Terveisiä Vuoden valittajalta

Kun viettää aikaansa pääasiassa pihassa, alkaa jossain vaiheessa pantaa kiristää. Jotain äksöniä olisi saatava, että jaksaa. Yleensä tosin alkaa vituttaa vielä enemmän, kun saa maistaa miltä vapaus tuntuu. No, jos ihan tarkkoja ollaan, tämä tavoiteltu "oma aika" merkitsee esimerkiksi sitä, että yrität neljässä tunnissa keretä kaikki nämä: ajaa kaapuntiin, käydä kampaajalla, morjestamassa työkavereita, hakemassa ruokaostokset, etsiä pilkkitoukkia kahdesta paikasta ja keretä vielä ennen lossitaukoa kotia kohti.

Tällaisessa tilanteessa maailma alkaa pienetä pienenemistään ja mitättömät asiat alkavat ärsyttää enemmän kuin sisäänpäin kasvanut genitaalikarva. Näinä aikoina myös suvaitsevaisuus erinäisiä kasvatusvinkkejä kohtaan heikkenee. Milloin pidät lasta liikaa sylissä, milloin liikaa lattialla. Joskus alusta on liian kova ja joskus turhan pehmeä. Voit kokea epäonnistumisen tunnetta siitä, ettei puolen vuoden ikäinen vauva ole vielä oppinut vaipattomaksi ja selkeästi se on sun syy, jos lapsi vierastaa. Mikään normaali kehitysvaihehan se ei ole. Ja kermaa kun et anna kakusta, oot paska.

Ja minulta ei ole kenelläkään varttuneemmalla naispuolisella tuttavalla mitään muuta kysyttävää kuin että onko maito riittänyt.

Kun aloin osoittaa näitä alustavia hermoromahduksen merkkejä, ystävä ihan sattumalta (uskoo ken tahtoo) lähetti viestiä ja kysyi, että haluatko lähteä leffaan ja syömään. Todellakin. Tämä menestyksekäs ja ultratyylikäs varatoimitusjohtaja halusi mennä katsomaan kun geenimanipuloitu pesukarhu pelastaa galaksin kolmedeenä. Eihän siinä. Olin kyllä siinä tilassa, että olisin voinut lähteä vaikka Arttu Wiskarin konserttiin.

Lähtö oli perinteisesti stressivapaa. Odottelin autoa käyttööni ja katselin eteisessä erittäin vekkulisti piilotettuja roskapusseja, jotka eivät olleet sattuneet aviomiehen kyytiin. Viedessäni tämän pilkkireppuja eteisen komeroon nalkutettuani ensin kaksi kuukautta siitä, että ukon pitäisi ne sinne viedä, huomasin että joku neropatti oli ajan saatossa heittänyt komeroon roskapusseja. Kiitän viivästynyttä kevättä hajuhaittojen minimoinnista. Lähtiessä kun roskakassien yli kävelee, on täysin ymmärrettävää, että tulee just semmonen olo, että jotain kyllä nyt unohtuu.

Where's Waldo?

Vastoin kaikkia odotuksia pääsin liikkeelle ajallaan. Kesärenkailla oli hyvä lähteä kylän ek:ta ajamaan.

Erityisesti ilahdutti, että isäntä oli pitänyt lupauksensa ja siivonnut auton. 

Ei koskaan voi tietää milloin tarvitsee näppäimistöä tai rommia.

Kaverinkin oli mukava istuutua siistille etupenkille.

Ai niin. Semmoisia terveisiä muille koiranomistajille meidän perheen ukoilta, että "ihan turhoo on koiran tassuja ruveta millään pyyhkeillä hinkkoomaan, juoksuttaa lopuks vuan nurmikon kaatta ennenku ottaa sisälle.".

Tässä muutama kuva sängystäni, johon huomauttaisin että on matkaa n. 20 metriä ulko-ovelta. Voitte kuvitella.

Ps. Muistakeehan nyt tilata niitä tarroja, te jotka niin uhositte :D

Parhaat kasvatusvinkit

Lapsen kasvatuksessa olen nyt siinä pisteessä, että rutiininomaiset ohjelmapalvelut kyllästyttävät minun lisäkseni jo vauvaakin. Ipana on siinä vaiheessa, että tekisi mieli mennä kaikkialle mutta mihinkään ei omin avuin pääse. Ite keksimäni laululeikit ja muut viihdykkeet ovat so last season. Saan aiempien riemunkiljahdusten sijaan selkeitä reklamaatioita palveluiden tasosta ja viihdyttävyydestä. 

Nyt on korkea aika ottaa käyttöön kielikylvyt, shakkiharjoitukset, muistipelit, murtolaskuharjoitteet ja klassinen musiikki. 

Tutustumme Kaija Saariahon oopperatuotantoon.

Ei sentään. Ystävämme Youtube on nostanut osakekurssiaan voimakkaasti tässä taloudessa. Lypsytilanteissa Patrik Laineen kypärätemppuvideot toimivat hyvin oksitosiinin erittymiseen ja ipanan vetäessä rimpulat voi aina tempaista hihasta Jordan-mainosvideon. On kuulkaa kova.

