tiistai 1. marraskuuta 2016

Imetys on helppoa ja muita fiktiotarinoita

Keskiviikkoaamuna hyökättiin KYSille, ysiltä olin leikkaussalissa ja puolen tunnin kuluttua oli penska naplattu kohdusta ulos. Leikkausta en kummemmin jännittänyt, aviomies luuli että minut oli tumpattu täyteen rauhoittavia kun syke ei noussu kuuttakymmentä korkeammaksi koko touhun aikana. Oon opetellu delegointia ja aviomies sai sitten hoitaa tuon jännittämispuolen.

Sektiovalmistelut koostuvat kätilöiden kanssa hengailusta ja leikkaussalissa tehtävistä valmisteluista. Kätilöt ovat niitä jotka oleskelevat hämärässä ja lämpimässä huoneessa, puhuvat hiljaisella ja pehmeällä äänellä, ja mittaavat verenpaineet, sykkeet ja asentavat katetrin ja kanyylin paikalleen. Leikkaushurstin oikein päälle saamiseen tarvitaan kaksi kätilöä, yksi melkein valmistunut insinööri ja yksi atk- ja intternettityöntekijä. Leikkaussaliin kärrättäessä isäntä jätetään tärisemään yksinään käytävään penkille ehkä kymmeneksi minuutiksi, joka kuulemma tuntuu kahdelta tunnilta. Siinä ajassa synnyttäjä veivataan leikkauspöydälle ja tehdään puudutus, kallistetaan pöytää oikeaan asentoon ja putsataan pakin alue. Puutuminen varmistetaan jotain kylmää ainetta sivelemällä pakkia pitkin. Puutuminen on ok kun kaikki näpelöinti iholla kyllä tuntuu, mutta kylmäaistimus häviää. Tänä aikana ilmestyy näkökenttään vaikka mitä erilaisia naamoja, jotka esittelevät itsensä ja tehtävänsä salissa, mutta ei niitä muista kukaan.

Vinkkinä sektioon menijöille, että leikkausvalolaitteen heijastavasta pinnasta näkee mukavasti vatsan. Harmittaa kun menin ääneen tuumimaan että täällähän on vakoilulaitteetkin asennettu, ois voinu olla jännä kahtoo operaatiota sitä kautta ku pressun pistivät eteen ettei aviomies mene tajuttomaksi.

Kun leikkaus alkaa, menee osapuilleen pari minuuttia että ipana on ulkona. Se tuntuu lämpimänä valahduksena pakin päällä kun kaikenlaisia roippeita siihen nostellaan. Sitten kuuluu parkaisu, isä itkee ja lähtee vauvan kanssa huoneen nurkkaan putsaus- ja tarkastushommiin. Mukula tuotiin näkösälle hetkeksi ennen kuin kätilöt ja tuore isä hyökkäsivät ihokontakti- ja ruiskuimetyshommiin. Onhan se vähän hölömö olo retkottaa selällään kädet levallaan kuin ristiinnaulitulla ja yrittää siinä jotain järkevää tehdä tai sanoa samalla kun toivoo ettei kärpänen lennä kohtuun. Tuumasin että on vähän outoo ku ei voi näpelöidä ollenkaan. Sitten ne jo lähti.

Raskaus meni niin hyvin että komplikaatioita odottelin. Ja sellainen saatiin kun pressun takaa kuului että kohtu ei supistu ja ruppeeppa käsin painelemmaan sitä. Supistavaa lääkettä työnnettiin kanyylistä. Arvelin että nyt tässä kyllä hetki kestää ennen kuin pakin voip sulkea. Että minkälainen verilöyly siellä on koko ajan menossa. Lopulta nitominen jo tuntui ja kuului. Tyypit vielä nimenhuudolla varmistivat että yhtään instrumenttia tai henkilökunnan jäsentä ei ollut kateissa. Leikkaava lääkäri ja harkkari kävivät naamansa näyttämässä ja onnittelivat. Olin että teitä tässä pitää enemmän onnitella kuin minua.

Seuraavaksi pääsin valamiilla kyydillä takaisin lähtöpisteeseen, jossa vauva napattiin herkistyneeltä ihokontakti-iskältä ja laitettiin rintakehälle telakan läheisyyteen. Sitten siinä vehdataan ensi-imujen kanssa ja ootellaan, että jalat alkaa toimia. Tärisin holtittomasti noin tunteroisen verran leikkauksen jälkeen. Mietin että johtuuko tunteista mutta johtuikin lääkkeistä. Kyselin että eikö tässä kohta tuu tissistä maidon sijaan kermaa. Ei tullut. Verenpaineita ei saatu otettua tärinän vuoksi koska nykyvehkeet on niin kranttuja. Toisaalta, ei onnistunu jollain vanhemman kansan vehkeelläkään joka kaivettiin kaapin perukoilta esille.

Käpälät alkoivat liikkua nopeasti ja päästiin osastolle rullaamaan. Jos oisin tienny mikä osastolla oottaa, oisin jäänyt tuohon miellyttävään huoneeseen, joka oli minulle kuin kohdussa olisin ollu. Kohtua piti painella kuin ruisleipätaikinaa alustetaan parin vuorokauden ajan säännöllisesti. Parhaillaan puolen tunnin välein. Eivät mittään sanoneet mutta tais olla joku leikkausvalmius päällä ku ei saanu syödä eikä juoda ku vasta seuraavana aamuna. Voin kertoo että kun pakki on vedetty auki ja vatsaa murjotaan niin siinä on vähän turha pyytää vaan rentoutumaan. Unohdin sen terotetun hammasharjan pihhaan, ois voinu jossain kohtaa sillä tökätä ja sanoa että koitapa rentoutua niin koskoo vähemmän.

