keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kauhujen yö ja muita kertomuksia

Nyt on vuorossa lyhyt tutkielma siitä, miten unettomuus vaikuttaa kirjalliseen ilmaisuun. Jätän arvioinnin teille.

Kun kysytään miten on mennyt, kuuluu sanoa ihan hyvin tai jos haluaa vaihtoehtoisen ilmaisun, niin koko ajan paremmin. Päivällä siltä monesti tuntuukin. Sitten kun on viettänyt aamuyön syöttäen mukulaa yhdestä puoli kuuteen, olisi haastatteluvastaus kovin erilainen. Viime yönä jopa itkin kun väsytti niin paljon. Ja minä en itkeskele usein.



Vauvalla ei ole kuulemma vuorokausirytmiä, eikä siihen ole syytä lähteä hirveästi ensi viikkoina vaikuttamaan (lähde: aateekoo ja intternet). Että kolmen kuukauden kohdalla helpottaa. Selkkis. Eli jatkamme ilmeisesti neljän tunnin syöttömaratooneja tammikuulle asti. Syötä telakasta tunnin verran. Ei nuku. Anna päälle lypsettyä maitoa kahdeksankymmentä milliä. Ei nuku. Ota ja syötä uudelleen telakasta. Ei nuku. Joka tissillisen kohdalla ajattele, että tämän jälkeen se nukahtaa. Hetkisen jo vaikuttaa, että uni korjaa. Sitten tulee yökylään vielä arkkivihollisemme hikka.

Anoppi pistäytyi eilen. Toi kakkua, muffinssia, leipää, teetä ja vaatetta. Toi myös maasta löytämänsä tuttipidikkeen. Sanoi korjanneensa talteen, ettei joku varasta. Huomasin selitteleväni rintakumin käyttöä kuin rikollinen. Se on kuitenkin tällä hetkellä mun paras kaveri. Eikä kavereita tulisi hävetä.

Neuvolan ekalla kotikäynnillä havaittiin että nivustaipeet ovat vähän auki. Ohjeena oli että pistä siihen talkkia. Talkkia on nyt työnnetty liki viikko ja ei muutosta. Toisaalta ei ole mennyt pahempaankaan suuntaan. Rasvaaminen oli tuttavapiiristä saatu kilpaileva ehdotus. Nyt on sitten harrastettu sitä kaksi päivää. Katsotaan mikä on tänään tuomio kun toisen kerran tullaan neuvolasta kylään. Sanattoman viestinnän merkityksestä puhutaan paljon. Kuinka paljon mahtuu yhteen katseeseen, kun anoppi tarkastaa vauvan ihon, huomaa nivustaipeet ja kääntyy katsomaan silmiin. Tästä aiheesta voisi joku tehdä vaikka pienen tutkimuksen.

Mitään järkevää pesupistettä ei ole huushollissa vieläkään. Tarvitsisi teurastajan essun ja kumpparit, ettei suihkun hanan alla pestessä kastelisi itseäänkin kokonaan. En halua miettiä mitä jäänteitä suihkuhuoneen lattialle jää pesujen jälkeen. Tervetuloa vaan lapsisaunaan kaikki tutut ja ystävät, kirjaimellisesti!

Ilmakylpy on kaunis ilmaisu sille, että lapsi hengailee hetken ilman vaippaa. Kuulostaa idylliselle ja toimivalle. Todellisuudessa etsit kuumeisesti jotain muovista hurstia, jonka voisi laittaa viimeiseksi puolustusrintamaksi  estämään vuodot sänkyyn. Sen pitäisi olla semmoinen pressujen Helmin syvänne, jos olette sormusten herranne lukeneet. Tätä merkittävää roolia toteuttamaan tuli valittua uuden tyynyn suojapussi. Sen päälle pyyhettä, vauva siihen nukkumaan ja päälle vielä lisää pyyhettä, ettei peitto sitten ryvety. Pitäis olla lämmintäkin ettei penska palellu. Ilmakylpy käytännössä tarkoittaa sitä, että lapsi paskoo alleen kaksi kertaa kahden tunnin aikana. Mahtaa olla hyvät ilmakylvyt.

Miltä äitiys tuntuu. En minä tiiä. Sen voin kertoa, että aiemmin kymmenen miljoonan euron bisnestä pyöritellyt nainen kokee tehneensä suoranaisen uroteon, jos on saanut kahteentoista sapuskan raksamiehelle pöytään. Ja kun otetaan huomioon vielä se, että ruokaa ei tarvitse laittaa kuin niinä päivinä kun minun isäni on hirvimetsällä. Muutoin isä huolehtii kämpän lämmityksestä ja ruoasta. Ja käyttää terroristiakin pihalla. Minulla ei ole asiaa sitä käyttää ulkona. Meillä koiran koulutus jätettiin tekemättä ja kaveri tempoo flexin päässä monesti siihen malliin, että vois kai pakki revetä äkkirysäyksessä. Ei viiti ainakaan kokeilla.

