Jouluvalmistelut olivat tänä vuonna erityisen kivuttomat. Kun jättää paljon niitä asioita tekemättä, joita suunnitteli tekevänsä, pääsee vähemmällä. Suosittelen lämpimästi kaikille. Näyttää tuo jouluaatto tulevan silti. Tässä teille muutamia käytännön vinkkejä, ja tuleepahan samalla dokumentoitua oman muistin tueksi ensi joulua ajatellen.
Joulusiivous on laajalle levinnyt stressinnostatuskeino. Siinä saadaan nopeasti kehiteltyä parisuhdekonflikti jos toinenkin, kun kaiken pitää olla just eikä jetsulleen.
Meillä tyypillisesti tuntien, viimeistään vuorokauden sisällä imuroinnista ja lattioiden pesusta jorkit kävelevät kurakengissään pirttiin.
Aviomies vaihtoi auton, itse asiassa kaksikin kertaa, koska hänen veljensä osti häneltä Audin ja veljeltä vaihdossa saadulla Saabilla ei yksinkertaisesti pystynyt ajamaan kahta päivää pidempään. Vaihtoprosessin seurauksena eteisen kaikki tasot ja lattia olivat täynnä autosta hilattua kampetta. Yhdestä muovipussista löytyi mm. ruttuisia ja likaisia asiakirjoja (lue: kirjanpito loka-marraskuulta).
Varo mitä toivot, se voi toteutua. Niin tässäkin tapauksessa. Kamppeet siirtyivät olohuoneeseen. Siinä kohtaa luovutin. Ei meille kuitenkaan ketään kylään tule.
Päätös: Lopetetaan siivous kannattamattomana.
Ollaan tänä jouluna kolmestaan, joten jouluruoan osalta ei ole suorituspaineita. Pienenkin artikkelimäärän kanssa tolskaaminen voi silti osoittautua haasteelliseksi.
Kinkkua on hyvä varata semmoinen kohtuullinen 3,5 kiloa ruokailijaa kohden. Oman älyllisen ylivertaisuuden voi todeta iloitsemalla että kotona on isoja paistopusseja jo valmiiksi eli tänä vuonnapa ei muuten tarvitse toistaa rumbaa, jossa kinkkupussia etsitään viidestä eri myymälästä ennen kuin tärppää. Kunnes tulee se oivallus, että ei muuten riitä iso pussi. Sen pitikin olla jättipussi. Eikun nöyränä kirkonkylälle asioimaan.
Lipeäkala oli myös kiven takana. Sitä etsittiin monesta paikasta. Ukoilla alkoi jo huoli tulla, että jäädäänkö tätä (valmiiksi märätettyä) herkkua ilman. Lopulta tuotteen hankkiminen jäi minulle. Kaameat suorituspaineet. Löysin kuin löysinkin lipeäkalaa ja toin ylpeänä kotiin 900 g pakkauksen. "Yhdenkö sinä vain toit?", kuului suora ja välitön palaute.
Vierailin tänään ystäväni luona lähikaupungissa. Hän oli murheen murtamana ja avopuolisoonsa jokseenkin pettyneenä asunnossaan. Mies oli käynyt käskystä ostamassa kalkkunarullan. Suomalaisen. Siitähän se mekkala nousi kun Suomen lipusta huolimatta kääntöpuolen printissä todettiin että elukka on saksalainen, mutta pakattu tms. Suomessa. Varomaton ostaja saattaa sokeasti luottaa Suomen lippuun ja pitää sitä merkkinä kotimaisesta lihasta. Ystäväni ahdistus oli kasvanut niin mittavaksi, että hän suunnitteli stressiperäistä makuuhuoneen kalusteiden järjestyksen vaihtamista. Ja lisäksi hänen ukkonsa oli jo kolmanteen kertaan joululahjaostoksilla, koska ei osaa oikein organisoida. Hilpeät pyhät luvassa. Mutta takaisin siihen fileerullaan.
Luotettava Evirakin ihan neuvoo että:
Suomen lipun käyttäminen pakkauksessa
Suomen lippua saatetaan käyttää tuotteiden yhteydessä symboloimaan tuotteen suomalaisuutta ja kotimaisuutta. Tuotteen tulee olla sekä valmistuksen että raaka-aineiden osalta kokonaan tai pääosin kotimainen, muussa tapauksessa lipun käyttö johtaa kuluttajaa harhaan.
Vuoden Siivooja ehdottaa seuraavaa hyvin selkeää merkitsemismekanismia pakkausmerkintöihin. Tätä voi vapaasti jatkokehitellä, että päästään eroon avainlipuista, joutsenmerkeistä, sirkkalehtimerkeistä, Hyvää Suomesta -merkeistä ynnä muista, joista jotain käytetään kun työntekijällä on päällään suomalainen työvaate, jotain kun yhtiön pääkonttori on Suomessa, yhtä kun veljen kummin kaima asuu Suomessa ja sitä rataa. Vaadin selkeitä pakkausmerkintöjä ja sääntöjä. Kaikki tai ei mitään.
