Terveisiä Vuoden valittajalta

Kun viettää aikaansa pääasiassa pihassa, alkaa jossain vaiheessa pantaa kiristää. Jotain äksöniä olisi saatava, että jaksaa. Yleensä tosin alkaa vituttaa vielä enemmän, kun saa maistaa miltä vapaus tuntuu. No, jos ihan tarkkoja ollaan, tämä tavoiteltu "oma aika" merkitsee esimerkiksi sitä, että yrität neljässä tunnissa keretä kaikki nämä: ajaa kaapuntiin, käydä kampaajalla, morjestamassa työkavereita, hakemassa ruokaostokset, etsiä pilkkitoukkia kahdesta paikasta ja keretä vielä ennen lossitaukoa kotia kohti.

Tällaisessa tilanteessa maailma alkaa pienetä pienenemistään ja mitättömät asiat alkavat ärsyttää enemmän kuin sisäänpäin kasvanut genitaalikarva. Näinä aikoina myös suvaitsevaisuus erinäisiä kasvatusvinkkejä kohtaan heikkenee. Milloin pidät lasta liikaa sylissä, milloin liikaa lattialla. Joskus alusta on liian kova ja joskus turhan pehmeä. Voit kokea epäonnistumisen tunnetta siitä, ettei puolen vuoden ikäinen vauva ole vielä oppinut vaipattomaksi ja selkeästi se on sun syy, jos lapsi vierastaa. Mikään normaali kehitysvaihehan se ei ole. Ja kermaa kun et anna kakusta, oot paska.

Ja minulta ei ole kenelläkään varttuneemmalla naispuolisella tuttavalla mitään muuta kysyttävää kuin että onko maito riittänyt.

Kun aloin osoittaa näitä alustavia hermoromahduksen merkkejä, ystävä ihan sattumalta (uskoo ken tahtoo) lähetti viestiä ja kysyi, että haluatko lähteä leffaan ja syömään. Todellakin. Tämä menestyksekäs ja ultratyylikäs varatoimitusjohtaja halusi mennä katsomaan kun geenimanipuloitu pesukarhu pelastaa galaksin kolmedeenä. Eihän siinä. Olin kyllä siinä tilassa, että olisin voinut lähteä vaikka Arttu Wiskarin konserttiin.

Lähtö oli perinteisesti stressivapaa. Odottelin autoa käyttööni ja katselin eteisessä erittäin vekkulisti piilotettuja roskapusseja, jotka eivät olleet sattuneet aviomiehen kyytiin. Viedessäni tämän pilkkireppuja eteisen komeroon nalkutettuani ensin kaksi kuukautta siitä, että ukon pitäisi ne sinne viedä, huomasin että joku neropatti oli ajan saatossa heittänyt komeroon roskapusseja. Kiitän viivästynyttä kevättä hajuhaittojen minimoinnista. Lähtiessä kun roskakassien yli kävelee, on täysin ymmärrettävää, että tulee just semmonen olo, että jotain kyllä nyt unohtuu.

Where's Waldo?

Vastoin kaikkia odotuksia pääsin liikkeelle ajallaan. Kesärenkailla oli hyvä lähteä kylän ek:ta ajamaan.

Erityisesti ilahdutti, että isäntä oli pitänyt lupauksensa ja siivonnut auton. 

Ei koskaan voi tietää milloin tarvitsee näppäimistöä tai rommia.

Kaverinkin oli mukava istuutua siistille etupenkille.

Ai niin. Semmoisia terveisiä muille koiranomistajille meidän perheen ukoilta, että "ihan turhoo on koiran tassuja ruveta millään pyyhkeillä hinkkoomaan, juoksuttaa lopuks vuan nurmikon kaatta ennenku ottaa sisälle.".

Tässä muutama kuva sängystäni, johon huomauttaisin että on matkaa n. 20 metriä ulko-ovelta. Voitte kuvitella.

Ps. Muistakeehan nyt tilata niitä tarroja, te jotka niin uhositte :D

Vauvaperheen nukkumisjärjestelyt

Ennen lapsen syntymää oletuksena oli, että nukumme vierekkäin, vauva on omassa punkassaan ja untakin saadaan.

Todellisuudessa isi nukkui vähän, äiti ei ollenkaan ja vauvaa piti puljata viereen ja pinnikseen lukemattomia kertoja yön aikana. Helvetin rentouttavaa. Ei ollut sellaista ääntä tai melkein-ääntä kämpässä, ettei se hereille havahduttanut.

Pahimmassa koomassa tuli kerran jätettyä syötön jälkeen vauva viereen. Siitä se ajatus sitten lähti.