Juuri kun tuntee, että joku asia on hallussa, ipana aloittaa jonkin uuden vaiheen. Välillä saa tietää asioista, joista ei edes osannut kuvitellakaan koituvan suuria ongelmia. Luin äskettäin jutun jossa joku kasvatustiedetietäjä syyllistää vanhempia, jotka nukuttavat lapsensa paikkaan x ja siirtävät sen jälkeen paikkaan y.

Tulee mieleen, että tämä (mies)henkilö ei ehkä välttämättä ole viettänyt vauvan kanssa 24/7-elämää kovinkaan intensiivisesti. Minusta nähden lapsi voi nukahtaa vaikka penaaliin, kunhan nukkuu. Keretään varmaan myöhemminkin sitten harrastaa nukahtamista tai nukuttamista huudon kera. Miksi aloittaa nyt?

Esittelen oman nukutusmenetelmäni - se on method Absinttitissi. Vauva ei koskaan tiedä ryypättyään että mistä herää ja joskus on voinut mennä myös paska housuun.

"Minkäslaista viinaa toi absintti on?"

Ulosteesta tuli mieleen vielä yksi epäonnistuminen vanhempana. Isän uusi göörlfreend kertoi että nyt voisi jo päästä vaipoista eroon opettelemalla tulkitsemaan vauvan ilmeitä ja eleitä ja kiikuttaa kiireesti potalle oikeaan aikaan.

Ei muuten kerkeä Usain Boltkaan potalle ennen operaatio paskamyrskyn käynnistymistä, jota edeltää yksi ähkäys.

Loppuisi virnuilu tälläkin kaverilla.

Palataan.

Vauvaperheen nukkumisjärjestelyt

Ennen lapsen syntymää oletuksena oli, että nukumme vierekkäin, vauva on omassa punkassaan ja untakin saadaan.

Todellisuudessa isi nukkui vähän, äiti ei ollenkaan ja vauvaa piti puljata viereen ja pinnikseen lukemattomia kertoja yön aikana. Helvetin rentouttavaa. Ei ollut sellaista ääntä tai melkein-ääntä kämpässä, ettei se hereille havahduttanut.

Pahimmassa koomassa tuli kerran jätettyä syötön jälkeen vauva viereen. Siitä se ajatus sitten lähti.

Ja mies samalla. Yh-petiin siirtyminen lyhytaikaisesta perhepetikokeilusta tapahtui aika sukkelaan. Näihin aikoihin aloin saada joitakin tunteja nukuttua putkeenkin. Isimies aamuisin omasta kammarista ylös kammetessaan venytteli ja kehui miten hyvin tuli nukuttua ja äitihenkilö muisteli taas kerran rikosprofilointisarjaa, jonka mukaan naamaan puukotus kielii intohimomurhasta ja kohdistaa epäilyt välittömästi puolisoon.

Vajaan kolmen kuukauden kohdalla vauva kykeni pienistä mitoista huolimatta valtaamaan käytännössä koko sängyn ja huitoi ja potki läpi yön. Ei enää nukuttanut.

Seuraavaksi tuli ahaaelämys pinniksen toisen laidan poistamisesta, mikä yhdistettynä vauvan pidempiin yöuniin ja äidin kovaa vauhtia kehittyviin riipputisseihin toisi perheen uudelleen yhteen.

Siinä kävi yhden yön kokeilun jälkeen näin.

Oppaisiin ja artikkeleihin soisi korjattavan nukkumisjärjestelyt-käsitteen sanalla järjestelyt.

Kumppanin kanssa puhuminen - virhe!

Ei hemmetti. Keskustelimme aviomiehen kanssa eilen. Muustakin kuin raksan materiaalitilauksista. Ei olisi kannattanut. Tuumasi että eikös sitä leikkikaveri pitäis ipanalle tehdä.

Olenkin aina ollut sitä mieltä, että keskustelu parisuhteessa on yliarvostettua.

Nähdäkseni yksi ikätoveri arviolta 20 km säteellä riittää. On aivan ihmeellistä, että samalta kylältä löytyy pari kuukautta vanhempi vauva. Kävimme tutustumisreissulla. Vierailu meni odotetusti, näin pienet eivät juurikaan osoittaneet kiinnostusta toisiaan kohtaan ja ruikin äidinmaitoa vahingossa heidän verhoihinsa. Eivät ole olleet yhteydessä sen visiitin jälkeen.

Sosiaalisten taitojen lisäksi vauva-aika on verottanut merkittävästi ajotaitoja. Vetäisin ojaan peltoaukealla kun en muuta keksinyt. Virallinen selitys on, että en erottanut tietä, koska oli tuiskuttanut niin paljon. Hevostilallinen ja kunnallisvaaliehdokas kävi vetämässä minut pois jontkasta. Ei ottanut mitään rahaa ja sanoi että kannattaa antaa tuon hinauslenkin olla puskurissa kiinni.

Saattaa olla, että ääneni tänä keväänä menee hänelle.

Lammasfarmari on lomittajan tarpeessa leikkauksen takia. Luonnollisesti pienyrittäjänä hän ei ole oikeutettu minkäänlaisiin lomituspalveluihin, vaikka olisi käsi polovesta poikki. Suunnittelimme, että muuttaisin ipanan kanssa siihen vähäksi aikaa asumaan ja lammasfarmari tarjoaisi ohjelmapalveluita sillä välin kun käyn navetalla.

