sunnuntai 3. elokuuta 2014

Himoshoppailijan tehtaanmyymälä- ja tuliaisvinkit

Avomiehen siskon kanssa  sovittiin eräänä iltana puoli kymmenen aikaan, että lähdetään seuraavana päivänä yön yli -reissulle asuntomessuille yy-äm-äs. Aamulla päätettiin, ettei lähdetäkään asuntomessuille. Päädyttiin sitten erinäisiin tehtaanmyymälöihin. Jos joku ei muista, ne on niitä paikkoja, joissa voi ostaa tuotteita kalliimmalla kuin normikaupoista. Oltiin liikkeellä niin sanotusti ostohousut jalassa ja hyvin saatiin korttia vingutettua.

Aloiteltiin Sulkavalla Marimekon tehtaanmyymälästä. Osaisko joku muuten kertoa miksi Marimekon vaatteet ovat niin isoja? XS mahtuisi monen anopillekin.










Ostin kummitytölle sadetakin.





On globaalia.


Tertin Kartanossa Mikkelissä piti tehdä pysähdys.


Motto on ainakin pätevä.



Kakku oli hyvää, siniset kukat pahanmakuisia. Kukkapuskat kukkapuskina, kakku kakkuna.




Huomaavaista.


Kenkäveroonkin tungettiin.


Lapasnäyttely.



Viehättävä pahvinainen.



Lahdessa käväistiin Luhdalla. Se oli kunnollinen tehtaanmyymälä, toisin kuin Marimekko tai Finlayson, josta en viitsi edes kirjoittaa mitään.




Annan teille muutamia lahjavinkkejä. Toimivat hyvin jos olet menossa esim. kuokkavieraaksi jonkun mökille ja haluat viedä kahvipaketin sijaan jotain puutarhaan liittyvää.


Istukansyöjä ja latoleuka.



Julia ennen nenäleikkausta.



Tämä olisi ihan näyttävä esimerkiksi pääsisäänkäynnin yhteyteen. Pistetään korvantaakse.



Pedofiilin suunnittelema, sanokaa minun sanoneen. 



Nämä toimivat varmasti paremmin kuin kalliit murtohälytinsysteemit. Jos on tämännäköinen piha, kuka uskaltautuu sisään?




Hienostunutta.



Ruikkiva koira lämmitti mieltä.



En pysty päättämään ottaisinko jättiparsat vai Elviksen.



Puolisukeltajia.



Milloinkahan anoppi täyttääkään ens kerran pyöreitä. Ois näyttävä takapihan sisustuselementti. Vai onko se sitten ulostuselementti, kun on ulkona.



Tuo jos mikä herää yöllä henkiin.



Hirvimadonna.


Sitten käytiin Juvalla tiettävästi Suomen ainoalla oikealla teehuoneella.




Kyseessä kattaus yhdelle. Kyllä, yhdelle. Naapuripöydän tarjottimien perusteella ymmärsimme pyytää tämän puoliksi.




Kiitämme wc:n äänieristysteknologiaa.


Lopuksi on vielä aivan välttämätöntä kehua vilpittömästi ja sarkasmivapaasti Juvalla olevaa Kilkkilää. Ajeltiin pienen kahvilakyltin perusteella parin kilsan pätkä ja päädyttiin skeptisistä ennakko-odotuksista poiketen hienolle tilalle, jossa upea puutarha ja vanhaa arvostaen kunnostettu tupakahvila. Pitävät kuulemma vielä tänä kesänä pari viikkoa paikkaa auki. Kääkeehän jos matkan varrelle sattuu. 













Vähän eri settiä kuin ABC:llä, joissa nyt en kävisi muutenkaan.


34 kommenttia:

  1. Apua mitä piha"koristeita". Pidän paikan mielessä jos satun saamaan joltain karmean lahjan joskus, niin pääsen sitten nokittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tuohon tarkoitukseen mitä sopivin myymälä!

      Poista
  2. Minkä niminen oli Juvan teehuone? Täytyy koittaa eksyä sinne.

    Jyväskylässä on myös teehuone, Teeleidi. Avattu kesäkuussa. Kävin siellä viikolla. Ihana paikka! Kannattaa käydä, kun taas lähdette maakuntamatkalle!
    T. Helmiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teehuoneen virallinen nimi taisi olla Teahouse of Wehmais. Se on Butiken på landet -nimisen design-vaateliikkeen naapurissa.

      Otetaan korvan taakse tuo Jkl:n matkailuvinkki.

      Poista
  3. Minä osaan kertoa Marimekon paidoista!! Ne kutistuu pesussa vähintään yhden numeron, siks niiden pitää olla isoja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :D Joskus olen miettinyt kun yöpaidatkin ovat semmoista telttakokoa, ei lähellekään normaalimitoitusta.