Ja mies samalla. Yh-petiin siirtyminen lyhytaikaisesta perhepetikokeilusta tapahtui aika sukkelaan. Näihin aikoihin aloin saada joitakin tunteja nukuttua putkeenkin. Isimies aamuisin omasta kammarista ylös kammetessaan venytteli ja kehui miten hyvin tuli nukuttua ja äitihenkilö muisteli taas kerran rikosprofilointisarjaa, jonka mukaan naamaan puukotus kielii intohimomurhasta ja kohdistaa epäilyt välittömästi puolisoon.

Vajaan kolmen kuukauden kohdalla vauva kykeni pienistä mitoista huolimatta valtaamaan käytännössä koko sängyn ja huitoi ja potki läpi yön. Ei enää nukuttanut.

Seuraavaksi tuli ahaaelämys pinniksen toisen laidan poistamisesta, mikä yhdistettynä vauvan pidempiin yöuniin ja äidin kovaa vauhtia kehittyviin riipputisseihin toisi perheen uudelleen yhteen.

Siinä kävi yhden yön kokeilun jälkeen näin.

Oppaisiin ja artikkeleihin soisi korjattavan nukkumisjärjestelyt-käsitteen sanalla järjestelyt.

Ärsyttävimmät Facebook-päivitykset

Nykyiselle aivokapasiteetilleni sopivaksi havaittu luottojulkaisu Ilta-Sanomat osasi kertoa mitkä ovat ärsyttävimpiä Facebook-päivityksiä. Täytän useimpien kriteerit heittämällä. Piti ihan tarkistaa aikajanalta mitä on tullut somessa jaettua.



Salikuvat

Kyllä! Pakko oli ottaa lihastenpullisteluirvistyskuva kun oli malli-ilmeet sopivasti salin seinällä.

"Tutkimusten mukaan" 80 prosenttia naisista miettii joka päivä, onko heidän kehonsa tarpeeksi hyvä. Vastaus on ei, eli turhan miettimisen voi lopettaa oitis.

Tiedustelin aviomieheltäni miten vartaloni on muuttunut äitiyden myötä, asteikolla 1 - 10. Dialogi:

Aviomies: 1.
Minä: Mikä on muuttunut?
Aviomies: Olet pyöristynyt.
Minä: Mistä?
Aviomies: Mahasta.

Tottahan se puhhuu, mitä siitä verkkareitaan repimään. Mietin kyllä tuossa hetki sitten, että miten pakkini ei ole kiinteytynyt vaikka olen tehnyt yhteensä viisi vatsalihasliikettä sitten jälkitarkastuksen.



Parisuhdepäivitykset

Tästä mieheni tekemästä makkaraeiffelistä otin kuvan Pariisin matkan alla.

Suorastaan huutaa parisuhteemme tilan epätoivoisuutta.



Oman nokkeluuden korostaminen

Mitä vikaa on esimerkiksi onnenpyöräinnovaation jakamisessa? Rosvosektoriin laitetaan paskimmat viinat.

Samoin pidän erikoislaatuisista otsikoista.

Julma nainen.

Varakkuuden korostaminen

Ah, parhautta.

Ohitin tuon Hiacella, aikamme suurautolla.

Mulla on mehtää.

Käyn usein hienoilla keikoilla.

Töiden luettelu

Mielipuuhaani.

Kodin pienet kunnostustyöt luonnistuvat tuosta vaan.

Elämme ekologisesti.

Muatallooshommat ovat hallussa.

Rohkenen paljastaa mikä minua eniten ärsyttää. Kun suljettuun ryhmään päässyt henkilö kiittää ryhmään pääsemisestä. Elekee kiitelkö.

Mä oon tuija

Joo. Lähden seuraavan kerran kylään, kun ipana on päässyt rippikoulusta. Paitsi että, eihän se ole menossa riparille, koska olemme pakanoita. Huh. Ei tarvii siis niinkään aikaisin lähteä minnekään. Kasvatan täällä kainalokarvojani ja lastani ihan kaikessa rauhassa. Elämänkoulun saa käydä ja eläinpuistoreissujen sijaan voimme huvituksena viritellä hiirenloukkuja ja soittaa kanteletta tuvassa.