Parisuhteella on iso merkitys jaksamisessa. Sitä korostettiin joka pamfletissa ja seinäjulisteessa matkan varrella. Keskustelin tuttavani kanssa kokemuksista. On isiä, jotka laittavat äidin yöpuvussa pakkaseen keskellä yötä rangaistukseksi jostain. Minä niin ymmärrän. Meillä tuore isi ei perkele millään muistanut sairaalassa laittaa vessanpytyn rengasta alas! Ja täällä kotona jättää ruoka-astiat pöytään muiden pois korjattavaksi.

Ai niin. Sitten se kaikkein tärkein asia. Paino on lähtenyt laskemaan kohisten. Anoppikin huomasi. Oli ihmetellyt sairaalassa että jäikö mun mahaan toinen vauva kun on niin iso. Onneksi ei sanonut ääneen. Puolentoista viikon kohdalla kiloja oli kuusi enemmän kuin ennen raskautta. Nyt niitä on kaksi. Tähän on yksi syy. Keskuskeittiö valmistaa näin parhaaseen hirviaikaan lukuisia herkkuja. Kuten keuhkopaistia.

Kuvassa liotuksen jäljiltä verisiksi jääneet keuhkonpalat. Nämä menevät Rehtorin kuppiin.



Ei pitäis olla valittamista. Mutta.

Valitan, siis olen. 

René Descartesia mukaillen. Vuoden siivooja.


64 kommenttia:

  1. Jaksamista. Ainoa mikä tehoaa vauvan punoittavaan pyllyyn on sinkkivoide. Ja se vuorokausirytmin syntyminen vie 3 vuotta ei 3 kuukautta. Pahoitteluni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pittääpä laittaa hankintalistalle tuommoista voidetta. Kuulostelen lisäksi mitä neuvolan täti tuumii ku tulloo kohta käymään.

      Poista
    2. Keskimmäisen vuorokausirytmi saattaa korjaantua, kun se täyttää 30. Ootellaan vielä reilut viisi vuotta, niin ollaan sen suhteen viisaampia.

      Poista
  2. Tsemppiä! Kyllä se siitä helpottuu. Itse suosin rasvaamista, oli vauvalla ihossa lähes mikä tahansa ongelma. Apteekista ceralan, 4kk lääkärineuvolassa voidaan kirjoittaa resepti, jolloin sitä saa vielä vähän halvemmalla. Jos vain pystyt niin yritä nukkua syöttäessä kyljellään sängyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otettiin jotain perusvoidetta, Aqualan L. Sitä oon nyt käyttäny kuivaan nahkaan ja tungin sinne taipeisiinkin.

      Joku kerta on kyllä taju lähtenytkin tuossa kylkiasennossa :D Sais lähtee usseemminkin.

      Poista
    2. Heh, minä taas säikähdin aikonaan kovasti, kun olin nukahtanu poika tissille. Kun sitte joidenkin aikojen päästä heräsin, oli puoli sänkyä märkänä tissimaidosta ja poika "kylpi" myös siinä. Sen jälkeen revin itteni joka yö sängytä ylös ja kiikkustuolisa syötin. Siihenki meinasin nukahtaa monet kerrat, mutta hereillä pysyin. Vauva-aika on ihan perseestä noin muutoin. Kaikki ihastelee vauvaa ja kertoo kuinka kiltti hän on ja varmasti "helppo" vauva. HELPPOA vauvaa EI OLE OLEMASSA! Äidit jotka väittää olevansa virkkuja, pyntättyjä, palvelualttiita jne, ovat suoraan Trumpin housuista! Mutta kaiken tämän keskellä Sinä oot PARAS Äiti Sun Lapselle, AINA! :) Koita jaksaa ja unettomiin öihin jaxuhaleja! :)

      Poista
  3. Satumaaritin kanssa samoilla linjoilla, sinkkivoide voi olla apu.

    Tuosta nukkumisesta, en voi tarjota kuin vertaistukea. Valvoin 5 vuotta. Kävimme kolme unikoulua (vailla merkittävää apua). Sain raivarit joka kerta, kun joku ällitälli fb:ssä tuli marisemaan YHDESTÄ huonosti nukutusta yöstä, esim. hampaiden takia. Olin valmis pieksämään ystäväni hetipaikalla, jos olisi ylttänyt. Siinä karisi haaveet toisesta lapsesta.