Semmosta peliä. Lapsen hoito olikii ensimmäiset päivät sitä että minä makasin ja imetin, ja aviomies hoiti kaiken muun eli vaipanvaihdot, vaatteiden vaihdot, muut huoltotoimenpiteet, eväiden rahtuun minulle ja lapsen asettamisen telakkaan, lapsen irrottamisen telakasta ja sänkyyn viennit. Ei saanu kaveri nukuttua juuri sen enempää kuin minäkään. Eka yö oli 0-tuntinen nukkumisen osalta.

Kävin pystyasennossa ekan kerran avustettuna ja keskimääräistä norjalaista hiihtourheilijaa kovemmin doupattuna leikkauspäivän jälkeisenä aamuna. Edellisenä iltana ei ollu mitään asiaa nousta seisomaan, jäin semmoseen nippuun vaan.

Hoitajat olivat valtaosin erittäin miellyttäviä. Piti yhtä niistä ihan kehua livenä ja vielä kotiutumispäivänäkii erikseen kiitellä. Tämä hoitaja oli onneksi se joka ne tiiviimmät paineluajat oli minun kanssa. Mukavien lisäksi oli kaksi konfliktia. Yksi oli semmonen kun oli iltapäivällä jonniinmoiset kivut ja pyysin päivälääkkeitä hälytyspuhelimen kautta. Huoneeseen saapui ilmateitse tieto että sinä oot jo päivälääkkeet saanu ja enempää ei anneta. Olin että kyllä mun mielestä oon saanu vain aamulääkkeet. Ei, oot saanu myös päivälääkkeet, se on merkattu ylös tänne näin. Sitten sieltä tuli hoitaja ihan livenä kertomaan samat jorinat ja paineli vatsaa ja oli, että pitäis pyrkiä liikkumaan niin ilmaa häviäis mahasta, se siellä sattuu. Sitten repesinkin jo itkemään ja olin että no ei tarvii jankata, ollaan sitten iliman niitä lääkkeitä mutta en minä täältä kyllä ylöskään nouse mitään köpöttelylenkkejä tekemään. Meni joku aika ja lääkekippo tuli viereen pöydälle saatesanoilla nää olikii jääny tuonne hoitajien huoneeseen.


Lisään tämänkin muistelmateokseeni.

Olinkii siihen mennessä itkeny naamani turvoksiin ja jäi suoraan sanottuna siitä syystä muutamat saapuneet vierailijat näkemättä kun näytin miltä näytin. Siinä ois joutunu kertomaan miks on itkeny ja sitten se volina ois alkanu uudelleen.

Kolmospäivänä itsevarmuus alkoi kasvaa. Tuntui että ipana saap evästä koska rauhoittuu nukkumaan ja jopa nukkuu. Parhaillaan tempasi melkein neljän tunnin unet. Tämä ilo ei pitkään riittänyt. Penska punnittiin ja semmonen vanhempi hoitaja tuli ilmoittamaan, että paino on laskenu liikaa (190 g) ja että nyt pittää imettää vähintään kolmen tunnin välein ja herättää tarvittaessa siihen puuhaan. Tässä kohtaa alkoi telakat olla jo muutenkin tulessa ja sanoin että koskoo. Hoitaja tuumasi että imuote lienee huono jos näin on. Minuuteissa huone oli täynnä vaakaa, sähköpumppua ja muuta tarviketta, ja hoitaja kertoi että pitää käydä vauvaa hänen katsomassa jotta "näkee minkä oloinen on". Imuote tarkistettiin seuraavassa telakoitumisessa ja imuote muuttuikin liian hyväksi. Että koskoo olipa hyvä tai huono ote, asia selekee. Siinä sitten yön imetin ja lisäksi sähköpumppasin kilpaa, jotta saatiin lisämaitoa pullolla nälkiintyvälle penskalle. Lypsykoneen käyttöä ei sen ihmeemmin katottu. Imu seitsemäänkymppiin ja pumppaus viiteenkymppiin. Aamun ekassa lypsyssä lentikii sitten veret lypsimeen kummastakin tissistä. Jes. Aamuhoitaja oli syöttöpunnitusten perusteella sitä mieltä ettei millään usko, että maitoa ei tulis tarpeeks. Ois ollu kiva jos tämä tieto ois tullu ennen ku ryntäät sylki verta. Mieli oli jokseenkin matalalla. Meistä ku oli ihan maalaisjärellä tuntunu, että hyvin tässä männöö ku lapsi syö ja nukkuu eikä huuva. En tykännyt siitä hoitajasta silloin, enkä tykkää nytkään.

Sitten lempiaiheeseeni ruokaan. Verenlennätyspäivän aamuna leivänpäällisenä oli kipossa jotain, mikä oli nähdäkseni joko istukka tai sitten näytepala siitä, miltä rintani tulisivat kohta näyttämään. Aviomies tunnisti aladoobiksi ja hihkui innosta. Sai syödä tämänkin herkun.



Murkina oli odotusten mukaista. Aamupuurot olivat ylivoimaisesti parasta koko sairaalassaoloaikana. Moniviljapuuro maistui helkkarin hyvältä siinä kohtaa kun olin ollu liki kaksi vuorokautta syömättä. Muistan sen ilon vieläkin. 



Arvelin että ruokatilaukseeni oli luiskahtanut virhe, koska tarjottimelle oli  merkattu perusruokavalio. Korjausehdotuksen merkkasin lapulle.



Vähän helepotti kun aviomies löysi KYSiltä mausteita. Se joka tähän pystyy on välittömästi valjastettava Malesian Airlinesin koneen etsintään.

Ollaan nyt oltu pihassa kaksi yötä. Kotiutumisen vauva otti odotetusti. Viimeinen syöttö sairaalassa ja vaipan vaihto. Räjäytti paskat kolmenkymmenen sentin päästä ukon paidalle.



Tällä hetkellä on lähinnä semmonen syöttöautomaattiolo ja tämä kirjoitus on eka ns. normaali asia mitä teen.


"Onko se lintu? Onko se lentokone? Onko se perse? Ei, ne on tissit ja nekin vain puoliks näkyvissä."

