Kävin siis tänään kaapunnissa ottamassa seitinohuet hyvän ystäväni kanssa.
Käytännössä pöhnään riitti yksi siideri ja yksi valkkari, koska pelikuntoni on tälläkin saralla täysin mennyttä. Pystyin olemaan pienen hetken niin, ettei minun tarvinnut huolehtia kuin itsestäni ja nousuhumalastani. Eivät ne alkoholistit ehkä niin väärässä olekaan.
Mikä se on sitten niin pantaa kiristänyt? Kyllähän minä tiesin tähän leikkiin ryhtyessäni, että aika pitkälti näissä talkoissa yksin on. Mutta en sitä arvannut miten rasittavaa se välillä on. Kyllähän se välillä mielessä käy, millaista elämä olisi elää ihmisen kanssa, jonka työt loppuvat neljältä ja töitä tehdään vain viitenä päivänä viikossa. Sitä voitaisiin vaikka käydä yhdessä kyläilemässä ja kaupassa, tai muuta perverssiä, ja lisäksi minulla olisi päivässä säännöllisesti pari tuntia omaa aikaa, jota ei tarvitsisi käyttää kusiroiskeiden poistamiseen vessanpöntöstä tai pyykkien viikkaamiseen.
No sitten on tämä syöminen. Homma luisti kaikin puolin ihan hyvin. Koska vauva-asiat menevät siten, että jos joku asia joko toimii tai sen kanssa on oppinut elämään, on kaiken aika muuttua. Alkoi sellainen ralli, että ensin ei kelvannut maito ihan sama mitä teki ja sitten kun se alkoi taas kelvata, kaikki lusikalla syötettävä eväs olikin yhtäkkiä saatanasta. Piti äkkiä alkaa jotain makaronilaatikkoja ja kuhavuokia tehtailemaan, jotta sormiruokailu onnistuu. Hommassa on pohjimmiltaan kyse vain siitä, millä elintarvikkeilla haluaa lattiansa päällystää.
Mutta onneksi välillä sattuu jotain piristävääkin. Ukot ovat kehitelleet uuden pefletin toiseen eteiseen, johon saunan jälkeen mennään vilvoittelemaan.
Kyllä tää tästä.