lauantai 27. syyskuuta 2014

Vieläkö muistat minut?

Kysyi taapeli.

Kyllähän minä sinut muistan ja myös kaksi muuta kaveriasi.



Ei kai siinä muut auttanut kuin ruveta hommiin. Olen muuten tutustunut viimeinkin muutamaan suosittuun suomalaiseen blogiin. Niissä aina kaikenlaisia retonkeja esitellään mitä ihastuttavimmissa miljöissä. Aattelinpa tehdä saman. Omalla tyylilläni.


Nöyhtäinen fleeceasu on tämän syksyn ehdoton hitti.



Kevytkumpparit pehmeällä reunuksella. Hankittu Saarenmaalta. Boyfriend  jeansit ovat so last season, meikä käyttää avomiehen popoja. Tuntuvat sopivilta vaikka ovat kaksi numeroa liian isot.



Syyshansikkaat, muodikkaasti tummansiniset. Ihastuttavat viininpunaiset detaljit. Rautia Malinen, Leppävirta.



Retroverkkatakki, joka jätetty leikkisästi auki (lue: vetskari ei toimi). Yläosan värikylläisyyttä tasapainottavat pelkistetyt valinnat: musta pusero sekä työhaalarit.


Trendivinkit vapaasti hyödynnettävissä!

Näissä vermeissä sitten lähettiin selevittelemään isän kanssa terassilautoja sisätiloihin. Sitä ennen piti laitella navetassa olosuhteet kuntoon.



Alustana toimivat hyvin uusiokäyttöön otetut karsina-aidat.



Eka kuorma. Tässä vaiheessa ei vielä koskenut selkään.



Asiantuntevasti tehty pinkka. Ee kuavu.




Pirkat keksittiin latoa telien päälle ja siitä ne oli näppärä napata kouralla kyytiin. Tässä kohtaa nimittäin jo koski selekään.


'

Kyllä urakka taas joutu!


Näin. Kylläpä tänä iltana kelepoo lähtee kaapuntiin herkuttelemaan. Ja nousuviikolla taas aateekoo- ja intternettihommissa mieltään hapattaa.

Kaksi taapelia vielä jäi, jotta totuus ei unohdu ja että nöyryys säilyy.



14 kommenttia:

  1. Me käytettiin ex-avokkini kanssa kotifleeceasusta nimeä löggingsit.

    VastaaPoista
  2. Ajan hermollahan sitä ollaan. Sehän on muotitalojen syysmallistot just julukastu ja empä tiiä pärjäävätkö tälle garderoopille. Tiiä sit kumpi se loppujen lopuksi on fiksumpaa hommaa taapeleitten siirtely vai atk. Molemista tulee kippeeksi. Toisesta pää ja toisesta selkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydentävät toisiaan. Atk ajaa hakeutumaan fyysisen työn pariin, jotta edes jotain konkreettista saa aikaan. Hillumisen jälkeen siisti sisätyö on taas ihan ok.

      Poista
  3. Ei mulla taapelissa oo enää totakaa vertaa puuta. Tollassesta määrästä puuta jo hymy irtois.

    Melkein näytit ittes kokonaa. Kyllä on hyvillä ryntäillä varustettu akka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvimyrskyjä kiittäminen. Ja isää joka hoiti rungot metästä telille.

      Poista
  4. Kyllä tuo nöyhtäinen fleeceasu pitäisi nähdä toimistolla atk-hommissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskin eri rentoo. Otetaan joku brainstorminki lögginsseissä pukupelleilyn sijaan.

      Poista
  5. Tätä muotikatsausta on jo odotettukin.

    VastaaPoista
  6. Iliman välipuita lavottu taapeli??? Mutta kyllä sisätiloissa passaa paremmin ku ulukosalla... Mihinkäs ajattelitte laudat laitella, vai odottaako tarvetta tulevaa?

    Ja muotikatsaus oli ihan tosi ajankohtainen. Villasukat puuttui valikoimista, mutta vissiin siellä saappaiden sisällä ne kuitenkin olivat. Villasukat on naisen paras ystävä - mihin piruun sitä timantteja tarttiskaan???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taapelit pidetään ulkosalla ja ei kuivalle sahatavaralle ennee pirkkoja laitella.

      Villasukat unohtui kuvista, oli avomiehen sukat käytössä. Ihanan kulahtaneet.

      Poista
  7. Kyllä nyt kelpaa. Tuohon tilaan saisit muuten oikein kätvalkin, voisit esitellä vermeitä melkein kuin Tyra Banksin ohjelmassa . Hieno pino tuli ja hieno rakennus, siihen nyt vaan joku kotitoimisto pystyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetan pöydällä olis kyllä catwalkit kohdallaan. Mahtuisi yleisöäkin. Ei istumapaikkoja.

      Poista