Havuja, perkele!

On ollut tämä marraskuun loppupuoli tunteellista aikaa. Ja minä en ole yhteensopiva tunteiden kanssa. Ne ovat häirinneet elämääni ja estäneet saattamasta loppuun tärkeitä asioita, kuten Sons of Anarchyn kuudennen tuotantokauden. Otetaanpa muutamia esimerkkejä.

Hyvä ystäväni muuttaa Tampereelle. Hän on viimein löytänyt miehen, joka vaikuttaa pisteytyvän lähelle Vuoden Siivoojan määrittelemää parasta miestyyppiä eli tolokunseksuaalia. Väittäisin että ainakin neljä pistettä saa tuosta taulukosta. Ja kuulkaahan juttua! Miehellekin puhkeaa satunnaisesti huuliherpes, joten ystäväni ei tarvii omaansa jännittää tai hävetä. Nyt jää vain 254 muuta stressin aihetta, jonka perusteella virus voi aktivoitua. Minä hetkenä hyvänsä, muistuttaisin.

Puhutaan menestystarinasta.

Mutta kyllä tähänkin vielä jotain draamaa saadaan kehiteltyä. Kun kaverini on saanut asuntonsa vuokrattua, tehnyt kipeitä kattovalaisinkompromisseja ja alkanut asettua uuteen työpaikkaansa, ukko todennäköisesti löytyy jonain aamuna keittiöstä paistamassa kananmunia naisten alusvaatteissa.


Konttoritöissä puolestaan menee niin vahvasti, että kun mentorin kanssa pidimme kuukausittaisen tapaamisemme piäkaapuntiseuvvulla, hän totesi tarinaa kuultuaan että nyt kuule otetaan päiväkonjakit. Piristykseksi hän näytti kuvaamansa mäyräkoiravideon, jossa heidän putkikoirapentunsa pääsee jälleen tapaamaan toista pentueen jäsentä. Suosittelen mentorointia kaikille.

Ja sitten kuulkaa on vielä tämä sukulaisten ja päihde- ja mielenterveysongelmien valloittava yhdistelmä. Ja nämä kaverit ovat yleensä ajoituksen mestareita. Jos olet menossa johonkin kivaan tapahtumaan, tässä tapauksessa pikkujouluihin, ja olet vilpittömästi hyvällä tuulella (lue: sinua ei hetkellisesti vituta), mikä onkaan mukavampaa kuin saada syyllistävä oksennusviesti. Mieltä ylentää kuulla että koska et käy tarpeeksi usein eli et siis selvästikään välitä, on tämän henkilön syytä alkaa ryyppäämään uudelleen, että "ehkä sitten hän pälkähtää mieleesi useammin". Ja kaikenlaisten muun syyllistämisen päälle on näyttävää lopettaa viesti loppukaneetilla: "Itkien uneen meen." Klassikkoainesta.

Olen ihan oikeasti sitä mieltä että jos halutaan jotain uutta planeettaa ryhtyä asuttamaan, olen vapaaehtoinen kokeiluun.

Mutta jos on ollut tunteita, niin on tapahtunut jotain hauskaakin. Tapasin Mensan jäsenen. Hän siis kuuluu parhaaseen kahteen prosenttiin älykkyystestillä mitattuna. Ei siinä sinänsä mitään, mutta sanonpa vaan että eipä kaveri silti tajunnut laittaa kaljoja kylmään.

Strömsöläisresepti

Puhelin soi useampaan otteeseen kesken palaverin. Ajattelin että nyt on jollain joko tosi tärkeää tai tosi ärsyttävää asiaa ja selvitin Finderista kuka onkaan soittaja. Ensimmäinen veikkaus oli traktorinpesuaineen myyjä. Pieleen meni.

Mehiläisestä hiillostettiin. No pitihän sitä sitten vastata.