Niin ja tästäkin pahoitin mieleni. Iittala taipuu monen mielessä automaattisesti kotimaiseksi tuotannoksi. Kissan vitut. Suomessa suunnitellaan mutta muualla tehdään. Nyt hävetkää.
Nyt alkoi niin ahdistamaan että pitää lopettaa kirjoittaminen tältä päivältä. Loppuun tunnelmakuva Pohjois-Savosta.
Olokeehan kiltteinä vielä viimeiset hetket, kohta voi onneksi jo unohtaa kiitollisuuden kaikesta ja kaikista, ja siirtyä olemaan oma ärsyttävä itsensä.
(Kuva valmistettu Suomessa, raaka-aine ulkomaalainen)







Hirveetä kusetusta tommonen. Tulipahan vielä tälle aatonaattoillallekin syy sanoa vittu. Selviäisköhän huomisesta ilman...
VastaaPoistaEikö ou ärsyttävvee?
PoistaEn osaa kommentoida sun blogia ilman että kuulostan stadilaiselta ihkupissikseltä. Mut niin oonkin, joten: oot paras!
VastaaPoistaHyvää joulua vuoden siivoojalle ja tukijoukoille!
Kiitos Elina! Tuo oli, niinku, ihquinta palautetta evöö! <3
PoistaToivottavasti sinunkin joulusi on ollut miellyttävä.
Hyvää joulua kaikista lieveilmiöistä huolimatta!
VastaaPoistaKiitos! Hyvää joulua myös sinulle :)
PoistaOtan käyttöön tuon ehdottamasi pakkausmerkinnän! Itse etsin suomalaisia Suomessa valmistettuja pussilakanoita taannoin. Eipä löytynyt niiltä valmistajilta, jotka ekana tulee aiheesta mieleen.
VastaaPoistaHyvää joulua ja kolleega-lampurille terkkuja!
Siistiä! Tästä alkaa pakkausmerkintöjen selkiyttämisen prosessi.
PoistaSamoin sinulle hyvää joulua, kerron terveiset kun ens kerran nähdään eli lähipäivinä kuitennii.
Osta seuraavalla kerralla mukit Pentikiltä, jonka kaikki keramiikka valmistetaan suomessa ja koristellaan kaikenlisäksi käsin!
VastaaPoistaHyvää Joulua!
Sain nuo lahjaksi, mutta enpä ois varmaan itse ostaessakaan välttämättä tarraa huomannut. Pentikin tehtaanmyymälä onkin Varkaudessa, joten sinne kuppiostoksille kun ens kerran niitä tarvii.
PoistaHyvvee joulua vuan :)
Hyvää joulua. En viitsi, ei huvita, siivoushommaan ruveta. Ei p....a haise. T. Suvi
VastaaPoistaIhan turhaa on. Nyt vielä turhempaa kun on robotti-imuri. Tarkkaillaan miten toimii.
PoistaTuo Ritari Ässän kuva on aivan priceless :D Niin söpösti siinä kurkistelee... Aivan ihastuttavaa ja rentouttavaa joula teille!
VastaaPoistaKiitti Tarja! Hymyilytti tuo kuva, jostain face-fiidistä sen nappasin. Hyvää joulua sullekin!
PoistaAikuisille joulu saattaa tehdä tiukkaakin, kun pitää touhuta kasaan kaikenlaista, vaikka ei olisi aikaa, eikä edes ihan oikeasti tahtoisi.
VastaaPoistaJoskus vanhoina aikoina lapsille saatettiin varovasti kertoa, että joulun alla pitää olla pitää kiltisti, sillä muuten pukki tuo risuja, eikä lahjoja. Hah!
Jos suomalainen joulu tuntuu nössöltä voi kokeilla krampus joulua.
https://en.wikipedia.org/wiki/Krampus
Hyväää ja iloista joulunaikaa toivottaa Joonas Liperistä.
Kyllä virtsat vois mennä housuun kun Krampus tulis hämärässä terveisiään tuomaan :O
PoistaHyvää joulua sinulle Joonas Liperistä! Toivottavasti et sinäkään joutavia hötkyillyt.
Hieno joulukortti!
VastaaPoistaKiitos hyvästä blogista ja RAUHALLISTA joulua!
Eikö ollukkii!
PoistaKiitos sinulle että luet näitä juttuja, ja mahtavia pyhiä!
Jos varaa itsellensä joulun Berliinissä niin ei tarvi "valmistautua". Tällä tavalla mun ja miehen joulut on hoidettu monena jouluna. Täällä on aika kivaa.