Eipä ole koskaan tuntunut matka kirkolle yhtä pitkältä kuin eilen. Siinä on jotain erityistä kun yrittää pysyä jäisellä tiellä vesisateessa laulaen "ja meillä kaikilla oli niin mukavaa" ja pohtien mikä lasta niin huudattaa siellä turvakaukalossa takapenkillä. Luonnollisesti ei ole koskaan aiemmin huutokonserttia pitänyt, silloin on hyvä aloittaa, kun lähdetään pidemmälle matkalle kahdestaan. Vianmääritys on kohtuullisen vaikeaa kuskin paikalta käsin. Ei siinä auttanut kuin pari kertaa vetää levikkeelle ja purkaa kuljetus, rauhoittaa ja jatkaa matkaa. Ja pohtia, että jos kääntyisi uskoon ja olisi katuvainen, loppuisiko suurhäiriötilanne takapenkillä.

Sitten oli luonnollisesti vielä pari muuttujaa. Appiukko oli käynyt pudottamassa Teboilille säkillisen jotain varaosia ja nekin piti vielä käydä noukkimassa kyytiin. Aviomies erehtyi soittamaan matkalla ja muistuttamaan niiden hakemisesta. Keskustelimme hetken niistä perkeleen osista ja tulipa voimallisesti tiedusteltua, että käynkö vielä samalla reissulla Lidlistä ostamassa maustekurkkuja.

Ei tarvinnut käydä.

Muutenkin tarvittaisiin kohta Dr. Philiä näihin talkoisiin. Kyllähän minä tiesin, että nussakat maatila- ja muut lainat eivät katoa minnekään lapsen saannin myötä, mutta nyt kyllä kelepais semmoinen tahti, että oltaisiin vaikka yksi päivä viikossa yhdessä. Siis koko päivä. Oltaisiin niin kuin kaapuntilaiset perheyksiköt. Pukeuduttaisiin samanlaisiin tuulipukuihin ja viikonloppuna käytäisiin kaupassa, siistittäisiin nurkat ja ehkä ulkoiltaisiin tai jotain muuta perverssiä.

Tällä hetkellä se ns. oma aika on sitä, että kun pieni vapauden hetki koittaa, pitää tunkea helevetin kyytiä joku mikropuuroannos mahaan ja yrittää järjestellä pyykkivuoret. Hohdokasta.

Älä välitä sotkusta!

Minusta on hyvää vauhtia tulossa ns. marttyyriäiti. Sitten kun joskus on se joku hetki aikaa olla yhdessä, oon tämmönen tuija:

Innostaa varmasti olla kotona pidempään.


Internetissä viisaat kehottavat sopimaan asioista ennen lapsentekoon ryhtymistä.

Pitäisi olla eri neuvojat yrittäjille.

Mitä on KonMari

Liityin KonMari Suomi -Facebook-ryhmään nähdäkseni viimein mistä asiassa on oikein kyse. Skrollailtuani hetken foorumia huomasin, että siellä jo nahisteltiinkin siitä, ettei ryhmässä saisi olla eikä ainakaan kommentoida mitään, ellei ole lukenut kirjaa ja "marittanut" omaa kämppäänsä.

Aika moni SoMe-ryhmä on kiva niin kauan kunnes sinne tulee muita ihmisiä.

Lainasin KonMari ykkösen aviomieheni siskolta. Hän oli päässyt sivulle 23 asti kirjanmerkin perusteella. Olen huomattavasti pitkäjännitteisempi ihminen ja olen nyt puolivälissä kirjaa. Nämä ekat kolme lukua keskittyvät tavaroista luopumiseen. Kondo opettaa karsimaan kampetta, mutta hän ei oivaltanut (tai kustantaja ei antanut oivaltaa), että ainakin kirjan tähänastisen sisällön olisi saanut tiivistettyä yhteen aaneloseen. Koska olen niin hyvä ihminen, referoin sen tähän kuin manulle illallisen.

Marie Kondon mukaan on olemassa kolme ihmistyyppiä. Ne jotka eivät raaski heittää tavaraa pois, ne jotka eivät osaa laittaa tavaroita paikalleen ja kolmantena näiden valloittava yhdistelmä. Hänen empiirisen tutkimuksensa perusteella 90 % porukasta kuuluu tuohon pahamaineiseen kolmanteen ryhmään. Meidän taloudessamme ukki kuuluu ryhmään 1 ja aviomies ryhmään 3. Minussa taas ei ole mitään vikaa.

Huushollin siivoaminen vaatii pari yksinkertaiselta kuulostavaa juttua. Päätä mitä heität pois ja mihin laitat jäljelle jäävät tavarat. Älä haksahda säilytysratkaisuihin kuten laatikoihin, koska ne ovat perimmiltään roinan piilottelua varten. Järjestä tavaralaji kerrallaan, älä siis huoneittain tai kaapeittain. Vain kasaamalla saman lajin tavarat yhteen paikkaan hahmotat tavaroiden määrän ja kykenet tehokkaaseen karsintaan.

