tiistai 29. syyskuuta 2015

Tunteita, tunteita

Pääsin aateekootyössä 360-arviointiin. Itsearviointini heitti eniten väittämässä, jossa pyydettiin evaluoimaan sitä miten hyvin tunnistan toisten tunnetiloja. Omasta mielestäni tunnistan ne ihan hyvin, mutta muiden mielestä en mitenkään mahtavasti.



Minusta asiantuntevassa kyselyssä pitäisi olla aiheeseen liittyen kaksi kysymystä.
1 Tunnistatko muiden tunnetiloja
2 Välitätkö niistä



sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Supervoimia ja raskausepäilyjä

Heräsimme lauantaiaamuun siten, ettei välittömästi toisen tarvinnut singota johonkin työhommaan. Aviomies teki kaurapuuroa. Käytiin mahtava dialogi.

Minä: "Olipa hyvä idea sinulta tehdä puuroa."
Aviomies: "No sä voisitkin oikeestaan keittää kahvit kun mä tein puuron."
*henkselien paukuttelua, punaisen maton levittämisen odottelua*
Minä: "Minä hain puita, laitoin tulet kattilaan, vein tuhkat ja syötin koirat. Mutta voin minä kahvinkin keittää."
*hiljaisuus*
Aviomies: "...siis herättiinkö me samaan aikaan?"
Minä: "Kyllä."
*hiljaisuus*
Aviomies: "No oot sinä aika tehokas."




Sitten muihin asioihin.

Onnistuin saamaan ystäväni luulemaan, että olen raskaana. Perustelut: 1) leivoin sämpylöitä 2) ostin kanervia. Ihmettelen itsekin mistä on kyse.

Eteis-eleganssi on tähän mennessä koostunut kassillisesta Aku Ankkoja, pilkkirepusta (kohta on jo jäät!), porakoneista, ruuveista ja uutena vuotena katolta pudonneiden metallitikkaiden uudelleen kiinnittämiseen hankituista tarvikkeista. Aika vaikuttava näky.





Piilotin kyseiset kamppeet ympäri kiinteistöä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niitä tullaan vielä etsimään varsin kiihtyneessä ilmapiirissä. Olen tätä kirjoitettaessa tosi varma siitä että muistan minne kaikkialle roinat levittelin.



Muutoksen tuloksena eteinenkin muuttui valoisammaksi.

Okei, Microsoft valaisi eteisen.


torstai 24. syyskuuta 2015

Parisuhderiita maalaisten tyyliin

Lähdin työmatkalle maanantaiaamuna ennen sitä kuuluisaa sian pieraisua. Ajelin kylän hevostilan ohi ja tienvieruspuskasta hyökkäsi kaksi supia tielle ja toinen jäi auton alle.

Tässä näyte parisuhdekonfliktista maalaismalliin:

Minä: "Moi, ajoin supin päälle ja se on vielä hengissä. Voitko tulla ampumaan sen?"
Aviomies: "No en kyllä tule, aja sen päälle uudelleen."
Minä: "Enkä aja, ala tulla nyt."
Aviomies: "Nyt vaan ajat sen päältä uudelleen ja sillä siisti."
Minä: "Voi vittu sinun kanssa."

(puhelu päättyy)

Eipä siinä muu auttanut kuin kääntyä ympäri ja ajaa uudelleen supin yli. Loppui kiemurtelu.



En ostanut aviomiehelle lakupiippuja reissusta.


lauantai 19. syyskuuta 2015

Homepölyä ja innovaatioita

Aviomies toi työreissultaan tuliaisen. Viinikaapin.



Olisikin liian ilmeistä, että viinikaappi olisi tarkoitettu viinin säilyttämiseen. Hän oli lukenut lehdestä että viinikaapissa voi tehdä kuivalihaa ja etsi välittömästi tori.fi:stä sopuhintaisen tuotteen ja nappasi sen Ruotsin reissun yhteydessä kyytiin. 

