keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Tolokun immeinen

En muista olenko jo sanonut mutta sanonpa uudelleen. Olen monesti miettinyt miten Suomi olisi tolkullisempi paikka jos otettaisiin edes joissain asioissa mallia minun isästäni. Maailman paras tyyppi, kertakaikkiaan. Kirjoittelen tähän muutaman perusohjeen joista pääsee valikoimaan.

Pakastin syödään tyhjäksi ennen uuden metsästyskauden alkamista.

Kahvia keitetään vain sen verran kuin on meininki juoda. Ei siis toimita kuten avomieheni, joka keittää aina täyden pannun vaikka juomamiehiä on vain hän itse. Kahvinkeitin sammutetaan kun kahvi on tippunut. Kahvi kaadetaan termospulloon. Suodatinpussi laitetaan heti likasankkoon (=kaapuntilainen, lue: biojätteisiin).

Tietokoneella käydään verkkopankissa. Vain silloin kuin oikeasti tarvitsee, tunnuslukuja ei tule käyttää harkitsemattomasti. Laskut laitetaan maksuun eräpäivänä. Ei päivääkään aiemmin eikä myöhemmin. Tietokoneen huvikäyttö on syytä rajoittaa pasianssiin.

Saunaa ei lämmitellä alituiseen. Kerta tai maksimissaan kaksi viikossa riittää, mitenkä nyt on työhommissa piässyt ryvettymmään.

Pussilakanoita on riittävästi kun on kaksi settiä. Toinen on käytössä ja toinen pesussa.

Märät polttopuut kun latoo liiteriin etualalle, ne kuivuvat vielä syksyksi ihan hyvin. Sahalta jääneet mehtäpalat kilkutellaan myös polttopuiksi.

Hirvestä käytetään kaikki lihat ja siihen rinnastettavat osat. Luista keitellään lihat irti ja silppu keitellään talvella sopaksi. Lihalientä syntyy samalla.

Kaulaliinaa ei käytetä. Ukkikaan ei käyttänyt. Silloin nimittäin välttää flunssan kun itseään kylmettää säännöllisesti.

Matkustus keskitetään kotimaahan. Poikkeuksena sallitaan ainoastaan metsästys- ja/tai kalastussisältöiset reissut mutta sillä tarkennuksella, että lentää ei tarvitse ikinä minnekään.

Naapureille ja kyläläisille viedään marjoja, sieniä tai kalaa kun iskee höveli olo.

Metsästysseuran talkoisiin otetaan osaa. Kunnon hirvitornit pitää olla.

Hyväksyttäviä makaronilajeja on kaksi: koukkumalli ja spagetti.

Hevi-osastolta koriin kelpuutettavia artikkeleja ovat kurkku, tomaatti, keräsalaatti, porkkana, pottu, banaani, omena, appelsiini, mandariini ja viinirypäle. Muita ei tarvita.

Kotiruokaa suositaan. Ravintolakäyntejä tehdään korkeintaan muutama vuoteen eli silloin kun tulee käytyä sukulaisissa pidemmän matkan päässä ja kaapuntilaiset eivät jaksa tehdä aina itse ruokaansa.

Roskaa tehdään vähän. Kaikki palava poltetaan, ruoantähteet viedään tunkiolle ja supiloukku laitetaan viereen. Joutojulkaisuja ei tilailla. Mainoksia ei maaseuvulle jakseta kantaa muutenkaan. Konepörssi tulee pyytämättä.

Työkoneet ja ajoneuvot pidetään totutuilla paikoilla. Jos tästä lipsuu, kosto kolkuttaa jo. Kiireessä kun lähtee kirkolle ja navetankuppeella kääntää auton, voi kolauttaa huolimattomasti sijoiteltuun traktoriin.

Televisio-ohjelmiksi lasketaan uutiset, saksalaiset rikossarjat, urheilu silloin kun suomalaisilla menee hyvin ja luonto-ohjelmat. Jälkimmäisistä lähinnä Avara luonto ja vastaavat, joissa selostaja on asiallinen eikä esimerkiksi hyppele holtittomasti krokotiilien kimppuun.

Parturissa ei tarvii käydä. Riittää kun on verkostoja. Pohjoisen tuttuja kun näkee tyypillisesti kaksi kertaa vuoteen, tulee samalla hiukset leikkuutettua.

Vaatteita ovat metsästyspuku, kalastuspuku, tuulipuvun housut, verkkarit, t-paidat ja pitkähihaiset mukavat paidat.