Ennen urakkaan ryhtymistä on asetettava itselleen tavoite. Tämä tarkoittaa sitä, että kun homma on tehty, millaisen elämäntyylin se mahdollistaa, mitä silloin teet ja millainen olet. Tyypillisesti tähän tuntuu liittyvän yrttiteen juomista yksinään kammarissa ja joogaamista. Kun kaiken roinan kohina on kaikonnut, oivaltaa mikä oikeasti vituttaa. Tässä kohtaa monella on kuulemma mennyt puoliso ja/tai työpaikka vaihtoon.

Miten kamoista sitten päästään eroon? Helposti. Käy läpi tavarat seuraavassa järjestyksessä: 1) vaatteet 2) kirjat 3) paperit 4) sekalaiset 5) tunnearvotavarat. Jos esine tuottaa iloa, pidä se. Jos ei, heitä se pois. Selvästikään Kondo ei tunne esimerkiksi suomalaista kirjanpitolakia.

Ei tuota iloa.

On tärkeää, ettet näytä perheellesi mitä heität pois. Karsi omat tavarat. Älä toisten. Älä tuputa tavaroitasi kenellekään. Marie lupaa, että muu perhe innostuu siinä sivussa ja alkavat marittaa omia kamojaan. Ja kun on marittanut omat tavaransa, eivät toisten sotkut enää edes niin paljoa haittaa.

Minä petyin jo siinä vaiheessa, kun ei ollut lupa viskata toisten kamoja pois. Koska olen hyvä ihminen päätin kuitenkin, että käyn omat romuni läpi ja jään innolla odottamaan miten tämä saa aikaan sen, etten repisi jatkuvasti verkkareitani mm. näistä asioista:

Aviomiehen  harrastesoppi

Tyyppiesimerkki isäni "ei sitä tiiä jos joskus tarvii" -mentaliteetista

Tarviiko kommentoida edes?

Kondo väittää, että "luonteeltaan laiskat ja siivottomat oppivat siivoamaan kunnolla, jos noudattavat KonMari-menetelmää, jopa ne, joiden suvussa on ollut sottapyttyjä sukupolvesta toiseen tai joiden elämä on erittäin kiireistä.". En ole selvittänyt vielä asiaa, mutta luulen, että Kondo on sinkku, joka asuu kompaktissa kaupunkiasunnossa. Hän ei ole kuullut autotalleista, harrastehuoneista tai maatiloista. Eikä ainakaan aviomiehestäni ja hänen suvustaan.

Kolmannessa luvussa opetetaan uusi suorastaan orgastinen tapa säilyttää vaatteita. Ne pitää pystyviikata ja laittaa vetolaatikoihin. Sukista lähtien.

Kondo kertoo että sukkia etenkin kohdellaan kaltoin. Ne palvelevat ihmisiä pyyteettömästi ja ne myttyytetään ja viskataan jonnekin pinkan jatkoksi.

Perkele kun pitää vielä tässä elämässä alkaa ajatella sukkienkin tunteita.

Olen päässyt prosessissa ekaan vaiheeseen. Päätin tavoitella elämäntyyliä, joka Rehtorilla on. Voin ottaa aina rennosti ja jos jokin ei mene mieleni mukaan, voin kusta pokkana toisen omistamaan sohvaan ja luotan täysin siihen ettei kukaan kuitenkaan ammu kuulaa kallooni vaikka haluaisivat.

Thug life.

Muuten. Julkaistuani Rehtorin peruslauantaikuvan sosiaalisessa mediassa ystävieni ja pääasiassa puolituttujen iloksi, minulta leikkisästi kysyttiin onko aviomies koiratarhassa.

Minähän en leiki.

Alan seuraavaksi ajatella sukkien tunteita. Palataan.

Anopin kasvatusopit ja pakasterasia-gate

Voi vattuhyytelö. Olen nyt virallisesti niin virikkeetön ja mihinkään pitkäkestoisempaan toimintaan kykenemätön, että havaitsin katsovani Lääkärit-ohjelmaa ja tv-shopia aamupäivällä ipanan leikittämisen ohessa. On muuten Gotham steel -pannu aika kova!

Kirjaimellisesti. Ja entäs kun Lääkärit-ohjelmassa tohtori itse esitteli mitä kiristyksiä ja täytteitä hänelle oli naamaan laitettu viikon mittaisen kuvaustauon aikana. Näin loma kuuluu viettää, sanon teille! Olisittepa nähneet yleisöstä niiden hyväksynnän merkiksi nyökyttävien amerikkalaispäiden määrän kun taivasteltiin, miten tohtorismies "ihan hehkuu" tuunauksen jäljiltä. Ja tiesittekö että Botox-hoitojen määrä on kasvanut melkein 800 prosenttia vuodesta 2000? Kokonaista 7,6 miljoonaa kappaletta niitä tehdään vuodessa.

