Mitä on KonMari

Liityin KonMari Suomi -Facebook-ryhmään nähdäkseni viimein mistä asiassa on oikein kyse. Skrollailtuani hetken foorumia huomasin, että siellä jo nahisteltiinkin siitä, ettei ryhmässä saisi olla eikä ainakaan kommentoida mitään, ellei ole lukenut kirjaa ja "marittanut" omaa kämppäänsä.

Aika moni SoMe-ryhmä on kiva niin kauan kunnes sinne tulee muita ihmisiä.

Lainasin KonMari ykkösen aviomieheni siskolta. Hän oli päässyt sivulle 23 asti kirjanmerkin perusteella. Olen huomattavasti pitkäjännitteisempi ihminen ja olen nyt puolivälissä kirjaa. Nämä ekat kolme lukua keskittyvät tavaroista luopumiseen. Kondo opettaa karsimaan kampetta, mutta hän ei oivaltanut (tai kustantaja ei antanut oivaltaa), että ainakin kirjan tähänastisen sisällön olisi saanut tiivistettyä yhteen aaneloseen. Koska olen niin hyvä ihminen, referoin sen tähän kuin manulle illallisen.

Marie Kondon mukaan on olemassa kolme ihmistyyppiä. Ne jotka eivät raaski heittää tavaraa pois, ne jotka eivät osaa laittaa tavaroita paikalleen ja kolmantena näiden valloittava yhdistelmä. Hänen empiirisen tutkimuksensa perusteella 90 % porukasta kuuluu tuohon pahamaineiseen kolmanteen ryhmään. Meidän taloudessamme ukki kuuluu ryhmään 1 ja aviomies ryhmään 3. Minussa taas ei ole mitään vikaa.

Huushollin siivoaminen vaatii pari yksinkertaiselta kuulostavaa juttua. Päätä mitä heität pois ja mihin laitat jäljelle jäävät tavarat. Älä haksahda säilytysratkaisuihin kuten laatikoihin, koska ne ovat perimmiltään roinan piilottelua varten. Järjestä tavaralaji kerrallaan, älä siis huoneittain tai kaapeittain. Vain kasaamalla saman lajin tavarat yhteen paikkaan hahmotat tavaroiden määrän ja kykenet tehokkaaseen karsintaan.

Ennen urakkaan ryhtymistä on asetettava itselleen tavoite. Tämä tarkoittaa sitä, että kun homma on tehty, millaisen elämäntyylin se mahdollistaa, mitä silloin teet ja millainen olet. Tyypillisesti tähän tuntuu liittyvän yrttiteen juomista yksinään kammarissa ja joogaamista. Kun kaiken roinan kohina on kaikonnut, oivaltaa mikä oikeasti vituttaa. Tässä kohtaa monella on kuulemma mennyt puoliso ja/tai työpaikka vaihtoon.

Miten kamoista sitten päästään eroon? Helposti. Käy läpi tavarat seuraavassa järjestyksessä: 1) vaatteet 2) kirjat 3) paperit 4) sekalaiset 5) tunnearvotavarat. Jos esine tuottaa iloa, pidä se. Jos ei, heitä se pois. Selvästikään Kondo ei tunne esimerkiksi suomalaista kirjanpitolakia.

Ei tuota iloa.

On tärkeää, ettet näytä perheellesi mitä heität pois. Karsi omat tavarat. Älä toisten. Älä tuputa tavaroitasi kenellekään. Marie lupaa, että muu perhe innostuu siinä sivussa ja alkavat marittaa omia kamojaan. Ja kun on marittanut omat tavaransa, eivät toisten sotkut enää edes niin paljoa haittaa.

Minä petyin jo siinä vaiheessa, kun ei ollut lupa viskata toisten kamoja pois. Koska olen hyvä ihminen päätin kuitenkin, että käyn omat romuni läpi ja jään innolla odottamaan miten tämä saa aikaan sen, etten repisi jatkuvasti verkkareitani mm. näistä asioista:

Aviomiehen  harrastesoppi

Tyyppiesimerkki isäni "ei sitä tiiä jos joskus tarvii" -mentaliteetista

Tarviiko kommentoida edes?

Kondo väittää, että "luonteeltaan laiskat ja siivottomat oppivat siivoamaan kunnolla, jos noudattavat KonMari-menetelmää, jopa ne, joiden suvussa on ollut sottapyttyjä sukupolvesta toiseen tai joiden elämä on erittäin kiireistä.". En ole selvittänyt vielä asiaa, mutta luulen, että Kondo on sinkku, joka asuu kompaktissa kaupunkiasunnossa. Hän ei ole kuullut autotalleista, harrastehuoneista tai maatiloista. Eikä ainakaan aviomiehestäni ja hänen suvustaan.

