Lammaskuiskaajat vauhdissa

Lampaiden siirtäminen pellolta navettaan käy helposti. 

Unelmissa.

Tosielämässä prosessiin tarvitaan leivänpalasia, jyviä, tikapuut, harava, salaojaputkea, henkilöauto ja kaksi hirvimiestä.

Homma alkaa navetan puolen valmisteluilla. Koska uuhet aloittavat talvehtimisen mukavalla seksilomalla, pitää tehdä eri osastoja uuhille ja pässeille. Ai ai Matti ja Teppo, mikä teitä taas odottaakaan.

Kun naiset tekevät tilanjakajat, käytetään hyödyksi tikapuita, trukkilavoja ja jätelautaa. Kiinnitys tapahtuu kymmensenttisin nauloin (ei mittää akkakaliiberin nauloja käytetä!), erilaisilla ruuveilla ja sillä kaikkein varmimmalla - paalinarulla. Varppina kestää.

Äärimmäisen nikkarointiperäisen hyvän olon tunteen siivittämänä edetään seuraavaan vaiheeseen eli väliaikaisten aikarakennelmien tekemiseen.

Tästä kohtaa ne niinku tulis pellolta nätisti rivissä..

...ja tonne ne niinku sujahtais ilman vastarintaa.

Aloitimme uuhien siirrolla. Lampaita on elämänsä aikana halattu ja pussattu keskimäärin neljä kertaa päivässä, joten kiintymys tilan emäntään oli kova. Sitä riitti navetan ovelle asti. Sitten oli syytä pistää äkkiä jarrut pohjaan ja rynnätä takaisin laitumelle. Ei tarvittu kuin seitsemisen yritystä ja uuhet olivat sisätiloissa. Aika hyvä.

Mutta karitsat, sanokaa minun sanoneen. Aika persesakkia. Ei ihme että niitä syödään niin paljon. Nämä kaverit piti saada tien toiselle puolelle omaan majoitustilaansa. Tässä kohtaa tarvittiin sitten kaikkea hirvimiehistä lähtien. Eli pyydettiin hirviliiterikeikan jäljiltä aviomies ja isä kaveriksi. Ajettiin auto lisävahvikkeeksi tien yli menevän väliaikais-aidan kuppeelle. Toiset tikapuut olivat hollilla jos pitää estää kavereita luikahtamasta aidan välistä.

"You talkin' to me, huh?"

Eipä tarvittu tikapuita aidanrakoja tilkkimään kun yksikään kaveri ei halunnut siirtyä navetan kulmalta yhtään edemmäksi. Ei puhettakaan. Kaksi kerkesi jo juosta aidoistakin läpi ja käytin oikeiden koordinaattien ottamiseksi apuna salaojaputkea. Ei siis astalona vaan ohjaustyökaluna. Karitsat olivat uuhien muilutuksen jälkeen heittäytyneet epäluuloisiksi. Ei auttaneet koko maailman jyvät, leivänkannikat ja kivennäisherkut. Siinä kohtaa kun alkoi pimeys hiipiä, alettiin miettiä kotiteurastuksen aloittamista jo tässä kohtaa syksyä. Otettiinpa käyttöön seuraavat siirtokonstit:

1) "Kyllä määää jaksan" -metodi: Karitsaa tartutaan etujaloista kiinni ja työnnetään takajaloillaan etenevää elukkaa eteenpäin askel kerrallaan.

2) "Emmää jaksakaan yksin, tuu appuun" -metodi: Yksi ottaa etujaloista kiinni ja toinen takajaloista.

3) "Ei myö jakseta ennee, tulukee appuun" -metodi: Yksi ottaa yhdestä etujalasta, toinen toisesta, kolmas pitelee takajalkaa ja neljäs sitä viimeistä ketaraa.

Melekein sydänkohtauskin saatiin prosessissa kun isää alkoi ahdistaa. Pieni tauko ja jatkuu. Ei ees viinaa tarvittu tokenemiseen, joten ei ollu vakavaa. (Sydän- ja verisuonitauteja pursuavan sukulinjani kotihoitokonsti pumpun rylykyttellyyn)

Nyt vaan sitten odotellaan Eviran yhteydenottoa. Silminnäkijöitä oli kaksi. Naapurin isäntä ja kylän urheiluhenkisin pariskunta (lue: ainoa pariskunta jossa molemmat harrastavat säännöllistä liikuntaa).

Karitsoiden kanssa puljatessa olivat emännät kerenneet tehdä jo tuhoa navetassa. Olivat rikkoneet meidän tekemän murtovarman portin, oli saranoineen lentänyt jontkaan.

Määää tein sen.

Revontulien valossa (lue: otsalamppu jätettiin karitsjoille lisävaloksi) hoidettiin vielä heinä- ja vesihommat ja purettiin väliaikaiset aidat pois.

Pässit jätettiin suosiolla pellolle ja painuttiin teen keittoon. Kerätään voimia ja ladataan hermoja ennen poikien seksiloman aloittamista.

Ei oo tietojärjestelmätarjouksen tekeminen homma eikä mikkään tähän verrattuna.

Palvilammasta jo ajatellen,

Vuoden Siivooja