Viimeaikaisten keskustelujen perusteella ei välttämättä ollenkaan hassumpi idea nukkua yönsä jossain muualla.

Mä oon tuija

Joo. Lähden seuraavan kerran kylään, kun ipana on päässyt rippikoulusta. Paitsi että, eihän se ole menossa riparille, koska olemme pakanoita. Huh. Ei tarvii siis niinkään aikaisin lähteä minnekään. Kasvatan täällä kainalokarvojani ja lastani ihan kaikessa rauhassa. Elämänkoulun saa käydä ja eläinpuistoreissujen sijaan voimme huvituksena viritellä hiirenloukkuja ja soittaa kanteletta tuvassa.

Eipä ole koskaan tuntunut matka kirkolle yhtä pitkältä kuin eilen. Siinä on jotain erityistä kun yrittää pysyä jäisellä tiellä vesisateessa laulaen "ja meillä kaikilla oli niin mukavaa" ja pohtien mikä lasta niin huudattaa siellä turvakaukalossa takapenkillä. Luonnollisesti ei ole koskaan aiemmin huutokonserttia pitänyt, silloin on hyvä aloittaa, kun lähdetään pidemmälle matkalle kahdestaan. Vianmääritys on kohtuullisen vaikeaa kuskin paikalta käsin. Ei siinä auttanut kuin pari kertaa vetää levikkeelle ja purkaa kuljetus, rauhoittaa ja jatkaa matkaa. Ja pohtia, että jos kääntyisi uskoon ja olisi katuvainen, loppuisiko suurhäiriötilanne takapenkillä.

Sitten oli luonnollisesti vielä pari muuttujaa. Appiukko oli käynyt pudottamassa Teboilille säkillisen jotain varaosia ja nekin piti vielä käydä noukkimassa kyytiin. Aviomies erehtyi soittamaan matkalla ja muistuttamaan niiden hakemisesta. Keskustelimme hetken niistä perkeleen osista ja tulipa voimallisesti tiedusteltua, että käynkö vielä samalla reissulla Lidlistä ostamassa maustekurkkuja.

Ei tarvinnut käydä.

Muutenkin tarvittaisiin kohta Dr. Philiä näihin talkoisiin. Kyllähän minä tiesin, että nussakat maatila- ja muut lainat eivät katoa minnekään lapsen saannin myötä, mutta nyt kyllä kelepais semmoinen tahti, että oltaisiin vaikka yksi päivä viikossa yhdessä. Siis koko päivä. Oltaisiin niin kuin kaapuntilaiset perheyksiköt. Pukeuduttaisiin samanlaisiin tuulipukuihin ja viikonloppuna käytäisiin kaupassa, siistittäisiin nurkat ja ehkä ulkoiltaisiin tai jotain muuta perverssiä.

Tällä hetkellä se ns. oma aika on sitä, että kun pieni vapauden hetki koittaa, pitää tunkea helevetin kyytiä joku mikropuuroannos mahaan ja yrittää järjestellä pyykkivuoret. Hohdokasta.

Älä välitä sotkusta!

Minusta on hyvää vauhtia tulossa ns. marttyyriäiti. Sitten kun joskus on se joku hetki aikaa olla yhdessä, oon tämmönen tuija:

Innostaa varmasti olla kotona pidempään.


Internetissä viisaat kehottavat sopimaan asioista ennen lapsentekoon ryhtymistä.

Pitäisi olla eri neuvojat yrittäjille.

Anopin kasvatusopit ja pakasterasia-gate

Voi vattuhyytelö. Olen nyt virallisesti niin virikkeetön ja mihinkään pitkäkestoisempaan toimintaan kykenemätön, että havaitsin katsovani Lääkärit-ohjelmaa ja tv-shopia aamupäivällä ipanan leikittämisen ohessa. On muuten Gotham steel -pannu aika kova!

Kirjaimellisesti. Ja entäs kun Lääkärit-ohjelmassa tohtori itse esitteli mitä kiristyksiä ja täytteitä hänelle oli naamaan laitettu viikon mittaisen kuvaustauon aikana. Näin loma kuuluu viettää, sanon teille! Olisittepa nähneet yleisöstä niiden hyväksynnän merkiksi nyökyttävien amerikkalaispäiden määrän kun taivasteltiin, miten tohtorismies "ihan hehkuu" tuunauksen jäljiltä. Ja tiesittekö että Botox-hoitojen määrä on kasvanut melkein 800 prosenttia vuodesta 2000? Kokonaista 7,6 miljoonaa kappaletta niitä tehdään vuodessa.

Jos noin moni tekee jotain, sen on pakko olla hyvä juttu!

Anoppi piipahti muuten taas antamassa kasvatusohjeita. Jos poistut vauvan luota, turvallisin paikka on pitää häntä lattialla. Just kun sain keksittyä, miten vauvan saa ripustettua bodysta naulakkoon. Niin ja kehdossa ei kannata enää nukuttaa vauvaa sen jälkeen kun lapsi lähtee liikkeelle, tulee kuulemma kuula edellä alas. Jos laittais kehdon nurinpäin?