Kolmannessa luvussa opetetaan uusi suorastaan orgastinen tapa säilyttää vaatteita. Ne pitää pystyviikata ja laittaa vetolaatikoihin. Sukista lähtien.

Kondo kertoo että sukkia etenkin kohdellaan kaltoin. Ne palvelevat ihmisiä pyyteettömästi ja ne myttyytetään ja viskataan jonnekin pinkan jatkoksi.

Perkele kun pitää vielä tässä elämässä alkaa ajatella sukkienkin tunteita.

Olen päässyt prosessissa ekaan vaiheeseen. Päätin tavoitella elämäntyyliä, joka Rehtorilla on. Voin ottaa aina rennosti ja jos jokin ei mene mieleni mukaan, voin kusta pokkana toisen omistamaan sohvaan ja luotan täysin siihen ettei kukaan kuitenkaan ammu kuulaa kallooni vaikka haluaisivat.

Thug life.

Muuten. Julkaistuani Rehtorin peruslauantaikuvan sosiaalisessa mediassa ystävieni ja pääasiassa puolituttujen iloksi, minulta leikkisästi kysyttiin onko aviomies koiratarhassa.

Minähän en leiki.

Alan seuraavaksi ajatella sukkien tunteita. Palataan.

Oikeassa olemisen tuskaa ja joulun ihmeitä

Kinkku on valmis kun sisälämpötila on 75 astetta ja rasva valuu keittiön lattialle.

Aaton puolella noin klo 01:00, kesken torkkuvoittoisen televisiovastaanottimen toljottamisen, alkoi keittiöstä kuulua outoa rätinää. Aviomies oli että ei se oo mittään. Sanoin että varmasti roiskuu rasva uunin pohjalle, ihan sellainen ääni on. Eikä oo. Onpas. 

Eiku perseet penkistä ja todistamaan että uunin pohja lainehti rasvasta ja sitä oli jo valumassa lattiallekin. Ikävä olla oikeassa. Tilanne hoidettiin talouspaperilla ja kastikekauhalla.

Saatiin siinä tolskaamisen jälkeen kinkku nostettua leikkuulaudalle ja siivottua enimmät uunista, alalokerosta ja lattialta. Kun tilanne näytti olevan hallinnassa, aviomies halusi välttämättä kaataa uunipellillä lilluvat rasvat biojätesankkoon. Sanoin että älä ala kikkailemaan, annetaan rasvojen vaan suosiolla jäähtyä ja lapetaan ne hyytelömuodossa sitten pois. Mutta ei. Lopulta lattialla oli puolen neliön ympyrä rasvaa. 

Ei ne muut ymmärrä miten vaikeeta on olla aina oikeassa. Sitä näkee jo etukäteen mitä tulee tapahtumaan ja kukaan ei usko.

Aattoaamu alkoikin sitten uuninpesulla.

Joulu on koiralle stressaavaa aikaa. Kinkun tuoksu tuntuu kärsään alituiseen ja suorastaan viettelee hyppäämään pöydälle. Valitettavasti penikokoisen eläimen mitta ei riitä sinne saakka minne ajatukset yltävät. Vähään on tyytyminen. Piparitaikina ja piparkakut ovat toinen hurmostilan aiheuttaja.

"Ihan tuntuu kuin joku tuijottaisi."

Piparkakun kerjuu käynnissä.

Joululahjat olivat mieleisiä. Suurin riemu saatiin robotti-imurista, jota ei pysty käyttämään Rehtorin oleskellessa kiinteistössä. Video tarjonnee riittävät perustelut.

"Mikäs helvetti se tuo.... Okei, nyt kuolet!"

Että sellaista.

Aikuisten kesken vietettyyn jouluun kuuluu myös korttipelejä. Poikkeuksellisesti pasianssinpeluun sijaan yhdessä. Voiteluaineena käytetään konjakkia. Sitten joutaakin nukkumaan kun on tarpeeksi pitkään pelattu ja pullo vajunut riittämiin.

Virallinen valvoja avustaa

Ihmiset uskovat vielä ihmeisiin. Niin minäkin. Totesin aviomiehelle: "Minä lähden nyt Rehtorin kaa lenkille ja sillä aikaa sinä huolehdit siitä, että täällä tapahtuu joulun ihme eli nää romut häviää tästä pöydän äärestä."

