Terveisiä Vuoden valittajalta

Kun viettää aikaansa pääasiassa pihassa, alkaa jossain vaiheessa pantaa kiristää. Jotain äksöniä olisi saatava, että jaksaa. Yleensä tosin alkaa vituttaa vielä enemmän, kun saa maistaa miltä vapaus tuntuu. No, jos ihan tarkkoja ollaan, tämä tavoiteltu "oma aika" merkitsee esimerkiksi sitä, että yrität neljässä tunnissa keretä kaikki nämä: ajaa kaapuntiin, käydä kampaajalla, morjestamassa työkavereita, hakemassa ruokaostokset, etsiä pilkkitoukkia kahdesta paikasta ja keretä vielä ennen lossitaukoa kotia kohti.

Tällaisessa tilanteessa maailma alkaa pienetä pienenemistään ja mitättömät asiat alkavat ärsyttää enemmän kuin sisäänpäin kasvanut genitaalikarva. Näinä aikoina myös suvaitsevaisuus erinäisiä kasvatusvinkkejä kohtaan heikkenee. Milloin pidät lasta liikaa sylissä, milloin liikaa lattialla. Joskus alusta on liian kova ja joskus turhan pehmeä. Voit kokea epäonnistumisen tunnetta siitä, ettei puolen vuoden ikäinen vauva ole vielä oppinut vaipattomaksi ja selkeästi se on sun syy, jos lapsi vierastaa. Mikään normaali kehitysvaihehan se ei ole. Ja kermaa kun et anna kakusta, oot paska.

Ja minulta ei ole kenelläkään varttuneemmalla naispuolisella tuttavalla mitään muuta kysyttävää kuin että onko maito riittänyt.

Kun aloin osoittaa näitä alustavia hermoromahduksen merkkejä, ystävä ihan sattumalta (uskoo ken tahtoo) lähetti viestiä ja kysyi, että haluatko lähteä leffaan ja syömään. Todellakin. Tämä menestyksekäs ja ultratyylikäs varatoimitusjohtaja halusi mennä katsomaan kun geenimanipuloitu pesukarhu pelastaa galaksin kolmedeenä. Eihän siinä. Olin kyllä siinä tilassa, että olisin voinut lähteä vaikka Arttu Wiskarin konserttiin.

Lähtö oli perinteisesti stressivapaa. Odottelin autoa käyttööni ja katselin eteisessä erittäin vekkulisti piilotettuja roskapusseja, jotka eivät olleet sattuneet aviomiehen kyytiin. Viedessäni tämän pilkkireppuja eteisen komeroon nalkutettuani ensin kaksi kuukautta siitä, että ukon pitäisi ne sinne viedä, huomasin että joku neropatti oli ajan saatossa heittänyt komeroon roskapusseja. Kiitän viivästynyttä kevättä hajuhaittojen minimoinnista. Lähtiessä kun roskakassien yli kävelee, on täysin ymmärrettävää, että tulee just semmonen olo, että jotain kyllä nyt unohtuu.

Where's Waldo?

Vastoin kaikkia odotuksia pääsin liikkeelle ajallaan. Kesärenkailla oli hyvä lähteä kylän ek:ta ajamaan.

Erityisesti ilahdutti, että isäntä oli pitänyt lupauksensa ja siivonnut auton. 

Ei koskaan voi tietää milloin tarvitsee näppäimistöä tai rommia.

Kaverinkin oli mukava istuutua siistille etupenkille.

Ai niin. Semmoisia terveisiä muille koiranomistajille meidän perheen ukoilta, että "ihan turhoo on koiran tassuja ruveta millään pyyhkeillä hinkkoomaan, juoksuttaa lopuks vuan nurmikon kaatta ennenku ottaa sisälle.".

Tässä muutama kuva sängystäni, johon huomauttaisin että on matkaa n. 20 metriä ulko-ovelta. Voitte kuvitella.

Ps. Muistakeehan nyt tilata niitä tarroja, te jotka niin uhositte :D