Vauvalle pitää jutella. Olette varmaan nähneet joskus sen koskettavan videon, jossa kuulolaitteen saanut vauva kuulee vanhempiensa äänen ensimmäisen kerran? Meillä ilme oli ihan samanlainen kun ohjeistuksen innoittamana otin ja tarinoin lapselleni ihan ekan kerran. Visiitin kohokohta oli, kun kuulin anopin sanovan ipanalle, että jos äiti ja isi ei osaa hoitaa sua kunnolla, voit tulla mummon luo.

Aviomies sai eilen loppuun sen joulukuun alussa aloitetun kaksi viikkoa kestävän harvennusurakan. Nyt on kuulkaa taivas vaan rajana siinä mitä kaikkea hauskaa tulemme perheyksikkönä tekemään! Seuratkaa ilmoittelua.

Tosin mitä nyt tänään kaveri kertoi ajelevansa katselemaan seuraavaa urakkaa.

Kuvittelin että kotiäitinä jaksaisin vaikka mitä ja että meininki ois jotain tällaista:

Todellisuuden voisi tiivistää niin, että kun en voi tehdä mitään, tuijottelen ja ajattelen kaikkia tekemättömiä hommia. Sitten jos joskus olisi tilaisuus tehdä jotain, en saa mitään aikaiseksi. Jotenkin ei niin sanotusti minua ole tämä olotila. Sain nyt hetkisen omaa aikaa kirjoittaakseni tämän tarinan. Dialogi meni jotensakin näin:

Minä: "Syötän nyt tämän ipanan ja sen jälkeen äiti on vähän väsynyt."

Mies: "Yrität vissiin sanoa, etten mene laittamaan ketjuja mehtäkoneeseen."

Minä: "Kyllä."

Samalla syön suklaalevyä, joka ei ole edes hyvänmakuinen. Okei, söin sen kokonaan.

Ympärilläni joka paikassa lojuvista romuläjistä inspiroituneena tilasin Konmari-kirjan lainaan aviomiehen siskolta. Parodiatarkoituksiin. Voin sitten esitellä kuinka "maritetaan" kämppä, jossa asuu saamaton naisihminen, epäsiisti mies ja hamstraajaukki. Tuli muuten eka konflikti kolmen yhdessä asutun vuoden jälkeen isäni kanssa. Oli lähdössä remonttihommiin yhtenä aamuna ja etsi pakasterasiaa, johon voisi laittaa ruuveja. Olin että kaappi on täynnä pakasterasioita. Ei siellä oo semmosta. No mennäänpä ihan porukalla kahtomaan.

Isä: "Ei nuilla ohuilla tie mittään, hajjoovat heti."

Minä: "No ota noita paksumpia."

Isä: "Ei nuin hyviä kehtoo ottoo. Perkele kun on pitäny kaikki ne jäätelörasiat teijjän syöttee koiralle, ne ois ollu niin hyviä."

(Kaapissa on arvioni mukaan 183 erilaista rasiaa ja mikään niistä ei kelpaa. Hella alkaa olla kuutosella.)

Minä: "No ota sitten vaikka tuo keksirasia tuosta pöydältä."

Isä: "Mihinkäs ne keksit siitä sitten laitetaan?"

Minä: "Pistetään vaikka roskiin."

Oltiin illalla niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.

Jälkimaininta: 30 minuuttia omaa aikaa vietetty, kaksi kertaa ovat käyneet huoneen ovelta kurkkimassa.

Korvikenaisen seikkailut

"Minulla ei ole samanlainen suhtautuminen ruokaan kuin teillä", tuumi entinen kollegani kun ystäväni häntä synttäri-illalliselleen pyysi. Niin. Kahdeksan ruokalajia nauttineena voin vain todeta, miten kerrassaan ilahduttava suhtautuminen ruokaan meillä onkaan. Emme nirsoile ja menemme kaikkiin laitteisiin sapuskan huvipuistossa.

Jos lapselle tulee nyt allerginen reaktio jostain syömästäni, tarvitaan lääketieteen Uusi Sherlock selvittämään mikä aiheuttaja olikaan. Jokin näistä:

Suolasieniminipiiras
Kurpitsakeitto
Pikkelöity muikku 64-asteisen kananmunan kera ja muutamaa lajia sipulia
Maa-artisokkakeitto, muikunmätiä ja talon leipä maa-artisokkasuolan ja ravintolassa kirnutun voin kera
Spelttipuuro, suppilovahveroita ja karitsansydäntä
Naudan ribeye steak ja palsternakkaa kahdella tavalla
Tyrniposset
Hunaja&valkosuklaa -jälkkäripläjäys
Puolukkamarmeladi, suklaata ja piparminttuvaahtokarkki


Seuraavassa esittelen Jennijeen, annoskuvaustaiturimme, parhaat palat.

Näin saadaan annos näyttämään jo kerran syödyltä. Erityiskiitokset värimaailmasta, huomatkaa (livenä) kirkkaanoranssi mäti lautasen reunalla.

Välijälkkärin savuefekti ikuistettuna. Äkkiä jos tätä kuvaa vilkaisisi tietämättä että siellä on evästä, voisi luulla, että on koirankuppiin jäätynyt havuja ja hautakynttilöitä.