Ennen

Jälkeen (lue: tunnin työn tulos)

Ulkoillessa voi myös pettyä. Pari vuotta sitten teetettin energiapuusavotta. Ei alkanut Jyväskylän Energiaa kuulua rankojen hakuun ja kyseltiin että voiskos noista polttopuita tehdä. "Ehei, kyllä ne haetaan, kelpaa niin kauan kun ei ala sientä kasvamaan". No, nyt ne kasvaa sientä. Kolme laanillista puuta. Kyllä mätänen minäkin, ei pelkästään rangat. Asiakaspalautetta lähti joulupäivän kunniaksi, palautekategoriavalinnalla "Moite".

Mätänemisestä puheen ollen. Löysin ukoille lipeäkalaa lopulta lukuisten asiointiyritysten jälkeen. Lipeäkala sai suuren suosion, ei mennyt uunissa vetiseksi hötöksi vaan kesti kasassa ja oli mukavan kiinteää (hyvä että ees jokin tässä kämpässä on). Tämä suorastaan pelasti heidän joulunsa. Nyt ovat ruokalevoilla ja sitä kestänee loppupäivän. Pakkaseen pitää kuulemma moista aarretta hommata, että pystyy pitkin kevättä suuresta herkusta nauttimaan.

Mmmm.... Not!

Meinattiin tänään tehdä jotain, muttei taideta tehdäkään. Menee se päivä näinkin. Makuuhaavat tulee kohta kun koko päivän sohvalla vaan retkottaa.

ps. Tätä kirjoitettaessa alkoi joku elokuva. Kysyin mikä se on. "Babe-possu", kuului vastaus. Olin että eikö ihan oikeesti tuu mitään parempaa? "No ei tuu! Kato vaikka ite."

Helvetin hyvin menee

Joskus kun asiat vaan alkavat rullata, ei ole mitään rajaa mitä voikaan tapahtua.

Veli tuli perheineen viikonlopuksi kyläilemään. Kyseessä on erikoistapahtuma, koska meidän porukoissa ei ihan yhtenään kyläillä ja vaivoiksi asti soitella. Olin juhlan kunniaksi tehnyt kaikkea myöhemmin ihan tarpeettomaksi hössöttämiseksi katsottavaa kuten pessyt saunan. Minä voin kertoa teille, että sen perusteella mitä viikonlopun aikana tapahtui, ei olisi saunan siisteysasteessa syy siihen, miksi seuraava käyntikerta saattaa venyä pitkälle ens kevääseen.

Aloittelin hommat niin että melkein myrkytin veljenpojan. Aviomiehellä oli hartia- ja käsikipuja ja tarjosin nahkaan sitten lihassärkyjen lievittämiseen tarkoitettua voidetta. Laitoin korkin kiinni ja nakkasin tuubin sohvapöydälle. "Vien sen paikalleen sitten kun lähden tästä liikkeelle." Seuraavan kerran lääkevalmisteen kohtalo palautui mieleen kun olkkarista kantautui korviini huomio että 10 kuukauden ikäinen poika on imeskelemässä tuubia ja että ei oo korkki kiinni. Eiku täysi haloo päälle ja soittamaan myrkytystietokeskukseen että mitä tehdään. Ilmoitin pahimman mahdollisen määrän mitä töhnää olisi ennättänyt mennä suuhun ja sen perusteella sallittu vaikuttavan aineen määrä olisi ylitetty kolminkertaisesti. Että varmuuden varalta olisi syytä tietyn merkkistä lääkehiiltä antaa. Tunnin sisään. Okei. Ei onnistu muaseuvulla. Panikoinnin, naapureihin soittelun ja ajoittaisen järkeilyn päästä oltiin sitä mieltä ettei kaveri oo mitenkään pystynyt pahimman skenaarion mukaista määrää vetämään ja että pahalta kai tuo ois vähäinenkin määrä jo suussa maistunut. Että seurataan tuleeko oireita ja sitten lähetään heti KYSiin jos on mitään epäilyttävää.

Kaveri on oireeton ja elossa. Ja olemme vielä veljen ja hänen emäntänsä kanssa puheväleissä.

Jään odottelemaan stipendiäni.