Olen ollut nyt joitakin tunteja vauvan kanssa ihan yksin. Kun kaveri hyytyy unilleen ja sen siirtää johonnii pois telakasta, tuntuu kuin pommia purkaisi. Yksikin väärä liike niin jo silmä tillotaa kirkkaana punkan pohjalta, että saiskos sitä lissee.

Sairaalassa sanottiin että vauvalla ei ole vuorokausirytmiä, mutta silti se tietää, milloin vanhempien tekis mieli nukkua. Lisäksi se selvästi tajuaa milloin Walking Dead tulee Foxilta, jotta katselu ei mahdollistu.

"Nauttikaa vauva-ajasta, se on niin nopeasti ohi." "Yritähän vaan imettää. Imetys on heleppoo."

Ensimmäiseen voisin kommentoida, että kyllä se just nyt tuntuu, että ois siunaus, että vauva-aika ois nopeasti ohi. Ja kaikille teille siellä, jotka sanovat imetystä helpoksi: olen varautunut isolla määrällä terotettuja hammasharjoja. Tapaamisiin!



69 kommenttia:

  1. Olipa elävästi kirjoitettu, tuossa vaiheessa kun lypsykoneeseen tirskahti verta, sattui itelläkin molempiin tisseihin. Lypsäminen on taitolaji, ite en koskaan oikein oppinut sitä käyttämään, helpompi oli tirkuttaa käsipelillä jos tarvi maitoa jostain syystä talteen. Korvikepurkki oli paljon kätevämpi leikata auki.

    Koita saada imetyspiste television ulottuville, ei se käärö vielä osaa traumatisoitua elävistä kuolleista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa kohti. Tässä vielä leikkauskipujen takia imetys onnistuu vain selällään ja melkosta telekkuamista on vauvan siirtely siinä jne. Eiköhän tuota imetysasentorepertuaaria ala löytyä kun on kuntoutunut. Sitten voidaan tosiaan zombietkin katsoa sohvalta käsin.

      Poista
    2. Jep. Imetys on helvetistä, sitä lievittää vain se, että voi katsoa telkkarista lempparisarjoja yötä päivää. Siihen pitää asennoitua niin, että imetyskerta ei todellakaan ole "äidin ja vauvan miellyttävä, yhteinen hetki" (suora lainaus neuvolapropagandasta), vaan hammasta purren kestettävä tunti, jonka tuloksena toivottavasti on vatsa täynnä ruokaa oleva vauva.

      Olisin ottanut ne veriset rinnanpäät milloin tahansa jatkuvan tiehyttukoksen sijaan. Vauva ei valvottanut, vaan viikkotolkulla kestävä krooninen rintatulehdus, joka kulminoitui siihen, että lypsin millilitratolkulla vihreää, haisevaa märkää. Tulehtuneesta rinnasta tulevaa maitoa saa kuulemma juottaa lapselle, kumma juttu että sitä ei tehnyt mieli pullosta antaa...

      Mutta vauva oli kiva. Tyhmänä en vain tajunnut lopettaa imettämistä ekaan lapseen, vaan sitä piti yrittää vielä uudelleen toisen lapsen kanssa. Toisella kertaa onneksi tajusin lopettaa yrittämisen aika pian.

      Poista
    3. Ai niin, onnittelut vauvasta. Näyttää supersöpöltä!

      T. Edellinen anonyymi

      Poista
    4. Onnea! Oot kyllä sissi kun pystyt kirjottamaan ihan tolkullisesti kaikesta.
      Imetykseen suosittelen alkuun riittävästi parasetamolia ja rintakumeja. Pelkät kumit tai rasva ei riitä tiehytkipuun, vaikka tulehdusta ei olisikaan. Makuulla imettäessä ei tartte siirrellä mukulaa puolelta toiselle, käännyt vaan itte enemmän tai vähemmän kallelleen rintaa vaihtaessasi. Tyynyt avuksi. Telkun eteen saa lattialle patjat päällekkäin imetysasemaksi tai sitten siirrätät telkun sängyn lähelle. Tai sitten vaan olet, jos elävät kuolleetkin on liian väsyttävää seuraa.
      Mahtava tenava teillä.

      T. Turkulainen

      Poista
  2. Onnea nyt sitten pojasta! Ite oon tässä miettimässä tekiskö lapsia vai ei, ku alkaa jo ikä päättää omasta puolesta, että se on vähän nyt tai ei koskaan. Eikä netistä ikinä saa apua päätöksentekoon, kokeilin jo vauva.fi-foorumia ja oli helvetinmoinen virhe se. Ajattelin, että sinulta saa, kun on varmasti rehellinen ilman mitään överöintejäkään. Lueskelen uusia päivityksiäs aikani ja päätän sitten. Ei mitään paineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitämää oon aina sanonu, kaikki vauvat näyttää samalta. Tää näytekappale on tyttö :D

      Nyt joo tiiviistii seuraa tätä niin voit muodostaa käsityksesi arkirealiteetista. Meidän tapauksessa.

      Paineet vastaanotettu ;)

      Poista
    2. Kristus, olin lukevinani että sait pojan mutta aivoni ilmeisesti päätti sen itse jostain :D

      Onnea nyt sitten tytöstä!

      Poista
  3. Ei kai saisi nauraa, mutta muuhunkaan en pysty :D Viimeistään toi aladoobi räjäytti pankin. Onnea, kyllä se imetyskin siitä vielä iloksi muuttuu, vaikka alku onkin ihan karmeaa. Meillä muuten esikoinen räjäytti kotiintulokakat mun paidalle. Siinä putosi kätevästi todellisuuteen ihan kertalaakista.