Ehkä enemmän kuin kuivalihakokeilun onnistuminen minua mietityttää miten pitkään tuo mylly torottaa keskellä käytävää.


Viikon mittaisen toimistotyöputken päälle oli taas kehitettävä nöyrää tekemistä. Kävin siivoamassa isän kanssa kuivurin. Kohta alkaa täälläkin vilja olla puintikunnossa. Rotanpaskan ohella oli myös tarjolla kattava valikoima linnunraatoja.



Koska en saanut tarpeekseni pölystä, paskasta ja homeesta, tarjosin itseni ilmaiseksi avuksi kylän lammasfarmarille loppupäiväksi. Tiesin että hänellä oli edessä lampolan lantapatterin poistaminen. Semmoinen reilun metrin kerros heinää, pehkua, kusta ja paskaa erittäin tiiviissä formaatissa. Homepölyn kera.

Aivan vastustamatonta.




Hengityssuojainta käytin tasan viiden talikollisen ajan. Julkisessa keskustelussa on peräänkuulutettu uusia kaupaksi käyviä tuotteita. Hengityssuojain, jonka läpi pystyy oikeasti hengittämään olisi yksi hyvä sellainen.


Loppukevennyksenä kunnianosoitus maailman rohkeimmalle kissalle. Pyreneittenmastiffi sai lihaisan luun emännältä. Pikkukissa oli sitä mieltä että jos joku asia on varma, niin se on aivan varma, että luu kuuluu sille. Vasikan kokoisella koiralla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Kissa pisteli lihaa poskeensa sen mitä kerkesi ja koiran en auttanut kuin katsoa vierestä.



En tietysti tiedä miten pitkään tuo kikkailu voikaan jatkua, mutta kaveri elää kyllä täysillä. Ihailen.


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Frisbeegolf, lajien kuningas

Muaseuvulle on saatu Netflixin ohella muitakin nykyaikaisia villityksiä. Suljetuista kyläkouluista tehdään kovalla hötäkällä frisbeegolfkeskuksia ja niiden satojen neliöiden sisätilat ovat omiaan kiekkojen säilyttämiseen. Saimme Vilkkaalta mieheltä kutsun lähteä katsastamaan uutuudenkarhea rata Kotalahdessa ja tutustumaan lajiin. Vastustamaton tarjous.

Dokumentoin iloksenne ohjeet asianmukaisen frisbeegolf-kisan järjestämiseen.


Koska kyseessä on tiukka urheilusuoritus, on kisapaikalle järjestettävä tankkauspiste. Mielellään lava-autoon ergonomiasyistä. Ettei tule revähtymiä.



Vichyvesi ei ole sallittu virvoitusjuoma. Sen nauttijoita rangaistaan vichysuihkulla. Otin opikseni, ei tule toistumaan.

Kiekkoja on ainakin kolmenlaisia. Luultavasti enemmänkin, mutta ei niihin jaksa perehtyä eikä todennäköisesti kyläkoulun valikoimista kaikkia hifistelyversioita löydykään. Olipa kyse putterista, mid-rangesta tai distancesta, lopputulos heitossa on kutakuinkin sama. Helpointa on tehdä valinta oman lempivärinsä perusteella.


Lyhyesti sanottuna lajissa viskellään kiekkoa tarkoituksena saada se koriin mahdollisimman vähillä heitoilla. Ja varotaan heittämästä kanssakilpailijoita takalistoon. Vielä kerran, nöyrimmät anteeksipyyntöni Viittojanaiselle nappiosumasta.


Lasten voi antaa mennä edellä, jotta aikuiset voivat keskiolutpäissään keskittyä väittelemään milloin oli kenenkin vuoro, montako pistettä kelläkin oli ja yrittikö joku huijata. Eli vähän niin kuin Trivial pursuitia maastomuodossa.




Mitään hyvitystä ei saa sääntöjen mukaan puuhun, jalkapallokentälle tai kylätoimikunnan puuliiteriin heittämisestä.



