sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Sinä olet minun kanssa ja sinä nautit siitä

Avomiestä ei tarvitse kyllästymiseen asti kotona tuijotella. Viimeksi se on ollut pihassa kokonaisen päivän kun oli kuumeessa tammikuussa. Sitä ennen jouluna (lue: sinä olet minun kanssani joulunpyhät ja sinä nautit siitä.). Sitä ennen en ees muista.

Vessaremontti on meillä edennyt siihen pisteeseen, että laatoitustyöt on tehty ja seuraava vaihe olisi jakotukin ja muiden erinäisten toimenpiteiden tekeminen, jotta saadaan vesi tulemaan ja päästään laattojen pesuoperaation jälkeen etenemään wc-pöntön ja kalusteiden asennuspuuhiin. Ilmoitin hyvissä ajoin etukäteen että tänä viikonloppuna olet toisen päivän kotona. Saat itse valita kumman. 

Veden ihmettä odotellessa päätin viettää ihan kreisin perjantai-illan ja aloitin vessan patterin hionnan ja maalauksen.



Epäiletkö että lähipiirissäsi on mielenterveysongelmia? Ensimmäinen vinkki on patterien maalaaminen siniharmaiksi.



Ite kun tekköö niin tulloo sitä mitä sattuu tulemaan. Minusta aika ammattimainen lopputulos.



Minun oli määrä mennä kavereiden luokse iltapäivästä pilkkimishommiin. Maalausurakassa ja aina yhtä ilahduttavassa viikkosiivouksessa (jota välillä meillä kuukausisiivoukseksi leikkisästi kutsutaan) hurahti sen verran aikaa, että en kerennyt kalahommiin ollenkaan. Syömään kerkesin, mikä onkin tärkeintä. Alipainoisella ja siksi laihdutuskuurilla olevalla ystävälläni on vastoin kaikkia odotuksia merkille pantavat kestitsemistaidot. Ruoka on hyvää ja se ei lopu koskaan kesken. Meitä oli kuusi henkeä syömässä ja kaveri oli ihan vakuuttunut että pastaa on keitettävä 10 litran kattilalla.



Keskustelunaiheet saunassa olivat ahdistavia. Että pitäisi lapsia tässä iässä tehdä jos meinaa. En tiedä huippasiko liika löyty vai lätinät, mutta äkkiä piti lauteilta karata jäähdyttelemään terassille.

Oltiin kotona siinä puoli kolmen maissa. Aamulla kun nahat lähti silmien päältä pois, kävi ilmi että on mentävä taas takaisin avomiehen ranchille, koska oli tulossa mökkivieraita. Siivouskeikkaahan tuo taas tiesi. Yllättävän äkkiä hiiret pystyvät paskomaan seitsemisenkymmentä neliötä mökkiä.

Tuholaisesiintymissä on päästy uuteen ennätykseen. Palokärki on murtautunut vintille kahdesta kohtaa.




Avomiehen ranchin talli ja hitsuhitsuvälineet ovat kysyttyä tavaraa. Niin tänäkin viikonloppuna. Avomiehen serkku tuli tekemään Ite tehhään -mallista moottorikelkkaramppia. Ihan tuli Hiacea ikävä kun pakettiauton oli serkkupoika hankkinut. Sinne voi tosiaan laittaa sisälle vaikka yhden moottorikelkan.





Elettiin sunnuntai-iltapäivää ja muistuttelin avomiestä että mitenkäs kuule hei se jakotukkihomma. Ei mennyt montaa minuuttia kun tuli kysymys että tehtäiskö tänään jotain kivaa.

Ehdotti elokuvia. Njaa. Ehdotti ravintolaa. Mnjaa. Ehdotti ampumista. Joo!


Näkymä ampumaradalle, jota myös navetanvintiksi joskus kutsutaan.



Avomies ja appiukko saavat täytettyä tavaralla myös rappuset.




Löytyi yksi ampumaton taulukin.



Ja tauluun oli meininki jopa osuakin. Aloin oitis ymmärtää Kaisa Mäkäräistä.



Alkukankeuden jälkeen otin haltuun myös tämänkin lajin. Kuulemma lasketaan kympin osumaksi, jos kympin kaari menee rikki.


Lopetin huipulla.


5 kommenttia:

  1. ...mites sille jakotukkihommalle kävi? :D

    VastaaPoista
  2. Patterista tuli kuitenkin tosi hieno! Ja yhteistä aikaa vietitte!

    VastaaPoista
  3. Mieki haluan oman ampumaradan. Ja oman navetanvintin!

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla, että jollain muullakin on viehätysvoima sitä luokkaa, että herrasväen saa pysymään seurusteluetäisyydellä, no pakottamalla..

    Vaan tämä palokärkicase mua puhutteli eniten. Oon nimittäin jo pitkään haaveillut, että joku yhteistyökykyinen palokärki kävis naputtelemassa pari thaimaalaisenmentävää reikää kiivaimpien luonnonsuojelijoiden asuttamiin kerrostaloihin. Oisin sitten valmis keskustelemaan näistä suojeluasioista lisää, kun se palokärki ensin pöläyttäis sinne olohuoneen seinästä sisään, että "Morjens". Koska täällä maalla se ei ois mikään ihme. Melkein sitä varten kannattaa säilyttää panoksia sohvapöydällä.

    VastaaPoista