keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulun merkitys

Veljen porukka tuli aatonaattona myöhäisillasta Tampesterista. Kahentoista kilon kinkku kusi rasvansa aamuyöstä perinteisesti uunin pohjalle, josta edelleen uunipeltilokeroon ja siitä keittiön lattialle. 

Aaton ohjelma oli monipuolinen. Mukuloiden toppavehkeet olivat lähtöhötäkässä unohtuneet kotiin, ja niinpä tekstiviestitse kartoitin aviomiehen sukulaisilta löytyiskö lainaksi mittää, jotta ipanat pääsevät mukaan kuusen hakuun. Löytyihän niiltä. Koska aviomies oli edeltävänä iltana ajanut mehtäurakasta tultuaan äitinsä luo varta vasten hakemaan porkkana- ja lanttulootat ja unohtanut ne sinne, oli hänen määrä sitten hyvissä ajoin aattoaamuna ajaa varta vasten niitä jälleen hakemaan. Sai sitten samalla reissulla hakea toppiksetkin. Yhdentoista maissa aviomiehen katseltua piirrettyjä kolmatta tuntia kysyin että arvelitko milloin lähteä kylille kun se aamu meinaa kohta loppua. Oli että eikö tässä saa ees kahvikupposta rauhassa juuvva. Olin että no juopa kuule kahvis.

Lounaalla ei siis syöty niitä laatikoita. Paisteltiin "punaista kalaa" uunissa, jotta saataisiin ipanatkin syömään jotain kunnon ruokaa. Paistamista edelsi oivallus, että yöllä valuneet kinkkurasvat olivat vielä uunin pohjalla odottamassa innokasta siivoojaa. Veljeni joutui komennostani irrottautumaan matkapuhelimestaan uuninpesuun ja kiukkuhan siinä kehkeytyi. Meneehän siinä nyt kuitennii ainakii se kymmenen minuuttia ja ihan kumartumaankin joutuu.

Lapsille punainen kala ei sitten kelvannutkaan. Syönnin jälkeen hokasin, että unohettiin avata kinkku, jota oli siis varattu sopiva määrä eli reilu kaksi kiloa aikuista kohden. Kahden maissa kun aviomies viimein toi toppahousut ja laatikot parin suorittamani tsemppauspuhelun (lue: ala nyt perkele joutua ku kohta tulloo pimmee) jälkeen nuorempi kuusenhakijoista oli jo hyytynyt ja toinen vähän vaille eli tilanne oli vahvasti kriisiytymässä. 

Kuusia ei vissiin ennätetty hirveästi metässä lonimaan pimeyden ja kireyden lähestyessä. Napsittiin viidestä latvasta neljä pois ja hyvä tuli. Puu kuivatettiin sitten keskellä tupaa, normaalistihan tämä valutustyö tehdään navetan pumppukopissa hyvissä ajoin ja nostetaan kuiva kuusi sisään.



Yllättävän paljon löytyy kuusesta vettä.


Joulua ensin kovasti ootetaan ja sitten se joulukin vietetään ootellessa millon mitäkii. Ensin veljen tytön piti oottaa että kuusi kuivuu ja sitten vielä oottaa, että pikkuveli herää päiväunilta yläkerrasta, sillä kaikki koristeet olivat siinä kammarissa. Kuunneltiin sitten pari tuntia "joko kolistellaan kuusi" -mantraa.

Alkuillasta kuusi kolisteltiin kaikilla mahdollisilla killuttimilla aina käsilaukusta lähtien. Helmikoristenauha oli ihaninta ja siitä kun otti ja tempaisi, niin koko kuusi saatiin näyttävästi nurin. Kolme kertaa. 




Ensi jouluna tyydymme tähän kissamallin joulukuuseen, toimii varmasti ipanoidenkin kanssa ihan hyvin.