Samalla voin kertoa viimeisimmästä sankariteostani. Minulla oli tiedossa tällä viikolla sekä kokousilta että jo mainitut synttäriruokailut, molemmat pidemmän matkan päässä. Aviomiehen kanssa sovittiin, että on ipanan kanssa pihassa, jotta pääsen niihin. Hän kävi hakemassa sitten korviketta kaapunnista ohikulkumatkallaan, jotta selviävät laatuajastaan. Kokousilta meni ohi sairastuttuani ja eilen päivällä katselin korvikepurkkeja ja huomasin, että osa niistä on sitä laajalti uutisoitua pilalle mennyttä Tuuti-erää. Kysyin mieheltäni että mistä hän ne osti.

Viestini välitettiin myymälän puolelle. Sieltä tuli sitten kuva yhdenlaisesta Tuuti-pakkauksesta ja kysyttiin onko se tämä. Sanoin että niitä on useita erilaisia pakkauksia ja että uutinen löytyy netistä vaikka hakusanoilla Tuuti pilalla. Jonkun ajan päästä tuli kuittaus että tuotteet on poistettu hyllystä. Jälkikäteen huomasin, että kuvassa oli itse asiassa päiväysvanha tuote, purkin viimeinen käyttöpäivä oli 3.1.2017. Jäi vielä sen verran kaivelemaan, että oli linkitettävä se uutinen ja kerrottava, että kyse ei ollut päiväysvanhasta tuotteesta vaan ihan pilalle menneestä erästä. Kysyin onko nämä kaikki varmasti nyt poistettu myynnistä. Jospa sieltä olisi poistettu päiväysvanhojen lisäksi myös ne toukokuussa expiroituvat pilaantuneet.

Hengenpelastusmitalit voi toimittaa tähän osoitteeseen ja odottelen kyllä presidentiltä äitienpäivän kunniamerkkiä.

Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Korvikenainen!

Illallisella nautin muuten ensimmäisen kerran alkoholia sitten raskauden. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Helsshingin reissulla kulautin pari kupillista sakea Farangissa vielä tietämättäni olevani raskaana. Ei lapsesta ainakaan päällisin puolin huomaa tämän virheen seurauksia.

Valitsin aloittelujuomaksi samppanjaa. Muutoin piti vetää alkoholiton juomapaketti, koska olin autolla. Ruokailukavereistani Jennijee teki taas vakiot:

Ajassa 18:00. "En mä taida ottaa sitä viinipakettia. Pitää olla huomenna menossa klo 12."

Ajassa 18:01. "Hei kyllä mä otan sen viinipaketin."

Ajassa 21:30. "Mikä ois hyvä paikka juoda GT:t?"

Nälkä kasvaa syödessä ja jano näköjään juomalla.

Liikuntaleikeistä ja oikeassa olemisen vaikeudesta

"Siellä teidän maalaismaisemissa on varmasti ihanaa tehdä vaunulenkki!"

Kyllä. Siinä kun auringon innoittamana lähtee piipahtamaan muutaman kilometrin päässä lammasfarmarin luona, ei heti arvaakaan miten vittumainen keikka siitä tuleekaan. Pohjois-Savossa on tunnetusti pelkästään ylämäkiä. Ja lisäisin että hyvin auratut tiet. Monessa kohtaa tiellä oli ennätetty lumentulon jälkeen liikkua ainoastaan mönkkärin, hevosen ja koiran toimesta. Veljeltä saaduissa cityrattaissa pienessäkin lumimäärässä työntäminen ja etenkin niitä loputtomia mäkiä pitkin nosti sykkeen lähemmäksi kahtasataa. Höyrysin rinteessä kuin hevonen. Onneksi ei ketään tullut vastaan. Läähätykseni piti penskankin hereillä. 

Puolessavälissä.

Vielä vähän.

Päätin jäädä korkeanpaikan leirille oleskelemaan pidemmäksi aikaa. Lopulta soitin raksaukon hakemaan meidät pois illalla. Kyllä nämä maisemat ovat kauneimmillaan kun niitä autosta käsin katsoo.

Aviomies aloitti toisella paikkakunnalla metsänharvennusurakan joulukuun alussa. Homman oli määrä kestää kaksi viikkoa. Laskekaa itse. Ellei jotain ihmeellistä ole, kaveri saapuu kotiin kymmenen, yhdentoista aikaan. Yhtenä aamuna venytteli omassa kammarissaan kun vein ipanan hetkeksi hänen hoteisiinsa, että pääsisin syömään. Kertoi miten hyvin oli nukkunut. Katsoin aviomiestä silmiin. Kysyi mitenkäs te nukuitte. Katsoin aviomiestä silmiin. Vaikeni. 

Tuli jostain syystä samalla mieleen joskus näkemäni rikosprofilointidokumentti, jossa kerrottiin, että jos löytyy naamaan puukotettu ihminen, kyseessä on mitä varmimmin intohimorikos, mikä kielii taas puolestaan siitä, että oma puoliso on asialla. 

Jos jatketaan vielä vähän tästä miehet vastaan naiset -asetelmasta. Siitä miten miehet eivät opi. Ystäväni lähetti kuvaviestin saatesanoilla "Kehotin syksyllä kaatamaan tämän".

Oli malttanut olla mainitsematta miehelleen asiasta. 

Uskoiko joku?! Tietysti oli maininnut asiasta. Ei ollut muistutus kuulemma miestä miellyttänyt. Mikä lie.

