Kateus on turhaa, totuus tarpeellista

Jos et pääse työreissuille ulkomaille ja olet asiasta näreissäsi, ei hätää. Minä kerron miten tämäkin asia menee.

Menomatkasta saatat olla ihan hyvällä tuulella, mikäli lento on ajoissa. Tämän tunnetilan voit purkaa esimerkiksi lentokentän taxfree-myymälässä, jonka tarjonta ei täysin tyydytä. Työmaalle menossa olevat tuliaismakeiset kourassa sitten hyökkäät kassalle ja pääset todistamaan miten asiakaspalvelija makaa kassan päällä ja tämän kollega puolestaan nojailee tiskiin, vilkaisee sinua, ja sohaisee kädellään sen merkiksi, että asiakas on hyvä ja siirtyy toiselle kassalle asioimaan. Sitten pääset kuuntelemaan kaksikon huokailua tauon tarpeesta. Johan tuo rankalta vaikuttikin. (Tästä olisi melkein pitänyt ottaa kuva, avautua Facebookissa ja laittaa postaus julkiseksi saatesanoilla Saa jakaa. Tämähän se on ajan henki.)

Sitten kun nouset seuraavaan koneeseen, saat varmuudella viimeistään silloin vieruskaveriksi henkilön, joka erittää joko voimakasta sukkamehun tai hien hajua. Ehkä jopa molempia. Tai vaihtoehtoisesti vieressä on mies joka ryhtyy "nukkumaan" ja "vahingossa" koskettaa reidellään reittäsi. Toistuvasti. Kunnes olet itse melkein käytävällä istumassa.

Ulkomailla olemisen huomaat ensimmäisenä saniteettitiloista. On käväistävä kolmen kopin ovella ennen kuin löytyy sellainen mihin viitsii istahtaa. Ei uppoa kaaliin miksi käytetyt vessapaperit pitää heittää wc-kopin nurkkaan. Ja miksi ylipäätänsä ei ole roskakoreja tai vessaharjaa. Toisaalta miksi huijata itseään, ei niitä harjoja kukaan kuitenkaan ikinä käytä. Ja jos varpusparvi ottaa ja karkaa istuinrenkaalle, enimmät vain hierotaan pöntön pintaan ja poistutaan. (Muistutuksena juttu virtsaamisen ja paskomisen ABC:stä. Saa käyttää valistukseen.)

Ulostejuttujen lisäksi toinen varma merkki ulkomailla olemisesta ovat wunderbaumit takseissa. 

Penskana tuli huono olo isän partaveden (käytetään vain pitkillä automatkoilla) takia ennen kuin kerettiin asfalttitielle ja kuvotusta riittikin sitten Etelä-Suomeen asti. Niin ja siitäkin muuten tietää että on poistunut kotimaasta, kun jalkoihin alkaa ilmestyä vesirakkuloita mitä oudoimpiin paikkoihin. Kuka oikeasti saa vesirakkulan ukkovarpaan tyveen?

Kaikki tämä sen vuoksi, että pääsee keskustelemaan prosesseista, oikomaan väärinkäsityksiä ja ymmärtämään ihmisten tunteita ja tarkoitusperiä. Ja viemään itse keskustelua aktiivisesti eteenpäin, olemaan diplomaattinen ja hakemaan ratkaisuja tilaisuuden varsinaisen fasilitaattorin istuessa hiljaa vieressä.

Sitten kun nostaa kytkintä toimistolta ja pääsee hetkeksi omaan rauhaan, on yleensä tyydytettävä perustarpeet. Koska vain säälittävät ihmiset ruokailevat ravintolassa yksin, on huolehdittava, että on sanomalehti, kirja ja/tai matkapuhelin koko ajan käden ulottuvilla, jotta edes vaikuttaa suositulta ja/tai sivistyneeltä. Yksinäisinä hetkinä voi ajautua intellektuelleihin tekstiviestikeskusteluihin. Annan esimerkin:

"Osaatko selittää miksi tuotteiden ottaminen minibaarista tuntuu synniltä?"
"Luterilainen kasvatus. Raanasta tulee vettä jos on jano. Ja ruualla ois pitäny syyvä niin paljon ettei tarvii napostella."
"Oonkohan tullut niin julkeaksi että otan pottulastuja kaapista illalla? Kun kysytään checkoutissa että oliko mitään minibaarista, tuntuu että olis syytettynä. Hätäisesti vaan että god forbid no!"
"Sitten syntisesti kierit sängyllä niissä perunalastuissa. Kerrankin saa maistaa kiellettyä hedelmää."
"Kuitenkin tukehdun yhteen. Hautakiviin pitäisi naputtaa myös kuoleman syy."
"Hän kuoli tehden sitä mitä rakasti."

En ottanut lastuja.