Jos noin moni tekee jotain, sen on pakko olla hyvä juttu!

Anoppi piipahti muuten taas antamassa kasvatusohjeita. Jos poistut vauvan luota, turvallisin paikka on pitää häntä lattialla. Just kun sain keksittyä, miten vauvan saa ripustettua bodysta naulakkoon. Niin ja kehdossa ei kannata enää nukuttaa vauvaa sen jälkeen kun lapsi lähtee liikkeelle, tulee kuulemma kuula edellä alas. Jos laittais kehdon nurinpäin?

Vauvalle pitää jutella. Olette varmaan nähneet joskus sen koskettavan videon, jossa kuulolaitteen saanut vauva kuulee vanhempiensa äänen ensimmäisen kerran? Meillä ilme oli ihan samanlainen kun ohjeistuksen innoittamana otin ja tarinoin lapselleni ihan ekan kerran. Visiitin kohokohta oli, kun kuulin anopin sanovan ipanalle, että jos äiti ja isi ei osaa hoitaa sua kunnolla, voit tulla mummon luo.

Aviomies sai eilen loppuun sen joulukuun alussa aloitetun kaksi viikkoa kestävän harvennusurakan. Nyt on kuulkaa taivas vaan rajana siinä mitä kaikkea hauskaa tulemme perheyksikkönä tekemään! Seuratkaa ilmoittelua.

Tosin mitä nyt tänään kaveri kertoi ajelevansa katselemaan seuraavaa urakkaa.

Kuvittelin että kotiäitinä jaksaisin vaikka mitä ja että meininki ois jotain tällaista:

Todellisuuden voisi tiivistää niin, että kun en voi tehdä mitään, tuijottelen ja ajattelen kaikkia tekemättömiä hommia. Sitten jos joskus olisi tilaisuus tehdä jotain, en saa mitään aikaiseksi. Jotenkin ei niin sanotusti minua ole tämä olotila. Sain nyt hetkisen omaa aikaa kirjoittaakseni tämän tarinan. Dialogi meni jotensakin näin:

Minä: "Syötän nyt tämän ipanan ja sen jälkeen äiti on vähän väsynyt."

Mies: "Yrität vissiin sanoa, etten mene laittamaan ketjuja mehtäkoneeseen."

Minä: "Kyllä."

Samalla syön suklaalevyä, joka ei ole edes hyvänmakuinen. Okei, söin sen kokonaan.

Ympärilläni joka paikassa lojuvista romuläjistä inspiroituneena tilasin Konmari-kirjan lainaan aviomiehen siskolta. Parodiatarkoituksiin. Voin sitten esitellä kuinka "maritetaan" kämppä, jossa asuu saamaton naisihminen, epäsiisti mies ja hamstraajaukki. Tuli muuten eka konflikti kolmen yhdessä asutun vuoden jälkeen isäni kanssa. Oli lähdössä remonttihommiin yhtenä aamuna ja etsi pakasterasiaa, johon voisi laittaa ruuveja. Olin että kaappi on täynnä pakasterasioita. Ei siellä oo semmosta. No mennäänpä ihan porukalla kahtomaan.

Isä: "Ei nuilla ohuilla tie mittään, hajjoovat heti."

Minä: "No ota noita paksumpia."

Isä: "Ei nuin hyviä kehtoo ottoo. Perkele kun on pitäny kaikki ne jäätelörasiat teijjän syöttee koiralle, ne ois ollu niin hyviä."

(Kaapissa on arvioni mukaan 183 erilaista rasiaa ja mikään niistä ei kelpaa. Hella alkaa olla kuutosella.)

Minä: "No ota sitten vaikka tuo keksirasia tuosta pöydältä."

Isä: "Mihinkäs ne keksit siitä sitten laitetaan?"

Minä: "Pistetään vaikka roskiin."

Oltiin illalla niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.

Jälkimaininta: 30 minuuttia omaa aikaa vietetty, kaksi kertaa ovat käyneet huoneen ovelta kurkkimassa.

Liikuntaleikeistä ja oikeassa olemisen vaikeudesta

"Siellä teidän maalaismaisemissa on varmasti ihanaa tehdä vaunulenkki!"

