Tämä on
vastaus Tuumat ja tuokiot-blogia pitävän Jennijeen haasteeseen kertoa omista
luottokamoista (vrt. City-lehden kakkossivun juttulaatikko, jossa henkilö x
esitteli luottokamansa).
Hiace
Ukko yrittää säännöllisesti ylipuhua vaihtamaan Hiacen johonkin toiseen
autoon. Ei muuten käy! Siitä kiulusta ei hajoa ikinä mitään, on
huippuluotettava vekotin. Lisäksi ei harmita jos autoon tulee osumia tai penkit
vähän suttaantuu, koska auto on jo valmiiksi rutussa ja paskainen. Käytön
stressittömyyden lisäksi merkittävä etu on se, että kun auto on peruutettu
kertaalleen traktoriin, pyöröpaaliin ja (tiettävästi) seinään, on perä sen
näköinen että järjestyy kuulkaa parkkipaikka yllättävän näppärästi Sokoksenkin
takaa. Kun muut kuskit näkevät että sen näköisellä autolla saavutaan alueelle
ja yritetään tarjota sitä johonkin ruutuun (ja vielä kun akka on ratissa), niin
tilaa annetaan kysymättä. Kukaan ei uskalla tunkea lähelle ilmeisesti
päälleajon pelossa, vaan muut odottelevat sitä omaa vuoroaan ihan rauhassa!
Hiace
palvelee uskollisesti siitäkin huolimatta, että sitä on ammuttu. Metsästyksessä
talvipakkasella on kuulkaa sellainen vaara, että kun rukkaset kädessä yrittää
viritellä pyssyä niin tussarihan saattaa perkele yhtäkkiä pamahtaa. Ja kuti
osuu sitten siihen mitä edessä sattuu olemaan.
Yhteenvetona:
Se ei vaihtamalla parane. Tämä tiimi ei luovuta!
Joe Blascon Ultra Base –meikkivoide
Punastujan paras kaveri. Minulla naama menee tasaisen tulipunaiseksi tai
vaihtelun vuoksi toisinaan ruttotyyppisen laikukkaaksi perus-häpeätilanteiden
ja liikunnan lisäksi esim. silloin kun:
- ilahdun
- säikähdän
- suutun
- petyn
- yllätyn
- keskityn
- voitan
- häviän
- ärsyynnyn
Eli
yhteenvetona voisi sanoa että jos ylipäätänsä tunnen jotain, olen punainen.
Suosikkipunastumiseni ever oli muuten kun töihin
saapui Canonin jeppe neuvomaan miten meidän monitoimilaitetta käytetään (tämä
on yksi ydinosaamisistani työmaalla). Katsottiin siinä ihan normisti
huoltotoimenpiteitä ja muita. Sitten tultiin kohtaan värikasetin vaihto.
Canonin mies käytti tilanteesta termiä värinvaihto. Suorana reaktiona tähän
vedin välittömästi ihan punaiseksi.
Musta bolero
Sokokselta
aikanaan ostettu varsin ylihinnoiteltu musta neulebolero on kolunnut muistaakseni
kaikki pikkujoulut ja muut kekkerit viimeisen viiden vuoden ajan. Jopa kesällä
olen joutunut sitä käyttämään, ainakin rippijuhlissa ja ristiäisissä se on
ollut päällä.
Yritin etsiä tälle vuodelle boleron kaveriksi uutta
juhlatoppia. Tällä hetkellä saatavana:
- Kokonaan paljeteilla vuorattu toppi, joka tuntuu haarniskalta päällä eikä laskeudu kunnolla. Eikä koko paskaa voi edes pestä koneessa.
- Liehuvahelmainen keinokuitu-unelma, jonka näppärä sivuvetskariratkaisu ei mene tissien kohdalta kiinni. Lisäksi tarvitaan kaverin apua että rytkyn saa pois päältä (paniikkikohtausvaara!). Kaupantekijäisiksi paita sähköistää tehokkaasti hiukset ja jättää ne lopulta lehmän nuoleman näköisiksi.
- Tasapaksu putkilo, jonka seurauksena näyttää siltä, ettei sinulla ole vyötäröä ollenkaan. Sitä mä oon aina halunnu!
- Oli-niin-vaikea-valita-että-tungettiin-siihen-kaikkea-paita, jossa on käytetty tehokeinoina räväkkää kuosia, paljetteja, pitsiä ja mieluiten vielä vähän höyheniä. Less would so be more.
Eli lähdetään sitten taas siinä saatanan samassa
bolero – toppi – mustat housut -setissä liikenteeseen tänäkin talvena.