VastaaPoistaHei rakkaat ystävät. Nimeni on Naomi Naomi. Olen kotoisin Puolasta ja haluaisin jakaa teille hyviä uutisia. Pitkän ja epäonnistuneen lainahaun jälkeen törmäsin kunnioitettavaan ja rehelliseen mieheen nimeltä Jean Paul Marie Weiwers. Hän myönsi minulle 200 000 Yhdysvaltain dollarin lainan ilman vaikeuksia tai komplikaatioita alle 72 tunnissa. Hänen sähköpostiosoite on loancreditinstitutions00@gmail.com ja WhatsApp-numeronsa on +393512114999.
VastaaPoistaOta yhteyttä häneen saadaksesi lisätietoja lainasta.
Jumala siunatkoon teitä.
Ota yhteyttä WhatsAppissa numeroon +393509313766.
Se on todella upeaa!
VastaaPoistaHuomasin, että hymyni on lainaa tarjoavien luottolaitosten ansiota. Sain heiltä lainan, ja kaksi työtoveriani on myös saanut lainoja tältä yritykseltä ilman vaikeuksia ja erittäin edullisin korkoin. Suosittelen ottamaan heihin yhteyttä; olet tullut oikeaan paikkaan, jos todella haluat lainaa projektiisi tai mihin tahansa muuhun tarkoitukseen. Lähetän tämän viestin, koska olin erittäin tyytyväinen saamaani lainaan tältä yritykseltä. Ystävän kautta tapasin tämän rehellisen ja anteliaan lainayrityksen, joka auttoi minua saamaan 35 000 euron lainan. Joten suosittelen ottamaan heihin yhteyttä ja hyödyntämään kaikkia heidän tarjoamiaan palveluita. Tässä on heidän sähköpostiosoitteensa: loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp-puhelinnumero: +393509313766. Tai heidän toinen WhatsApp-numeronsa on +393512114999.
Hyvää huomenta. Nimeni on Juanma Ignacio Judith ja olen Uruguaysta. Tämä yritys nimeltä Loan Credit institutions on oikea lainayhtiö. En ole koskaan halunnut lainaa, mutta ajattelin vain kokeilla tätä yritystä ja katsoa, pitävätkö ihmisten sanat paikkansa. Hain lainaa viime viikolla, otin lainan ja sain lainani tänään lainayhtiöiltä. Jos luet tätä viestiä ja tarvitset lainaa tältä yritykseltä, he auttavat sinua. Tämä yritys on ainoa, joka tarjoaa oikeita verkkolainoja. Hakemani laina oli 60 000 dollaria, ja sain sen viikon sisällä. Joten ystäväni, älkää antako huijata itseänne, jos tarvitsette oikeaa lainaa; tämä on oikea yritys hakea lainaa. Jos olet kiinnostunut heidän lainoistaan, heidän WhatsApp-numeronsa on +393512114999. Tai sähköpostiosoite on loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp: +393509313766.
VastaaPoistaHyvää päivää kaikille.
VastaaPoistaNimeni on Damian Diego Alejandro ja olen kotoisin Madridista, Espanjasta. Haluan käyttää tilaisuuden kirjoittaakseni verkossa, että kuka tahansa, joka tarvitsee aitoa lainaa, on oikea yritys hakea lainaa luottolaitoksilta. Muutama päivä sitten tarvitsin rahaa ja etsin lainaa verkosta. Näin yhden yrityksen ja hain lainaa, mutta se yritys huijasi minulta rahani kahdesti. Olin niin järkyttynyt, koska tarvitsin rahaa, joten päätin etsiä toisen yrityksen. Hain lainaa toisesta yrityksestä, ja sama yritys pyysi minua myös tallettamaan rahaa, minkä teinkin, mutta en koskaan saanut lainaani. Olen niin huolissani, koska tarvitsin kiireellisesti rahaa talon ostamiseen. Jos en saa taloa pian, vuokranantaja häätää minut ja perheeni, joten minun on hankittava oma asunto. Kun etsin uudelleen, näin tämän yrityksen, luottolaitoksilta. Näin monien ihmisten todistavan tästä yrityksestä ja sanovan, että se on todella loistava. Aluksi pelkäsin hakea lainaa, koska minua oli huijattu kahdesti, mutta päätin kokeilla ja katsoa, onko tämä yritys laillinen. Niinpä hain lainaa. Kun hain lainaa, he kertoivat minulle kaiken, mitä minun piti tehdä. Olin vielä hieman peloissani, mutta luotin heihin ja he vakuuttivat minulle, että saisin haluamani lainan viiden arkipäivän kuluessa. Sain pankiltani ilmoituksen, jossa kerrottiin, että tililleni oli talletettu 175 000 euroa, ja olin niin onnellinen. Jonkin aikaa sitten yritys soitti minulle ja kysyi, olinko saanut lainani, ja sanoin kyllä. Olen erittäin kiitollinen, ja kirjoittaessani tätä viestiä verkossa tämä yritys on auttanut myös kahta veljeäni. Joten kuka tahansa, joka tarvitsee oikeaa lainaa, luottolaitos on oikea yritys hakea lainaa. Jos tarvitset rahaa, voit ottaa heihin yhteyttä WhatsAppissa numerossa +393512114999 tai WhatsAppissa numerossa +393509313766 tai sähköpostitse osoitteeseen loancreditinstitutions00@gmail.com. Kiitos kaikille, jotka lukivat viestini, ja kannustan teitä hakemaan lainaa tähän yritykseen, koska tulette olemaan heihin tyytyväisiä.
