Veljen porukka tuli aatonaattona myöhäisillasta Tampesterista. Kahentoista kilon kinkku kusi rasvansa aamuyöstä perinteisesti uunin pohjalle, josta edelleen uunipeltilokeroon ja siitä keittiön lattialle.
Aaton ohjelma oli monipuolinen. Mukuloiden toppavehkeet olivat lähtöhötäkässä unohtuneet kotiin, ja niinpä tekstiviestitse kartoitin aviomiehen sukulaisilta löytyiskö lainaksi mittää, jotta ipanat pääsevät mukaan kuusen hakuun. Löytyihän niiltä. Koska aviomies oli edeltävänä iltana ajanut mehtäurakasta tultuaan äitinsä luo varta vasten hakemaan porkkana- ja lanttulootat ja unohtanut ne sinne, oli hänen määrä sitten hyvissä ajoin aattoaamuna ajaa varta vasten niitä jälleen hakemaan. Sai sitten samalla reissulla hakea toppiksetkin. Yhdentoista maissa aviomiehen katseltua piirrettyjä kolmatta tuntia kysyin että arvelitko milloin lähteä kylille kun se aamu meinaa kohta loppua. Oli että eikö tässä saa ees kahvikupposta rauhassa juuvva. Olin että no juopa kuule kahvis.
Lounaalla ei siis syöty niitä laatikoita. Paisteltiin "punaista kalaa" uunissa, jotta saataisiin ipanatkin syömään jotain kunnon ruokaa. Paistamista edelsi oivallus, että yöllä valuneet kinkkurasvat olivat vielä uunin pohjalla odottamassa innokasta siivoojaa. Veljeni joutui komennostani irrottautumaan matkapuhelimestaan uuninpesuun ja kiukkuhan siinä kehkeytyi. Meneehän siinä nyt kuitennii ainakii se kymmenen minuuttia ja ihan kumartumaankin joutuu.
Lapsille punainen kala ei sitten kelvannutkaan. Syönnin jälkeen hokasin, että unohettiin avata kinkku, jota oli siis varattu sopiva määrä eli reilu kaksi kiloa aikuista kohden. Kahden maissa kun aviomies viimein toi toppahousut ja laatikot parin suorittamani tsemppauspuhelun (lue: ala nyt perkele joutua ku kohta tulloo pimmee) jälkeen nuorempi kuusenhakijoista oli jo hyytynyt ja toinen vähän vaille eli tilanne oli vahvasti kriisiytymässä.
Kuusia ei vissiin ennätetty hirveästi metässä lonimaan pimeyden ja kireyden lähestyessä. Napsittiin viidestä latvasta neljä pois ja hyvä tuli. Puu kuivatettiin sitten keskellä tupaa, normaalistihan tämä valutustyö tehdään navetan pumppukopissa hyvissä ajoin ja nostetaan kuiva kuusi sisään.
Yllättävän paljon löytyy kuusesta vettä.
Joulua ensin kovasti ootetaan ja sitten se joulukin vietetään ootellessa millon mitäkii. Ensin veljen tytön piti oottaa että kuusi kuivuu ja sitten vielä oottaa, että pikkuveli herää päiväunilta yläkerrasta, sillä kaikki koristeet olivat siinä kammarissa. Kuunneltiin sitten pari tuntia "joko kolistellaan kuusi" -mantraa.
Alkuillasta kuusi kolisteltiin kaikilla mahdollisilla killuttimilla aina käsilaukusta lähtien. Helmikoristenauha oli ihaninta ja siitä kun otti ja tempaisi, niin koko kuusi saatiin näyttävästi nurin. Kolme kertaa.
Ensi jouluna tyydymme tähän kissamallin joulukuuseen, toimii varmasti ipanoidenkin kanssa ihan hyvin.
Seuraavana ohjelmanumerona oli riisipuuron keitto. Delegoin jälleen tehtävän veljelleni. Reklamaatiohan siitä syntyi. Ensin oli vaikeutena se, ettei tiedä miten paljon siihen mitäkin laitetaan (no lue siitä pussin kyljestä ja kerro annoskoko kahdella!) ja sitten vasta tulikin reklamaatio kun kerroin että puuroa pitää hämmentää koko ajan, ettei sitten nouse karekset pintaan kun vähän hämmäyttää. Kuulemma jo vesipohjaisen muutamissa minuuteissa kypsyvän puuron keittely on ihan hanurista ja nyt sitten pitäis jaksaa nelisenkymmentä minuuttia kauhaa pyöritellä.
Mutta se onkin joulun syvin merkitys että väkisin tehdään semmoista mitä ei halua koska niin vaan kuuluu tehdä.
Syönnin päälle nelivuotias sitten nukahti ja äitinsä eppäili, että saattaa muuten jäädä siihen ihan yöunille, koska kello oli jo melkein seitsemän. Oltiin, että paljonhan ne niitä paketteja joulupäivänäkin aukoo. Mutta onneksi se sitten heräsi. Lahjan jako meni hyvin, mitä nyt paketteja oli loppukommenttien perusteella turhan vähän.
Aviomiestä oli joku ystävä muistanut ihan omalla joulupaketilla.
Oikein hyvä joulu oli. En moiti.
Siitä päästiinkin sitten sujuvasi järjestelemään seuraavia juhlia eli tapaninpäivän nimiäisiä.
Pakanalapseni <3
Kutsu oli kello kahdeksitoista, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että vieraat saapuvat jo kello yksitoista ja puolet tarjottavista puuttuu vielä pöydästä, ja osa ihan kiinteistöstäkin. Hirmu järjestely, siivous ja stressi siitä ilosta, että isovanhemmat ja sisarukset pyörähtää kahvilla, kerrotaan nimi ja otetaan kuvia. Evväitä jäi sitten lopulta niin paljon, että soiteltiin lähimmät kyläiläiset riäppiäisiin. Eivät nekään jaksaneet joulun jäljiltä mittään syyvvä. Tuumasin, että jos kerta kukkaan tässä tuvassa ei syö kiinteitä, niin aletaan sitten juomaan.
Alkupalat
Piiparinen emäntineen tuli myös ilahduttamaan iltaamme ja pirttiin saatiin myös kaksi muuta pariskuntaa. Vieraat kyselivät kohteliaasti vauvan hoidosta ja maidon riittävyydestä. Piiparinen kertoi, että heillä oli tissiä imetty puolitoista vuotta. Mies itki tissiä kovemmin kuin lapsi. Kyllä jää tuommoinen mieleen.
Kerrottiin perinteiset kalajutut ja katsottiin vanhasta valokuva-albumista otosta mustavalkoisen ajan ennätyskalasta, jonka päätä syötiin ekat kaks päivää, eviä taas seuraavat kaks ja pyrstö vietiin vielä meiltä rekalla Piipariselle. Oli se iso kala.
Piiparinen intoutui myös pitämään perinteeksi muodostuneen juhlapuheensa. Se sisälsi kaksi kokonaista ymmärrettävää lausetta, joten totesimme, että tarvitaan lisää viinaa. Vierailun lopussa Piiparinen kävi ihastelemassa pitkän tovin äidin ja lapsen välistä yhteyttä. Eli tuijotti tissiä.
Ei oo tainnu kukaan Piipariselle kertoa, että kun aateekoohon ja intternettiin kirjoittaa sanan tissi, niin siellä niitä kuulkaa on.
Piti ihan itekkii niitä guuglata. Tämä kuva on ensimmäinen hakutulos Googlen kuvahaussa.
Tsekkaa jos et usko.
Tiedonhaku kannattaa aina.