      Poista
  4. Marimekon kamppeet on nykyään kaavoitettu ihan ihmeellisellä mallilla. Esim. mekko jossa ei voi nostaa käsiä sivulle eikä suoraan eteenpäin. Mahtava mekko joo, jos sattuu olemaan barbie, normaalille toimivalle naiselle ihan mahdoton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko laittaa tiedustelun Marimekolle, että ovatko tuotteenne suunniteltu "edustusvaimoille"?

      Poista
  5. Voi kammotus mita kamaa olet loytanyt! Siis oikeesti, ostaako joku noita tonttuja sun muita patsaita puutarhaan!! Ehka varistenpelattimeksi. Minakin pelastyisin.

    Marimekolla on ehka isot koot sen vuoksi, etta moni Ln kokoinen ihminen tulee takuulla tosi iloiseksi kun mahtuu S paalle. Luulee viela oikeesti laihtuneensa.

    Toivottavasti siina Marimekon globaalissa sadetakissa oli kiinalainen hintakin. Epailen kylla. Mina en ole saanut makuani yhteenkaan Marimekon tuotteeseen ikina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa miten paljon noita myydään. En tiedä mihin semmoisen likipitäen 1:1 -mittakaavassa olevan lehmänkin laittaisi, tai nuo jättikanat. Tietysti jos on joku kanala mistä saa ostaa munia, niin siihen tienhaaraan tuo kana. Mutta muna ois näyttävämpi. Eli ei, ei ole mitään käyttöä jättikanalle tämänkään päättelyn jäljiltä.

      Mitä tulee Marimekon hintoihin, ne eivät ole made in China. Jäi jotennii paha maku suuhun. Mielellään kotimaista työtä tukisi.

      Poista
  6. Ai kauheeta mitä patsaita! Pitääkö tuommoisia kammotuksia oikeesti valmistaa, kun maailma on muutenkin täynnä turhaa tavaraa? Ja miksi tuo kaunis lapsen sadetakki pitää mennä Kiinaan asti ompelemaan, Ei jaksa ymmärtää tätä nykymenoa!
    Meinasin jo hihkaista, että nyt saatiin nähdä Vuoden siivoojan oikeat kasvot, mutta ei, se olikin pahvia ;)
    Harmi, ettei ole lähiaikoina asiaa Juvalle, kun tuo Kilkkilä vaikuttaa odottavan juuri minua :) Varmana tykkäisin paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että omakuvan oisin ottanut (ja näyttänyt tuolta!) *tirsk*

      Kilkkilä oli ihana (harvemmin sorrun käyttämään tätä adjektiivia), se on kesäisin auki. Ens kesänä käyhän!

      Poista
  7. Jos saan vähän äkäistä palautetta antaa niin vähemmän kuvia ja enemmän tekstiä. Nykyään tuntuu julkaisut olevan pelkkiä kuvia vaan. Ugh, olen puhunut :)

    VastaaPoista
  8. No nyt tuli vinkkejä vuoden jokaiseen juhlaan. Pihatontut jäi erityisesti mieleen. Kilkkilässä oli taannoin muutama kesä sitten nnukkekotien näyttely, siinä piharakennuksessa. Hieno paikka.

    VastaaPoista
  9. Kuvat kertoo ennemmän kuin tuhat sanaa :)

    VastaaPoista
  10. Jokaisella elämäni tähänastisella Leppävirran-matkallani sudeettisavolainen siippani on kysynyt, että tahotko ton Elviksen tosta, kun on ko. myymälän ohi pyyhälletty. En ole vielä lämmennyt, vaikka oishan se komea parvekkeella. Tai hävytön tupaantuliaislahja jonkun yksiöön.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Systerin kanssa mökille ajellessa mietittiin, mitähän mutsi sanoisi, jos karautettaisiin paikalle nelimetrisen kanan kanssa? Tosin Elvis tekisi varmaan komiamman vaikutuksen pohjoiskarjalaisessa persläntin kokoisessa mökkisaaressa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voin vaan kuvitella. Entä jos kysyt voiko Elvistä vuokrata? Kuvaussessio ja tuotepalautus.

      Poista
  13. siis_missä tuo pihapatsaskavalkadi vaanii kävijää? ou mai gaad.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juvalla :) Varmaan tärkeimpiä nähtävyyksiä tai nähtävyyksiin rinnastettavia.