Lääkäri: "Sinuako oli koira purrut kädestä."
Minä: "Joo, niinhän tuo jurskautti."
Lääkäri: "Miltäs se käsi vaikuttaa?"
Minä: "Noo siinä on semmonen kymmenen kertaa viisi senttiä oleva punainen ja turvonnut kohta. Ei se oo kyllä enää niin paha kuin eilen."
Lääkäri: "Joo kun sulle on määrätty sellaiset antibiootit, joita ei purematapauksissa käytetä. Sun pitäis nopeasti vaihtaa lääkettä. Käsien alueelle tulevat puremat ovat pahoja, niistä voi infektio levitä tosi ikävästi."
Minä: "Ahaa. Okei. No, on mulla kädelle vielä käyttöä. Sinä varmaan saat reseptin nopeasti tehtyä?"
Lääkäri: "Kyllä, voin sähköisen reseptin tästä heti naputella."
Minä: "Katsoitkos sinä sitä kuvaa minkä lähetin eilen työterveyshoitajalle?"
Lääkäri: "En ole nähnyt mitään kuvaa. Odotas niin katson viestiä."
*naputi*
Lääkäri: "Tää näyttää kyllä tosi pahalta. Ota tänään kaksi tablettia uutta antibioottia ja heti KYSiin jos minkäänlaisia uusia oireita ilmenee. Varataan sulle lääkäriaika heti huomiseksi."

Toivottavasti kukaan IT-alalla toimiva ei koskaan päätä opiskella lääkäriksi. Oltais kaikki kädettömiä kohta.

Ja kiitos tälle lääkärille joka jaksoi selvittää työterveyshoitajalle lähetetyn sähköpostiviestin perusteella asiaa. Huomioon ottaen ettei ollut edes nähnyt kuvaa käpälästä.

Lampaanlihhoo

Nyt ois mahdollista syödä lammasta, jota on rapsuttanut melkein julkkis eli Vuoden siivooja. Vielä siis ennättää tilata lihhoo ja oheisvarusteita.

Lammastila Bäämäki on vanhanajan pientila Leppävirralla Soisalon saaressa. Tilalla kasvatamme suomalaiseen alkuperäisrotuun kuuluvia suomenlampaita ja tuotamme laadukasta lähiruokaa karitsanlihan muodossa. 

Lampaat ja karitsat hoidamme rakkaudella runsaiden rapsutusten kera. Karitsat teurastetaan luotettavassa pienteurastamossa omalla alueellamme.

Vielä ehdit pikaisesti varata karitsanlihaa ensi viikon, eli viikon 48 toimituksesta.

Karitsat puolikas tai kokonainen 15 €/kg tai puolikas ja kokonainen hienopaloiteltuna 17,90 €/kg. Kokonaisen karitsan myyntipaino noin 16-20 kg.

Maksu lihatoimituksen yhteydessä. Lihatoimitukset asiakkaan kanssa sovitusti. 
Iisalmi - Kuopio välillä mahdollisuus toimittaa vaikka kotiovelle ja mualle Suomeen esim. Matkahuollon kylmäkuljetuksena.

Varattavissa myös taljat ja raakavillaa.

Tilaukset ja tiedustelut sähköpostilla stm.rasanen@gmail.com.


Toimihan nopeasti niin varmistat, että loputkin karitsat pääsevät hyvään mahaan.

Helvetin hyvin menee

Joskus kun asiat vaan alkavat rullata, ei ole mitään rajaa mitä voikaan tapahtua.

Veli tuli perheineen viikonlopuksi kyläilemään. Kyseessä on erikoistapahtuma, koska meidän porukoissa ei ihan yhtenään kyläillä ja vaivoiksi asti soitella. Olin juhlan kunniaksi tehnyt kaikkea myöhemmin ihan tarpeettomaksi hössöttämiseksi katsottavaa kuten pessyt saunan. Minä voin kertoa teille, että sen perusteella mitä viikonlopun aikana tapahtui, ei olisi saunan siisteysasteessa syy siihen, miksi seuraava käyntikerta saattaa venyä pitkälle ens kevääseen.