Kyllä. Siinä kun auringon innoittamana lähtee piipahtamaan muutaman kilometrin päässä lammasfarmarin luona, ei heti arvaakaan miten vittumainen keikka siitä tuleekaan. Pohjois-Savossa on tunnetusti pelkästään ylämäkiä. Ja lisäisin että hyvin auratut tiet. Monessa kohtaa tiellä oli ennätetty lumentulon jälkeen liikkua ainoastaan mönkkärin, hevosen ja koiran toimesta. Veljeltä saaduissa cityrattaissa pienessäkin lumimäärässä työntäminen ja etenkin niitä loputtomia mäkiä pitkin nosti sykkeen lähemmäksi kahtasataa. Höyrysin rinteessä kuin hevonen. Onneksi ei ketään tullut vastaan. Läähätykseni piti penskankin hereillä. 

Puolessavälissä.

Vielä vähän.

Päätin jäädä korkeanpaikan leirille oleskelemaan pidemmäksi aikaa. Lopulta soitin raksaukon hakemaan meidät pois illalla. Kyllä nämä maisemat ovat kauneimmillaan kun niitä autosta käsin katsoo.

Aviomies aloitti toisella paikkakunnalla metsänharvennusurakan joulukuun alussa. Homman oli määrä kestää kaksi viikkoa. Laskekaa itse. Ellei jotain ihmeellistä ole, kaveri saapuu kotiin kymmenen, yhdentoista aikaan. Yhtenä aamuna venytteli omassa kammarissaan kun vein ipanan hetkeksi hänen hoteisiinsa, että pääsisin syömään. Kertoi miten hyvin oli nukkunut. Katsoin aviomiestä silmiin. Kysyi mitenkäs te nukuitte. Katsoin aviomiestä silmiin. Vaikeni. 

Tuli jostain syystä samalla mieleen joskus näkemäni rikosprofilointidokumentti, jossa kerrottiin, että jos löytyy naamaan puukotettu ihminen, kyseessä on mitä varmimmin intohimorikos, mikä kielii taas puolestaan siitä, että oma puoliso on asialla. 

Jos jatketaan vielä vähän tästä miehet vastaan naiset -asetelmasta. Siitä miten miehet eivät opi. Ystäväni lähetti kuvaviestin saatesanoilla "Kehotin syksyllä kaatamaan tämän".

Oli malttanut olla mainitsematta miehelleen asiasta. 

Uskoiko joku?! Tietysti oli maininnut asiasta. Ei ollut muistutus kuulemma miestä miellyttänyt. Mikä lie.

Se on niin rankkaa olla aina oikeassa ja tietää tasan tarkkaan miten asiat tulevat menemään. Toisaalta, on se varmasti miehillekin musertavaa olla aina väärässä.

Mutta. Jos puun olisi itse kaatanut, olisi se kuitenkin pamahtanut talon katolle. Se on vähän kuin aviomiehen sedän muutaman vuoden takainen keksintö tehdä mökkitontilla hankintahakkuu sen sijaan, että teettää harvennuksen yhtiöllä, jotta jää vähän jotain taskunpohjallekin. Niillä olikin hyvä maksaa Savon Voimalle vähän auki kaks tonnia, kun tuli kaadettua puu linjan päälle sillä seurauksella että se linja katkesi.

Parisuhderiita maalaisten tyyliin

Lähdin työmatkalle maanantaiaamuna ennen sitä kuuluisaa sian pieraisua. Ajelin kylän hevostilan ohi ja tienvieruspuskasta hyökkäsi kaksi supia tielle ja toinen jäi auton alle.

Tässä näyte parisuhdekonfliktista maalaismalliin:

Minä: "Moi, ajoin supin päälle ja se on vielä hengissä. Voitko tulla ampumaan sen?"
Aviomies: "No en kyllä tule, aja sen päälle uudelleen."
Minä: "Enkä aja, ala tulla nyt."
Aviomies: "Nyt vaan ajat sen päältä uudelleen ja sillä siisti."
Minä: "Voi vittu sinun kanssa."

(puhelu päättyy)

Eipä siinä muu auttanut kuin kääntyä ympäri ja ajaa uudelleen supin yli. Loppui kiemurtelu.

En ostanut aviomiehelle lakupiippuja reissusta.

Mullistin mieheni maailman

Muaseuvulla on siirrytty ihan uuteen ulottuvuuteen. Kevyen 12,5 tunnin aateekoo- ja intternettipäivän jälkeen päräytin pihaan ja ukko oli kerrankin kotiutunut työhommistaan ennen minua. Ja voi pojat, että minulla oli hänelle kerrottavaa.

Minä: "Mulla on Netflix-tunnukset."
Aviomies: "Mitkäs ne semmoset on?"
Minä: "No, katoppa netistä ja kirjaudu sinne näillä."
*naputinaputi*
Aviomies: "Siis nytkö tästä voi niinku alkaa katsoa mitä tahansa?!"
Minä: "Niin."

