaa olleeni sirkkelillä mättämässä lautoja kärriin. Olin silloin 14vee. Olin muuten aika puhki parin päivän jälkeen. Tuoretta mäntylautaa tulee niin paljon kuin sirkkeli ennättää työntämään, ja vielä vittulivat että muka kädet tuommoisesta kipeäksi.

    Luulenpa, että nykyisiä neljätoistavuotiaita saisi tuohon hommaan hakea aika kaukaa. Mutta onhan tuosta aikaa jo nelisenkymmentä vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö. Mun 14-vee vietti kesälomalla kolme viikkoa mummolassa halkohommissa. Kun rangat loppu niin herra painui metsään risukoita siivoamaan raivaussahan kanssa.
      Hain sen pois kun aattelin, että menee ihan hukkaan toi työinto mummolassa. Nyt ollaan mökillä ja tuolla Se sama kaupunkilaiskakara kiikkuu traktorinlavalla ja hioo ikkunanpokia maalauskuntoon.
      Minä taas juon siideriä. Eikös ne sano, että ahkerilla ihmisillä on laiskat lapset?Toimii käänteisenäkin.

      Poista
  6. Ensinnäkin, mahtava selfie. Ehkä omani (kaupunkilaisen lomareissulta) menee tuon yli. Istuin bajamajassa ja otin selfien, loput voi arvata. Ei voimkuin taas ihmetellä, että mitä naiset vessoissa/bajamajoissa tekee. Sitten hatunnosto kaikelle tehdylle työlle, kyllä oli baari-ilta ansaittu.

    VastaaPoista
  7. Sähän oot lomailu ihan niinku tääl maalla tupataa lomailla. Pikkasen on vielä parantamista kyllä, kun ei viinanhukkastakaan mainittu! Kyllä ny kossu päivässä menee lomalla.No ei mulla enää. :D

    Oikeen mukavaa lomanjatkoo!!

    VastaaPoista
  8. Ajakaa vesipumppua toiseen suuntaan. Pumpulle väliaikainen vesiputki samaisesta järvestä jos ei ole kaakana...

    VastaaPoista
  9. Olen viimeaikoina päässyt todistamaan vakavaa raivaussahan väärinkäyttöä. Perikunnan jäsen tuli lomailemaan ja halusi ajaa heinän marjapuskista. Oli oikein ostanut metallisiimaa. Kehtasi vielä valittaa etteivät valjaat ole sopivat. On ne tähän asti kaikille käyneet. Ja että itikat ja paarmat syö. Eivät tule lähelle, kun pitää raivaussahan käynnissä. Marjapuskat on säilyneet hengissä yli seitsemänkymmentä vuotta ja heinä on lyöty viikatteella ennen marjojen poimimista. Raivaussahan kanssa kuuluu mennä taimikoihin, joita meillä kaikennimisten myrskyjen jälkeen kyllä riittää.

    VastaaPoista
  10. kesäloma tosiaan meni melkein työleirin puolelle, mutta YHTÄÄN mattoa ei tullut pestyä, johtuen olemattomista kuivausmahdollisuuksista. Ny hoen itselleni, että ne neljä isoa paskaista mattoa vaatehuoneen nurkassa ei vaivaa yhtään, ei vaivaa, ei vaivaa, ei...

    VastaaPoista