Seuraavana ohjelmanumerona oli riisipuuron keitto. Delegoin jälleen tehtävän veljelleni. Reklamaatiohan siitä syntyi. Ensin oli vaikeutena se, ettei tiedä miten paljon siihen mitäkin laitetaan (no lue siitä pussin kyljestä ja kerro annoskoko kahdella!) ja sitten vasta tulikin reklamaatio kun kerroin että puuroa pitää hämmentää koko ajan, ettei sitten nouse karekset pintaan kun vähän hämmäyttää. Kuulemma jo vesipohjaisen muutamissa minuuteissa kypsyvän puuron keittely on ihan hanurista ja nyt sitten pitäis jaksaa nelisenkymmentä minuuttia kauhaa pyöritellä. 

Mutta se onkin joulun syvin merkitys että väkisin tehdään semmoista mitä ei halua koska niin vaan kuuluu tehdä.

Syönnin päälle nelivuotias sitten nukahti ja äitinsä eppäili, että saattaa muuten jäädä siihen ihan yöunille, koska kello oli jo melkein seitsemän. Oltiin, että paljonhan ne niitä paketteja joulupäivänäkin aukoo. Mutta onneksi se sitten heräsi. Lahjan jako meni hyvin, mitä nyt paketteja oli loppukommenttien perusteella turhan vähän.


Aviomiestä oli joku ystävä muistanut ihan omalla joulupaketilla.


Oikein hyvä joulu oli. En moiti.

Siitä päästiinkin sitten sujuvasi järjestelemään seuraavia juhlia eli tapaninpäivän nimiäisiä.


Pakanalapseni <3


Kutsu oli kello kahdeksitoista, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että vieraat saapuvat jo kello yksitoista ja puolet tarjottavista puuttuu vielä pöydästä, ja osa ihan kiinteistöstäkin. Hirmu järjestely, siivous ja stressi siitä ilosta, että isovanhemmat ja sisarukset pyörähtää kahvilla, kerrotaan nimi ja otetaan kuvia. Evväitä jäi sitten lopulta niin paljon, että soiteltiin lähimmät kyläiläiset riäppiäisiin. Eivät nekään jaksaneet joulun jäljiltä mittään syyvvä. Tuumasin, että jos kerta kukkaan tässä tuvassa ei syö kiinteitä, niin aletaan sitten juomaan.


Alkupalat


Piiparinen emäntineen tuli myös ilahduttamaan iltaamme ja pirttiin saatiin myös kaksi muuta pariskuntaa. Vieraat kyselivät kohteliaasti vauvan hoidosta ja maidon riittävyydestä. Piiparinen kertoi, että heillä oli tissiä imetty puolitoista vuotta. Mies itki tissiä kovemmin kuin lapsi. Kyllä jää tuommoinen mieleen.

Kerrottiin perinteiset kalajutut ja katsottiin vanhasta valokuva-albumista otosta mustavalkoisen ajan ennätyskalasta, jonka päätä syötiin ekat kaks päivää, eviä taas seuraavat kaks ja pyrstö vietiin vielä meiltä rekalla Piipariselle. Oli se iso kala.

Piiparinen intoutui myös pitämään perinteeksi muodostuneen juhlapuheensa. Se sisälsi kaksi kokonaista ymmärrettävää lausetta, joten totesimme, että tarvitaan lisää viinaa. Vierailun lopussa Piiparinen kävi ihastelemassa pitkän tovin äidin ja lapsen välistä yhteyttä. Eli tuijotti tissiä.

Ei oo tainnu kukaan Piipariselle kertoa, että kun aateekoohon ja intternettiin kirjoittaa sanan tissi, niin siellä niitä kuulkaa on.

Piti ihan itekkii niitä guuglata. Tämä kuva on ensimmäinen hakutulos Googlen kuvahaussa. Tsekkaa jos et usko.



Tiedonhaku kannattaa aina.


perjantai 16. joulukuuta 2016

Ämmää

Mitä ihmeen ämmää? No äidinmaitoa. Olen tutustunut imetysaiheisiin sivuihin. Olen siellä lukenut monenlaista, mutta eilen kyllä räjähti pankki - bongasin asian nimeltä äidinmaitokoru. Koruvalmistajalle lähetetään pari ruokalusikallista maitoa, joka sotketaan hartsiin ja seos työstetään haluttuun muotoon. Näitä lukemani perusteella isit tilailevat mammoille "muistona täysimetysmatkasta". Tämä on ilmeisesti se uusi kunniamerkki synnytysrepeämämitalin oheen.