Seuraavan kerran napsahti sunnuntaiaamuna. Rehtori ja veljen koira, Sulo-Pietari, eivät tule toimeen yhtään. Varma tappelu. Rehtori oli arestissa meidän makuuhuoneessamme. Tänä aamuna sitten lähdin toisen eteisen kautta pihalle koiran kanssa ja avattuani oven ja Rehtorin kipaistua rappuset alas, huomasin että siinä on muuten koirat ihan naamat vastakkain lumihangella. Jokainen oli yhtä hämmästynyt. Eiku repimään Rehtoria hihnasta takaisin eteiseen ja samalla puolalaisilla vuorellisilla kumppareilla pitämään Sulo-Pietaria loitolla. Ajattelin siinä apuvoimia odotellessani ja verenvuodatusta pelätessäni, että yli kuolleen ruumiini tässä taloudessa vielä yksi kaapuntilainen koira revitään. Parempi yksi Rehtori ranteessa ja yksi Sulo-Pietari pikkusormessa kiinni kuin verta kauniissa valkoisessa turkissa.

Tässä veijarit ovat vielä kohtuu uusia, ja kykenivät ilman välitöntä välien selvittelyä oleskelemaan samassa tilassa. Toista on nyt.

Terveyskeskuksesta eivät suostuneet antibiootin soittoreseptiin, "ei kuule tyttö tälleen haavaa näkemättä mitään kirjoitella". Yksityiseltä suostuivat ilman mitään neuvottelua. Ei tarvinnu tämmöisen joutavan takia käydä jonottamaan ja oikeasti avun tarpeessa olevien potilaiden asioininin viivästymistä aiheuttamaan.

Jos olis ollu tänä viikonloppuna ranneke joka seuraa stressitasoa, sykettä ynnä muuta, oispa antanut mielenkiintoista raporttia. Toisaalta, ei ois välttämättä rannekaan ruvella. Nyt ymmärrän aktiivisuusrannekkeiden käyttäjiä.

Statuspäivitys 23.11.2015. Oiskohan tuo tulehtunut?

Koirankoppi- ja lentoraportti

Koirankopin kunnostuksessa tärkeintä ovat asianmukaiset varusteet, kuten mm. näppärä pieni rälläkkä, traktori ja oma isä. Eipähän ois näistäkään talkoista tullut mittään ilman häntä.

Kyllä lähtee!

Tyrkkäs rautakauppareissua kun karvat hävis koneesta.

Vähemmän asiantunteva _kaapuntilaisen_ rautakaupan myyjä suositteli seinän maalinpoistoon näköjään metallin käsittelyyn soveltuvaa pyöröharjaa. Pitipä lähteä uudelleen kaapuntiin asioimaan mutta todellakin eri paikkaan.

Rälläköintivaihe ohi. Isän nikkaroimat pukit on jo tuotu odottamaan maalauspuuhien alkamista.

Vähän vaan hipaisi rälläkkä kinttua. Ei ees fleecekalsarit menneet rikki.

Mualuukeli tarkastetaan aateekoon sijaan puntarista. Waihettelevainen, joka kallistuu enemmän Kauniin ilman suuntaan tulkitaan ihan kohtalaiseksi siveltimenkäyttökeliksi. Ennustetarkkuus voitti Forecan tälläkin kertaa.

"Onko tää sininen vai harmaa" -pohdinnan paikka. Isä lohdutti että on se enemmän harmaa kuin sininen.

Korkeimpien osien maalaukseen telineeksi soveltui näppärästi peräkärri ja lankut.

Ikkunat olivat hieman ynnähtäneet. Mitä nyt karisi osia pois kun kädellä pyyhkäisi. Mutta ei hätää! Isä teki uudet kehikot. 

Tätä urakkaa tehtäessä ei vahingoitettu yhtään eläintä mutta yhdet tikkaat jäivät traktorin alle.

"Elä vielä laita niitä kiinni! Pitää rapsutella lasista maalit pois." "No tarviiko tuota?" "No tarvii."

"Tukipölli on ihan olematon. Kuatuu kohta koko tölli." "Ee kuavu. Se on ollunna siinä 50 vuotta." "No siltähän tuo näyttää."

"Valamis!"

Kylläpä Rehtorin kelpaa hoidosta kotiin päästyä käydä ureoimassa tuoreeseen maalipintaan.

Maalaamisen ohella ennättää myös viettää vapaata. Käytiin Vilkkaan miehen, sen emännän ja pojan kanssa kalassa. Aviomies menetti uistimensa ja Vilkas mies näppäränä miehenä kymmenen minuutin kuluttua nappasi hauen joka oli aviomiehen uistimen vienyt. On se oiva mies.