    Nyt kakkosluokkalainen jo nukkuu kohtuullisesti, aamuvirkku on vieläkin. Vaan sen verran omatoiminen, että antaa äidin nukkua :)

    Tsemppiä. Käytä kaikki ystävät/tuttavat/perhe/kylänmiehet hyödyksi ja pyydä lapsen vahdiksi. Nuku AINA kun voit. Koita olla lyömättä, kun joku sepostaa sinulle TODELLA hyviä vinkkejä, miten vauvan saa nukkumaan. Esim. ulos pakkaseen topattuna, kyllä nukkuu hyvin. Ja paskat nukkunut. Kymmenessä minuutissa ei aivan ehdi itse vielä nukahtaa. Paitsi joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, pitäis aatella että aina voi olla huonomminkin. Kuten koliikki. Asiathan on sikäli tosi hyvin että ei tuo kollota huutaa. Selvästikin saa evästä tarpeeksi. Jostain syystä vaan yöllä ei mikään riitä.

      Poista
  4. Sinkkivoide. Maidon pumppaus, sinä nukut, mies syöttää. Loppuu se joskus.

    T. 5 v yövalvomisia takana lasten vuoksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pitäis melekein toisessa huoneessa nukkua, vaikka olkkarin sohvalla jos meinaa että sais nukuttua. Aviomies on hienosti mukana, syöttää lypsetyt yöllä. Eikä narise. Enemmän kai tää on itestä kiinni, pitäis vaan kylmästi mennä sohvalle nukkumaan siinä kohtaa. Tuntuu rinta(ma)karkuruudelta!

      Poista
    2. Muksu 2,5v. Nukumme miehen kanssa edelleen eri huoneissa, jotta toinen edes välillä saa nukuttua täyden yön (pl. se hetki aamuyöstä, kun keuhkot vedetään täyteen ja ulvahdetaan niin, että koko talo herää - itse jatkaen kyllä unia).

      Kai se sit teininä nukkuu.. Ainakin päivät..

      Poista
    3. Sinkkivoide on korvaamaton apu tuossa vaiheessa. Kannattaa myös kokeilla eri vaippamerkkejä, jos kertiksiä käyttää. Meillä muksujen iho kesti vain muumivaippoja. Ja kannattaa vaihtaa vaippaa usein. Joittenkin ihoa ärsyttävät ne kosteuspyykeet myös. Mulle neuvolan täti kertoi hoitaneensa poikansa rikkonaisia nivusia kuivaamalla ne pesun jälkeen hyvin ja vuoraamalla vehkeet vaipassa pumpuliin. :) Kaikki keinot on sallittuja.

      Poista
  5. Nyt vaikuttaa siltä, että alat olla ihan loppu. Ota kaikki tarjottu apu vastaan ja myös se pullo, jos ei tissimaito riitä.

    Jos yhtään kokemusperäisiä neuvoja haluat, niin tässä tulee:
    (tai jos et kerta kaikkiaan halua, niin hyppää yli vaan)

    Pidä yöllä huone pimeänä, älä vaihda vauvalle vaippaa yöllä, ihan turhaan piristyy vauva siitä (nykyvaipat kyllä kestää kuivan tuntuisena vaikka siellä olis kakkakin). Ainakin ite huomasin ekan kanssa, että johan oli ruljanssi se vaipanvaihto ja pyllynpesut yöllä, muiden kanssa sitten en sitä enää tehnyt. Ja hei, eikös nykyään paljon käytetä niitä kosteuspyyhkeitä vauvan pyllyn "pesuun"? Ei tarttis niitä kumppareita ja essuja hommata siihen puuhaan.

    Jos vaan mahdollista, niin anna vauvan nukkua vieressä yöt (ja vaikka päiväunetkin), ainakin meillä nukkuivat selkeesti paremmin siinä kyljessä ollessaan. Ja oli se tissikin lähellä, ei tarvinnut kuin nostaa paitaa ja tuikata suuhun ja ite sai vaikka nukahtaa uudelleen... (tästä tosin voidaan olla montaa mieltä, mutta meillä toimi hyvin) Nuku AINA kun mahdollista. Eli aina kun se pikkumimmikin. Jos nukut nyt miten sattuu, se ei tarkoita että unet on loppuelämäksi sekaisin. Ja vaikka kämppä räjähtäis, niin kyllä sä sen sit joskus ehdit siivota. Tai sun mies. Tai jos vaikka anoppi auttais?

    Ja sit kun siltä tuntuu, ota välillä oikeus lähteä nukkumaan johonkin yhdeksi yöksi. Siis ihan itekseen. Vaikka ees toiseen huoneeseen... Kyllä se iskäkin varmaan yhden yön jaksaa valvoa naperon kanssa. Mä tein joskus ite näin, olkkarin sohvalla nukuin ja mies hoiti yön.

