Parisuhteen neljä vaihetta

Lueskelin luotettavasta lähteestä juttua parisuhteen kehittymisestä. Pakkohan sitä oli peilata omaan tilanteeseen.

Vaihe 1: Rakastuminen

Suhteen alussa kumppanista on epärealistinen kuva. Rakastuminen on voimakas tunnetila, joka aikaansaa hormonimyrskyn. Pari haluaa yleensä viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Muut asiat elämässä tuntuvat jäävän taka-alalle.

 

 

Tapasin avomieheni 18-vuotissyntymäpäivänäni. Paikallisessa kuppilassa. Näin ne suuret rakkaustarinat alkavat. Minulla oli hänestä täysin epärealistinen kuva. Luulin nimittäin silloin, ettei ukossani ole mitään vikoja. Tämä harhaluulo on myöhemmin oikaistu useampaankin otteeseen. Väite siitä, että pari haluaa rakastumisvaiheessa viettää kaiken mahdollisen ajan pitää myös paikkansa. Tosin meidän tapauksessamme tosin lähinnä se koski minua. Ukolla oli jo silloin paljon kaikenlaisia bisneksiä ja työhommia. Olimme aina viikot erossa ja eroahdistus oli valtava. Varmaan yhtä paha kuin meidän koiralla, mutta en sentään kussut sohvaan ikävän takia.

Vaihe 2: Vakiintuminen

Rakastumisen tunteen laantuessa silmät avautuvat ja molemmat näyttävät todellisen luonteensa. Pari ihmettelee toisessa tapahtuneita muutoksia ja protestoi niitä vastaan. Liika yhdessäolo voi ahdistaa. Toisaalta yhdessäolo voi tuntua myös tylsältä. Tästä vaiheesta alkaa arkirakkaus, mikäli pari ei päädy lähtemään eri teille.

 

 

Ah, vakiintumisvaihe. Been there, done that. Liian yhdessäolon ongelma tuli ratkaisua siten, että mies aloitti yritystoiminnan. Päivätyön oheen. Jotain tilastoakin tuli silloin pahimmassa katkeruudessa pidettyä. Saattoi mennä viikko silleen, että oleskeltiin yhdessä (yönaikaista tajuttomuustilaa lukuunottamatta) kolme tuntia. Kolme. Tuntia. Olin siihen aikaan aika äkäinen. Tai olen minä nytkin, mutta silloin olin vieläkin äkäisempi. Tässä vakiintumisvaiheessa alkoi tulla ukon sukulaisilta perheenlisäyskyselyitä. Ne kuittasin sanomalla, että kyllä meille varmaan lapsia tulee, jos mies runkkaa mukiin, postittaa sen mulle ja minä työnnän ruutalla sisään. Eivät taas hetkeen kyselleet.

 

Vaihe 3: Itsenäistyminen

Tämä parisuhteen kolmas vaihe on monelle se kaikkein vaativin ja raskain. Se on itsenäistymisen ja irtautumisen aikaa, joka alkaa suhteessa monesti 7-10 vuoden kohdalla. Moni tarvitsee tässä vaiheessa korostuneesti omaa tilaa ja miettii tosissaan, mitä elämältään oikein haluaa ja kuka minä oikeastaan olenkaan. Pohdintaan kuuluu myös parisuhteen uudelleen arviointi: millainen ihminen puolisostani on tullut ja haluanko todella elää hänen kanssaan?

 

Seitsemän vuoden kriisi on päihitetty jo ajat sitten. Tarkennan siis, etten puhu seitsemännen vuoden kriisistä, vaan seitsemän vuoden kriisistä. Tämä vaihe saattoi kyllä lipsahtaa meiltä vähän ohi kun oli niin paljon töitä. Ehkäpä tässä taloudessa vielä joskus tajutaan mitä elämältä oikein halutaan ja kuka peilistä takaisin tuijottaa. En pidä tätä kohtaa hirveän tärkeänä. Tulee vaan liikaa paineita.

Vaihe 4: Kumppanuus

Itsenäistymisvaiheen jälkeen parilla on kaksi vaihtoehtoa: erota tai löytää uudenlainen yhdessäolon malli. Kun pari pääsee itsenäistymisvaiheen ohi, parisuhteessa alkaa reilumpi ja lempeämpi kumppanuuden aika. Molemmat kokevat, että elämässä on riittävästi itsenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Arkeen tulee lisää huumoria ja väljyyttä.

 

 

Luulen, että olemme tässä kumppanuusvaiheessa. Ainakin yhdessäolovuosien perusteella näin pitäisi olla. Tilaa ja itsenäisyyttä piisaa. Avomies lähti työmatkalle tänään. Kaverini kyseli eilen ukon matkasta ja en muistanut minne se on menossa, kenen kanssa, milloin tarkalleen ottaen lähtee ja milloin tulee takaisin. Ukko on joskus syyttänyt minua sitä, etten aina oikein kuuntele. No, ei siinä mitään, varmistin nämä asiat eilen ja olin tyytyväinen itseeni, mutta nyt en enää muista mikä paikkakunta olikaan kohteena ja tuleeko ukko takaisin lauantaina aamuyöstä vai lauantai-iltapäivällä. Minusta aika hyvin kuitenkin. Ja siitä olen kyllä ihan sataprosenttisen varma että on kuitenkin jo lähtenyt sinne reissuun.