Se on niin rankkaa olla aina oikeassa ja tietää tasan tarkkaan miten asiat tulevat menemään. Toisaalta, on se varmasti miehillekin musertavaa olla aina väärässä.

Mutta. Jos puun olisi itse kaatanut, olisi se kuitenkin pamahtanut talon katolle. Se on vähän kuin aviomiehen sedän muutaman vuoden takainen keksintö tehdä mökkitontilla hankintahakkuu sen sijaan, että teettää harvennuksen yhtiöllä, jotta jää vähän jotain taskunpohjallekin. Niillä olikin hyvä maksaa Savon Voimalle vähän auki kaks tonnia, kun tuli kaadettua puu linjan päälle sillä seurauksella että se linja katkesi.

Kotiäidin reseptikirja ja muuta jännää

Monet pelottelivat etukäteen sillä, ettei pikkuvauvan kanssa pysty tekemään oikein mitään muuta kuin toimimaan syöttöautomaattina. Ei pidä paikkaansa. Jaan kanssanne kaksi suosikkireseptiäni.

Broileri ja melkeinriisi (kolmelle)

1. Jätä ottamatta broileri huoneenlämpöön ennen paistamista

2. Jätä uuni esilämmittämättä 175 asteeseen

3. Hae pakkaus jääkaapista

4. Laske lapsi uunilapasten päälle lattialle (no okei, pöydälle mutta älkää kertoko kenellekään)

5. Laita koipireisipalat uunivuokaan ja siitä edelleen uuniin

6. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen

7. Jätä raksaukolle hellalle PostIt-lappu, johon kirjoita ruoan arvioitu valmistumiskellonaika 

Seuraavaksi valmista melkeinriisi

1. Ota setäpenapaketti kaapista

2. Lähde kuljettamaan ympäriinsä vauvaa, joka ei viihdy sylissä selällään, pystyasennossa eikä mahallaan

3. Iske vauva telakkaan

Nakkikastike ja lisäkesalaatti

1. Ota nakkipaketti leikkuulaudalle
2. Mene syöttämään vauva

3. Jätä raksaukolle viesti, että eilistä salaattia löytyy jääkaapista

Sitten muihin aiheisiin. Tavallaan. Ystäväni on saamassa vauvan. Vaikka homma on vielä kovin alussa, mietin mitä hänelle voisi ostaa lahjaksi. Hän kertoi että haluaisi kovasti onnistua imettämisessä, joten voinkin koostaa hänelle imetyskorin. Siihen tulee ainakin nämä kaksi asiaa:

Grillipihdit

Ylivoimainen vekotin kun imettäessä jokin tärkeä asia (puhelin, läppäri, kaukosäädin, suklaa, karkit) on aina juuri vähän liian kaukana. Sillä saa myös astetta helpommin poimittua lattialta harson tai tutin, kun ipana viihtyy vain sylissä ja selkäsi on jo ihan paskana.

Kaali

Kun ryntäät ovat repeytyneet rikki jatkuvasta ryystämisestä ja jokainen imetyskerta irvistyttää, pitää laittaa kaulittu kaalinlehti liiveihin muutamaksi tunniksi. Kipuihin se ei auta, mutta haiset hetken jollekin muulle kuin puklille ja hielle.

Sanotaan, että nukkuva lapsi on kaunis. Nyt minäkin tiedän miksi. Oma ipana louskuttaa leukojaan usein nukkuessaankin. Saa pelätä että joko sillä taas on nälkä. Viime yön tissituskissa siitä tuli mieleen eräs Walking Deadin klassikkojakson kohtaus:

Paras vauvakirja

Sain kaksi vauvakirjaa, toisen kunnalta ja toisen pakanakummeilta. Vauvakirja on se, jota täytetään ensin pari kuukautta ja sitten "äiti on vähän väsynyt".

Kulta-aika lapsuuden -versio ei tunnista ateisteja eikä mainstreamista poikkeavia perhekokoonpanoja. Kirja tarjoaa arvokasta vertailutietoa lapsen kehityksestä, koska mikään ei ole yhtä tärkeää kuin saada oma rikupetteri tai jormaorvokki oppimaan uusi temppu nopeammin kuin toisten lapset. Tulee helvetin hyvä mieli kun voi vetää pohjat jossain. Kun muut lapset itkevät ensikyyneleensä 2 - 3 kuukauden kohdalla, meillä aloitettin jo kuukauden iässä.

Tatun ja Patun vauvakirja on varsin nykyaikainen ja esimerkiksi ottaa huomioon myös ne hipit, jotka eivät rokota lapsiaan. Samoin lapsista hieman oudolla tavalla kiinnostuneita palvelee sivu, johon piirretään käden ja jalan lisäksi myös pepun kuva.

Pohdin vauvakirja-asiaa ja tulin siihen tulokseen, että niitä pitäisi jokaista ipanaa kohden olla aina kaksi samanlaista. Se mihin kuvataan miten halusit asioiden menneen ja se toinen mihin kirjoitetaan miten ne asiat oikeasti meni. Ensimmäinen painos annetaan lahjaksi kun lapsi vielä ajattelee, että vanhemmat ovat joka suhteessa järkeviä ihmisiä ja jälkimmäinen versio puolestaan jos ja kun oma lapsi intoutuu kaikesta huolimatta tasokasta sukua edelleen aikanaan jatkamaan.