    Jos tuntuu, että muut neuvoo vastoin sun omia tuntemuksia, älä usko niitä muita, vaan ainakin kokeile omalla tavallasi ensin. Mun äiti oli hyvin järkyttynyt siitä, että vauva nukkuu mun vieressä ("entäs jos käännyt sen päälle???"). No voin sanoa, että sen verran oli kuitenkin herkässä se uni, että olisin varmasti herännyt, jos olisin yhtäkkiä maannut jonkun viiden kilon möykyn päällä...

    Syö ihan hitokseen kaikkia herkkuja, ettet kuihdu liikaa!! Ja toisaalta, ota huomioon, että vauvan ihottumat saattaa johtua myös siitä mitä itse syöt. Terveisin aika kamalan allergisten lasten äiti... Joten jos sen vuoksi joudut rajoittamaan omaa syömistä, kannattaa kyllä ihan oikeesti harkita mikä on kenellekin helpointa ja järkevintä. Tarkoitan siis kiertoteitse, että pulloruokinta ja korvikkeet on ihan ok asia, jos sen avulla saa helpotusta elämään.

    Ja kuule itke sillon kun itkettää. Sit taas toivottavasti hetken päästä hymyilyttää.

    Ehkä oot jo kokeillu näitä kaikkia tai ehkä sua vaan suuresti ärsyttää tällainen neuvominen... mutta en välitä, hehhee. Toivon, että saatte pian ilon pintaan ja rytmit ees johonkin suuntaan. Vauvat on loppujen lopuksi kuitenkin maailman ihanimpia, vaikka on se outoa, että tollanen puolen metrin pätkä saa koko elämän hetkeksi ihan katolleen.

    Kaikkea hyvää ja paljon jaksamista sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä. Ollaan pientä valoa pidetty yöllä että ite näkee liikkua ja mikä on meininki siellä punkassa. Juttelut on jätetty yöllä pois. Vaipat neuvoivat vaihtamaan KYSillä just ennen kuin aloittaa syötön, nukkumaan vaan vauva vaikka tulis paskat housuun syötön aikana. Tälleen on nyt eletty.

      Ois ihan bueno jos sais yön käännettyä päiväks ja toisin päin :)

      Syötön jälkeen oon pitäny tyyppiä vieressä vartin tms., että on tavallaan varmasti unessa ja sitten oon nostanu sänkyynsä silleen että peitto on päällä samaan aikaan. Sen huomasin että jos piti oman peiton alla, lämpötilamuutos saattoi havahduttaa. Nyt kun on vauvan oma peitto päällä syötön aikana ja siitä kaikkine hyvineen nostaa, uni jatkuu paljon todennäköisemmin.

      Tässä kait nyt oikeesti pitää nukkua sillon kun voi, ja jättää kaikki muut hommat pois. Koiran kanssa vietetyn ajan vähyys harmittaa. Sitä ku ei voi vielä samassa huoneessa pitää, ei oo täysin tottunut vauvaan vaikka huomattavasti onkin jo rauhoittunut.

      Poista
  6. Voimia sisko voimia!

    Minä sinnittelin ekan sarjasyöpön vatsavaivaisen tenavan nukkumattomuuden kanssa ja muutuin zombiksi. Seuraavalla kierroksella sain vauvaa hoitaneella fysioterapeutilta vinkin jättää omasta ruokavaliosta ekoiksi kuukausiksi pois maidon, kahvin, sipulin, suklaan ja mansikat. Kyse ei ole allergiasta vaan siitä, ettei pienen ihmisen ruuansulatus kestä vielä kaikkea, mutta asia korjaantuu ajan myötä.
    Ja se toimi!
    Suklaalakko ei ollut helppoa, koska tykkään suklaasta valtavasti, mutta nukkumisesta tykkään vielä enemmän, joten vaivannäkö kannatti. Toinen nukutuskikka oli keinutuoli tai mikä tahansa liike, joka saa vauvan uskomaan, että häntä kannetaan sylissä. Toisinaan tein kantoliinasta riippukeinun pinnasängyn sisälle.
    Kokeile kaikkea, jospa joku toimisi.

    T. Turkulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiat on niin hyvin ettei vauva itkeä kollota yhtään. Syö ja nukkuu. Ainoa ongelma on että öisin ei mikään määrä ruokaa tunnu riittävän. Outoa. Voiphan se olla että itekiin oon jotenkin erilainen, kun vähän tietyllä tapaa odotan että nyt se valvominen taas alkaa.

