Kateus on turhaa, totuus tarpeellista

Jos et pääse työreissuille ulkomaille ja olet asiasta näreissäsi, ei hätää. Minä kerron miten tämäkin asia menee.

Menomatkasta saatat olla ihan hyvällä tuulella, mikäli lento on ajoissa. Tämän tunnetilan voit purkaa esimerkiksi lentokentän taxfree-myymälässä, jonka tarjonta ei täysin tyydytä. Työmaalle menossa olevat tuliaismakeiset kourassa sitten hyökkäät kassalle ja pääset todistamaan miten asiakaspalvelija makaa kassan päällä ja tämän kollega puolestaan nojailee tiskiin, vilkaisee sinua, ja sohaisee kädellään sen merkiksi, että asiakas on hyvä ja siirtyy toiselle kassalle asioimaan. Sitten pääset kuuntelemaan kaksikon huokailua tauon tarpeesta. Johan tuo rankalta vaikuttikin. (Tästä olisi melkein pitänyt ottaa kuva, avautua Facebookissa ja laittaa postaus julkiseksi saatesanoilla Saa jakaa. Tämähän se on ajan henki.)

Sitten kun nouset seuraavaan koneeseen, saat varmuudella viimeistään silloin vieruskaveriksi henkilön, joka erittää joko voimakasta sukkamehun tai hien hajua. Ehkä jopa molempia. Tai vaihtoehtoisesti vieressä on mies joka ryhtyy "nukkumaan" ja "vahingossa" koskettaa reidellään reittäsi. Toistuvasti. Kunnes olet itse melkein käytävällä istumassa.

Ulkomailla olemisen huomaat ensimmäisenä saniteettitiloista. On käväistävä kolmen kopin ovella ennen kuin löytyy sellainen mihin viitsii istahtaa. Ei uppoa kaaliin miksi käytetyt vessapaperit pitää heittää wc-kopin nurkkaan. Ja miksi ylipäätänsä ei ole roskakoreja tai vessaharjaa. Toisaalta miksi huijata itseään, ei niitä harjoja kukaan kuitenkaan ikinä käytä. Ja jos varpusparvi ottaa ja karkaa istuinrenkaalle, enimmät vain hierotaan pöntön pintaan ja poistutaan. (Muistutuksena juttu virtsaamisen ja paskomisen ABC:stä. Saa käyttää valistukseen.)

Ulostejuttujen lisäksi toinen varma merkki ulkomailla olemisesta ovat wunderbaumit takseissa. 

Penskana tuli huono olo isän partaveden (käytetään vain pitkillä automatkoilla) takia ennen kuin kerettiin asfalttitielle ja kuvotusta riittikin sitten Etelä-Suomeen asti. Niin ja siitäkin muuten tietää että on poistunut kotimaasta, kun jalkoihin alkaa ilmestyä vesirakkuloita mitä oudoimpiin paikkoihin. Kuka oikeasti saa vesirakkulan ukkovarpaan tyveen?

Kaikki tämä sen vuoksi, että pääsee keskustelemaan prosesseista, oikomaan väärinkäsityksiä ja ymmärtämään ihmisten tunteita ja tarkoitusperiä. Ja viemään itse keskustelua aktiivisesti eteenpäin, olemaan diplomaattinen ja hakemaan ratkaisuja tilaisuuden varsinaisen fasilitaattorin istuessa hiljaa vieressä.

