lauantai 28. tammikuuta 2017

Korvikenaisen seikkailut

"Minulla ei ole samanlainen suhtautuminen ruokaan kuin teillä", tuumi entinen kollegani kun ystäväni häntä synttäri-illalliselleen pyysi. Niin. Kahdeksan ruokalajia nauttineena voin vain todeta, miten kerrassaan ilahduttava suhtautuminen ruokaan meillä onkaan. Emme nirsoile ja menemme kaikkiin laitteisiin sapuskan huvipuistossa.

Jos lapselle tulee nyt allerginen reaktio jostain syömästäni, tarvitaan lääketieteen Uusi Sherlock selvittämään mikä aiheuttaja olikaan. Jokin näistä:

Suolasieniminipiiras
Kurpitsakeitto
Pikkelöity muikku 64-asteisen kananmunan kera ja muutamaa lajia sipulia
Maa-artisokkakeitto, muikunmätiä ja talon leipä maa-artisokkasuolan ja ravintolassa kirnutun voin kera
Spelttipuuro, suppilovahveroita ja karitsansydäntä
Naudan ribeye steak ja palsternakkaa kahdella tavalla
Tyrniposset
Hunaja&valkosuklaa -jälkkäripläjäys
Puolukkamarmeladi, suklaata ja piparminttuvaahtokarkki


Seuraavassa esittelen Jennijeen, annoskuvaustaiturimme, parhaat palat.


Näin saadaan annos näyttämään jo kerran syödyltä. Erityiskiitokset värimaailmasta, huomatkaa (livenä) kirkkaanoranssi mäti lautasen reunalla.



Välijälkkärin savuefekti ikuistettuna. Äkkiä jos tätä kuvaa vilkaisisi tietämättä että siellä on evästä, voisi luulla, että on koirankuppiin jäätynyt havuja ja hautakynttilöitä.




Samalla voin kertoa viimeisimmästä sankariteostani. Minulla oli tiedossa tällä viikolla sekä kokousilta että jo mainitut synttäriruokailut, molemmat pidemmän matkan päässä. Aviomiehen kanssa sovittiin, että on ipanan kanssa pihassa, jotta pääsen niihin. Hän kävi hakemassa sitten korviketta kaapunnista ohikulkumatkallaan, jotta selviävät laatuajastaan. Kokousilta meni ohi sairastuttuani ja eilen päivällä katselin korvikepurkkeja ja huomasin, että osa niistä on sitä laajalti uutisoitua pilalle mennyttä Tuuti-erää. Kysyin mieheltäni että mistä hän ne osti.

Viestini välitettiin myymälän puolelle. Sieltä tuli sitten kuva yhdenlaisesta Tuuti-pakkauksesta ja kysyttiin onko se tämä. Sanoin että niitä on useita erilaisia pakkauksia ja että uutinen löytyy netistä vaikka hakusanoilla Tuuti pilalla. Jonkun ajan päästä tuli kuittaus että tuotteet on poistettu hyllystä. Jälkikäteen huomasin, että kuvassa oli itse asiassa päiväysvanha tuote, purkin viimeinen käyttöpäivä oli 3.1.2017. Jäi vielä sen verran kaivelemaan, että oli linkitettävä se uutinen ja kerrottava, että kyse ei ollut päiväysvanhasta tuotteesta vaan ihan pilalle menneestä erästä. Kysyin onko nämä kaikki varmasti nyt poistettu myynnistä. Jospa sieltä olisi poistettu päiväysvanhojen lisäksi myös ne toukokuussa expiroituvat pilaantuneet.

Hengenpelastusmitalit voi toimittaa tähän osoitteeseen ja odottelen kyllä presidentiltä äitienpäivän kunniamerkkiä.

Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Korvikenainen!



Illallisella nautin muuten ensimmäisen kerran alkoholia sitten raskauden. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Helsshingin reissulla kulautin pari kupillista sakea Farangissa vielä tietämättäni olevani raskaana. Ei lapsesta ainakaan päällisin puolin huomaa tämän virheen seurauksia.

Valitsin aloittelujuomaksi samppanjaa. Muutoin piti vetää alkoholiton juomapaketti, koska olin autolla. Ruokailukavereistani Jennijee teki taas vakiot:

Ajassa 18:00. "En mä taida ottaa sitä viinipakettia. Pitää olla huomenna menossa klo 12."
Ajassa 18:01. "Hei kyllä mä otan sen viinipaketin."
Ajassa 21:30. "Mikä ois hyvä paikka juoda GT:t?"

Nälkä kasvaa syödessä ja jano näköjään juomalla.


5 kommenttia:

  1. Eläisin tuolla menulla viikon.

    Pitää luututa lattiat kuolasta.

    t. pavlovin koira

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Siis eikä! Just laitoin uusimpaan juttuun tuon saman kuvan :D Great minds think alike! (and also eat alike)

      Poista
    2. Katoin minä että nyt mennään siitä missä aita on kaatunu jo aikaa sitten kun kommenteista kuvat kierrättää. Toisaalta netissä on niin vähän kuvia, että ihmekös tuo että sattuu samat.

      Great minds think alike and fools rarely differ :)

      Poista