Saunotaan tolkun aikaan, ei yömyöhään. Saunaa ei pidetä päällä minuuttiakaan ylimääräistä ja sinne mennään heti kun asteita on 80. Ei ennemmin, ei myöhemmin.

Herätään ihmisten aikaan eli siinä neljän viiden väliin, laitetaan paisti uuniin jotta se ennättää valmistua ja jäähtyä ruoka-aikaan mennessä ja se pitää lämmittää uudelleen. Oikeat ruoka-ajat ovat 10:00 - 10:30, riippuen siitä mihin aikaan nousee ylös, ja 17:00.



Tämmöisiä voisi itsekin välillä muistella. Esimerkiksi kun pitää olla uutta lyyssiä monta kertaa vuodessa ostelemassa ja juhlat suussa alituiseen. Ja kun lennellään ympäri maailmaa Erittäin Tärkeitä Tehtäviä hoitamassa eikä sitten saada esim. ekalla yrittämällä tulia kattilaan.




33 kommenttia:

  1. Tuo "kaikki palava poltetaan" ARRGH! Näin suhteellisen tiheesti rakennetulla alueella on kiva kun naapurina on tuolla asenteella varustettu mehtämies. Kiva haistella sen palojätteiden kitkerää savua kun se iltasella tunkee ilmastoinnin kautta sisään. Tekisi mieli kiivetä tukkimaan savupiippunsa, saisi haistella perheineen sitä itse! Varsinkin kun tällaisella taajama-alueella on ihan vieressä kierrätyspisteet, johon voisi ne maito- ja makkarapakettinsa lajitella. Se, että paketissa lukee "voidaan hävittää polttamalla" ei tarkoita tosiaankaan kotitakkaa tai saunanuunia vaan jätteenpolttolaitosta (ja nämä tollot käyttävät kaiketi sytykkeinä kaiken p:n, saa kaikista pahimman savun aikaan kun ei pala "kunnolla"). Ikävä kyllä naapurimme on yhdensortin jätteenpolttolaitos periaatteella "näin meillä kotonakin maalla aina toimittiin". Oisko aika oppia uusi toimintamalli (ainakin kaupunkialueilla jossa muut joutuu sitä p:tä haistelemaan, jää muuten pikku tupakantuprut kakkoseksi)? Muuten voisin allekirjoittaa isäsi toimintamallit, ja itseasiassa pari niistä tunnistan omaksenikin :D ihan näin kaapuntilaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kait sitä kaikkea käytetyistä kumppareista lähtien uuniin tungeta kuitenkaan. Joku tolokku siihennii :)

      Poista
    2. Tämä meidän naapuri tunkee uuniinsa varmaan ne kumpparitkin, hajusta ja savun väristä päätellen :/

      Poista
  2. Kaapuntilaisena monikin asia on eri tavalla, esim. ruoka-ajat. Lounas aikaisintaan klo 12 ja päivällinen aika useinkin klo 21-22 (kesällä varsinkin). Eniten eri mieltä olen kuitenkin kaulaliinasta. Kunnollinen oikeasta villasta tehty kaulaliina on ihmisen tärkeimpiä vaatekappaleita pohjoisessa maassa, kuten Suomessa. Olen hoikka ja helposti paleleva ihminen. Jos tuuli pääsee puhaltamaan kaulaan tai niskaan, ovat kaikki muut vaatekappaleet hyödyttömiä lämmön kannalta, vaikka mitä materiaalia olisivat. Helsingissä merituuli puhaltaa melkein aina. Siis kaulaliina kylminä kuukausina aina mukaan ja lämpimienkin kuukausien aikana pienen kolean sattuessa kaulaliina on ihmisen paras ystävä. Takkia ei välttämättä kesäkoleassa tarvita kun lämmön takaa kaulaliina.

    Pastasta spagetti on viheliäisin muoto kaikista, koska takuuvarmasti roiskii kastiketta rinnuksille. En ole vuosikausiin ostanut spagettia, kaikenlaisia simpukoita, perhosia ja putkiloita kyllä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä, oi kyllä! Paitsi tossa on virhe, ylös noustaan kello kahdeksan, erikoistapauksissa kello yhdeksän. Toinen ruoka on kello 17, se on selvä, mutta ekan ruuan ajan oon unohtanu. Entäs kahvit? Päiväkahvi on kello 14. Mulla oli kyllä lapsena kaveri, joiden kotona juotiin kahvit kolmelta. Paheksuin sitä suuresti, koska se oli ihan hölmö aika, liian lähellä ruokaa. Iltakahvi, oliko se kello 20?