Sitten kun nostaa kytkintä toimistolta ja pääsee hetkeksi omaan rauhaan, on yleensä tyydytettävä perustarpeet. Koska vain säälittävät ihmiset ruokailevat ravintolassa yksin, on huolehdittava, että on sanomalehti, kirja ja/tai matkapuhelin koko ajan käden ulottuvilla, jotta edes vaikuttaa suositulta ja/tai sivistyneeltä. Yksinäisinä hetkinä voi ajautua intellektuelleihin tekstiviestikeskusteluihin. Annan esimerkin:

"Osaatko selittää miksi tuotteiden ottaminen minibaarista tuntuu synniltä?"
"Luterilainen kasvatus. Raanasta tulee vettä jos on jano. Ja ruualla ois pitäny syyvä niin paljon ettei tarvii napostella."
"Oonkohan tullut niin julkeaksi että otan pottulastuja kaapista illalla? Kun kysytään checkoutissa että oliko mitään minibaarista, tuntuu että olis syytettynä. Hätäisesti vaan että god forbid no!"
"Sitten syntisesti kierit sängyllä niissä perunalastuissa. Kerrankin saa maistaa kiellettyä hedelmää."
"Kuitenkin tukehdun yhteen. Hautakiviin pitäisi naputtaa myös kuoleman syy."
"Hän kuoli tehden sitä mitä rakasti."

En ottanut lastuja.

Mikä on paras hedelmä?

Töihin tulee joka viikko hedelmälähetys. Banaaneista tapellaan miltei verissäpäin ja ne loppuvat ensimmäisen tunnin sisään. Omenat ja appelsiinit jäävät koriin pyörimään ja hedelmäkorin toimittajalla lie kuvitellaan, että toimitettujen hedelmien määrä on sopiva. Ei ole. Hedelmäkorin pitoisuudet ovat täysin väärät ja oikeaoppinen jakauma johtaisi suurempiin tilausmääriin.

Seuraavassa luokittelen yleisimmät hedelmäkorihedelmät parhausjärjestykseen, dimensioina käyttöliittymä ja muut ominaisuudet kuten maku ja nauttimisen riskit.

Lukion filosofian opettaja sanoi että makuasioista voi kiistellä. Miten väärässä hän olikaan. Päätöksestä ei voi valittaa.

Perustelut:

Banaani. Kätevä pakkaus, hyvä maku. Pienenä miinuksena aiempi kokemus, joka johti toukkien nielemiseen. Mutta ihmisen typeryydestä emme voi syytöntä luonnontuotetta soimia.

Viinirypäleet. Toimiva käyttöliittymä. Huomauttaisin, että arvostelussa viitataan siis siemenettömään malliin. Jos tämä on geenimuuntelun tulosta, voiko arvokkaampaa tieteenalaa ollakaan. Miinuspisteitä siitä, että tertussa on aina kavereita, jotka ovat nahistuneet tai niissä on epämääräisiä, selvästi ötökänmentäviä, reikiä.

Mandariini ja/tai klementiini, kuka niitä erottaa. Hyvä kuljetettavuus. Miinusta ikävistä valkoisista rihmoista (lue: kuitu?). Ostos on riskipeliä. Voit saada ihanan mehukkaita hedelmiä tai mandariinipurkkaa joka pitää sylkäistä suusta pois.

Kiivi. Nauttimiseen tarvitaan veitsi ja pikkulusikka. Joskus hedelmää joutuu kypsyttelemään keittiön pöydällä parikin viikkoa.

Omena. Veitsi tarvitaan. Joko kuorimiseen vai vahan vuolemiseen pois hedelmän pinnalta.

Päärynä. Tämäkin edellyttää jonkinlaisen astalon käyttämistä. Hedelmä on limainen, mikä lisää tapaturmariskiä.

Appelsiini. Kuorimisessa tarvitaan työkaluja, kuten kassara ja sirkkeli. Mehua pirskahtaa aina silmään. Sisältää isoja, ikäviä siemeniä. Paksu kalvo, joka jää pyörimään suuhun. Tyhmä hedelmä, kertakaikkiaan.

Vieläkö muistat minut?

Kysyi taapeli.

Kyllähän minä sinut muistan ja myös kaksi muuta kaveriasi.

Ei kai siinä muut auttanut kuin ruveta hommiin. Olen muuten tutustunut viimeinkin muutamaan suosittuun suomalaiseen blogiin. Niissä aina kaikenlaisia retonkeja esitellään mitä ihastuttavimmissa miljöissä. Aattelinpa tehdä saman. Omalla tyylilläni.