Viimeisen väylän jälkeen lasketaan pisteet, julkistetaan voittajat ja etsitään lapset.




Frisbeegolf vaatii suorituksenaikaisen nestetankkauksen lisäksi sarjan palauttavia toimenpiteitä. Hyvänä kevyenä iltapalana toimii texmex-kurpitsa. Olenkin aina sanonut että kyllä kasviksista saa maittavaa ruokaa kun vaan niihin vähän lihaa lisäksi laittaa.



Turnaus tulee päättää kylän pubissa, jotta kilpailun aikana patoutuneet paineet varmuudella purkautuvat riittävissä määrin. Turnauksen järjestäjänä ansioitunut ja voiton vienyt Vilkas mies antoi useita näytteitä siitä miten palautuminen optimoidaan.

Mikä voi olla hauskempaa kuin Vilkkaan miehen kanssa baarissa asiointi? Vilkkaan miehen ja hänen isänsä kanssa asiointi tietysti. 


Lämmin kohtaaminen syysillassa. Ihan tanssiksi pistivät.



Järjestysmiehet saattavat joskus olla niin rajoittuneita etteivät tanssiesityksistä välitä, ilmeisesti mies-mies-insesti -esitys ei lukeudu suosikkeihin.



Paikallispubissa drinkkeihin laitetaan erikoispillit. Niistä vaikka Vilkkaan miehen isä kuinka imi, ei juomaa läpi tihkunut. Ihan kolmeen kertaan piti yrittää.



Ja loppuun näyte siitä, miten voi aiheuttaa kuppilassa järjestyshäiriön ilman että itse on sisällä. Ei voi heittää pihalle. Näppärä oivallus ja upea päätös hienostuneelle urheilupäivälle ja sen illalle.



Upea laji, kerrassaan upea tämä frisbeegolf. Kiitos Amerikalle tästäkin asiasta. Kiitos myös Pub Vanha Kaivoksen henkilökunnalle.


ps. Äärimmilleen viety frisbeegolf-suoritus päättyy oksentamiseen vessan lattialle ja moppisankoon. Ei tiedä Aleksi Ojala mitään todellisesta urheilusta.


lauantai 12. syyskuuta 2015

Älä tee mitään tänään minkä voit siirtää ensi syksyyn

Aviomies osti minulle pistolapion, koska koiratarhatalkoiden aikaan oli havaittu tilan kaluston olevan (tältä osin) päivityksen tarpeessa. Sovitaan että tämä oli vaikka viivästynyt huomenlahja. Todella hyvä sellainen. Tämä on ilmainen vinkki kaikille tätä blogia lukeville onnekkaille miehille, joiden on määrä mennä naimisiin lähiaikoina.



Viime syksynä liitettiin raksalle menevä vesijohtoputki pihakaivoon. Pihamaalle jäi, luonnollisesti, kuoppa ja sen viereen multakasa koska on oma hommansa täyttää kaivettu kuoppa asennushommien jälkeen. Tänä kesänä onkin saatu ihastella näyttävää kukkapenkkiä pihamaalla.


Viime viikonloppuna tuli mitta täyteen etukuormaajan odottelua ranchille. Talliin ilmestynyt lapio toimi hyvänä inspiraationa tälle askareelle. 



Olin varma että aviomies kotiuduttuaan alkaa motkottaa: "just oisin ollu tuomassa raktoria että ois tuokii homma suatu pois tehtyä, mittee varten sitä piti männä käsineen tuohon riehumaan, ee malta mittää oottoo ei sitte yhtään!"

Ei virkkanut mitään. Varmaan arveli että parempi olla ihan hiljaa.



Tänä aamuna herättiin auringonpaisteeseen (tai no, siihen että Rehtori alkoi kärttää pihalle liian aikaisin aamulla ja se vitutti, mutta ajattelin että se ei kuulostanut yhtä idylliseltä). Lautakuormanteon jälkeen olikin maailma avoinna. Lukemattomia vaihtoehtoja viettää lauantaipäivää.