    Ja se sauna ja 80 astetta! Ihania muistoja! Ei todellakaan piiruakaan ennen, eikä varsinkaan piiruakaan jälkeen! Kuka saunan sitten lämmittikin, totesi puita lisätessään että nyt on 78 astetta, palasi sisälle ja patisti ensimmäisen saunojan matkaan. Jos ei heti ymmärtänyt lähteä, hoputettiin. Kun saunoja astui sisään ja tarkisti mittarin (minä ainakin tarkistin joka kerta) niin kyllä, se oli aina täsmälleen 80 astetta. Monta kertaa tarkkailin mittaria minuutin välein nähdäkseni muuttuuko se lämpö vai onko se koko ajan sama, ei se ollut, muuttui. Silti se oli aina tasan 80, kun menin sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkahvit juodaan siinä osapuilleen yhden aikaan. Iltapaloja ja -kahveja ei harrasteta siten, että ne kalenteroitaisiin.

      Saunaan on aina hirveä kiire. Jos menee 5 minuuttiakin pidempään niin kyllä saa kärsiä huonosta omatunnosta.

      Poista
  4. Tolkun mies, todellakin!!
    Joissain kohin pientä viilaamista mut muuten sopii tänne kyllä. :D

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa huomata itessään tolokkuja piirteitä! Arkijärki kunniaan. Mutta keräsalaattia ei kaupasta tuua, keräkaalta sen olla pittää. Onhan se kilohinta ihan eri ja kaalesta saa kunnon ruokaa. Ja erikseen on oltava pyhähousut, joilla pääsee hautajaisiin ja 60-vuotispäiville. Housut uusitaan säännöllisesti 23 vuoden välein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlakengätkin kestää helposti 20 vuotta kun ei oo elämässä paljoo juhlan aihetta.

      Poista
  6. No niin on tolokut viisaudet :D.

    Mun isällä oli tohon vielä lisäksi semmoinen, että ruokapöydästä pitää nousta siinä vaiheessa, kun tekisi mieli vähän vielä syödä. Eli pikkasen nälkäsenä mieluummin.

    ja mua henk.koht. lämmittää erityisesti toi kohta, missä on lueteltu, mitkä kaikki lasketaan vaatteiksi :). Metsästys- tai kalastuspukua mulla ei oo, mutta muuten on aikalailla kuin mun valikoimista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon en itse pystyisi että pöydästä noustaan kun on vielä pikkusen nälkä. Kova tyyppi!

      Poista
  7. Ihan on minun isän veronen mies siellä.
    Ja toella, ee kukkaan kattilata pilloo huonolla polttamisella.
    Semmonen tapa ol meillä, että porukalla ruukattiin syyvä, aena ku mahollista.

    VastaaPoista
  8. :D ihana! Tähän miehen sukuu tullessani olin ihan suuauki näiden ruoka-aikojen kanssa.. lounas tasan klo 11.30, päiväkahvi klo 13.30 ja päivällinen klo.15.30! Työpäivät ma-la, sunnuntaina vain pakolliset navettatyöt. Siivouspäivä torstai. Muutama kymmenen vuosi takaperin oli sitten leivontapäivät ja pyykkipäivät ja sunnuntaiksi laitettiin pyhämatot lattialle :O Nyt on vähän enemmän aijat vaihdelleet, kun ei ole enää isoiso isäntää, eikä lypsykarjaa. Monta juttua omaan onneksi itsekkin, ihan tolkkujuttuja :)

    VastaaPoista
  9. Ettet nyt vaan puhu minun vanhemmista? Ja mummosta. Tolokun immeisiä ovat kyllä kaikki. Niih.

    VastaaPoista
  10. Nyt on kyllä tolkun puhetta. Jos kaikki ottaisivat mallia tuosta elämäntavasta, niin paljon parempi olisi täällä olla. Tosin hipsterit ja hampsterit joutuisivat opettelemaan oikean kahvin keittämistä lattejen sijaan ja krääsäkauppiaat joutuisivat konkurssiin, mutta jotkut asiat pitää vaan oppia kantapään kautta.

    VastaaPoista
  11. Elokuvavinkki kaikille tolokun immeisille: Mielensäpahoittaja. Mielestäni oikein kelpo raina, toisin kuin esimerkiksi Kesäkaverit joka oli niin huono että teki kesken esityksen mieli puhkoa silmät ja tunkea korvat täyteen popkornia ettei olisi tarvinnut sietää sitä sekuntiakaan pidempään.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä ehdottomasti käydä mulkasemassa tuo Mielensäpahoittaja. En ole Kummeli V -elokuvan jälkeen mennyt teatteriin, sen verran vieläkin paska maku suussa. Tiesinhän minä että huono se on, mutta että niin huono!