Nöyhtäinen fleeceasu on tämän syksyn ehdoton hitti.

Kevytkumpparit pehmeällä reunuksella. Hankittu Saarenmaalta. Boyfriend  jeansit ovat so last season, meikä käyttää avomiehen popoja. Tuntuvat sopivilta vaikka ovat kaksi numeroa liian isot.

Syyshansikkaat, muodikkaasti tummansiniset. Ihastuttavat viininpunaiset detaljit. Rautia Malinen, Leppävirta.

Retroverkkatakki, joka jätetty leikkisästi auki (lue: vetskari ei toimi). Yläosan värikylläisyyttä tasapainottavat pelkistetyt valinnat: musta pusero sekä työhaalarit.

Trendivinkit vapaasti hyödynnettävissä!

Näissä vermeissä sitten lähettiin selevittelemään isän kanssa terassilautoja sisätiloihin. Sitä ennen piti laitella navetassa olosuhteet kuntoon.

Alustana toimivat hyvin uusiokäyttöön otetut karsina-aidat.

Eka kuorma. Tässä vaiheessa ei vielä koskenut selkään.

Asiantuntevasti tehty pinkka. Ee kuavu.

Pirkat keksittiin latoa telien päälle ja siitä ne oli näppärä napata kouralla kyytiin. Tässä kohtaa nimittäin jo koski selekään.

'

Kyllä urakka taas joutu!

Näin. Kylläpä tänä iltana kelepoo lähtee kaapuntiin herkuttelemaan. Ja nousuviikolla taas aateekoo- ja intternettihommissa mieltään hapattaa.

Kaksi taapelia vielä jäi, jotta totuus ei unohdu ja että nöyryys säilyy.

Nykyajan hirviliiveillä ei tee mittään

Eivät kestä ees ampumista.

Kuinka tutustutaan naapureihin

Kylän nuppiluku nytkähti hetkellisesti alaspäin viime vuonna arvaukseni perusteella yli yhdeksänkymppisen naishenkilön oikaistessa koipensa viimeistä kertaa. Arvelin että siihen jää taas yksi vanha maatila pihapiireineen happanemaan mutta vielä mitä. Pari viikkoa sitten tänne pamahti Keski-Suomesta immeinen ostohousut jalassa ja näin vaan kiinteistö sai uuden omistajan.

Oli mielessä käydä tervehtimässä, mutta en saanut aikaiseksi kun aina ohi ajaessa oli joko helevetillinen hätä joutua johonkin hankkeeseen tai sitten kello ei enää käynyt ns. ihmisten aikaa.

No, tämäkin tutustumisen vaikeus ratkesi kuin itsestään. Uusi naapuri oli saanut vihiä, että meillä voisi olla kuivaa heinää. Tämä naisimmeinen sitten soitti ja sanoi että voiko tulla käymään. No eiku tervetulloo vaan ja luumupiirakka äkkiä uuniin että edes jää jonkinlainen hyvä mielikuva tästä taloudesta.

Olen nyt soitellut tämän henkilön kanssa enemmän kuin sukulaisten kanssa vuoteen yhteensä. Toki ihan siitä syystä, että uusi naapuri eksyi matkalla ja piti opastaa perille.

Sieltä se sitten pamahti pihaan, mitä ihastuttavin arviolta viiskymppinen naisimmeinen. Oli etsinyt pitkään tilaa, johon voisi tulla lampainensa asumaan. Ihan yksinään muutti ja on alkanut purkaa navettan sisuksia siten että saa lampaille talveksi paremmin soveltuvat paikat. Söi piirakkaakin vaikka oli ihan selevästi kiire. Arvostan.

Käytiin katsomassa navetanvintti ja paalit, laitettiin kuusi heinäpaalia henkilöauton kyytiin ja päiviteltiin että onpa naisen tytär ikionnellinen kun auto palautetaan. Tuli tehtyä selväksi että voi pölähtää milloin tahansa pihhaan hakemaan lisää heiniä lampaille, oltiinpa itse kotona tai ei, ja että traktoriapuakin on saatavilla mikäli isomman erän haluaa kerralla.