Aloittelin hommat niin että melkein myrkytin veljenpojan. Aviomiehellä oli hartia- ja käsikipuja ja tarjosin nahkaan sitten lihassärkyjen lievittämiseen tarkoitettua voidetta. Laitoin korkin kiinni ja nakkasin tuubin sohvapöydälle. "Vien sen paikalleen sitten kun lähden tästä liikkeelle." Seuraavan kerran lääkevalmisteen kohtalo palautui mieleen kun olkkarista kantautui korviini huomio että 10 kuukauden ikäinen poika on imeskelemässä tuubia ja että ei oo korkki kiinni. Eiku täysi haloo päälle ja soittamaan myrkytystietokeskukseen että mitä tehdään. Ilmoitin pahimman mahdollisen määrän mitä töhnää olisi ennättänyt mennä suuhun ja sen perusteella sallittu vaikuttavan aineen määrä olisi ylitetty kolminkertaisesti. Että varmuuden varalta olisi syytä tietyn merkkistä lääkehiiltä antaa. Tunnin sisään. Okei. Ei onnistu muaseuvulla. Panikoinnin, naapureihin soittelun ja ajoittaisen järkeilyn päästä oltiin sitä mieltä ettei kaveri oo mitenkään pystynyt pahimman skenaarion mukaista määrää vetämään ja että pahalta kai tuo ois vähäinenkin määrä jo suussa maistunut. Että seurataan tuleeko oireita ja sitten lähetään heti KYSiin jos on mitään epäilyttävää.

Kaveri on oireeton ja elossa. Ja olemme vielä veljen ja hänen emäntänsä kanssa puheväleissä.

Jään odottelemaan stipendiäni.

Seuraavan kerran napsahti sunnuntaiaamuna. Rehtori ja veljen koira, Sulo-Pietari, eivät tule toimeen yhtään. Varma tappelu. Rehtori oli arestissa meidän makuuhuoneessamme. Tänä aamuna sitten lähdin toisen eteisen kautta pihalle koiran kanssa ja avattuani oven ja Rehtorin kipaistua rappuset alas, huomasin että siinä on muuten koirat ihan naamat vastakkain lumihangella. Jokainen oli yhtä hämmästynyt. Eiku repimään Rehtoria hihnasta takaisin eteiseen ja samalla puolalaisilla vuorellisilla kumppareilla pitämään Sulo-Pietaria loitolla. Ajattelin siinä apuvoimia odotellessani ja verenvuodatusta pelätessäni, että yli kuolleen ruumiini tässä taloudessa vielä yksi kaapuntilainen koira revitään. Parempi yksi Rehtori ranteessa ja yksi Sulo-Pietari pikkusormessa kiinni kuin verta kauniissa valkoisessa turkissa.

Tässä veijarit ovat vielä kohtuu uusia, ja kykenivät ilman välitöntä välien selvittelyä oleskelemaan samassa tilassa. Toista on nyt.

Terveyskeskuksesta eivät suostuneet antibiootin soittoreseptiin, "ei kuule tyttö tälleen haavaa näkemättä mitään kirjoitella". Yksityiseltä suostuivat ilman mitään neuvottelua. Ei tarvinnu tämmöisen joutavan takia käydä jonottamaan ja oikeasti avun tarpeessa olevien potilaiden asioininin viivästymistä aiheuttamaan.

Jos olis ollu tänä viikonloppuna ranneke joka seuraa stressitasoa, sykettä ynnä muuta, oispa antanut mielenkiintoista raporttia. Toisaalta, ei ois välttämättä rannekaan ruvella. Nyt ymmärrän aktiivisuusrannekkeiden käyttäjiä.

Statuspäivitys 23.11.2015. Oiskohan tuo tulehtunut?

