Mä oon tuija

Joo. Lähden seuraavan kerran kylään, kun ipana on päässyt rippikoulusta. Paitsi että, eihän se ole menossa riparille, koska olemme pakanoita. Huh. Ei tarvii siis niinkään aikaisin lähteä minnekään. Kasvatan täällä kainalokarvojani ja lastani ihan kaikessa rauhassa. Elämänkoulun saa käydä ja eläinpuistoreissujen sijaan voimme huvituksena viritellä hiirenloukkuja ja soittaa kanteletta tuvassa.

Eipä ole koskaan tuntunut matka kirkolle yhtä pitkältä kuin eilen. Siinä on jotain erityistä kun yrittää pysyä jäisellä tiellä vesisateessa laulaen "ja meillä kaikilla oli niin mukavaa" ja pohtien mikä lasta niin huudattaa siellä turvakaukalossa takapenkillä. Luonnollisesti ei ole koskaan aiemmin huutokonserttia pitänyt, silloin on hyvä aloittaa, kun lähdetään pidemmälle matkalle kahdestaan. Vianmääritys on kohtuullisen vaikeaa kuskin paikalta käsin. Ei siinä auttanut kuin pari kertaa vetää levikkeelle ja purkaa kuljetus, rauhoittaa ja jatkaa matkaa. Ja pohtia, että jos kääntyisi uskoon ja olisi katuvainen, loppuisiko suurhäiriötilanne takapenkillä.

Sitten oli luonnollisesti vielä pari muuttujaa. Appiukko oli käynyt pudottamassa Teboilille säkillisen jotain varaosia ja nekin piti vielä käydä noukkimassa kyytiin. Aviomies erehtyi soittamaan matkalla ja muistuttamaan niiden hakemisesta. Keskustelimme hetken niistä perkeleen osista ja tulipa voimallisesti tiedusteltua, että käynkö vielä samalla reissulla Lidlistä ostamassa maustekurkkuja.

Ei tarvinnut käydä.

Muutenkin tarvittaisiin kohta Dr. Philiä näihin talkoisiin. Kyllähän minä tiesin, että nussakat maatila- ja muut lainat eivät katoa minnekään lapsen saannin myötä, mutta nyt kyllä kelepais semmoinen tahti, että oltaisiin vaikka yksi päivä viikossa yhdessä. Siis koko päivä. Oltaisiin niin kuin kaapuntilaiset perheyksiköt. Pukeuduttaisiin samanlaisiin tuulipukuihin ja viikonloppuna käytäisiin kaupassa, siistittäisiin nurkat ja ehkä ulkoiltaisiin tai jotain muuta perverssiä.

Tällä hetkellä se ns. oma aika on sitä, että kun pieni vapauden hetki koittaa, pitää tunkea helevetin kyytiä joku mikropuuroannos mahaan ja yrittää järjestellä pyykkivuoret. Hohdokasta.

Älä välitä sotkusta!

Minusta on hyvää vauhtia tulossa ns. marttyyriäiti. Sitten kun joskus on se joku hetki aikaa olla yhdessä, oon tämmönen tuija:

Innostaa varmasti olla kotona pidempään.


Internetissä viisaat kehottavat sopimaan asioista ennen lapsentekoon ryhtymistä.

Pitäisi olla eri neuvojat yrittäjille.