Verkostoitumistaidot ovat kunniassaan tänä päivänä. Näin kävi meilläkin. Kahvipöydässä tuli puhe metsästyksestä ja siitä että lampaita on pistetty kylmäksi tuossa navetan nurkalla ja että siinä on teurasmatkaa elukalle riittämiin kun se on 10 metriä. Nainen kysyi varovasti että voikos teille soittaa jos tulee semmonen akuutti tilanne, että joutuu lampaan lopettamaan. Eiköhän tuo järjesty.

Tolokun immeinen

En muista olenko jo sanonut mutta sanonpa uudelleen. Olen monesti miettinyt miten Suomi olisi tolkullisempi paikka jos otettaisiin edes joissain asioissa mallia minun isästäni. Maailman paras tyyppi, kertakaikkiaan. Kirjoittelen tähän muutaman perusohjeen joista pääsee valikoimaan.

Pakastin syödään tyhjäksi ennen uuden metsästyskauden alkamista.

Kahvia keitetään vain sen verran kuin on meininki juoda. Ei siis toimita kuten avomieheni, joka keittää aina täyden pannun vaikka juomamiehiä on vain hän itse. Kahvinkeitin sammutetaan kun kahvi on tippunut. Kahvi kaadetaan termospulloon. Suodatinpussi laitetaan heti likasankkoon (=kaapuntilainen, lue: biojätteisiin).

Tietokoneella käydään verkkopankissa. Vain silloin kuin oikeasti tarvitsee, tunnuslukuja ei tule käyttää harkitsemattomasti. Laskut laitetaan maksuun eräpäivänä. Ei päivääkään aiemmin eikä myöhemmin. Tietokoneen huvikäyttö on syytä rajoittaa pasianssiin.

Saunaa ei lämmitellä alituiseen. Kerta tai maksimissaan kaksi viikossa riittää, mitenkä nyt on työhommissa piässyt ryvettymmään.

Pussilakanoita on riittävästi kun on kaksi settiä. Toinen on käytössä ja toinen pesussa.

Märät polttopuut kun latoo liiteriin etualalle, ne kuivuvat vielä syksyksi ihan hyvin. Sahalta jääneet mehtäpalat kilkutellaan myös polttopuiksi.

Hirvestä käytetään kaikki lihat ja siihen rinnastettavat osat. Luista keitellään lihat irti ja silppu keitellään talvella sopaksi. Lihalientä syntyy samalla.

Kaulaliinaa ei käytetä. Ukkikaan ei käyttänyt. Silloin nimittäin välttää flunssan kun itseään kylmettää säännöllisesti.

Matkustus keskitetään kotimaahan. Poikkeuksena sallitaan ainoastaan metsästys- ja/tai kalastussisältöiset reissut mutta sillä tarkennuksella, että lentää ei tarvitse ikinä minnekään.

Naapureille ja kyläläisille viedään marjoja, sieniä tai kalaa kun iskee höveli olo.

Metsästysseuran talkoisiin otetaan osaa. Kunnon hirvitornit pitää olla.

Hyväksyttäviä makaronilajeja on kaksi: koukkumalli ja spagetti.

Hevi-osastolta koriin kelpuutettavia artikkeleja ovat kurkku, tomaatti, keräsalaatti, porkkana, pottu, banaani, omena, appelsiini, mandariini ja viinirypäle. Muita ei tarvita.

Kotiruokaa suositaan. Ravintolakäyntejä tehdään korkeintaan muutama vuoteen eli silloin kun tulee käytyä sukulaisissa pidemmän matkan päässä ja kaapuntilaiset eivät jaksa tehdä aina itse ruokaansa.

Roskaa tehdään vähän. Kaikki palava poltetaan, ruoantähteet viedään tunkiolle ja supiloukku laitetaan viereen. Joutojulkaisuja ei tilailla. Mainoksia ei maaseuvulle jakseta kantaa muutenkaan. Konepörssi tulee pyytämättä.

