torstai 21. huhtikuuta 2016

Kuinka valmistautua lehtihaastatteluun

Maaseudun Tulevaisuudesta ottivat yhteyttä ja halusivat tehdä isomman jutun Viikonvaihteeseen. Upea tilaisuus.

Ilmoitin isälle ajankohdan. Kysyi heti ensimmäisenä että pittääkö hänen lähteä pois sillon. No ei tarvii (kunhan ei oo reikäisimmät verkkarit jalassa).

Keskiviikkona juolahti mieleen että jokakolmasviikkosiivous on tekemättä ja arvelin, että ois ihan paikallaan vähän imuroida ja pyyhkäistä lattioita kun ihan isolta kirkolta tullaan käymään. Meillähän siivotaan yleensä vain kun vieraita on tulossa, ja sitä ei tapahdu usein (kyläilyperinne on herätettävä henkiin, pölykeuhkovaara!). Soitin illalla lossilta aviomiehelle, että jokos oot matkalla auttamaan minua siivouksessa. Sanoi olevansa jo kotona. Olin että hienoa, sittenhän voit jo aloittaa imuroinnin.

Kun pääsin pihhaan, ei imurointi ollut alkanut. Ryhdyin sitten itse puuhaan. Aviomies kysyi mitä voisi tehdä. Olin että no lattian pesua ois ja enimpien rojujen raivaamista tuvasta. Lupasi mopata. Sitten kuuluikin jo kohta keittiöstä että "Uuh, suolatikkuja!". Rouskutteli niitä siinä sitten. Tuli myös urgenttia tekemistä eli naurulokkien säikyttelyä pihalla.

Kun sain kämpän imuroitua, aviomies tuli viimein mopinvarsi kädessään kysymään missä moppiosa on. Kerroin että se on kuivaustelineellä kodinhoitohuoneessa. Lattianpesun jälkeen kaveri kysyi että mihin tää moppiosa laitetaan jemmaan. Sanoin että sen vois pestä. Aviomies katsoi oudosti. Kysyin että kai sinä tiiät, että mopin voi pestä. Hiljaisuus. "No en.", kuului vastaus. "Miksi se oikein pitää pestä? Kerranhan sitä on vaan nyt tässä käytetty.", ihmetteli. "Muistatko minkä värinen moppi oli kun aloitit lattianpesun?". "En.". "Valkoinen. Minkäs värinen se on nyt?". "Harmaa.". "Niin."

Maailma se jaksaa yllättää 70-luvun lopulla syntynyttä vieläkin.

Kun oli aika järjestellä romut, pyyhkiä pölyt ja pestä vessa, aviomies oli sitä mieltä, että nyt on oiva hetki vaihtaa autoon kesärenkaat. Sen ku.

Yleensä tarjoan vieraille itse ostettua. Ajattelin että porukka voi olla keskellä päivää nälissään ja kinkkupiirakka vois tehdä kauppansa. Muuten hyvä, mutta ainekset olivat kaikki kaupassa. Tsekkasin aatekoosta, että kyläkauppa on auki kahdeksaan. Hyvin kerkee, varttia vaille ollaan kahvassa kiinni. Menin aviomiehen luo talliin ja kysyin että joko on renkaat vaihdettu. "Vasta ekan renkaan oon vaihtanu." "Öö sinähän lähdit ulos jo reilu tunti sitten." "No niin joo mutta aattelin siinä pestä auton ja sitten noita lokkeja vielä säikytellä." "Loogista, lähdenpä siis omalla autolla."

Sain lammasfarmarin kyytiin. Ajettiin kyläkaupalle ja näytti tienoo aika pimeältä. Sittenpä hokastiin että aateekoohon ei olleet nuo paperilaput päivittyneet. Eiku aja kirkolle.




Käytiin tekemässä vain nopeat pikkuostokset eli kannettiin kaupasta neljä kassillista ruokaa. Yritettiin Virranpojasta pitsaa. Baarihenkilö taisi olla yksinään töissä, oli tietovisa menossa ja janoisia asiakkaita. Kun kysyin saako lättyjä, hän kertoi että vasta kymmenen aikaan alettais paistaa. Oltiin että ei siinä mittään ja mentiin toiseen paikkaan asioimaan. Syötiin nakkeja autossa hiukopalaksi.

Aviomies soitteli yhdeksän maissa että oonko kunnossa. Kyllä näitä muuttujia sattuu mullekin, ja perustellummat syyt ovat kaupan kiinniolo ja huutava nälkä kuin suolatikkujen napostelu ja lokit.

Toimittaja ja valokuvaaja saapuivat vartin etuajassa tänään eli juuri kuten tolokun ihminen tekee. Myöhässä ei saa olla yhtään. Uskoakseni eivät huomanneet eteisestä puuttuvaa katon palasta.


