lauantai 12. syyskuuta 2015

Älä tee mitään tänään minkä voit siirtää ensi syksyyn

Aviomies osti minulle pistolapion, koska koiratarhatalkoiden aikaan oli havaittu tilan kaluston olevan (tältä osin) päivityksen tarpeessa. Sovitaan että tämä oli vaikka viivästynyt huomenlahja. Todella hyvä sellainen. Tämä on ilmainen vinkki kaikille tätä blogia lukeville onnekkaille miehille, joiden on määrä mennä naimisiin lähiaikoina.



Viime syksynä liitettiin raksalle menevä vesijohtoputki pihakaivoon. Pihamaalle jäi, luonnollisesti, kuoppa ja sen viereen multakasa koska on oma hommansa täyttää kaivettu kuoppa asennushommien jälkeen. Tänä kesänä onkin saatu ihastella näyttävää kukkapenkkiä pihamaalla.


Viime viikonloppuna tuli mitta täyteen etukuormaajan odottelua ranchille. Talliin ilmestynyt lapio toimi hyvänä inspiraationa tälle askareelle. 



Olin varma että aviomies kotiuduttuaan alkaa motkottaa: "just oisin ollu tuomassa raktoria että ois tuokii homma suatu pois tehtyä, mittee varten sitä piti männä käsineen tuohon riehumaan, ee malta mittää oottoo ei sitte yhtään!"

Ei virkkanut mitään. Varmaan arveli että parempi olla ihan hiljaa.



Tänä aamuna herättiin auringonpaisteeseen (tai no, siihen että Rehtori alkoi kärttää pihalle liian aikaisin aamulla ja se vitutti, mutta ajattelin että se ei kuulostanut yhtä idylliseltä). Lautakuormanteon jälkeen olikin maailma avoinna. Lukemattomia vaihtoehtoja viettää lauantaipäivää.



Joku voisi lähteä kaapuntiin ostoksille, kahvittelemaan ystävän luo, leipoa jotain. Minä päätin siivota auton. Sen verran oli taas rakas aviomies sinne kaikenlaista soossia kantanut. Kuormaliina- ja muut kasat ylsivät melkein ikkunan tasalle. Pälli uhkaa levitä semmoista siivoa katsellessa.

Mutta perehdytäänpäs nyt tarkemmin siihen, mitä miehen logiikan mukaan autossa kuuluu olla. Tässä kohokohtia inventaariosta:






Eihän sitä koskaan tiedä milloin tarvitsee äkillisesti automatkan aikana vodkaa ja virveliä. Täysin realistinen skenaario kesäajalle.

Muita suosikkilöytöjä:
Digiboksin kaukosäädin digiboksiin, jota ei enää ole
Tarrapehmusteita kalusteita varten
Ampumatauluja
Korvatulppia
Fairya
Nitojan niittejä
Maamiehen koneoppi -kirjoja 70-luvulta
Keinonahkaa

Luoja anna minulle kärsivällisyyttä tänäkin päivänä vaikka en sinuun yhtään uskokaan.


Tein naisen logiikalla vastavedon ja jätin lootaan kuormaliinoja, tunkin, vetonarua, keksilaatikollisen työkaluja, kassaran, auton maskisuojat kiinnikkeineen, lapion, ensiapulaukun, lumiharjan, talouspaperia, jotain käläkälää, talouspaperia, hanskat ja laatikollisen sekalaisia valojuttuja.



Palkkioksi siivouksesta sain 70 senttiä, 20 kruunua ja kaikkein ilahduttavimpana löytönä mainittakoon Tsinuskitoffee, joka oli kiilautunut penkin ja keskikonsolin väliin.



Söin sen.

Onni on ohimenevää. Muistin nimittäin että aviomies se muuten ottaa mun auton lainaan ensi viikolla Ruotsin messureissulle. Jännityksellä odotan mitä kaikkea romua autossa on sen keikan jäljiltä.








9 kommenttia:

  1. Tuli nostalkia mielleen , kun näin maamiehen koneopin kirjat. Tuli tankaattuu maamieskoulussa 1977-1979.

    VastaaPoista
  2. Ei puuttunu kun moottorisaha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kyllä oiva lisä. Viime talvena piti kerran kassaraa käyttää että pääsi pihaan asti yöllä kun oli lumen painosta koivu kaartunut tien päälle. Oispa ollu näppärämpi moottorisahalla vetästä koivu nippuun.

      Poista
  3. Voisko tähän todeta, että "auto on miehen käsilaukku"?
    Meillä ei oltu yhtään yllättyneitä MISTÄÄN tavarasta mitä autosta löytyi, ja meitä voi mun mielestä jo sanoa pesunkestäviksi kaupunkilaisiksi, vaikka maalta ollaanki lähtöisin, ja sinne takaisin kaivataan. Nimim. Vaihdan farkut verkkarihousuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tölkkiruokaa, juomavettä ja makuupussit vaan mukaan niin pienen katastrofinkin kestää.

      Poista
  4. ostin markka aikaan 2000 mk hintasen wolkkarin, takapenkin alta löyty 4 x 1000 mk seteliä, oli hymy herkässä..

    VastaaPoista
  5. Olispa melkosen kiva nähdä potilas sen jäljiltä, kun tuolla teitin ajoneuvolla vetäisi sellaisen ympäriämpäri-kolarin.... Viinalta haisevana, tunkki takaraivossa, ja erikoista pikkusälää naamaan kiinnittyneenä, huonekalutarrat ottassa. Ei ehkä pollisi uskos selitystä.

    VastaaPoista