Työkoneet ja ajoneuvot pidetään totutuilla paikoilla. Jos tästä lipsuu, kosto kolkuttaa jo. Kiireessä kun lähtee kirkolle ja navetankuppeella kääntää auton, voi kolauttaa huolimattomasti sijoiteltuun traktoriin.

Televisio-ohjelmiksi lasketaan uutiset, saksalaiset rikossarjat, urheilu silloin kun suomalaisilla menee hyvin ja luonto-ohjelmat. Jälkimmäisistä lähinnä Avara luonto ja vastaavat, joissa selostaja on asiallinen eikä esimerkiksi hyppele holtittomasti krokotiilien kimppuun.

Parturissa ei tarvii käydä. Riittää kun on verkostoja. Pohjoisen tuttuja kun näkee tyypillisesti kaksi kertaa vuoteen, tulee samalla hiukset leikkuutettua.

Vaatteita ovat metsästyspuku, kalastuspuku, tuulipuvun housut, verkkarit, t-paidat ja pitkähihaiset mukavat paidat.

Saunotaan tolkun aikaan, ei yömyöhään. Saunaa ei pidetä päällä minuuttiakaan ylimääräistä ja sinne mennään heti kun asteita on 80. Ei ennemmin, ei myöhemmin.

Herätään ihmisten aikaan eli siinä neljän viiden väliin, laitetaan paisti uuniin jotta se ennättää valmistua ja jäähtyä ruoka-aikaan mennessä ja se pitää lämmittää uudelleen. Oikeat ruoka-ajat ovat 10:00 - 10:30, riippuen siitä mihin aikaan nousee ylös, ja 17:00.



Tämmöisiä voisi itsekin välillä muistella. Esimerkiksi kun pitää olla uutta lyyssiä monta kertaa vuodessa ostelemassa ja juhlat suussa alituiseen. Ja kun lennellään ympäri maailmaa Erittäin Tärkeitä Tehtäviä hoitamassa eikä sitten saada esim. ekalla yrittämällä tulia kattilaan.

Millä krapula lähtee

Virranpoika on kyllä mitä ilahduttavin illanviettopaikka. Siellä kun kävelee silmät ja korvat auki, voi syntyä erityisiä kohtaamisia. Minulla oli ilo tutustua lähinaapuriksi luettavaan mieheen (lue: asuu 10 km säteellä). Tätä ennen olin tavannut hänet heinätalkoissa muutama kesä taaksepäin. Pojat olivat kauniina lauantai-iltana tekemistä vailla ja olivat keksineet viskata heinähangot mönkkärin tarakalle ja lähteä shortseissa ja pienessä soossissa etsimään heinätalkoita. Kerrassaan mainiota, ja apuhan meille kelpasi. Heinämies oli niin innostunut siitä, että minä ja avomieheni olemme muuttaneet ranchille, että hän ehdotti spontaanisti yhteistä illanviettoa. Sanoin että heti kun puinnit on ohi, voidaan pitää iltamat. Heinämies lupasi palata asiaan n. kuukauden kuluttua. (Ei se muista kuitenkaan tätä dialogia ja ideaa, mutta ajatushan on tärkein.)

Kirkonkylän puarjhuoneen rikkaus piilee mitä heterogeenisimmässä asiakaskunnassa. Erityinen ystäväni työskentelee erityisopettajana ja työ seuraa häntä vapaa-ajalle. Alakerrassa eli ns. aikuisten osastolla vanhemmat tulevat usein keskustelemaan hänen kanssaan erityisopetuksessa olevista lapsistaan ja yläkerrassa Erityinen ystävä voi sitten tanssia samalla tanssilavalla entisten oppilaidensa kanssa. Kerrassaan upeaa elämän kirjoa.

Jaan kanssanne videon, jotta pääsette paremmin tunnelmaan.

Kiihkeimmät kesäkuukaudet ovat takanapäin.

