Kyläilyperinne elää ja voi hyvin

Kun itse koluaa kyläpaikkoja koko päivän, voi varmistaa sen että omaan kotiin tulee kerrankin vieraita. Illalla kotiutuessani huomasin ulkoeteisessä vesipullon. Sitä sitten isälle ihmettelemään, että mistäs tää puteli on lähtöisin. Isä oli ollut Rehtoria käyttämässä pihalla ja yhtäkkiä häntä oli kutsuttu yön pimeydestä nimellä. Kaksi miestä käveli peltoa pitkin pihaan ja tuttuja vieläpä. Olivat muuten vaan päättäneet lähteä hakemaan lähteeltä vettä. Pimeässä. Juopuneina.

Näkivät lähteeltä käsin meidän talon valot. Oli tullut siinä pullottaessa puheeksi, että toisen miekkosen isä oli aikanaan ollut jossain remonttihommissa töissä meillä. Tämän työmiehen poika tuumasi että enpä oo ikinä tuolla käynyt. No nyt mennään, oli toinen tuumannut. Isä tarjosi yllättäen ja pyytämättä saapuneille vieraille tarinoinnin lomassa parit "krokit". Toinen jaskoista oli tovin päästä tuumannut "Minullapa ei muuten ennee nää jalat kanna.". Isä soitti naapurin miehen ajamaan ne pihhaan etteivät jäädy matkalle. 

Ilahduttavaa, ettei kyläilyperinne ole kuollut kokonaan.

Teepäs sinä siellä semmoinen homma, että käy huomenna jossain kylässä. Voit käydä selvinkin päin.