Havuja, perkele!

On ollut tämä marraskuun loppupuoli tunteellista aikaa. Ja minä en ole yhteensopiva tunteiden kanssa. Ne ovat häirinneet elämääni ja estäneet saattamasta loppuun tärkeitä asioita, kuten Sons of Anarchyn kuudennen tuotantokauden. Otetaanpa muutamia esimerkkejä.

Hyvä ystäväni muuttaa Tampereelle. Hän on viimein löytänyt miehen, joka vaikuttaa pisteytyvän lähelle Vuoden Siivoojan määrittelemää parasta miestyyppiä eli tolokunseksuaalia. Väittäisin että ainakin neljä pistettä saa tuosta taulukosta. Ja kuulkaahan juttua! Miehellekin puhkeaa satunnaisesti huuliherpes, joten ystäväni ei tarvii omaansa jännittää tai hävetä. Nyt jää vain 254 muuta stressin aihetta, jonka perusteella virus voi aktivoitua. Minä hetkenä hyvänsä, muistuttaisin.

Puhutaan menestystarinasta.

Mutta kyllä tähänkin vielä jotain draamaa saadaan kehiteltyä. Kun kaverini on saanut asuntonsa vuokrattua, tehnyt kipeitä kattovalaisinkompromisseja ja alkanut asettua uuteen työpaikkaansa, ukko todennäköisesti löytyy jonain aamuna keittiöstä paistamassa kananmunia naisten alusvaatteissa.


Konttoritöissä puolestaan menee niin vahvasti, että kun mentorin kanssa pidimme kuukausittaisen tapaamisemme piäkaapuntiseuvvulla, hän totesi tarinaa kuultuaan että nyt kuule otetaan päiväkonjakit. Piristykseksi hän näytti kuvaamansa mäyräkoiravideon, jossa heidän putkikoirapentunsa pääsee jälleen tapaamaan toista pentueen jäsentä. Suosittelen mentorointia kaikille.

Ja sitten kuulkaa on vielä tämä sukulaisten ja päihde- ja mielenterveysongelmien valloittava yhdistelmä. Ja nämä kaverit ovat yleensä ajoituksen mestareita. Jos olet menossa johonkin kivaan tapahtumaan, tässä tapauksessa pikkujouluihin, ja olet vilpittömästi hyvällä tuulella (lue: sinua ei hetkellisesti vituta), mikä onkaan mukavampaa kuin saada syyllistävä oksennusviesti. Mieltä ylentää kuulla että koska et käy tarpeeksi usein eli et siis selvästikään välitä, on tämän henkilön syytä alkaa ryyppäämään uudelleen, että "ehkä sitten hän pälkähtää mieleesi useammin". Ja kaikenlaisten muun syyllistämisen päälle on näyttävää lopettaa viesti loppukaneetilla: "Itkien uneen meen." Klassikkoainesta.

Olen ihan oikeasti sitä mieltä että jos halutaan jotain uutta planeettaa ryhtyä asuttamaan, olen vapaaehtoinen kokeiluun.

Mutta jos on ollut tunteita, niin on tapahtunut jotain hauskaakin. Tapasin Mensan jäsenen. Hän siis kuuluu parhaaseen kahteen prosenttiin älykkyystestillä mitattuna. Ei siinä sinänsä mitään, mutta sanonpa vaan että eipä kaveri silti tajunnut laittaa kaljoja kylmään.