Joku voisi lähteä kaapuntiin ostoksille, kahvittelemaan ystävän luo, leipoa jotain. Minä päätin siivota auton. Sen verran oli taas rakas aviomies sinne kaikenlaista soossia kantanut. Kuormaliina- ja muut kasat ylsivät melkein ikkunan tasalle. Pälli uhkaa levitä semmoista siivoa katsellessa.

Mutta perehdytäänpäs nyt tarkemmin siihen, mitä miehen logiikan mukaan autossa kuuluu olla. Tässä kohokohtia inventaariosta:






Eihän sitä koskaan tiedä milloin tarvitsee äkillisesti automatkan aikana vodkaa ja virveliä. Täysin realistinen skenaario kesäajalle.

Muita suosikkilöytöjä:
Digiboksin kaukosäädin digiboksiin, jota ei enää ole
Tarrapehmusteita kalusteita varten
Ampumatauluja
Korvatulppia
Fairya
Nitojan niittejä
Maamiehen koneoppi -kirjoja 70-luvulta
Keinonahkaa

Luoja anna minulle kärsivällisyyttä tänäkin päivänä vaikka en sinuun yhtään uskokaan.


Tein naisen logiikalla vastavedon ja jätin lootaan kuormaliinoja, tunkin, vetonarua, keksilaatikollisen työkaluja, kassaran, auton maskisuojat kiinnikkeineen, lapion, ensiapulaukun, lumiharjan, talouspaperia, jotain käläkälää, talouspaperia, hanskat ja laatikollisen sekalaisia valojuttuja.



Palkkioksi siivouksesta sain 70 senttiä, 20 kruunua ja kaikkein ilahduttavimpana löytönä mainittakoon Tsinuskitoffee, joka oli kiilautunut penkin ja keskikonsolin väliin.



Söin sen.

Onni on ohimenevää. Muistin nimittäin että aviomies se muuten ottaa mun auton lainaan ensi viikolla Ruotsin messureissulle. Jännityksellä odotan mitä kaikkea romua autossa on sen keikan jäljiltä.








keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Mullistin mieheni maailman

Muaseuvulla on siirrytty ihan uuteen ulottuvuuteen. Kevyen 12,5 tunnin aateekoo- ja intternettipäivän jälkeen päräytin pihaan ja ukko oli kerrankin kotiutunut työhommistaan ennen minua. Ja voi pojat, että minulla oli hänelle kerrottavaa.

Minä: "Mulla on Netflix-tunnukset."
Aviomies: "Mitkäs ne semmoset on?"
Minä: "No, katoppa netistä ja kirjaudu sinne näillä."
*naputinaputi*
Aviomies: "Siis nytkö tästä voi niinku alkaa katsoa mitä tahansa?!"
Minä: "Niin."




Aviomies: "Tee popcornia."


Kyllä on ainutlaatuinen tunne kun voi tehdä aviopuolisonsa vilpittömän onnelliseksi. Tällaiset hetket sitä varmasti muistaa vielä silloin kun pankkikortin tunnusluku on jo kauan sitten unohdettu.

Netflixiin tutustuminen tuntuu aiheuttavan erilaisia tunnetiloja ja reaktioita. Ystäväni kertoi taannoin illasta, jolloin tämä palvelu avattiin heillä ekan kerran. Noin tunnin verran hän ukkonsa kanssa selasi läpi kaikkia niitä katselumahdollisuuksia. Mitään ei voinut alkaa katsoa, sillä entäs jos selaillessa löytyy jotain vieläkin parempaa. Loppujen lopuksi eivät saaneet katsottua mitään sinä iltana.