Koska en yleisesti ottaen ole tyytyväinen ikinä mihinkään ja tekisin kaiken paljon paremmin, ehdotan kehiteltäväksi aivan uutta Rehellistä suomalaista vauvakirjaa. Sen voisi täyttää esimerkiksi näin:

Äiti repesi synnytyksessä niin pahasti, että istui uimarenkaalla ekat kaksi viikkoa ja isi muutti toiseen huoneeseen, eikä enää samaan makuuhuoneeseen koskaan palannutkaan.

...kuten suvussasi periytyvä susiruma nimi Heikki, josta äiti tuumasi, että yli kuolleen ruumiini ja näin asiasta päästiin nopsaan yhteisymmärrykseen.

Anoppi ehdotti: Unelma Sirpa-Leena.

Ehkä kuitenkin vielä parempi olisi tehdä useita eri malleja, kuten:

Totaaliyhäri-versio:
Vanhempasi tiedot:
Äidin tiedot: Marketta Järvinen
Isän tiedot: [x] En voi antaa tarkkoja yksityiskohtia

Mitä vanhempasi ajattelivat, kun kuulivat tulostasi ensimmäisen kerran: Isi oli, että otapa abortti vähän äkkiä, en halua kuulla tästä asiasta tai sinusta enää ikinä mitään.

Perheviljelmäversio:
Sinusta sanottua: Isomummo sanoi, että etpä poikaa sitten osannut tehdä.


Sinisilmäversio:
Isin hauskin satu: Sitten kun vauva syntyy, vietän paljon aikaa kotona.

Voisiko joku kuvittaja ottaa yhteyttä niin ryhdytään toimeen!

Ämmää

Mitä ihmeen ämmää? No äidinmaitoa. Olen tutustunut imetysaiheisiin sivuihin. Olen siellä lukenut monenlaista, mutta eilen kyllä räjähti pankki - bongasin asian nimeltä äidinmaitokoru. Koruvalmistajalle lähetetään pari ruokalusikallista maitoa, joka sotketaan hartsiin ja seos työstetään haluttuun muotoon. Näitä lukemani perusteella isit tilailevat mammoille "muistona täysimetysmatkasta". Tämä on ilmeisesti se uusi kunniamerkki synnytysrepeämämitalin oheen.

En vaan pääse tästä yli. Taidan teettää siemennesteestä ukolle lahjaksi siittämissormuksen. Tarvitsevat vaan tehtaalla uuden muotin.

Täysimetys on semmoinen sana, johon tutustut ensimmäisenä. Se siis tarkoittaa sitä, että ipana saa pelkästään äidinmaitoa ja korviketta ei ole nautittu missään vaiheessa "imetysmatkaa". Se on kunnia-asia täysimettää, vaikka nännissä on sentin haava ja imetys on sattunut helvetisti kuukausitolkulla, aviomies on nukkunut muualla puolitoista vuotta ja minnekään ei ole lapsen syntymän jälkeen päässyt (koska imetys). Kun saadaan neuvolasta tai lääkäristä ohje aloittaa kiinteät eväät, rynnitään oitis foorumille hakemaan perusteluja sille, miksi näin ei pitäisi sitten toimiakaan. Lisäksi on tapauksia, joissa halutaan tietää miten maidontuotantoa saa kiihdytettyä niin, että pystyy lypsämään pakkaseen isoja määriä maitoa siltä varalta että äippä vaikka sairastuu syöpään tms.

Tiesittekö että äidinmaito auttaa myös siihen, että lapsella on nenä tukossa. Nenään voi siis tipauttaa vähän ämmää. Ja sillä korjaantuu myös lapsen silmätulehdus. Ja kuulemma äidinkin. Puuroakin ämmään keitetään, ja pannaria tehdään.

Ei oo kukaan vissiin vielä ääri-islamisteihin koklannut.

Tästä kaikesta tulikin mieleen, että vois ostaa ukolle joululahjaksi taas perinteiset imetyskalsarit.

ps. Syvimmät pahoittelut viime aikojen yksipuolisesta aihevalikoimasta. Kyllä mä vielä joskus teen aikuisten juttujakin, koittakaa pysyä mukana sitä oottaessa.

Lunta tuppaan!

Lammasfarmari kutsui minut ja ipanan luokseen linnan juhlia toljottammaan. Ennen kyseisen etapin taittamiseen meni kymmenen minuuttia. Nyt on kaikki toisin. Operaatioon kuuluu ihan ensimmäiseksi jälkikasvun ruokkiminen tavoitteena pukemisen mahdollistaminen ilman suurhäiriötilannetta, auton lämpiämään laittaminen, hoitotarvikkeiden kerääminen, loogisiin paikkoihin ripoteltujen talvivarusteiden etsiminen, omien vaatteiden loniminen, lapsen pukeminen useisiin kerroksiin samalla kun tämä reklamoi keuhkonsa pihalle, puhelimen ottaminen käteen koko vierailun perumiseksi, uuden päättäväisyyden kerääminen ja pukemisen viimeistely, hien pyyhkiminen omalta otsalta, turvakaukalon konfiguraatioiden kanssa taistelu ja siihen liittyvä semiahdistunut puhelu aviomiehelle (sisältäen lievän angstin kun ukko ei osaa selittää missä se joku nappi on mitä pittää painaa), kiinni jäätyneiden auton takaovien riuhtominen, raksaukon haku apumieheksi repimään auton ovet auki, auton lasien raappaus ilman raappaa ja sitä seurannut mutkitteleva peruutussuoritus pihassa. Ja niin sitä lopulta pääsee matkaan levollisna mielin ilman minkäänlaista halua vetäytyä sikiöasentoon kämpän perukoille heijaamaan itseään rauhalliseksi peukku suussa.