      Asiat vois olla paaaljon huonomminkin.

      Poista
    2. Jospa pikkuneiti pitää sun tissiä samalla vähän niin kuin tuttinaan? Siis että haluaa vaan siinä huvin vuoksi roikkua, kun se on niin turvallisen tuoksuinen ja lämmin ja mukava.. (köh, tunnen itseni hiukan pervoksi kun näin sanon toiselle naiselle...)

      Meillä numero nelonen ei suostunut enää lopulta nukkumaan ilman tissiä, joten oli aika sanoa tissille heipat. Tosin se oli noin 10kk iässä. Mutta oli se aikamoista, typykkä heräsi välittömästi kun tissi putos suusta.

      Poista
    3. Hieno juttu jos mukula ei itke öisin. Mutta pitää sun silti saada nukkua. Mene ihan toiseen huoneeseen välillä yöksi. Vauva haistaa rintamaidon ja sut jos hengailet lähettyvillä. Kun massussa on jo maitoa, uni tulee ja pysyy helpommin kun et tuoksu vieressä. Tai sitten pidät vauvan vieressä koko ajan, niin et joudu jumppaamaan itseäsi ees taas pitkin yötä. Oma esikoiseni oppi vähän isompanavauvana kiskomaan itse imetyspaitaani yöllä sivuun niin etten aina edes herännyt tarjoilemaan maitoa.

      Siihen pyllynpesuun suihkussa meillä oli sellanen jättikokoinen muoviämpäri, jonka alareunaan tehtiin nyrkinkokoinen reikä veden poiskulkua varten ja käännettiin aukko viemärikaivon suuntaan. Tenavan sai hyvin kannateltua reunan sisäpuolelle, jolloin omat jalat pysyi kuivana. Seisomaan opittuaan lapsi piti itse kiinni reunasta ja minä suihkuttelin. Ihan pikkuvauvana tosin pestiin käsienpesulavuaarissa. Lavuaari pitää vaan muistaa pesaista puhtaaksi, mutta nopsasti se käy käsienpesun yhteydessä. Mökillä ollessa ei ollu sitä isoa ämpäriä, joten laitoin aina puolison pitkät saappaat jalkaan suihkupesulle mennessä, niin pysyi jalat kuivana.
      Älä turhaan murehdi jos ei rytmiä löydy. Elätte just sen tahdin mukaan mitä itte jaksat. Jos anoppi olisi tulossa kylään ja te ootte päiväunilla, niin sitten anoppi voi joutessaan käydä ruokakaupassa ja viihdyttää koiraa ulkosalla.
      Laita korvatulpat korviin ku menet nukkumaan toiseen huoneeseen ja mies hoitaa vauvan. Ihan oikeesti.

      Poista
  7. Kätevä muovinen hursti on muovitettu frotee, sitä saa ainakin kangaskaupasta. Ja vanhan kansan konsti hiertymiin ja hautumiin on perunajauhot, niillekin kannattaa antaa mahdollisuus jos muut konstit ei auta. "Voi käyttää pyllyyn ja pikkuleipiin" - esikoistytärtä lainatakseni.

    Tsemppiä sinne, keskityt vaan nyt vauvaan ja itseesi. Kyllä se rytmikin löytyy kymmenen vuoden sisään, uskallan luvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pottujauho vanhin voitehista! Pittääpä tuotakin kokeilla.

      Poista
  8. Minäkin suosittelen tuota sinkkivoidetta vauvan taipeisiin.
    Meillä oli vauvalla koliikki ja muistan vieläkin sen järkyttävän väsymyksen! Jos vain pystyt niin nuku päivälläkin aina kun voit.
    Meidän lapsosilla muodostui jonkinlainen rytmi siinä 3 kk:n ikäisenä, kyllä se pian helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sitä 3 kk virstanpylvästä :D Kaikki eivät sitä luvanneet.

      Poista
  9. Kuullostaa samalta kuin meillä, paitsi...
    Meillä laitettiin kakaroitten perseeseen ja taipeisiin sitä pyllyrasvaa ja hyvin kesti ihot.
    Teet vaan niinku itte haluut ja järkes sanoo, olet sinäkin henkissä selvinny vauvva-ajasta.

    Meillä päästiin 2kk ikäsenä unirytmiin, kun alettiin antaa maidon lisäks velliä ja hedelmäruokaa purkista. Kellekkään ei kerrottu.

    Voimia teille kaikille kolmelle, hyvin te pärjäätte. <3

    VastaaPoista
  10. Mun anoppi kysyi ääneen sairaalassa että jäikö sinne toinen. En ole vuodessa päässyt yli ja tekee joka kerta mieli vieläkin vähän tintata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joskus ois hyvä pitää ne mölyt mahassa. Pitäisin ihmeenä jos se maha ois litteä viikon sisään :D Joillain tietysti voip olla, en sitä tiiä.