    VastaaPoista
  4. Ei se ole helppoa. Panisivat niihin oppaisiinsa, että kaikki mitä olet luullut elämän olevan vauvojen kanssa, niin sitä se ei todellakaan ole.
    Eka kerralla Kysillä työnsin sitä vauvan sänkyä päiväsaliin päiväruualle. Tuumasin ääneen, että jätetäänkö nämä parkkiin kuin ostoskärrit Ikeassa? Kukaan ei nauranu. Totista sakkia on vastasynnyttäneet. Kaikki hoippuu ja haahuilee kuka mitenkin, ontto katse silmissä, zombi tulee lähinnä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on luvattu että imetysajat lyhenevät jatkossa tehotasojen noustessa. Excellent. Tällä hetkellä se "kätevää kun voi imettää missä vaan millon vaan" ei oikein tunnu realismilta ku noppeemmin sais penskan yöllä hiljaseks pullolla. Mutta mennään nyt ryntäiden voimilla eteenpäin ja toivotaan parasta että nuo puhheet pittää kutinsa.

      Aika huumorintajutonta sakkia on siihen sattunu, tai muuten vaan olleet vielä vähän pelistä poissa ;)

      Poista
    2. Pitää paikkansa! Sattuu hemmetisti, ahdistaa ja vauvaa on tissillä melkein 24/7, mutta kyllä se helpottaa. Meillä helpotti siinä 1,5 kuukauden paikkeilla ja enää ei satu (vaikka luulin ettei se kipu lopu koskaan) ja oikeasti voi imettää melkein missä vaan! Tsemppiä! Syö kaikkea hyvää!

      Ja pullo on houkutteleva vaihtoehto, mutta siitä on hankalampi tietää paljonko annetaan. Herkästi antaa liikaa. Tissiä voi tarjota joka itkuun, sitä ei voi antaa liikaa.

      Poista
  5. Onnea koko perheelle! Kolmannen lapsen kohdalla kaikki menee jo rutiinilla.

    VastaaPoista
  6. Kröhöm tuota onnea ja olipas hyvä kun just luin tämän ennen lounasta... :D Nämäkin autuaat kokemukset toimivat jälleen meikäläiselle hyvänä ehkäisykeinona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistukea useilla eri tavoilla vuodesta 2012! :D

      Poista
  7. Onnea koko perheelle. Ja tsemppiä tulevaan. ;-)

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä!!!
    Imetys ei oo helppoo mutta monesti se hankalan alun jälkeen alkaa sujua. Jos sulla ei oo vielä imetystyynyä niin hommaa sellainen. Pystyy kattomaan walking deadit ja touhuamaan kaikennäköstä muutakin siinä ohessa. Tyynyllä saa penskan hyvään asentoon että kädet jäävät käytännössä vapaaksi ja voit esim istua sohvalla.
    Mulla oli itellä sohvalle perustettu imetyspiste. Pisteessä sijaitsi imetystyyny, vilttejä, rättejä ja imetyspöytä jonka isäntä rakensi sohvan käsinojan päälle. Pöydällä vissypullot, kaukosäätimet, läppäri, nännirasvaa, suklaata jne. Sitten vaan telkkari päälle ja HBO:lta sarjat pyörimään. Välillä käytiin vessan vaipanvaihtopisteessä ja taas paluu sohvalle. Kun kersa nukkui vähän sikeämmin, kävin mikroaaltouunilla lämmittämässä pakastepitsaa. Ps. vastoin useita harhakäsityksiä imettäminen ei sitten laihduta. Lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä turhaan hanki imetystyynyä, vauva putoaa kuitenkin pois sen päältä. Tavalliset tyynyt toimii paremmin.

      Poista
  9. Vaikka omat sektiot (4 kpl) on jo kaukaisia muistoja, niin kyllä vaan silti osaan eläytyä tarinaasi. Se on sanottava, että ekan kanssa se sektion jälkeinen kipu oli kovempi kuin muiden. Muistan ton, miten mahdottomalta tuntui ajatus, että pitäis nousta ylös ja kävellä... siellä sitten linkussa hiivin käytävällä. Ja se mahan vatvominen, muistan tarttuneeni sen tyypin käteen, että ET!!! Siis kauheeta kidutusta todellakin, julmettu haava ja siitä sit nyrkillä mahaan vaan, huhhuh. Imetyskin kieltämättä oli aluksi aina aivan kauheen kivuliasta, mutta siitä voin kyllä sanoa, että se kipu ainakin helpottaa. Onko sulla Lansinohia tai jotain vastaavaa tissirasvaa, se auttais?

    Kaiken kaikkiaan muistelen, että kaksi viikkoa sektiosta ja sit oli suht entisellään, siis niinku kipujen suhteen. Pullataikina-maha ei ihan samassa ajassa kadonnut...

    Joka tapauksessa paljon onnea teille ja kyllä se siitä iloksi muuttuu! ♥

    VastaaPoista
  10. Onnea! :)

    Imetyksen tosiaan sanotaan olevan helppoa, mutta olen sitä mieltä, että miehet tämänkin idiotismin takana. Imettäminen on suoraan helvetistä ensimmäiset kolme viikkoa. Tissit verillä ja lapsi kiljuu. Kolmen viikon jälkeen siitä tulee mukavaa, mutta takiainen vaatii tissiä yötäpäivää ja yöunet loppuu kokonaan (tai siltä se tuntuu). Kuitenkin imetykseen tulee se outo tunneside.. teki pahaa lopettaa 1,5 vuoden kohdalla ja en tosiaan olisi uskonut niiden ekojen viikkojen aikana, että ajattelisin niin :) tsemppiä vauva-arkeen, se on raskasta.

    VastaaPoista
  11. Lämpimät onnittelut koko perheelle! No kyllä tuosta sai jo useamman luvun sinne elämäkertaan.