En vaan pääse tästä yli. Taidan teettää siemennesteestä ukolle lahjaksi siittämissormuksen. Tarvitsevat vaan tehtaalla uuden muotin.

Täysimetys on semmoinen sana, johon tutustut ensimmäisenä. Se siis tarkoittaa sitä, että ipana saa pelkästään äidinmaitoa ja korviketta ei ole nautittu missään vaiheessa "imetysmatkaa". Se on kunnia-asia täysimettää, vaikka nännissä on sentin haava ja imetys on sattunut helvetisti kuukausitolkulla, aviomies on nukkunut muualla puolitoista vuotta ja minnekään ei ole lapsen syntymän jälkeen päässyt (koska imetys). Kun saadaan neuvolasta tai lääkäristä ohje aloittaa kiinteät eväät, rynnitään oitis foorumille hakemaan perusteluja sille, miksi näin ei pitäisi sitten toimiakaan. Lisäksi on tapauksia, joissa halutaan tietää miten maidontuotantoa saa kiihdytettyä niin, että pystyy lypsämään pakkaseen isoja määriä maitoa siltä varalta että äippä vaikka sairastuu syöpään tms.

Tiesittekö että äidinmaito auttaa myös siihen, että lapsella on nenä tukossa. Nenään voi siis tipauttaa vähän ämmää. Ja sillä korjaantuu myös lapsen silmätulehdus. Ja kuulemma äidinkin. Puuroakin ämmään keitetään, ja pannaria tehdään.

Ei oo kukaan vissiin vielä ääri-islamisteihin koklannut.

Tästä kaikesta tulikin mieleen, että vois ostaa ukolle joululahjaksi taas perinteiset imetyskalsarit.




ps. Syvimmät pahoittelut viime aikojen yksipuolisesta aihevalikoimasta. Kyllä mä vielä joskus teen aikuisten juttujakin, koittakaa pysyä mukana sitä oottaessa.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Lunta tuppaan!

Lammasfarmari kutsui minut ja ipanan luokseen linnan juhlia toljottammaan. Ennen kyseisen etapin taittamiseen meni kymmenen minuuttia. Nyt on kaikki toisin. Operaatioon kuuluu ihan ensimmäiseksi jälkikasvun ruokkiminen tavoitteena pukemisen mahdollistaminen ilman suurhäiriötilannetta, auton lämpiämään laittaminen, hoitotarvikkeiden kerääminen, loogisiin paikkoihin ripoteltujen talvivarusteiden etsiminen, omien vaatteiden loniminen, lapsen pukeminen useisiin kerroksiin samalla kun tämä reklamoi keuhkonsa pihalle, puhelimen ottaminen käteen koko vierailun perumiseksi, uuden päättäväisyyden kerääminen ja pukemisen viimeistely, hien pyyhkiminen omalta otsalta, turvakaukalon konfiguraatioiden kanssa taistelu ja siihen liittyvä semiahdistunut puhelu aviomiehelle (sisältäen lievän angstin kun ukko ei osaa selittää missä se joku nappi on mitä pittää painaa), kiinni jäätyneiden auton takaovien riuhtominen, raksaukon haku apumieheksi repimään auton ovet auki, auton lasien raappaus ilman raappaa ja sitä seurannut mutkitteleva peruutussuoritus pihassa. Ja niin sitä lopulta pääsee matkaan levollisna mielin ilman minkäänlaista halua vetäytyä sikiöasentoon kämpän perukoille heijaamaan itseään rauhalliseksi peukku suussa.

Lammasfarmarin pihassa tiputin vielä aviomieheltä aikanaan saadun timanttikorvakorun illan pimeydessä hankeen pipoa parempaan positioon hieroessani. Ei muuta ku lapsi sisälle lammasfarmarille kuorittavaksi ja lampun kanssa korua etsimään auton kuppeelta. Ei löytynyt. Hetki jo mietittiin että kyllä se talven jälkeen löytyy mutta sitten tuli oivallus että koru kyllä polokeutuu ja uppoaa maahan kaheksankymmentä kertaa. Sitten tuli suuri oivallus. Lapiolla lunta korvoon auton kuppeelta ja lumet sisälle sulamaan. Ja sitten vaan otetaan korvon pohjalta koru pois ja maailma pelastuu. Jäin syöttämään mukulaa tupaan ja ohjeistin mistä kohtaa lumet on lapioitava. Eipä aikaakaan kun korvoa jo hilattiin pesuhuoneeseen.