Avo(hoito)konttorielämää

Tehtiin päivätyömaalla muutto uusittuihin tiloihin. Avokonttoriympäristössä on erilaisia työpisteitä. Niitä joissa saa tehdä töitä, muttei aiheuttaa hajua, ääntä tai muuta haittaa, sitten on niitä joissa saa aiheuttaa ääntä. Joissain pömpeleissä ja tiloissa voi käydä keskusteluja työkavereiden kanssa, ja sitten on hiljaisen työskentelyn ja erityistä keskittymistä vaativan työn soppeja. Tarkoitus on että tilanteen mukaan liikutaan työpisteeltä toiselle ja mitään henkilökohtaista irtainta ei saa työpisteelle jättää. Selvä homma.

Teinpä siis tänään juhlan kunniaksi epävirallisen toimistoetiketin rikkomisen Suomen ennätyksen. Valitsin työpisteen ja tein siihen majan eli raahasin siihen oman telakan, näytön, näppiksen ja hiirimaton. Söin työpisteellä sämpylän, kaksi banaania ja nautin kasvisuutejuomaa. Sihautin pullon auki siinä ihan pokkana. Menin vielä ja kiinnitin sermiin asenteellis-humoristisen A4:n. Ja pidin puhelinneuvotteluitakin siinä puoli kahdeksasta iltaseitsemään asti. Tarkistin vieruskavereilta, että on ok että toimin näin (lue: ilmoitin että näillä mennään ja jos ei miellytä, voi hakeutua muualle). Sen verran inhimillisyyttä ja toisten huomioon ottamista löytyy minustakin.

Säännöissä oli että koska opettelemme uutta toimistokulttuuria, voi toiselle rikkeistä huomauttaa ja toisen pitäis olla vastaanottavainen ja olla loukkaantumatta.

Oon kyllä ihan hirvee mulkku. Mutta kuka nyt jaksaa romujaan raahata joka päivä eri paikkaan. Pidättäkää minut jos siltä tuntuu.

Sanoisin että kiinteistöihmiset voisivat merkittävästi kehittää IT-alan työtilakonsepteja. Erityisesti näkisin käyttöä myös seuraaville työpisteluokille:

"Tiedän mitä olen tekemässä"
"Mikään ei oo niin halpaa kuin tehdä kerralla kunnolla"
"Näen hidastetun junaturman ja teen odottamattomimman, eli kerron siitä jollekin enkä vaan kädet taskussa ihmettele siinä vieressä ja oota että jysähtää"

And don't get me started about neukkarien nimet. Entisen työnantajan pääkonttorilla niitä on nimetty kuulemma scifi-leffojen avaruusalusten nimillä. Varmaan joku henkilöstöosastolla kekkassut, miten annetaan IT-väelle tunne, että heitä ymmärretään.

Jos minä saisin valita, meidän työyhteisössämme olisi neukkarinimiöintikäytäntö, joka paljastaisi heti millaiseen tapaamiseen sitä onkaan menossa. Joitain ehdotuksia:
Itsepetoskammari
Hyvinhän meillä on vielä aikaa -salonki
Valehdellaan pienemmäksi vahinko, älä muista että kiinni jäätiin jo -huone
Nyt ollaan ihan kusessa -kammio
Nyt etsitään syyllistä -areena
Kerron sulle nyt jotain tosi kamalaa muttet saa puhua siitä kenenkään muun kanssa ja tämä informaatiopläjäys mädättää hiljaa sisälmyksesi -tila

Itse asiassa nuo neukkarit onkin ihan loogisessa järjestyksessä normaalia IT-projektia ajatellen.

Minusta kotiolosuhteissakin voisi hyötyä oleskelupisteistä. Minulle kelpaisi sokeripitoinen piereskelyvapaa vyöhyke.


(Huh. Kylläpä helpotti.)