      Poista
  11. Käytä niitä rintakumeja tasan niin kauan kuin itse näet parhaaksi. Minä imetin muksuja 10 + 6 kuukautta ja koko ajan niiden kanssa. Ihan sama, mitä neuvolantädit sanoivat.

    Osta niitä kasa, keitä kaikki, iske pinoon ja ota siitä aina uusi. Keitätä koko kasa jossain välissä.

    Tsemppiä.

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä! Kuukauden kuluttua saattaapi olla että ovat kuviot jo selkiytyneet.

    SYÖ SUKLAATA.

    VastaaPoista
  13. Sinkkivoiteelle ääni täältäkin! Se on ihan ihmetavaraa. Meidän tyttö (nyt 2 vee) ei siis nukkunut käytännössä ollenkaan omassa sängyssään ekaan vuoteen. Kävi just noin kuin kuvailit, aina havahtui kun yritti nostaa sinne. Joten hän nukkui meidän sängyssä. Meininki oli sellainen, että tissi suuhun, vauva söi, minä nukahdin, vauva nukahti syötyään, sitten kun sille tuli taas nälkä, käännettiin kylkeä, taas minä nukahdin imettäessä ja vauva joskus syötyään. Saatoin joskus havahtua myös märkään maitolammikkoon allani. En tiedä oliko tämä hyvä strategia mutta minä nukuin tällä taktiikalla. Vuoden iässä lapsi alkoi nukkua omassa sängyssään. Paljon tsemppiä joka tapauksessa, toivottavasti löytyy tapa joka minimoi univajeen teilläkin!

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon!
    Ja jaksamista!
    Nuku, kun voit, huolehdi itsestäsi.
    Asioilla on kuitenkin pitkällä tähtäimellä taipumus järjestyä :-)

    VastaaPoista
  15. Onko sulla sellaista muovitettua froteeta? Sellaista iso pala ja päälle pari froteepyyhettä ottamaan vastaan vuodot. Meillä yhden lapsen ihoon auttoi että taputteli ihan kuivaksi, ettei jääny vesitippoja minnekään hautumaan. Ja sitten rasvasi. Sinkki voi olla hyvä, tai se rasvainen bepanthen. Ja mun lapset on kans nukkuneet parhaiten vieressä. Toivotan sulle oikein paljon unta ja älä tee mitään mitä ei ole pakko. Ja pidä ne rintakumit just niin pitkään kun tarvii!!! Myötäeläen Hannaliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kaks niitä froteejutskia, oon jemmannu sänkyä varten niitä. Mutta männööhän ne tuossakin tarkoituksessa, näköjään ei pää toimi ihan niin hyvin ku normaalisti :D :D

      Poista
    2. Niitä kerroksia vaan monta ja märkä sitten tarpeen mukaan päältä pois. Ja vielä tuli tarve sanoa että nuku aina kun voit. Normaali elämä ja rutiinit palatkoon sitten joskus syssymmällä. Samaa joskus elänyt Hannaliina

      Poista
    3. Niitä kerroksia vaan monta ja märkä sitten tarpeen mukaan päältä pois. Ja vielä tuli tarve sanoa että nuku aina kun voit. Normaali elämä ja rutiinit palatkoon sitten joskus syssymmällä. Samaa joskus elänyt Hannaliina

      Poista
  16. No minen voi mitaan neuvoja antaa kun ei tullut niita pikkuihmisia tehtya. Ja ilmeisesti ihan hyva kun muutun tosi hirvioksi jos en saa yolla kunnolla nukuttua. Se on nyt viimestaan vaihdevuosien univaikeuksien kanssa tullut huomattua. Ja sehan on ihan pienta tuohon vauva-aikaan verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha näitä on vertailla, jos sua väsyttää, sua väsyttää. Sulla on oikeus sun tunteisiin!

      Poista
  17. Apteekista Mitosyl - ei kirvele ��
    Ja tiheän imun kaudet 3 vkon, 5 vkon, 3 kk ja 5 kk iässä - ainakin �� Tsemppiä - hyvin se menee <3

    AnuLeena

    VastaaPoista
  18. Taipeisiin ja vaippa-alueelle Aderma Primalba (apteekista, pyydä tilaamaan jos ei hyllyssä). Se on sinkkivoide erityisen hyvällä koostumuksella. Voin suositella ja lähipiirin pikkuipanaperheet ovat myös hyväksi kiitelleet.