    Kyllä on tolloja joka sairaalassa, vaikka noille osastoille luulisi hakeutuvan sellaisia, jotka sinne sopii. On niitä imetyksen ja muun kanssa itkettäjiä. Otapa siinä sitten herkistyneenä vastaan yhtään mitään. Tai no, synnyttänyt ei tajua olevansa herkistyneenä, mutta henkilökunta siitä jaksaa kyllä toitottaa. Itselläkin menivät miehelle erikseen tästä kertomaan, kun esikoisen kanssa pääsi itku, kun maito ei ollut noussut ja lapsi laihtui, kun yksi natsi ei antanut lisämaitoa sitä pyydettyäni. Seuraavana aamuna työvuoroon tuli tolokun ihminen, joka tajusi tilanteen ja antoi lapselle ruokaa. Tästä viisastuneena vaadin lisämaitoa toisen lapsen kanssa sairaalassa ollessa, enkä yhtään ottanut enää mitään natseilua vastaan. Ja imetin kyllä, pitkäänkin, ei se siitä mennyt pilalle.

    Hyviä ensihetkiä siellä kotona! Ja hei hyvä kun kirjoitat muistiin, kun se pää on tuossa vaiheessa sen verran hatara, että joitakin juttuja voi jälkikäteen luulla ihan kuvitelluiksi. Toisaalta, juuri ne henkilökunnan helmet ja muut kaltoinkohtelut jää kyllä takuulla muistiin.

    VastaaPoista
  12. Onnea ja iloa nyt sitten vaan...seuraavat parikytä vuotta 😉
    Kyl se sit helpottaa. Voi pikkuhiljaa alkaa sitten odottelemaan toisen polven takiaisia 😄

    VastaaPoista
  13. Onnea!! :)
    Varsin elävä ja todenmukainen kirjoitus. Palautui hyvin mieleen kaksi omaa synnäri- & vastasyntynyt kokemusta... Ei ole ikävä.
    Oli se imetys kummallakin kerralla alussa aika kamalaa, mutta usko tai älä se helpottui kyllä (*väistelee hammasharjaa) Mutta ihan kivaa on sekin, kun lapset voi viedä Heselle tarpeen niin vaatiessa :)

    Vauvanhuuruisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  14. Onnea vaan perheenlisäyksestä! Itsellä tätä onnea ja autuutta takana reilu kuukausi ja perillisellä alkaa olla jo alkeellinen vuorokausirytmikin. Välillä saa ihan neljäkin tuntia putkeen nukkua! Meillä on myös muutettu sohvalle asumaan, tissibaarina olo on vähän siedettävämpää jos voi kaveerata edes Netflixin kanssa samalla. Ja kyllä se imetys lähti täälläkin sujumaan alun kirvelevien ja veristen tissien jälkeen. Korviketta kokeiltiin kerran ja se infernaalinen kokopäivähuuto mikä siitä seurasi seuraavana päivänä sinetöi sen, ettei kokeilla uudestaan ihan heti. Mutta ilo irti nyt kaikesta, se mukula muuttuu jo kuukaudessa niin paljon että kohta ihmettelet, että mihin se aika oikein katosi! :)

    VastaaPoista
  15. Isot onnittelut!
    toivottaa lapseton Suvi

    VastaaPoista
  16. No ei oo kyllä reilua! Mulla oli ekan synnytyksen jälkeen samassa huoneessa äiti, jolla ei kans maito lähtenyt tulemaan millään ja oli ihan yhtä tuskaa ja omantunnon pistosta, kun näin, kuinka toinen kärsii. Itsellä kun kävi niin päin, että suorastaan uin maidossa ja meni kyllä suuri osa ihan haaskoon, kun en saanut sitä tulvaa millään tukittua. Olisin niin mieluusti antanut puolet sille toiselle äidille.

    Kyllä se siitä oikeesti iloks vielä muuttuu ja plussan puolelle jää homma. Ja isäkin muuttuu normaaliksi jossain kohtaa :).

    Paljon Onnea täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo maidontulo on kyllä niin persoonakohtainen asia: Muistan synnäriltä huonekaverin, joka koitti riisua imetysliivit hetkeksi pois ja välittömästi maito valui pitkin kinttuja :). Itse olen kaksi ipanaa melkein yksivuotiaaksi imettänyt ja yhdellä paketilla liivinsuojuksia selvinnyt.

      Poista
  17. Imetys on helppoa, muttei aluksi! Ai saakeli kun muistelen sitä alotusta.. Piti varoa ettei mukula tukehdu utareen alle ja aluksi tuntui kun joku tunkisi niitä terotettuja hammasharjoja nännistä läpi. Mutta kyllä se siitä. Rasittava lause, mutta pitää yleensä paikkansa. Kuuden viikon kohdilla oli vaihe, jossa mukula roikkui neljäkin tuntia tissillä putkeen, mutta sekin menee ohi. Ja niin menee vauvavuosikin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja onneakin vielä! Ja mainitsen nyt vielä, että ei toki kaikille se imetys oo helppoa, jottei kenenkään tarvi hikeentyä.. :)

      Poista
  18. Oi, paljon onnea koko perheelle! Syön jatkossakin pillerini kiltisti ja kellontarkasti. :D

    VastaaPoista
  19. Onnea! Kuuden lapsen äiti jolla yhdet kaksoset, vilkuttaa. Tsemppiä ja kaikkia sen kaltaisia asioita. Kyllä se siitä, 20 vuodessa.

    VastaaPoista
  20. Hurjasti onnea!

    Imettäminen, hrrr. Mulla se ei koskaan lähtenyt sujumaan. Maitoa kyllä oli oikeen runsaasti, mutta se tuli ulos tippa kerrallaan ja voi pojat että se tyhjentyminen vei kaaaauan (myös sillä perkaleen pumpulla vaikka tehot oli kaakossa! Puoltoista tuntia jaksoin tiristellä kerrallaan eikä silti tullu tissit tyhjiksi). Eikä asiaa yhtään helpottanut se, että vauva sai ekan viikon syödä pullosta hirveitä määriä teholla alhaisten sokereiden takia ja imettämistä sai kokeilla sen kymmenisen minuuttia ennen pulloa. Kaikki oli siis mukavasti perseellään jo heti alussa, enkä normiosastolle päästyäni sitten enää saanu lisämaitoa kun "sultahan tulee maitoa!"