      Poista
    2. Sanottava sekin, että kävin myös tuon Kummeli V:n silloin mollistelemassa ja toden totta olihan se huono! Joten jos elokuvamieltymyksemme osuu muutenkin yksiin, niin tulet pitämään Mielensäpahoittajasta!

      Poista
    3. Elokuvista voi lähteä kesken pois. Tämä on tietenkin kaapuntilainen tapa. Viimeistään puolen tunnin sisällä elokuvan on todistettava olevansa katsomisen arvoinen, saattaa riittää jo 15 minuuttiakin. Maalaiset ehkä ajattelevat, että kun kerran on maksettu, niin katsotaan loppuun asti. Kaapuntilainen menee sen sijaan baariin ja ajattelee, että olipa hyvä, etten jäänyt hukkaamaan aikaani moiseen tylsyyteen. Kotiinkin voi mennä jotain mieluisampaa tekemään. Tv:stä en muuten katso elokuvia juuri koskaan, sillä tarkalla seulalla valitut harvat elokuvat katsotaan elokuvateatterissa (ilman karkkipusseja, popcorneja tms.). Kaapuntilaista tämäkin.

      Poista
  12. Aamen!!
    Tuollaisilla elämänohjeilla, aatteilla ja arvoilla se saatiin Suomikin jälleenrakennettua sotien jälkeen ja sotakorvaukset maksettua.
    Kunnon tekemisen meininki eikä hötkyilyä mihinkään suuntaan. Mutta mihin oli unohtunut muovipussien pesu ja uudelleenkäyttö? Eikö teillä kellään ole muka keittiön hanassa ollut vanhaa leipäpussia kuivumassa uutta säilöttävää odottamassa? Entä sinappilasit ja viilipurkit?! Anyone? Uusiokäyttö ja kierrätys kunniassaan, jos sitä tuli muutama puimakone epähuomiossa haudattua läävän taa niin minkäs teet.
    Kiitos jälleen tästä, ilahduin suuresti.
    -Tikru

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa tutulta :) voisin lisätä, että turhia mausteita ei tarvita ruoalaitossa riittää pippuri ja suola. Maito sinisenä mieluummin punasena ja kaikenmaailman margariinit jääköön kaupan hyllylle! Kyllä on niin mielensäpahoittajan juttuja :D

    VastaaPoista
  14. Hankkijan-lippalakki ja flanellipaita ylänappiin saakka napitettuna, kesät talvet. Kumiteräsaappaat. Talvella supikarvalakki. Makkarasta laikataan puukolla vihreet pois. "Ennen oli paremmin, nyt on huonommin."-Rauno Repomies

    VastaaPoista
  15. Tuohon ei ole muuta lisäämistä kuin se, miten äitini hyödyntää maitotölkit. Niistä saa avaamalla (siis saumoista auki) hyviä leikkuulautoja, ainakin kesämökillä niitä olen nähnyt. Ja niiden päällä on hyvä laittaa asioita kuivaamista odottamaan. Mitään ei heitetä pois, se on varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläisen äitee säilöö maitopurkkeihin itsetehdyt mehut, hillot ja soseet! Litran ja puolentoista purkkiin menee mehut ja näistä puolittamalla saa hilloille ja soseille sopivan kokoisia purkkeja. Teipillä kiinni ja pakastimeen!

      Poista
    2. Joo, meillon kans vanhat maitopurkit mehupurkkeina aetilla :) Hyvin toimii, ja paljon saapi pakkaseen mahtumaan. Eika mehut homehdu, kun ottaa sen litran kerrallaan sulamaan (vrt. 1.5 L mehukattiponikka) :)

      Poista
  16. Tää kuulosti ihan Mielensäpahoittaja-pastissilta. Tolkun miehen periaatteita kyllä.

    VastaaPoista
  17. Aamulla pannuun jääneen kahvinjämän voi myös iltapäivällä lorauttaa kuppiin ja käyttää mikrossa, tuloksena täysin hyvät iltapäiväkahvit! Ei tarvihe termospulloakaan turhaan liata.

    VastaaPoista
  18. Näin viime yönä unta, jossa joku todella kuivakan kuuloinen naisääni luki tätä postausta koko unen läpi ( olin justiinsa ennen maatapanoa tätä lukenut). Koetin sanoa kuivakallle äänelle unessa josko selostaminen voisi jo loppua kun alkoi jo tympiä, mutta matami kovensi vaan ääntään. :D

    VastaaPoista
  19. Kiitos taas :) tolokku mikä tolokku!

    VastaaPoista