    VastaaPoista
  19. Hei, kyllä se helpottaa. Nyt vaan ottaa energiaa oikein kunnolla ja kasvaa hyvin. Viisas lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes. Anopin mukaan "pienin lapsi jonka koskaan on nähny" otti kuitennii painoa lisää 300 g viikon sisällä. Joten sinne kai se kyltymätön yösyönti sitten männöö, poskiin ja pakaroihin :D

      Poista
  20. Koiran ja lasten yhteiselosta: vielä enempi voi mennä pieleen kuin ehkä kuvittelitkaan. Meillä raitakarvapentele oppi esikoisen syntymän jälkeen, että lapsen itkiessä kannattaa alkaa ulvomaan apujoukkoja paikalle. Nyt kulunut viisi vuotta (tuntuu kymmeneltä), kaksi lasta ja tilanne edelleen sama. Vaikka eteisessä uloslähtiessä neitejä kenkuttaisi vain, kun lapaset ei mätsää kurahousujen sävyyn, niin koira ulvoo korvan juuressa palokuntaa paikalle. Kiva asua kerrostalossa.

    VastaaPoista
  21. Esikoiseni oli yöheräilijä ja iltahuutaja, lopetin imetyksen kun typy oli 6 vkoa...Sen jälkeen meillä nukuttiin yöllä eikä huudettu iltaisin. Kuopusta en imettänyt, en olisi jaksanut itse valvoa ja itkeä vauvan kanssa vuorotellen. Aloin molemmille antaa velliä 3 kk:n iässä, yöheräilyt jäivät kokonaan pois. Tuloksena virkut ja hyvin nukkuvat lapset sekä heidän äitinsä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tahti alkaa tosiaan muuttua kun saa kiinteää evästä muljuutettua sekaan. Nykyään kai ohje on että 4 kk iässä saa ryhtyä totuttamaan.

      Poista
  22. Tuli mieleen noista alusista, että inkontinenssiuojia saa isoja määriä suht'halvalla (tyyliin 120 kpl 30€). Voi sitten heittää pois sitä mukaan kun kastuu. Kovin ekologistahan se tietty ei ole, mutta helpottaa kummasti elämää :) Esim. www.fennokauppa.fi myy, ja moni muukin. Voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  23. Rasvatalkkia ei taida kukaan käyttää enää? toimi meillä kun en viitsinyt tuhertaa rasvatuubin kanssa jatkuvasti.
    On vauvarasvassa puolensakin: rasvatulla pumpulilla tms saa kakkapepun yhtälailla puhtaaksi kuin vesipesulla eikä tarvitse erikseen rasvata.

    Vauvojen pepunhoidosta löytynee internetin ihmemaasta yhtä monta ohjetta kuin äitien kauneudenhoidosta.

    Muistot siis kultaiselta 90-luvulta joten oma sektioviivani on jo jäänyt makkaroiden alle ;-)

    VastaaPoista
  24. Mummoni mukaan kun vauva painaa 5 kg, nukkuu yöt. Piti meillä paikkansa molempien kohdalla (tyttö ja poika). Kuten edellä todettua, maissivelliä illalla -toimii!

    VastaaPoista
  25. Kovasti tuli neuvoja. Nautinnollista vauva-aikaa! Toivon niitä ilonhetkiä ja nyt jos milloin osaa arvostaa omaa aikaa, suihkua, ruuan rauhassa syöntiä ja jopa wc:ssä käyntiä rauhassa :D Hienosti mäännöö! Hyvvee joulun odotusta! Nimim. Äx2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tänään yritin laittaa puukattilan tulille ja lapsi oli toista mieltä :D Oltiin sitten viileässä kämpässä kunnes isäntä kotiutui varpajaisistaan.

      Poista
  26. Meidän vauvan taipeisiin käskettiin kans laittaa talkkia. No eihän se sillä parantunu. Sitte vaihtui neuvolan täti joka käski sipaista bebanthenia. Muutamassa päivässä lähti!

    VastaaPoista
  27. Fb.stä löytyy loistava ryhmä nimeltään Imetyksen tuki ry. Kannattaa liittyä, ite sain superpaljon sieltä hyviä vinkkejä. Rintakumilla menin minäkin aluks ja aattelin että vaikka koko imetyksen ajan. Siitä on turha ottaa stressiä. Yllätykses itelle pääsin siitä eroon 1kk sitten ton fb.ryhmän vinkkien avulla :) Alussa meilläkin vauva söi todella pitkään mutta hiukan kasvaessa imuteho parani ja nykyään on pikasyömäri, 3-5min pidemmät iltatankkaukset poikkeuksena. Kyllä se siitä alkaa sujumaan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh tuo supernopea tankkaus ois poikaa. Tai tyttöä.