    Kaks kuukautta se vauva sitten kasvo liian vähällä ruoalla kun jotenkin saivat mut aivopestyä siihen ettei lisämaitoa anneta ja neuvolastakaan saanut mitään tukea. Sitten meni hermo siihen sohvannurkassa asumiseen, asennon takia lähes katkenneeseen selkään, vauvan nälkäitkuun ja siihen että se reppana oli niin nälkiintyneen näköinen rääpäle. Korvikkeen ja pullon jälkeen alko kasvaa, ruokailut oli ohi vartissa ja päästiin lattiallekin leikkimään. Kaikki voitti siis! Ja sillä vastustuskyvyllä pelottelun saisivat lopettaa, mukelo on nyt 1,5v eikä ole sairastanut kuin yhden flunssan, ja senkin siksi että pääsi paleltumaan ulkona talvella.

    Mut sairaalan ruoka sentään oli onneks hyvää niin ei ite tarvinnu olla nälkänen ja kiukkunen!

    VastaaPoista
  21. Onnea nyt kuitenkin vauvan syntymän johdosta! Ensimmäiset parikymmentä vuotta on hankalia, tai jos hyvin käy niin 18, mutta kyllä se siitä sitten tuntuu helpottavan :)

    VastaaPoista
  22. Onnittelut!

    Itsellä loppui itsehillintä mausteiden kohdalla. :D Aivan liian elävästi muistan kuinka itse kävin oman sairaalan _kaikki_ kaapit läpi suolan ja pippurin toivossa, jotka kommunismin hengessä sitten aineistin oman huoneen suojiin kahviosta. Ja itse vietin synnärillä kaksi viikkoa, kun ei koko sairaalassa tienneet mikä ongelma ipanalla siellä mahassa oli, vai oliko. Loppuajasta oli olo kuin kokeneella elinkautisvangilla kun trokasin mausteita uusille tulokkaille vanhana kettuna.

    Imettäminen on ekat päivät helvetistä, varsinkin siellä sairaalassa jossa kyttäävät sitä vaakaa. Omat vinkit on varustautua hyvällä tissirasvalla, hankkia ajoissa kumit telakoiden suojaksi ja hyvä imetystyyny. Viimeinen oli ehdoton oman imetyksen aloittelussa, itsekin sektion jälkeen hyvää asentoa hakiessa. Omat telakat turtuivat ipanan käsittelyyn ekan viikon aikana, kunnes huomasi että ikenilläkin voi purra. Sitä ilon aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja hyvät imetysliivit on kans tarpeen, mulla rupes sit vasta sujumaan kun bosat pysyi yhdessä kohtaa eikä tukehduttaneet sitä vauvaa....

      Poista
  23. Ihan hirmuisesti onnea uudelle äidille ja isälle ja sille pienelle ihmeelle :) Ihan pakko on pitkästä aikaa komnentoida ja kertoa, että melkein hävettää tähänastinen "hiljaisuuteni". No, en vain ole jaksanut. Mutta imetyksen ihanuudesta ja autuudesta minullakin on oma käsitykseni ja sen sujumiseksi sai kyllä käyttää ihan omaa päätä, kun synnäriltä niitä apuja ei tullut. Rintakumit auttoi minulla kipuun, eikä niitä tarvinnut paria viikkoa pidempään käyttää, eikä käytön lopettaminen vaikuttanut pojan syöntihaluihin mitenkään. Parin päivän päästä se pieni poika on melkein kaksimetrinen aikuinen nro 47 kengissään :D
    Onnentäyteisiä päiviä koko perheelle!

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea koko perheelle! Katsoin kuvat ensin ja luin vasta sitten. Oon aina pitänyt blogikirjoitustesi suorasta ja inhorealistisesta tyylistä, mutta istukka-kuva kyllä hätkähdytti. Ja vielä enemmän hätkähdytti tieto, että se olikin olevinaan jotain _syötävää!?_ Huh! Ja muuten, upeasti oot ajan hermolla, kun et maininnut tulokkaan sukupuolta. :) Onnea vielä!

    VastaaPoista
  25. Onnittelut pienelle perheelle!

    Ja imettäminen on ihan syvältä. Meillä esikoisen kanssa se oli silkkaa tuskaa, neuvolan imetysoppaan mies piilotti/vei roskiin, kun aloin itkeä sitä lukiessa. Kakkonen sentään tajusi hoitaa homman kotiin, mutta kolmannen kanssa meni taas ihan v*tuiks. Että joo, ja hoitajia on joka lähtöön ja ne v-maisimmat onnistuu aina itkettämään.

    VastaaPoista
  26. Mä kans sanon että RINTAKUMIT jotta saa alla iho parantua. Kyllä se lapsi sitten oppii ajallaan miistä pois. Itselläni iho kesti hyvänä niitä ilman alusta asti vasta kolmannen lapsen kohdalla.
    Ja~ onnea!

    VastaaPoista
  27. Onnittelut teille kaikille - kyllä se vielä hetkeksi ihanaksi muuttuu :D Tässä vaiheessa "lapsellista" elämää, kun ootetaan jo mahdollisia lapsenlapsia, jotka voi tarvittaessa työntää takaisin omiensa pariin, ei voi kuin nauraa sun loistavalle sanankäytölle ja toivottaa onnea pienen ihmeen kanssa. Kyllä se kuule siitä kasvaa ja kolmenkymmenen vuoden päästä viimeistään se jo on huolissaan siitä, saatko sä tarpeeks ruokaa ja onko vaippa kunnolla ;)

    (Luetutin sun edellisen päivityksen siskolla, jolla on laskettu aika loppukuusta ja vanhempi tyttö just 4 vee - hyvä, etten saanut syitä niskoille ennen aikaisesta synnytyksestä...)