Perkeleen mamut

Sain kutsun kyläläisen  luokse remontoidun keittiön avajais- ja esittelytilaisuuteen. Se tulikin tarpeeseen, koska toimistotyöviikko oli mitä oli. Sen voi tiivistää seuraavaan Lync-dialogiin:

Kylämme yleistä ikärakennetta varsin hyvin noudatellen seurue koostui yhdestä alle neljäkymmentävuotiaasta ja kahdeksasta ikähaarukkaan 50 - 70 v osuvasta. Varttuneiden kanssa on hauska bilettää. Pääkeskustelunaiheet olivat lehmänsarvien oikeaoppinen lyhentäminen, supit ja minkit ja muut maahanmuuttajat, susien aiheuttamat karjavahingot, armeijakokemukset sekä muistelot kaikesta hauskasta, josta on vähintään kymmenen, ja yleensä ainakin kaksikymmentä vuotta.

Avajaisia juhlistettiin oluen, siiderin, viinin, liköörin, kossun ja konjakin voimin. Illan mittaan tuli myös todettua että Leppävirrallahan on jo ensimmäinen vastaanottokeskus. Meidän kylän virallinen ja ainoa mamu, americcalaissyntyinen suurtilallinen, ikuistettiin asiaan kuuluva ja mamuille tunnusomainen turbaani päässä.

Kyläneuvosto oli liikuttavan yksimielinen siinä, että vastaanottokeskuksen kantokyky on tämän yhden yksilön myötä saavutettu.

Tämä perkeleen mamu on semmonen, että ei tee kuin seitsemänä päivänä viikossa töitä ja vei kylältä yhden naisen.




ps. Aamu avautui synkkien ja surullisten uutisten muodossa. Vetää mielen matalaksi.

Paras suklaa

Nyt ihmiset tarkkana. Suomeen on tullut myyntiin (kyllä, myös pohjoissavolaisiin pikkukauppoihin) Norjan tärkein lahja maailmalle heti juustohöylän jälkeen; Kvikk lunsj -suklaalevy.

Maku: Maitosuklaassa häivähdys karamellia, jota merisuola kauniisti täydentää.

Rakenne: Perustiivis, keksimurut ovat oiva lisä kokonaisuudessa.

Pakkauksen ulkonäkö: Huomiota herättämätön, vain kouliintunut makeiskuluttaja saattaa tämän huomata muiden keskinkertaisten tuotteiden joukosta.

Kääre aaltoilee, koska levyn sisällöstä oli huvennut jo puolet kuvaushetkellä.

Ehkä parasta on että norjalaisessa suklaatehtaassa on nimetty tämä tuote Nopeaksi lounaaksi. Olen ihmetellyt miksei Norjassa ole useinkaan tarjolla lounasaikaan lämpimiä ruokia. Nyt ymmärrän.

Tämä valmiste on niin hyvä, että voisin näyttää sentteriä kaikille ja vetäytyä mökkiin viikoksi näiden levyjen kanssa. Ja sitten hienokseltaan harkita paluuta.

Lammaskuiskaajat vauhdissa

Lampaiden siirtäminen pellolta navettaan käy helposti. 

Unelmissa.

Tosielämässä prosessiin tarvitaan leivänpalasia, jyviä, tikapuut, harava, salaojaputkea, henkilöauto ja kaksi hirvimiestä.

Homma alkaa navetan puolen valmisteluilla. Koska uuhet aloittavat talvehtimisen mukavalla seksilomalla, pitää tehdä eri osastoja uuhille ja pässeille. Ai ai Matti ja Teppo, mikä teitä taas odottaakaan.

Kun naiset tekevät tilanjakajat, käytetään hyödyksi tikapuita, trukkilavoja ja jätelautaa. Kiinnitys tapahtuu kymmensenttisin nauloin (ei mittää akkakaliiberin nauloja käytetä!), erilaisilla ruuveilla ja sillä kaikkein varmimmalla - paalinarulla. Varppina kestää.

Äärimmäisen nikkarointiperäisen hyvän olon tunteen siivittämänä edetään seuraavaan vaiheeseen eli väliaikaisten aikarakennelmien tekemiseen.

Tästä kohtaa ne niinku tulis pellolta nätisti rivissä..