Lammasfarmarin pihassa tiputin vielä aviomieheltä aikanaan saadun timanttikorvakorun illan pimeydessä hankeen pipoa parempaan positioon hieroessani. Ei muuta ku lapsi sisälle lammasfarmarille kuorittavaksi ja lampun kanssa korua etsimään auton kuppeelta. Ei löytynyt. Hetki jo mietittiin että kyllä se talven jälkeen löytyy mutta sitten tuli oivallus että koru kyllä polokeutuu ja uppoaa maahan kaheksankymmentä kertaa. Sitten tuli suuri oivallus. Lapiolla lunta korvoon auton kuppeelta ja lumet sisälle sulamaan. Ja sitten vaan otetaan korvon pohjalta koru pois ja maailma pelastuu. Jäin syöttämään mukulaa tupaan ja ohjeistin mistä kohtaa lumet on lapioitava. Eipä aikaakaan kun korvoa jo hilattiin pesuhuoneeseen.

Kotiin lähtiessäni sitten huomasin, että lumet oli lapioitu väärästä paikasta. Ajattelin että seuraavana päivänä voip kauhaista oikeasta kohdasta.

Havahduin yöllä myrskyn ääniin ja arvelin ettei ehkä oo farmarin pihassa jälkiä ennee. Että semmosta.

No, tämä listautuu muiden kesken jääneiden hankkeiden luetteloon. Olen nykyään kuin aviomieheni. Koko kämppä on täynnä keskeneräiseksi jääneitä puuhia. Kuten esimerkiksi:

Aiemmin penska vain söi ja nukkui. Pidin rankkana. Nyt päivät syödään ja valvotaan, eli sekalaisia kymmenen minuutin pätkiä on ohjelmapalveluiden järjestämisen ja telakkatyön välissä. Tilasin kantorepun. Valitsin Ylen vertailun testivoittajan, joka soveltuu käyttöön aina 3,5 kilosta alkaen. Otin paketin ihan kotiinkuljetuksella, jotta pääsen nopeammin tekemään kaikenlaista siten, että molemmat kädet on käytössä. Paketti tuli ja viiden hengen voimin tapahtuneen ihmettelyn jälkeen todettiin, että vauvan ois kyettävä spagaattiin jotta sen saisi kantoreppuun aseteltua. Karvas pettymys ja eiku jesarin kanssa palautuspakettia käärimään. Seuraava yritys on sitten varmaan kantoliina.

Eilen syöttömaratonin päätteeksi pääsin viimein itse syömään. Ukot olivat ensin kaikessa rauhassa saunoneet ja murkinoineet. Annoin ipanan aviomiehelle ja laitoin kolmen minuutin mikropuuron tulemaan. Olin syönyt sitä puoleen väliin kun aviomies jo kiikutti vauvan keittiöön ja tuumi, että pitäisköhän sitä syöttää. Reaktioni:

Noin tunnin päästä pyysin anteeksi. Mitä ihmettelen vieläkin. En yleensä anteeksi paljoo pyytele. Vissiin kannatti kun aviomies ilmoitti tänä aamuna, että tulee kotiin yöksi.

Niin. Sitten varsinaiseen asiaan eli linnan juhliin. Sanoisin että olivat pettymys tänä vuonna. Minä niin odotin jotain tällaista asuiloittelua:

Tähän oli tyytyminen:

Painovoima on niin ilkeä, että jopa Mikki Hiiri masentui vaikka tissille pääsi.

Goottinaiselle, joka totesi työttömille, että riittää kun katsoo metsään: Riittää kun katsoo peiliin.

Näin siinä käy kun jesari pääsee loppumaan.

Yhtään linja-auton penkkiä ei vahingoitettu tätä pukua tehtäessä. Ja ketään muuta kuin himokasta miestä ei konsultoitu tätä juhlaeleganssia suunniteltaessa.

Ovat vissiin luopuneet Fazerin Parhaat -karkkipussilinjastossa kultaisista sisäkääreistä.

Toimiiko se, että variksenpelätin pukeutuu varikseksi ja hengailee piknik-viltin kanssa?

Linnan juhlien jatkoista sen verran, että on näköjään saatu työttömät irtolaiset hommiin ainakin yhdeksi illaksi. Tässäkin rakkausromaanien kansia koristanut Fabio...

...on jatkanut viihdeuraansa laulajana:

ps. Sipilä-Yle -jupakkaan saatiin viimein lopullinen vahvistus. Missään ei kommentoitu pääministerin emännän hiustyyliä. Tämä jääköön raskauttavimmaksi todisteeksi median vaientamistoimista.