sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ensin synnytetään ja sitten vasta avataan grillauskausi

Koko viikko oli painettu aateekoota ja intternettiä aamusta iltaan ja olo oli suhteellisen kypsä. Vastapainoksi oli määrä avata grillikausi avomiehen isoveljen luona. Päätin viettää koko aamupäivän levynä ja ampumahiihtosuorituksiin pettyessä.

Toisin kävi.

Avomiehen sisko soitti ja pyysi lenkille ennen grilliruoan syöntiä. Olin että no joo. Kohta kilauttikin sitten uusi naapuri ja sanoi että ois tarve kuivikkeille kun oli taas yksi karitsointi käynnissä. Eiku navetan ylisille heiniä ja pehkuja lonimaan.



Navetassa oli kaikkiaan 18 karitsaa, joista kaksi ihan präniköitä.


Noin tunnin vanha pikkukaveri.


Heinät tuntuivat kelpaavan ja kaikki oli muutenkin mallillaan.







Eihän tuolta malttanut lähteä ajoissa pois ja kahvitkin piti hörpätä emännän mieliksi.

Hyökkäsin matkalla kyläkauppaan asioimaan, koska olin saanut komennon hommata grillijuhliin salaattia ja patonkia. Illan isäntä oli myös siellä, koska oli ollut viemässä jotain tavaraa ko. kylälle mutta henkilö, jolle kamppeet piti viedä ei ollut kotona eikä vastannut puhelimeen. Kuulosti siis normireissulta. Hyödynsin tilaisuuden ja kysyin että pitikös meidän tuoda muuta kuin salaattia ja patonkia. Joo, natuja. Ostin sitten pari pussia karkkia lisäksi.

Kun pääsin lopulta kohteeseen ja avomiehen siskon kanssa oli sovittu että lenkin sijaan mennään alamäkeen juomaan punaviiniä, selvisi että natuilla oli tarkoitettu sipsejä ja että meidän oli määrä tuoda myös ruokaoluet. Natut eivät todellakaan tarkoita sipsejä. Olin avomiehen kanssa puhelinyhteydessä ja kerroin oluthommasta. Avomies oli tiennyt tästä tarpeesta mutta ei ollut raahtinut ilmoittaa minulle mitään. Avomies sanoi soittavansa pikkuveljelleen, koska ne varmaan olivat vielä tulomatkalla. Puhelun päätyttyä kävi ilmi ettei pikkuveljeä ollut kutsuttu. No. Sattuuhan sitä. Sitten selvisi että ei ollut kutsuttu sen vuoksi, että sinne oli tulossa avomiehen pikkuveljen emännän sisko perheineen viikonloppukyläilemään. Tämä vahvistettiin, koska joku oli nähnyt naiset Alkon pihassa.

Mutta joo.

Seuraavassa ohjeet grillikauden avajaisiin. 



Lapioi terassikalusteet esille. Laita tulet grilliin.




Laita marinoidut kauriinlavat grilliin ja possunkylyki savustuspönttöön.



Potki vaihtotraktorin renkaita ruoan kypsymistä odotellessa.



Kata pöytä. Olennaisilta osin.



Ruppee syömään.



Juo olutta, konjakkia ja kossua sen verran, että ihmettelet miten punaviini maistuu jotenkin vissymäiseltä. (lue: lasissa kuoharia)



Innostu askartelemaan kumilenkkikoruja.



Esittele uusi patentoitu äänenvaimennintekniikka (kuvassa ylhäällä) ja suunnittele metsäkärrin uudelleenrakennusprojekti.



Sauno ja pukeudu yhtenäisiin Oravikosken Hanxilta hankittuihin uniformuihin.



Laita seurueen suurikokoisin jäsen keikkumaan tuolilla ja kun Jyskin tuoli sanoo jysk, heitä mööpeli parvekkeelta hankeen odottamaan juhannusta.



Ota lasten askartelema periskooppi tissien tirkistelykäyttöön ja käske Vilkasta miestä lopettamaan toimintansa siinä vaiheessa kun periskoopista näkyy siperianhuskyn naama. (En vieläkään pysty selittämään miten tämä on mahdollista)



Laita Vilkas mies nukuttamaan lapset.


Kyllä taas jaksaa uuden viikon aloittaa.


8 kommenttia:

  1. Siis todella v o i m a a n n u t t a v a grillikauden avaus. Tolla jaksaa koko ensi viikon aateekoota ja internettiä.

    VastaaPoista
  2. Ihmettelen vaan, miten tuollaisella (savolaisella) kommunikoinnilla ylipäätään saatte mitään juhlia käyntiin ;) Mutta kyllä ne sitten alkuun päästyään näyttävät sujuvan ihan kaikkien sääntöjen mukaan :D Samanlainen univormu sopisi myös omalle (yamaha)miehelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kovin neuvostoliittolaiselta meiningillä. Mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy.

      Poista
  3. Hyvät ohjeet, näillä varmaan onnistuu.

    VastaaPoista
  4. En nyt jotenkin pääse ohi tuosta huskyn naamasta.

    VastaaPoista
  5. Hyvin olet jaksanut dokumentoida illan kulun meidän lukijoiden iloksi. =) =) =)

    VastaaPoista
  6. Miksi mie en näe sitä huskya??

    VastaaPoista