...ja tonne ne niinku sujahtais ilman vastarintaa.

Aloitimme uuhien siirrolla. Lampaita on elämänsä aikana halattu ja pussattu keskimäärin neljä kertaa päivässä, joten kiintymys tilan emäntään oli kova. Sitä riitti navetan ovelle asti. Sitten oli syytä pistää äkkiä jarrut pohjaan ja rynnätä takaisin laitumelle. Ei tarvittu kuin seitsemisen yritystä ja uuhet olivat sisätiloissa. Aika hyvä.

Mutta karitsat, sanokaa minun sanoneen. Aika persesakkia. Ei ihme että niitä syödään niin paljon. Nämä kaverit piti saada tien toiselle puolelle omaan majoitustilaansa. Tässä kohtaa tarvittiin sitten kaikkea hirvimiehistä lähtien. Eli pyydettiin hirviliiterikeikan jäljiltä aviomies ja isä kaveriksi. Ajettiin auto lisävahvikkeeksi tien yli menevän väliaikais-aidan kuppeelle. Toiset tikapuut olivat hollilla jos pitää estää kavereita luikahtamasta aidan välistä.

"You talkin' to me, huh?"

Eipä tarvittu tikapuita aidanrakoja tilkkimään kun yksikään kaveri ei halunnut siirtyä navetan kulmalta yhtään edemmäksi. Ei puhettakaan. Kaksi kerkesi jo juosta aidoistakin läpi ja käytin oikeiden koordinaattien ottamiseksi apuna salaojaputkea. Ei siis astalona vaan ohjaustyökaluna. Karitsat olivat uuhien muilutuksen jälkeen heittäytyneet epäluuloisiksi. Ei auttaneet koko maailman jyvät, leivänkannikat ja kivennäisherkut. Siinä kohtaa kun alkoi pimeys hiipiä, alettiin miettiä kotiteurastuksen aloittamista jo tässä kohtaa syksyä. Otettiinpa käyttöön seuraavat siirtokonstit:

1) "Kyllä määää jaksan" -metodi: Karitsaa tartutaan etujaloista kiinni ja työnnetään takajaloillaan etenevää elukkaa eteenpäin askel kerrallaan.

2) "Emmää jaksakaan yksin, tuu appuun" -metodi: Yksi ottaa etujaloista kiinni ja toinen takajaloista.

3) "Ei myö jakseta ennee, tulukee appuun" -metodi: Yksi ottaa yhdestä etujalasta, toinen toisesta, kolmas pitelee takajalkaa ja neljäs sitä viimeistä ketaraa.

Melekein sydänkohtauskin saatiin prosessissa kun isää alkoi ahdistaa. Pieni tauko ja jatkuu. Ei ees viinaa tarvittu tokenemiseen, joten ei ollu vakavaa. (Sydän- ja verisuonitauteja pursuavan sukulinjani kotihoitokonsti pumpun rylykyttellyyn)

Nyt vaan sitten odotellaan Eviran yhteydenottoa. Silminnäkijöitä oli kaksi. Naapurin isäntä ja kylän urheiluhenkisin pariskunta (lue: ainoa pariskunta jossa molemmat harrastavat säännöllistä liikuntaa).

Karitsoiden kanssa puljatessa olivat emännät kerenneet tehdä jo tuhoa navetassa. Olivat rikkoneet meidän tekemän murtovarman portin, oli saranoineen lentänyt jontkaan.

Määää tein sen.

Revontulien valossa (lue: otsalamppu jätettiin karitsjoille lisävaloksi) hoidettiin vielä heinä- ja vesihommat ja purettiin väliaikaiset aidat pois.

Pässit jätettiin suosiolla pellolle ja painuttiin teen keittoon. Kerätään voimia ja ladataan hermoja ennen poikien seksiloman aloittamista.

Ei oo tietojärjestelmätarjouksen tekeminen homma eikä mikkään tähän verrattuna.

Palvilammasta jo ajatellen,

Vuoden Siivooja