Aviomies: "Tee popcornia."

Kyllä on ainutlaatuinen tunne kun voi tehdä aviopuolisonsa vilpittömän onnelliseksi. Tällaiset hetket sitä varmasti muistaa vielä silloin kun pankkikortin tunnusluku on jo kauan sitten unohdettu.

Netflixiin tutustuminen tuntuu aiheuttavan erilaisia tunnetiloja ja reaktioita. Ystäväni kertoi taannoin illasta, jolloin tämä palvelu avattiin heillä ekan kerran. Noin tunnin verran hän ukkonsa kanssa selasi läpi kaikkia niitä katselumahdollisuuksia. Mitään ei voinut alkaa katsoa, sillä entäs jos selaillessa löytyy jotain vieläkin parempaa. Loppujen lopuksi eivät saaneet katsottua mitään sinä iltana.

Äkkiä voisin kuvitella että joissain talouksissa eka katseluilta olisi päättynyt jonkinlaiseen parisuhdekonfliktiin. Kaikki ainekset nimittäin on. Joku voisi tehdä tutkimuksen aiheesta. Olisi kerrankin hyvä aihe jota verorahoin tukea.

Meillä haksahdettiin spontaanisti heti kolmanteen ehdotukseen: Madagascarin pingviineihin. En lähtenyt asiasta riitelemään. Minä ennätän kyllä Spartacusta katsoa myöhemminkin.

Ounastelen, että kaveri on pihassa vähän useammin tämän myötä. Ei passaa kertoa, että kännykästäkin näkee sisältöä.

Kuinka mennä naimisiin

Tässä lyhyet ohjeet prosessin hoitamiseen.


Hoida pohjatyöt
1 Seurustele 15,5 vuotta (saman henkilön kanssa)
2 Tiedustele mieheltä automatkalla, että pitäiskö sitä meidänkin mennä naimisiin. Oleta että "niin kai sitä vois" tarkoittaa vahvaa yhteistyöhalukkuutta hankkeessa.
3 Kysy saunassa sukunimihommasta ja toivo että sille ois ihan sama mutta ei ole
4 Pyydä todistajaksi henkilö, joka täyttää seuraavat kriteerit: ei itke, ei hössötä, ei vaadi isoja häitä eikä mene kertomaan "vaan yhdelle henkilölle häistä jos se toinen niinku vannoo ja vakuuttaa ettei varppina kerro kenellekään muulle paitsi ehkä maksimissaan yhdelle jonka kuitenkin vaatii vannomaan ja vakuuttamaan ettei kerro kenellekään"
5 Kärtä kuka miehen puolelta tulee todistajaksi. Jatka jankuttamista pari viikkoa kunnes mies on saanut asiat sovittua.
6 Riitele tulevan puolison kanssa niin voimakkaasti ihan muista asioista niin että vihkimisajatukset voi jättää muutamaksi päiväksi
7 Jatka prosessia

Hoida viestintä
1 Älä kerro kenellekään että menet naimisiin

Älä heittäydy taikauskoiseksi ja sivuuta kaikki universumin antamat vihjeet kuten:
1 Nettiyhteys kaatuu ja sähköinen allekirjoitus epäonnistuu useaan otteeseen avioliiton esteiden tutkintalomaketta täyttäessä
2 Maistraatin sähköinen ajanvarausjärjestelmä tarjoaa vihkimispaikaksi Kuopion yksikön sivulta liikkeelle lähdettäessä Kiiminkiä ja Saarijärveä
3 Paluulento työmatkalta kotimaahan peruuntuu ja olet lopulta 13 tuntia myöhemmin Kuopiossa häitä edeltävänä iltapäivänä ja saat kuin saatkin varattua pankkiin ihan viimeisen mahdollisen ajan paperiasioiden hoitamiseksi ja juuri kun luulet ennättäväsi sinne hyvissä ajoin, Juha Sipilä on aloittanut asfaltointihankkeen myös vitostiellä ja liikenne on jumissa

Älä ole herkkähipiäinen
1 Kun menet meikattavaksi, älä ota ihteesi jos meikkitaiteilija kysyy missä asussa menet naimisiin ja joudut sanomaan että "öö.. no tässä mikä mulla on nyt päällä".
2 Kun ilmoitat appiukolle että olette häämatkalla ja hän kysyy että kenen
3 Kun käyt illallisella uusien virallisten sukulaisten kanssa ja sen jälkeen jatkopaikkaan siirryttäessä lintu ampuu taivaalta ulosteen päähäsi ja anoppi kutsuu sinua paskapääksi

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Ja sitten ei muuta kuin veikkaamaan mihin Väestöliiton listaamaan yleisimpään avioliiton kaatumiseen johtavaan syyhyn, tai niiden herkulliseen yhdistelmään, tämä liitto kaatuu. Pessimisti ei pety ja tämä tiimi ei luovuta.