      Poista
  14. Aah, tuo teehuone ja sen antimet. OMNOMNOM. Juvalle ei onneksi ole täältä pitkä matka, jos joskus viitsisi lähteä etsimään (sitten ensi kesänä, ei varmaan enää tänä kesänä kiinnosta/kerkiä). Voisin vetää koko tarjottimellisen tavaraa, tai ainakin melkein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuon tarjottimellisen vetäis yksinäänkin, ammattilaiset ja amatöörit on erikseen ;)

      Poista
  15. Mikäli en ihan väärin (näin mikkeliläisenä) muista, niin Kilkkilässä saatettaisiin ymmärtää ja arvostaa kovasti sarkasmiakin. Lienee siis samaa sukua tuo Veikko Kilkki, joka Länsi-Savoonkin kirjoittelee, ja kovin, kovin sarkastisesti :) .

    VastaaPoista
  16. Teen ystävänä en voi olla kiljahtamatta nyt sen juvalaisen teehuoneen puolesta. Se on ykkönen! Lisäksi siellä voi tutustua luomutilan lypsyrobottiin, mistä saa vielä irtopisteitä. Mutta laitetaan se Kilkkiläkin korvan taa, miljöö vaikuttaa hyvältä. Lisäksi tykkäsin lapasnäyttelystä, oikeesti.

    Ja meidän pihaan tulee tuollainen hirvimadonna.

    VastaaPoista
  17. Mä niin haluan sekä ton itsensäpaljastelijatontun että noi parsat!

    VastaaPoista
  18. Ihanat kuvat, juuri olennaiset olet huomannut kuvata. Istukansyöjän lärviä en pihaani huolisi paitsi koirien kusetuskiveksi mutta muutaman tontun voisin viedä ihan silkkaa ilkeyttäni jollekin lahjaksi :D

    Onko siellä Juvalla vielä semmoinen paikka kuin Butiken på landet? Monesti on tehnyt mieli poiketa mutta aina on ollut kiire johonkin suuntaan. Kiitos vielä muistakin matkailuvinkeistä, täytyy joskus lähteä kurvailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kohtahan se on taas joulu ja monenlaista pakettia pitäisi keksiä. Nyt ei tarvitse kuin valita kuka onnekas saa mitäkin.

      Butiken på landet on vielä siellä, olikin samassa rakennuksessa kuin tuo teehuone. Ei ole tyhjätaskujen putiikki. Kaverin kanssa kun menin sisälle, myyjä katsoi meitä ja vinkkasi että yläkerrassa on poistotuotteita. Kun kohta mentiin yläkertaan, siellä oleva myyjä katsoi meitä ja vinkkasi, että takaseinustalla on poistotuotteita.

      :D

      Poista
    2. Ehkäpä juuri tuosta syystä en ole pitänyt kiirettä Putiken på -liikkeen katsastamisessa :D

      Mitä enemmän noita hengentuotoksia (patsaat) katsoo, sitä varmempi on tulevien kesien mökkiviemisistä. Eipä meitä kyllä kovin useaan kenenkään mökeille kutsuta. Eikä tonttuviemisten jälkeen sen vertaa.

      Poista
  19. Tuo kulttuurimatka peittosi varmasti yhdet asuntomessut mennen tullen! Kuka sitä ylikaupallista huttua jaksaakaan. Mukavasti on maakuntia taas mainostettu, vielä kun olis joskus aikaa poiketa noissa. Monesti on ohi ajeltu.

    Ja minä kyllä kysyisin, että miksi ne Marimekon kuosit on myös niin rumia? En kerta kaikkiaan näe niistä mitään itseni päällä. Kuin olis tätivainaan perintöpöytäliinan päälleen vyöllä sitonut. Huh! Lakanoihin ne just sopii, kun ei niitä kuitenkaan yöllä katsele ja niitäkään ei loppujen lopuks hinnan puolesta tarvitse vaivautua ostamaan.

    Luhdan toppavaatteista tulee ihan lapsuus mieleen...niisk! Oli ne hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kerettiin nähdä kahdessa päivässä jos jonkinlaista. Sillä mentaliteetilla ajeltiin, että poiketaan ex-tempore paikoissa eikä tehdä tiukkoja suunnitelmia.

      Marimekon kuosit on monesti rumia. Ei käy kieltäminen :D Joitakin hillitympiä onneksi löytyy joukosta, mutta eipä ole koskaan Marimekon retonkia tullut ostettua.

      Lumimarja-kangas on minusta nättiä, pöytäliinana tai verhona tosin sekin :)

      Poista
  20. Tehtaamyymälöissä myydään monesti kakkoslaatua ja vaate menee kakksolaatuun jos siihen tule kiinnitettyä väärä koko lappu.

    VastaaPoista
  21. Piti oikein rullata takaisin alkuun ja katsoa uudestaan. Kaukana kävitte tehtaanmyymälässä jos vaatteessa lukee made in china.... tuo vesiaihe ja kommenttisi yöllä heräävästä hahmosta naurattaa varmaan koko päivän.. huumorintajuinen taiteilija. Ja hyvät bongaukset olit tehnyt

    VastaaPoista