Äkkiä voisin kuvitella että joissain talouksissa eka katseluilta olisi päättynyt jonkinlaiseen parisuhdekonfliktiin. Kaikki ainekset nimittäin on. Joku voisi tehdä tutkimuksen aiheesta. Olisi kerrankin hyvä aihe jota verorahoin tukea.

Meillä haksahdettiin spontaanisti heti kolmanteen ehdotukseen: Madagascarin pingviineihin. En lähtenyt asiasta riitelemään. Minä ennätän kyllä Spartacusta katsoa myöhemminkin.

Ounastelen, että kaveri on pihassa vähän useammin tämän myötä. Ei passaa kertoa, että kännykästäkin näkee sisältöä.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi

Sain tietää Viranomaisen valvoma -blogin kautta että on olemassa sellainen asia kuin positiivisuusviikko. Ja että sitä vietetään jo 25. kerran. Pikaisen googlettelun perusteella (lue: valitaan ensimmäinen hakutulos ja luotetaan siihen ilman lähdekritiikkiä) homma keksittiin 90-luvun laman kynnyksellä. Piti saada kansan mieli valoisaksi ja kääntää ajattelua myönteisempään suuntaan. Mikäpä sen mukavampaa kuin miettiä että voisi se asuntolainan korko olla vaikka kaksikymmentäyksi kahdeksantoista sijaan.

Konsepti ei ole tarkemmin ajateltuna yhtään niin oksettava kuin sosiaalisessa mediassa jatkuvalla syötöllä pyörivät onnellisuus-aforismit, mindfullness-oppaat ja unelmakarttakirjat ja mitä näitä nyt onkaan:

"Joko hymyilit tänään vastaantulijalle?"
"Olithan tänään ystävällinen kaikille - myös itsellesi?".
"#behappy #savepuppies #andsmile #tostrangers #whilerunning #afreakingmarathon"




Kyllä minä sanon että jos esi-isät olisivat pysähtyneet nauttimaan hetkestä ja arvostamaan jokaista hiekanjyvää, leijonathan ne ois syöneet pois kuleksimasta.

Mutta nyt tosiaan sitten niihin valoisiin ja voimaannuttaviin kokemuksiin ja aatoksiin. Viikko alkoi testamentin teolla. On hyvä asia, että on jokin suunnitelma kuoleman varalle. Vastuullinen henkilö määrittelee etukäteen kuka saa minkäkin osan (pankin) omaisuudesta ristikseen. Hyvä on myös kertoa jos on erityistoiveita hautauksen suhteen. Asiakirjassa arvostin erityisesti tätä kohtaa: "...kuoltuani ruumiini polttohaudataan...". Parempi tosiaan odottaa sitä kuolemaa ennen prosessin aloittamista.

Tämän päivän positiivinen asia oli puolestaan niinkin pieni ja tavallinen asia kuin tekstiviesti. Kun mies katsoo jotain animaatioelokuvaa salissa ja minä puolestani asiaohjelmaa olohuoneessa (lue: Blondin kosto - Legally blonde), voi tekstarin avulla kommunikoida ilman tarvetta hakeutua samaan tilaan aviopuolisonsa kanssa ja myös liikunnan tarvetta näin oleellisesti vähennetään.

Toinen seikka joka lämmitti sydäntäni oli se että Nyt.fi on päättänyt poistaa kommentointimahdollisuuden verkkosivuiltaan kiihkeämielisen ja rasistisen sisällön vuoksi. Vihdoinkin. Kyllä kun Mikrobitti-lehteen 90-luvulla kirjoitin tyttöjen tasavertaisuudesta tietokonepeliscenessä, piti ruutupaperille kirjoittaa ihan useampia versio ennen kuin kelpasi postimerkkiä nuolaista. Kyllä samanlaista formaattia suosisin nytkin. Suurin kiivaus sulaisi viimeistään kolmatta liuskaa luonnostellessa.

ps. Samalla todettakoon, että vihaan vihapuhe-termiä.

pps. En malta odottaa mitä upeaa huominen tuo tullessaan.