keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Vastaus Luottokamat-blogihaasteeseen

Tämä on vastaus Tuumat ja tuokiot-blogia pitävän Jennijeen haasteeseen kertoa omista luottokamoista (vrt. City-lehden kakkossivun juttulaatikko, jossa henkilö x esitteli luottokamansa).
 
Hiace
Ukko yrittää säännöllisesti ylipuhua vaihtamaan Hiacen johonkin toiseen autoon. Ei muuten käy! Siitä kiulusta ei hajoa ikinä mitään, on huippuluotettava vekotin. Lisäksi ei harmita jos autoon tulee osumia tai penkit vähän suttaantuu, koska auto on jo valmiiksi rutussa ja paskainen. Käytön stressittömyyden lisäksi merkittävä etu on se, että kun auto on peruutettu kertaalleen traktoriin, pyöröpaaliin ja (tiettävästi) seinään, on perä sen näköinen että järjestyy kuulkaa parkkipaikka yllättävän näppärästi Sokoksenkin takaa. Kun muut kuskit näkevät että sen näköisellä autolla saavutaan alueelle ja yritetään tarjota sitä johonkin ruutuun (ja vielä kun akka on ratissa), niin tilaa annetaan kysymättä. Kukaan ei uskalla tunkea lähelle ilmeisesti päälleajon pelossa, vaan muut odottelevat sitä omaa vuoroaan ihan rauhassa!
 
Hiace palvelee uskollisesti siitäkin huolimatta, että sitä on ammuttu. Metsästyksessä talvipakkasella on kuulkaa sellainen vaara, että kun rukkaset kädessä yrittää viritellä pyssyä niin tussarihan saattaa perkele yhtäkkiä pamahtaa. Ja kuti osuu sitten siihen mitä edessä sattuu olemaan.
 
Yhteenvetona: Se ei vaihtamalla parane. Tämä tiimi ei luovuta!
 
Joe Blascon Ultra Base –meikkivoide
Punastujan paras kaveri. Minulla naama menee tasaisen tulipunaiseksi tai vaihtelun vuoksi toisinaan ruttotyyppisen laikukkaaksi perus-häpeätilanteiden ja liikunnan lisäksi esim. silloin kun:
 
  • ilahdun
  • säikähdän
  • suutun
  • petyn
  • yllätyn
  • keskityn
  • voitan
  • häviän
  • ärsyynnyn
 
Eli yhteenvetona voisi sanoa että jos ylipäätänsä tunnen jotain, olen punainen.
Suosikkipunastumiseni ever oli muuten kun töihin saapui Canonin jeppe neuvomaan miten meidän monitoimilaitetta käytetään (tämä on yksi ydinosaamisistani työmaalla). Katsottiin siinä ihan normisti huoltotoimenpiteitä ja muita. Sitten tultiin kohtaan värikasetin vaihto. Canonin mies käytti tilanteesta termiä värinvaihto. Suorana reaktiona tähän vedin välittömästi ihan punaiseksi.
 
Musta bolero
Sokokselta aikanaan ostettu varsin ylihinnoiteltu musta neulebolero on kolunnut muistaakseni kaikki pikkujoulut ja muut kekkerit viimeisen viiden vuoden ajan. Jopa kesällä olen joutunut sitä käyttämään, ainakin rippijuhlissa ja ristiäisissä se on ollut päällä.
Yritin etsiä tälle vuodelle boleron kaveriksi uutta juhlatoppia. Tällä hetkellä saatavana:
  • Kokonaan paljeteilla vuorattu toppi, joka tuntuu haarniskalta päällä eikä laskeudu kunnolla. Eikä koko paskaa voi edes pestä koneessa.
  • Liehuvahelmainen keinokuitu-unelma, jonka näppärä sivuvetskariratkaisu ei mene tissien kohdalta kiinni. Lisäksi tarvitaan kaverin apua että rytkyn saa pois päältä (paniikkikohtausvaara!). Kaupantekijäisiksi paita sähköistää tehokkaasti hiukset ja jättää ne lopulta lehmän nuoleman näköisiksi.
  • Tasapaksu putkilo, jonka seurauksena näyttää siltä, ettei sinulla ole vyötäröä ollenkaan. Sitä mä oon aina halunnu!
  • Oli-niin-vaikea-valita-että-tungettiin-siihen-kaikkea-paita, jossa on käytetty tehokeinoina räväkkää kuosia, paljetteja, pitsiä ja mieluiten vielä vähän höyheniä. Less would so be more.
 
Eli lähdetään sitten taas siinä saatanan samassa bolero – toppi – mustat housut -setissä liikenteeseen tänäkin talvena.
 
 

1 kommentti:

  1. Luottorepeämiset! :D Täytyy muistaa tuo "värinvaihto", jos joskus haluan kiusata sua, kjih kjih.

    VastaaPoista