Kotiin lähtiessäni sitten huomasin, että lumet oli lapioitu väärästä paikasta. Ajattelin että seuraavana päivänä voip kauhaista oikeasta kohdasta.

Havahduin yöllä myrskyn ääniin ja arvelin ettei ehkä oo farmarin pihassa jälkiä ennee. Että semmosta.

No, tämä listautuu muiden kesken jääneiden hankkeiden luetteloon. Olen nykyään kuin aviomieheni. Koko kämppä on täynnä keskeneräiseksi jääneitä puuhia. Kuten esimerkiksi:



Aiemmin penska vain söi ja nukkui. Pidin rankkana. Nyt päivät syödään ja valvotaan, eli sekalaisia kymmenen minuutin pätkiä on ohjelmapalveluiden järjestämisen ja telakkatyön välissä. Tilasin kantorepun. Valitsin Ylen vertailun testivoittajan, joka soveltuu käyttöön aina 3,5 kilosta alkaen. Otin paketin ihan kotiinkuljetuksella, jotta pääsen nopeammin tekemään kaikenlaista siten, että molemmat kädet on käytössä. Paketti tuli ja viiden hengen voimin tapahtuneen ihmettelyn jälkeen todettiin, että vauvan ois kyettävä spagaattiin jotta sen saisi kantoreppuun aseteltua. Karvas pettymys ja eiku jesarin kanssa palautuspakettia käärimään. Seuraava yritys on sitten varmaan kantoliina.

Eilen syöttömaratonin päätteeksi pääsin viimein itse syömään. Ukot olivat ensin kaikessa rauhassa saunoneet ja murkinoineet. Annoin ipanan aviomiehelle ja laitoin kolmen minuutin mikropuuron tulemaan. Olin syönyt sitä puoleen väliin kun aviomies jo kiikutti vauvan keittiöön ja tuumi, että pitäisköhän sitä syöttää. Reaktioni:






Noin tunnin päästä pyysin anteeksi. Mitä ihmettelen vieläkin. En yleensä anteeksi paljoo pyytele. Vissiin kannatti kun aviomies ilmoitti tänä aamuna, että tulee kotiin yöksi.

Niin. Sitten varsinaiseen asiaan eli linnan juhliin. Sanoisin että olivat pettymys tänä vuonna. Minä niin odotin jotain tällaista asuiloittelua:



Tähän oli tyytyminen:




Painovoima on niin ilkeä, että jopa Mikki Hiiri masentui vaikka tissille pääsi.



Goottinaiselle, joka totesi työttömille, että riittää kun katsoo metsään: Riittää kun katsoo peiliin.





Näin siinä käy kun jesari pääsee loppumaan.




Yhtään linja-auton penkkiä ei vahingoitettu tätä pukua tehtäessä. Ja ketään muuta kuin himokasta miestä ei konsultoitu tätä juhlaeleganssia suunniteltaessa.



Ovat vissiin luopuneet Fazerin Parhaat -karkkipussilinjastossa kultaisista sisäkääreistä.




Toimiiko se, että variksenpelätin pukeutuu varikseksi ja hengailee piknik-viltin kanssa?



Linnan juhlien jatkoista sen verran, että on näköjään saatu työttömät irtolaiset hommiin ainakin yhdeksi illaksi. Tässäkin rakkausromaanien kansia koristanut Fabio...


...on jatkanut viihdeuraansa laulajana:





ps. Sipilä-Yle -jupakkaan saatiin viimein lopullinen vahvistus. Missään ei kommentoitu pääministerin emännän hiustyyliä. Tämä jääköön raskauttavimmaksi todisteeksi median vaientamistoimista.