Siinä on kuitenkin se hyvä puoli, että kun taivaltaa StreptoKokille pitsan ostoon, ei tarvitse jonottaa. Suoraan pääsee asioimaan.

Juhlimisessa on erityisen tärkeää muistaa, että paluu arkeen ja nöyrään mielentilaan tulee tapahtua välittömästi seuraavana päivänä. Helpoiten normaalielämän makuun pääsee vetämällä perässään parin sadan neliön alalla AlfaLavalin imuria, joka on painavampi kuin synti. Suulake kirskuu mukavasti lattiaa vasten.

Vessan pesemisen, tiskiveden lämmittämisen ja astiantiskuun jälkeen on vasta lupa istahtaa sohvalle ja juoda lasillinen kasvisuutejuomaa. Töitä tekemällä se kankkunen parhaiten katoaa. Tämä on ainoa elämänohje, jonka olen appiukoltani saanut.

Elämä on siitä erikoinen, että kun naurattaa, voi olla aika varma ettei kohta enää naurata.

Mitä tehokkaimman arkeen palaamisen mahdollisti Rehtori.

God bless the fucker!

Mikä on kun ei taidot riitä?

Nyt olisi vaateteollisuudelle muutama toivomus. Voisiko joku jossain alkaa valmistaa vaatteita jotka voi pestä. Ihan kotona. Pesukoneessa. Sitten jos ihan revitellään niin rytkyjen on hyvä olla valmistettu materiaalista, josta ei näy läpi.

Ovatko nämä toiveet mahdottomia, minä kysyn teiltä! Kyllä on sähköt, telefoonit, aatekoot, internetit ja pelit, mutta tähän hommaan ei osaamista löydy.

Varmaan ongelmat lähtevät siitä, että vaatteet suunnitellaan naisille joita on kourallinen. Semmoisille, joilla on virheetön vartalo ja joilla on vaatteita niin paljon ettei mitään tarvitse ja etenkään kehtaa käyttää kuin kerran (kuka nyt samaa mekkoa käyttäisi toistamiseen, oo-äm-gee ja silleen). Kyllähän sitä varmasti paljonkin mietitään miltä rytky näyttää editorial-kuvissa ja catwalkilla (kyllä, olen kerännyt merkittävän osan yleissivistyksestäni Muodin huipulle -ohjelmasta).

Tältähän perus-Marketat sitten näyttävät asioidessaan prismoissaan ja sittareissaan.

Vieläkin muistan kauhulla 18-vuotiaana tehtyä havaintoa, että leopardikuvioiset kalsarit paistoivat valkoisten housujeni läpi. Eikä kukaan sanonut mitään. No. Ensimmäisen pitokerran jälkeen housut olikin sotkettu moottoriöljyyn tms. Ei ole valkoinen rahvaan väri muutenkaan. Varmaan on johonkin mooseksen tauluunkin (vai-kenen-se-oli) kaiverrettu, että nokkoskankaaseen on sinun pukeutuman. Ja nöyränä pysymän.

Olen jo päälle 30 vuoden ikään mennessä oppinut, että mitään vaatetta ei ole syytä sovittaa ennen kuin on tarkistanut pesuohjeet. Ei ole kuulkaa mukavaa löytää upea vaatekappale, tehdä ostopäätös vain huomatakseen, että vaatetta voisi pitää vain ja ainoastaan henkilö joka ei hikoile eikä ryvetä itseään missään tilanteessa. Vaatteen voi vain tuulettaa, on yleisin neuvo. Jumankekka. Kas kun en itse tajunnut. Veikkaan että ihan hetken saa tuuletella ennen kuin paidasta on hävinneet mm. näytteet päivän lounaasta.


Piru kun olisi neroja, jotka olisivat vähän kiinnostuneempia muodista.

Tai no. Ei minuakaan muoti kiinnosta. Mutta olisi sekin jo alku, että löytäisi jonkun toimivan ja hyvännäköisen lyyssin piälleen.