    VastaaPoista
  28. Yeah! Onnea uudella seikkailujen uralla. Käytä edelleen sitä tervettä maalaisjärkeä, sillä se on paras mahdollinen työkalu aina ja ikuisesti. Jokainen vauvakin on yksilönsä heti alusta alkaen, joten sieltä ne vastaukset pulmiin löytyy. Se huutaa jos joku on pielessä ja on hiljaa kun kaikki on ok. Ei mulla muuta :) Paitsi että ensimmäiset kolme vuotta menee hiton hitaasti ja loput vuodet juoksemalla. Sitten ne onkin aikuisia.

    VastaaPoista
  29. Onnittelut urakasta! Tai sen alkamisesta... Yhdyn edellisiin kirjoittajiin, järkyttävältä ajatukselta tuntuvat rintakumit ovat pelastus, vaikka voivat tuntua hankalilta. Ekan lapsen kanssa muuten veri tirskahti joka kerta, kun tämä haukkasi kiinni meijereihin. Toisen lapsen tehtyäni jouduin kotiin ennen lasta ja piti kanssa opetella lypsykoneen käyttöä, vaikkei ollut vielä maito noussut. Mietin hetken, että millä ilveellä se tapahtuu, ja sitten kaivoin esikoisen vauvakuvat esiin. Seuraavaksi ei muuta kuin kyyneltä tiristämään, ja kun oikein haikeaksi veti, alkoi maito juosta. Jos ei aiempia jälkeläisiä ole, kehotan käyttämään koiran- tai kissanpentujen kuvia tai muita mahdollisimman haikeita tai hellyttäviä muistoja. Se panee oksitosiinin erityksen alkuun, ja johan alkaa herua.

    VastaaPoista
  30. Onnea! Ja tsemppiä.

    Kun esikoinen syntyi, muistan elävästi ne ekat päivät kotona. Oli lähinnä sellainen "jestas mitä me on tehty, mä en mitenkään selviä tästä hengissä" -olo. Eka kuukausi oli sellaista. Ja sen ekan kuukauden kuluttua yhtäkkiä huomas että hei mähän oon päässyt takaisin omaan elämääni ja päähäni, tää hoituu kyllä, ja ihme miten pienillä unilla sitä kuitenkin sitten jaksaa.



    VastaaPoista
  31. ONNEA! Mä luin koko jutun ja totesin, jep, ei mitään mainintaa siitä, onko tulokas poika vai tyttö. Kovasti mainostetut sukupuolineutraalit kasvatusopit puree heti alkuunsa :-) Ei kun mulla kävi ihan samoin, olin vaan niin tyytyväinen, että vauva oli saatu ulos ja sillä näytti olevan kaikki ruumiinosat oikeissa paikoissa, että en äidilleni heräämöstä soittaessani todellakaan tajunnut kertoa lapsen sukupuolta. Silloin sitä todella tajus sen kuluneen sanonnan "väliäkö sukupuolella, kunhan on terve".

    Mulla ei kans imetys oikein sujunut, pumppaus kylläkin sujui vaan ei ollut järjen hiventä siinäkään touhussa että ensin pumppaat ja sitten annat sen pullosta lapselle. Että jos hermo menee totaalisesti, niin unohda koko homma. Korvikkeetkin kuitenkin on keksitty.

    VastaaPoista
  32. Kaksi asiaa, millä selviät imetyksestä: Netflix kännykkään ja Imetyksen tuki ry. Facebookissa.

    Onnea suloisesta kurttunaamasta!

    VastaaPoista
  33. Onnea pienestä! Täällä kanssa jäi paha maku suuhun yhdestä kätilöstä.. ja imetys oli yhtä tuskaa ensimmäiset 7 viikkoa kun tyttö imi rinnat vereslihalle. Onneksi en luovuttanut, sillä parantumisen jälkeen on ollut ihanan helppoa. Jos käytät fb tä niin siellä on Imetyksen tuki ry ryhmä, kannattaa liittyä jos et vielä ole. Itse saanut sieltä paljon apua mielessä oleviin kysymyksiin.

    VastaaPoista
  34. Onnea ja lykkyä!
    T. Kemppu

    VastaaPoista
  35. Onnittelut äidille ja isälle! Muistakaa halata toisianne ainakin 30 sekuntia päivässä, se pitää kuulemma parisuhteen kunnossa. En tiedä voiko sitä jakaa lyhyempiin pätkiin :) Ihana pieni tytär teillä!
    -Ansku

    VastaaPoista
  36. Onnea nyt kuitenkin! Me oltiin vauvan kans osastolla 7vrk ja kyllä tuli todettua, että niitä hoitsuja on tosiaan moneen lähtöön... oli kiva tulla kotiin, jossa se imetyskin lähti sujumaan kun ajan kanssa harjoiteltiin "haukkaa hampurilaista" -otetta (paras neuvo ikinä oli se). Nyt sylissä on 5,5kk vanha tyyppi ja pikkuhiljaa helpottaa! Sanoisin, että ekat 3-4kk on kaikkein haastavimmat, ainakin ensikertalaiselle. Tolokun immeiset seleviää kyllä noista haasteista helpohkosti. Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
  37. Onnea pikkuiselle tulokkaalle ja koko perheelle!!
    Ihanaa että hyvin meni homma, ja pahus niitä paria kiintiöidioottia.

    Ja ei näköjään jääny kirjoituksenlahja laitokselle, vaan entisestään vahvistu.

    Onko rintakumia muuten kokeiltu? Mulla se autto alussa, kun rakot oli tississä ja vauvan huulissa. Luultavasti tuo imuhomma tuosta tasottuu kyllä. Ja kaupasta kyllä löytyy maitoa tarvittaessa mielin määrin.

    VastaaPoista
  38. Sä oot niin paras kirjottaja!

    VastaaPoista
  39. Onnittelut!!
    Saatiihan ne ryntäät nähtyä. ;DDD
    Melekeen tuli tippa linssiin kun muistelin meijjän synnytyksiä. Eka 10h, toka nostettiin just ulos kun avasin synnytyshuoneen oven.