Sinä olet minun kanssa ja sinä nautit siitä

Avomiestä ei tarvitse kyllästymiseen asti kotona tuijotella. Viimeksi se on ollut pihassa kokonaisen päivän kun oli kuumeessa tammikuussa. Sitä ennen jouluna (lue: sinä olet minun kanssani joulunpyhät ja sinä nautit siitä.). Sitä ennen en ees muista.

Vessaremontti on meillä edennyt siihen pisteeseen, että laatoitustyöt on tehty ja seuraava vaihe olisi jakotukin ja muiden erinäisten toimenpiteiden tekeminen, jotta saadaan vesi tulemaan ja päästään laattojen pesuoperaation jälkeen etenemään wc-pöntön ja kalusteiden asennuspuuhiin. Ilmoitin hyvissä ajoin etukäteen että tänä viikonloppuna olet toisen päivän kotona. Saat itse valita kumman. 

Veden ihmettä odotellessa päätin viettää ihan kreisin perjantai-illan ja aloitin vessan patterin hionnan ja maalauksen.

Epäiletkö että lähipiirissäsi on mielenterveysongelmia? Ensimmäinen vinkki on patterien maalaaminen siniharmaiksi.

Ite kun tekköö niin tulloo sitä mitä sattuu tulemaan. Minusta aika ammattimainen lopputulos.

Minun oli määrä mennä kavereiden luokse iltapäivästä pilkkimishommiin. Maalausurakassa ja aina yhtä ilahduttavassa viikkosiivouksessa (jota välillä meillä kuukausisiivoukseksi leikkisästi kutsutaan) hurahti sen verran aikaa, että en kerennyt kalahommiin ollenkaan. Syömään kerkesin, mikä onkin tärkeintä. Alipainoisella ja siksi laihdutuskuurilla olevalla ystävälläni on vastoin kaikkia odotuksia merkille pantavat kestitsemistaidot. Ruoka on hyvää ja se ei lopu koskaan kesken. Meitä oli kuusi henkeä syömässä ja kaveri oli ihan vakuuttunut että pastaa on keitettävä 10 litran kattilalla.

Keskustelunaiheet saunassa olivat ahdistavia. Että pitäisi lapsia tässä iässä tehdä jos meinaa. En tiedä huippasiko liika löyty vai lätinät, mutta äkkiä piti lauteilta karata jäähdyttelemään terassille.

Oltiin kotona siinä puoli kolmen maissa. Aamulla kun nahat lähti silmien päältä pois, kävi ilmi että on mentävä taas takaisin avomiehen ranchille, koska oli tulossa mökkivieraita. Siivouskeikkaahan tuo taas tiesi. Yllättävän äkkiä hiiret pystyvät paskomaan seitsemisenkymmentä neliötä mökkiä.

Tuholaisesiintymissä on päästy uuteen ennätykseen. Palokärki on murtautunut vintille kahdesta kohtaa.

Avomiehen ranchin talli ja hitsuhitsuvälineet ovat kysyttyä tavaraa. Niin tänäkin viikonloppuna. Avomiehen serkku tuli tekemään Ite tehhään -mallista moottorikelkkaramppia. Ihan tuli Hiacea ikävä kun pakettiauton oli serkkupoika hankkinut. Sinne voi tosiaan laittaa sisälle vaikka yhden moottorikelkan.

Elettiin sunnuntai-iltapäivää ja muistuttelin avomiestä että mitenkäs kuule hei se jakotukkihomma. Ei mennyt montaa minuuttia kun tuli kysymys että tehtäiskö tänään jotain kivaa.

Ehdotti elokuvia. Njaa. Ehdotti ravintolaa. Mnjaa. Ehdotti ampumista. Joo!

Näkymä ampumaradalle, jota myös navetanvintiksi joskus kutsutaan.

Avomies ja appiukko saavat täytettyä tavaralla myös rappuset.

Löytyi yksi ampumaton taulukin.

Ja tauluun oli meininki jopa osuakin. Aloin oitis ymmärtää Kaisa Mäkäräistä.

Alkukankeuden jälkeen otin haltuun myös tämänkin lajin. Kuulemma lasketaan kympin osumaksi, jos kympin kaari menee rikki.

Lopetin huipulla.