Maa: Indonesia
VastaaPoistaOsoite: Surabaya
Sähköpostiosoitteeni: nurbrayani750@gmail.com
Nimeni on Nurbrayani, ja haluan todistaa ALLAHIN tekemästä hyvästä työstä elämässäni joidenkin maiden heikon taloustilanteen vuoksi. Onko keskuudessanne ihmisiä, jotka etsivät lainaa? Joten teidän on oltava erittäin varovaisia, koska internetissä on paljon väärennettyjä lainanantajia, mutta he ovat erittäin rehellisiä väärennetyistä lainanantajista. Jouduin kahden lainanantajan uhriksi ja menetin paljon rahaa, koska hain lainaa heidän yrityksestään. Melkein kuolin prosessissa, koska ihmiset pidättivät minut omien velkojeni vuoksi ennen kuin minut vapautettiin vankilasta. Selitin tilanteeni ystävälleni ja sitten esittelin minut luotettavalle lainanantajalle. Lainat luottolaitoksilta Sain 350 000 000 rupian lainani laina luottolaitoksilta erittäin helposti viikon sisällä hakemuksen jättämisestä, joten päätin jakaa ALLAHIN hyvän työn lainat luottolaitosten kautta perheeni elämässä.
Jos siis tarvitset lainaa, ota yhteyttä lainanantajiin sähköpostitse: (loancreditinstitutions00@gmail.com) WhatsApp: +393509313766
Voit ottaa heihin yhteyttä myös WhatsApp-numeron kautta: +393512114999
Kiitos ja siunatkoon Allah sinua
Hei kaikki.
VastaaPoistaOlen Fatima Mireia Beatriz ja olen kotoisin Limasta, Perusta. Etsin lainaa netistä ja olin hyvin peloissani. En ollut koskaan aiemmin hakenut lainaa, joten tein taustatutkimusta ja etsin laillista yritystä. Löysin sellaisen nimeltä Loan Credit institutions. Tutkin, mitä ihmiset sanoivat tästä yrityksestä, ja se oli totta. Päätin hakea heiltä lainaa. Tarvitsin 65 000 dollaria yrityksen perustamiseen. Kun hain lainaa, he kertoivat minulle kaiken, mitä minun piti tehdä, ja vakuuttivat, että lainani olisi perillä alle viidessä arkipäivässä. Sanoin okei. Sain lainani tältä yritykseltä. Kirjoittaessani tätä nyt minua ei ole koskaan aiemmin huijattu, ja tämä yritys on loistava. Olen kuullut ihmisten puhuvan huijauksista, mutta minua ei ole koskaan huijattu, ja kiitän Jumalaa siitä. Joten jos tarvitset oikeaa lainaa, tämä on oikea yritys hakea. He auttavat sinua, ja heidän kertomansa lainanantoaika on täsmälleen se aika, jolloin saat sen. Kirjoitan tämän viestin kaikille, jotta he eivät hae lainaa väärästä yrityksestä. Jos tarvitset oikeaa lainaa, ota yhteyttä tähän yritykseen, niin olet tyytyväinen. Heidän sähköpostiosoitteensa on loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp: +393509313766. WhatsApp: +393512114999.
Jotain uutta!!
VastaaPoistaHei kaikille!
Pysähdyn tällä kanavalla kertomaan hyviä uutisia.
Sain äskettäin lainan, jota en ollut oikein harkinnut, mutta olin iloisesti yllättynyt tästä miehestä.
Hänen nimensä on yksinkertaisesti herra Elijah.
Löysin Facebookissa kommentin hänen nimensä alla ja yritin ottaa häneen yhteyttä saadakseni tietoa lainan saamisesta.
Sain häneltä 100 000 dollarin dollarin lainan alle 72 tunnissa pankkisiirrolla.
Jaan hänen yhteystietonsa, jotta voit pyytää hänen apuaan, jos tarvitset sitä.
Sähköposti: loancreditinstitutions00@gmail.com
Puhelin: +393512114999.
Whatsapp: +393509313766.
Ota yhteyttä häneen saadaksesi lisätietoja. Kiitos!