    Nyt vaan suodatatte kaikista tulevista ohjeista ittellenne sopivat. <Tällä neuvolla on ipanat saatu kasvatettua ja ihan ihmiset niistä on tullu. :)

    Vielä onnittelut ja halaukset koko poppoolle. Ootte te vaan niin hyviä!!

    VastaaPoista
  40. Onneksi olkoon! Olen seurannut blogiasi jokusen kuukauden, ja et kyllä ikinä petä. Synnytyskertomuskin taattua laatua! Ja espoolaistuneen savolaisen sydäntä lämmittää ku välillä suap lukkoo ihan kunno viäntöä!

    VastaaPoista
  41. Onnittelut tytölle maailmaan tulosta ja tuoreille vanhemmille!

    VastaaPoista
  42. Onnea! Pari ohjetta, joita olen ammattisynnyttäjänä (2) jaellut kaikille halullisille ja haluttomille: Syö aina kun voit (laihdut silti kyllä jos vaan imetät). Nuku aina kun voit (paitsi jos viimeiden WD:n jakso on katsomatta). Imetä, vaikka veri lentäis ja lentääkin, sillä tissiä ei unohda kotiin, kun lähtee kaupoille, ei tarvitse lämmitää mikrossa eikä desinfioida keittämällä. Niin joo ja juuri nyt varmaan tissit pakkautuu ja joitain päiviä sinulla on mahdollisuus nähdä, miltä ne silikonit näyttäis ;)
    Ai että, kyllä on taas kiva kun pääsi neuvomaan.

    VastaaPoista
  43. Mutta miten se isä pärjäsi?

    Ai niin, onneksi olkoon isän lisäksi myös teille naispuolisille.

    VastaaPoista
  44. Rintakumi ja kaupasta ostetut korvikkeet. Niillä on meidän pojat kasvatettu. Se, joka sai rintaa alle kaikkien suositusten, sen pitäisi olla kaikelle allerginen ja vielä kaupan päälle tyhmä(sanoo kaikki tutkimukset rintaruokinnan hyödyistä ja haitoista) Se pääsi ylipoistoon ilman pääsykokeita yo-tulosten perusteella. Se, joka on syönyt tissiä liki vuoden syntymästään, on allergikko ja atoopikko eikä koulunkäyntikään innosta suuremmin, kunhan urheilemaan pääsis. Eli tehkää juuri niinkuin teille sopii ja unohtakaa kaikki muu höpötys.Maalaisjärjellä (ja myös korvikkeella) kasvaa hienoja ihmisiä!
    Lämpimästi onnea teille pienestä ihmisestä!
    T. -E-

    VastaaPoista
  45. Onnea!
    vasta kolmannen lapsen synnytykseen tajusin ohjata mieheni tuomaan minulle pizzaa jos mielii kohdata onnellisen äidin.
    Muistakaa syödä ja nukkua. Ja nuuhkia vauvaa!
    -Noora

    VastaaPoista
  46. Äärettömän isot onnittelut! Olen lueskellut blogiasi joskus 2014 tienoilla paljonkin mutta en muistanut teidän loistavia seikkailuita kun vasta tänään Googlettaessani tsemppausta tänään asennettaviin hammasrautoihin (ei ollut tästä blogista apua, sori vaan).
    Eli mitä ihmettä vauva! Nyt tiedän mitä teen illalla hampaiden särkiessä, päivitän seuraamiseni tähän päivään! Onneaonnea, tyypistä tulee varmasti loistava tapaus!

    VastaaPoista
  47. Onnee kauhiasti, omat 4 kakaraa jo maailmalla, aika menee äkkiä, ongelmat ei poitu, ne muuttaa muotoaan :-D

    VastaaPoista
  48. Onnittelut koko perheelle! Imettäminen on alussa ihan kauheaa. Tosin kauheuden aste riippuu myös vauvasta. Esikoisen (tyttö) kohdalla pari ekaa viikkoa runoilin hellästi v*ttus**tanap*rkele säettä kun iskeytyi kiinni telakkaan. Tuntui, että hänen missiona oli imeä villasukatkin jalasta. Asetin tavoitteeksi pari kuukautta täysimetystä ja sitten voin luovuttaa tyytyväisenä. Kävikin niin, että lopulta 2 kk:n rajapyykin lähestyessä totesin imetyksen olevan helpompaa.. sitä jatkuikin sitten 11 kk:n ikään. Kuopus (poika) oli paljon kohteliaampi imetettävä ja kohteli telakoita paljon rauhallisemmin ottein. Sitäkin kesti 11 kk... Jos esikoisen kohdalla olisi siinä 2 viikon kohdalla sanonut että tulen imettämään lapsiani yhteensä lähes 2 vuoden ajan niin olisin nauranut räkäisesti. Ilmeisesti kaikkeen tottuu.. myös imetykseen.

    VastaaPoista
  49. Kätilöitä on joka lähtöön ja kaikilla on oma näkemyksensä imetykseen. Ilmotin heti kun synnärille tuli lähtö et en muuten sit imetä, voin koittaa (ensitipat), mutta en ota tavaksi. Pentua ei pidetä nälissään. Joku kiikutti luovutettua rintamaitoa ja nan1 sekotusta 10ml kerrallaan ja toisille sanoin ja käskin että saa tuua 30ml, lopulta poika kisko kerralla 50ml vuorokauden ikäisenä.
    Pojat vm 2009 ja 2016 (15.10)
    Ne kohtupainelut on saatanasta ja jälkisupistukset myös (aktivoituu vasta toisen pennun kohdalla ja pahenee)

    Onnittelut!
    T. Annika

    VastaaPoista
  50. Onnea!Ei onnistunut imetys,kun muutaman kohdalla,lapsia 7,lisämaitoa kiskoivat ja ihan täysipäisiä noista on kehittynyt.Oli aikoinaan kyssillä aika kusip...nen lastenhoitaja,oli suurin numero itsensä esilletuominen,aika töykee vastasynnyttäneitä kohtaan.

    VastaaPoista