Jotkut ovat jo ennättäneet palata hienoilta lomareissuiltaan toisten vasta tehdessä lähtöä suuriin seikkailuihin. Laiha ystäväni kihlattunsa kanssa kävi Sisiliassa viihtymässä kahden viikon ajan. Sen kunniaksi he valmistivat meille antipastia ja pistaasipastaa. Tarjolla oli myös kohteesta tuotua viiniä. Kerrassaan mainiota. Katselimme myös 500 lomakuvaa, joista 90 prosentissa oli jomman kumman naama. Ensimmäisen kerran näin vedenalais-selfien. Ei mennyt hukkaan tuokaan illastusreissu.

Lähestyvän mp-reissun kunniaksi kävimme teräsperseilemässä ja ajoimme päiväseltään Jämijärvelle ja takaisin lentonäytöstapahtumaan aviomiehen serkun ja tämän perheen kanssa. Pihasta startattaessa kysyin ihan ärsytysmielessä että onko kaikilla nyt varppina lompakot, puhelimet ja takit mukana. Seurueen kahdesta miehestä kahdella ei ollut lompakkoa mukana.

Parin päivän päästä viisi vuotta täyttävä pikkujaska oli mitä ilahduttavinta matkaseuraa. Ei kitissyt, ei huutanut ja jaksoi olla tapahtumassa paremmin kuin seurueen naiset. Eikä myöskään kaatanut juomiaan päälleni. Ainoastaan kerran tuumasi että olisi halunnut lähteä reissuun ilman meitä. Ei voi syyttää, ajattelisi itsekin varmasti ihan samalla tavalla.

Itse näytöksen voisi tiivistää siten, että on kaikenlaisia koneita joista osa on hienoja ja osa ei. Sitten ne lentävät edestakaisin taivaalla kymmenisen minuuttia kukin ja laskeutuvat alas. Seuraavassa sarja kehnoja kännykkäotoksia.

Muistaakseni joku Mustang. Siitä lähti kova ääni.

Ketään ei kosittu.

Vasemmalla ruotsalainen Saab.

Yllättäen koko päivän satoi enemmän tai vähemmän. Tapahtumatorilla oli myynnissä ylihinnoiteltuja leluja, sateen kastelemaa pyttipannua ja metrilakua jota ei ees oikeasti tee mieli mutta sitä kuuluu ostaa.

"Kiinnostaako laskuvarjoilu?" "Ei." 

(Oli vähän tökerö vastaus koska keskityin "oppilaspokalista" -tauluun ja mietin että aika avoimesti opettajat raportoivat oppilassuhteistaan.)

Kerran räjähti.

Kun on ollut sateessa 4,5 tuntia ja alkaa tulla nälkä, tekee mieli syödä sisällä lämpimässä jotain. Mutta koska olen niin joustavaa matkaseuraa ja nöyrä ja hyvä ihminen, tyydyin kuitenkin syömään grillimakkaraa katoksessa.

Selvisi myös miksi jalat tuntuivat kovin märiltä.

Varustelekan myymälästä voi hankkia huopia joihin on kätevä kääriytyä kun naiset ja vastahakoinen lapsi menevät autoon nukkumaan ja odottamaan miehiä saapuvaksi kolmannen lentonäytöksen katselusta.

Teimme kahden sekunnin videon (äänet päälle kiitos). Hyvällä tuurilla Jämijärveltä otetaan yhteyttä ja kysytään saako tämän promovideoksi ensi vuoden näytöstä varten.

20 tunnin päiväreissu on erityisen kannatettava silloin kun seuraavana päivänä on määrä lähteä moottoripyöräreissulle keski-Eurooppaan ja on vielä pakkaaminen ja pyykkääminen kesken.

Paljon ne aamulla saunassa pyykkiä kuivaa.

Sain mahtumaan sivulaukkuun ja takalaukkuun kaikki tavarani. Uskomatonta. Mistään ei tarvinnut edes luopua.

Kätevä kassiratkaisu, voip nostaa kamppeet hotelliin suoraan sivulaukusta. Ei tarvii irrotella sitä.

Kolme särkylääkettä, huuliherpeslaastaria ja desinfiointiainetta. Kaikki kätevästi K-Maataloden näytepussiin.

Tämä tiimi ei luovuta.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Toivokaa että ennätämme laivaan ja että moottoripyörä kestää kasassa.