      Nyt männöö se puoli tuntia ellei tuntikin joskus.

      Poista
  28. Unoha kaikki aikataulut mitä sinulle kerrotaan. "Se on ohi x viikossa/kuukaudessa". No mistä helevetistä ne sen tietää? Ei mistään. Ihan silkkaa arvailua ja johonkin aiempaan kokemukseen tai keskiarvoon perustuvaa mututietoa. Unohda myös kaikki opit mitä lapsen isovanhemmat syytää sinulle suoraan tahi lapsen isän kautta. Ne on ihan täyttä paskaa, näin ranskaksi ilmaistuna. Sinä oot sen lapsen äiti ja ihan paras asiantuntija sanomaan mitä se lapsi on vailla. Neuvola ei tiijä, KYSin lääkärit ei tiijä, anoppi ei tiijä, eikä se lapsikaan useimmiten tiijä, tai tietää, muttei osaa vielä kertoa. Ite pittää tietää että onko se vaihettava kaapeli vaiko poksi, jotenka KVG, selevitä ite hirveesti, kyseenalaista melekein kaikki annettu tieto. Ja se vauva-ajan herttaisuus? Pelekkää unenpuutetta ja siitä aiheutuvia ongelmien paisumisia. Yritä saaha unta niin asiat saavat oikeat mittasuhteet eikä niistä tule liian isoja mörköjä. Hyvin se mennee :) t. kahen lapsen isä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoimaininnan arvoinen kirjoitus. Kiitos! Olet viisas yksilö.

      Poista
  29. Paljon onnea vielä ja kaikkea hyvää sinne!

    Yksi vinkki lisää, itsellä 8kk vanha tyttö. Vaikka kaikki väittivät muuta, niin mulla ainakin meni kofeiini suoraan rintamaitoon. Eli, jos olet juonut kahvia surutta, niin kokeile lakkoa. Vähän tylsää alkuun, mutta on tosi helppo testata. Meillä vaikutus vauvan uneen näkyi heti ja loppujen lopuksi oli paljon helpompi itse olla juomatta kahvia kuin yrittää nukuttaa toista tunti tolkulla.

    Komppaan yllä olevaa, unohda kaikki aikataulut ja kello ylipäätään. Nuku kun voit ja ulkoista kaikki hommat mitä vaan pystyt näin alkuun. Kellään ei ole teidän vauvaa, joka on se yksi ja ainut, onneksi :)

    VastaaPoista
  30. Lienetkö imetyksen "teoriasta" sen verran lukenut, että tiheän imun kaudet (tyypillisesti mm. 3 viikon ja 3 kk iässä) ovat tuttuja? Eli muutaman päivän ajan vauva tankkaa maitoa todella tiheään tahtiin elikkä tekee lisätilausta, varmistaa että maitoa on jatkossakin saatavilla runsaasti.
    Josko öissä olisi tällaisesta jaksosta nyt kyse?

    VastaaPoista
  31. Tsemii valvomiseen. Meillä oli sama meininki. Harmi että asuttiin kaksiossa, oisin mielelläni paennut välillä edes osaksi yöksi länsisiipeen korvatulppien kera. Jos teillä on semmoinen niin USE IT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo myö ollaan nyt siirrytty kipinävuoron jakamiseen. Minä hoidan yön kolmeen tahi neljään, ja sitten mies ottaa valvomiset haltuun. Ensin antaa lypsetyt maidot jos sattuu olemaan ja vastiketta perään että menee taju. Sitten minä hipsin alkaen klo kuusi ottamaan taas vuoron. Näin säilytään ehkä jotenniin järissään tässä firmassa. En saa täysimettäjän mitalia mutta ei voi mittää.

      Poista
  32. Minähän en mistään mittään tiijä kun en ole teijän lapsen vanhempi. Luen kyllä paljon kaikkea mielenkiintoista. Vasta luin tämmösen: http://yle.fi/uutiset/3-8892002 ja totesin, että jos keski-ikäinen ruppani vielä saa kakaran aikaiseksi, alan enemmänki opetella ranskalaista kulttuuria.

    VastaaPoista
  33. Hanurinpesu onnistuu parhaiten ihan käsienpesualtaalla, toinen käsi kainaloiden alta kannattelemaan penskaa, niinku istuis potalla ja jalat roikkuu altaan ulkopuolella. Toinen käsi kauhoo paikat puhtaiksi.

    VastaaPoista
  34. Meillä huonosti nukkuvat vauvat saatiin aisoihin kun pinnasänkyyn laitettiin lampaantalja petariksi. Oli myös kesähelteillä. En olisi uskonut.

    VastaaPoista