Piirakka kelepas, tarinaa riitti ja kuvia otettiin runsaasti eli reilusti. Maaskan toimitus onkin asiantunteva, koska siellä ilmeisen laajasti näitä tarinoita luetaan. Kyllä jatkan tilausta tänäkin vuonna.



Rehtori käyttäytyi yllättävän hyvin. Vain kaksi kertaa vupitti toimittajaa.

Ja isällä oli pyhähousut jalassa.

Nyt vaan jännittämään luonnosta tekstistä ja ens viikonlopun numeroa. Upeaa, kerrassaan.

(Koska olen onnellinen, kohta pamahtaa jossain jotain aika suurella varmuudella. Seuratkaa ilmoittelua.)


25 kommenttia:

  1. Hienoo! Ollaankin sopivasti appivanhemmilla kylässä, jonne tämä mainio lehti tulee

    VastaaPoista
  2. Näkyykö juttu netissä sitten? Jännityksellä odotan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko pelkästään näköislehdessä, joka on maksullinen. Pittääpä kysyä kun luonnos jutusta kolahtaa postilootaan.

      Poista
    2. Ja tässä vielä linkki:
      http://digi.viestilehdet.fi/epaper_MT/products/VV_-2016-04-29/index.htm

      Poista
    3. Ei toimi tuo linkki, minä en päässyt kuin omilla tilaajatunnuksillani näköislehteen... Verkossa on ollut pari pientä juttua mutta ei siis missään tapauksessa koko haastattelu ole niissä julkisesti saatavilla olevissa.

      Poista
    4. Toimii, toimii. MT:n kautta näköislehteen ja silleen

      Poista
  3. Laita tarina ja kuvat tänne. Kait sellasen voi tehdä? Sulla tuo aateekoo hallussa niin osaat varmaat. Niin me muutkin nähdään.
    Elina

    VastaaPoista
  4. Onpas ollut jännittävää elämää :-)

    Mieluusti minäkin näkisin lopullisen jutun :-)

    VastaaPoista
  5. Mutta mutta, paljastuuko nyt Vuoden siivoojan identiteetti lopullisesti? Olisihan sen innokas salapoliisi jo voinut blogin tiedoilla selvittää, mutta olisi vaatinut vähän vaivaa. Nyt sitten lehdesse nimet, kuvat, kaikki. On taas maailmassa vähän vähemmän mystiikkaa. Tai sitten jätän vaan jutun lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä hättäile, anonyymina mennään ja kuvista ei tunnista myöskään.

      Poista
  6. Erittäin liikkis mies sinulla :D tuliko mopista valkoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vielä kuudenkympin pyykkiä pyöräyttäny. Näytän sitten tämän suuren ihmeen hänelle. :D

      Poista
  7. NIIN tuttua. Miehet on kultia.
    Hyvän näköinen piirakka tuli.

    VastaaPoista
  8. Onko se siis viikon kuluttua..mitä aihe käsittelee? Kiva blogi!

    VastaaPoista
  9. Pettymykseni on rajaton. VS:n identiteetti pysyy edelleen mysteerinä. Tuollaisen medianäkyvyyden jälkeenkin.

    No ei vain. Jos tämä salaisuus olisi paljastettu tässä koko maailmalle, pettymys olisi varmaan ollut todellista.

    Ja toisekseen, luulen kyllä tuntevani VS:n vuosien takaa ateekoo-hommista yhteisestä työpaikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moe.

      Tännään mänin jo ootammaan päeväpostin tulloo.
      Heti etin Maastullin välistä Viikonvaehe liitteen.
      Emänälle näätin , tätä lokkii oun lukena viimeajat.

      Poista
    2. Minäkii muistin päivällä että jokohan tuo ois jo ilmestynt, ja kävin näköislehdestä lukemassa. Siitä tuli hyvä, oon tyytyväinen.

      Ehotitko emännälle kukkoreseptiä?

      Poista
    3. En ehottana.
      Kuka sitä kaverrii söis.

      Poista
  10. Ootko sinä tosiaan se maaseudun Tulevaisuus? Nyt on muaseutu vahvalla pohjalla.

    J Lappeesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota, sinut tuntien en eppäile hetkkeekkään etteikö ois muaseutu turvattu. Tosin siunnii pitäs olla jo tiinneenä että oes niitä asukkeja sillehhii nurkalle.

      Poista
  11. Voi nyt helvetti, en oo nähny koko juttua, kun vanha isäntä on semmonen saakelin kärppä, että nyysii aina maaseudun postilaatikosta, ja takaisin ne ei tuu ollenkaan niin säpäkästi! Ois kait siitä joku digilehtiki, vaan digi ja minä ei olla väleissä. Vissiin pakko ruveta etsiin, koska jäbät on näin panostaneet.

    VastaaPoista