tiistai 8. joulukuuta 2015

Suurarvonta teemalla "Sinä ostat paikallisesta ja sinä nautit siitä."

Hyvät ystävät.

Tänä jouluna haastan teidät kaikki lähihankintoihin. Paljon vouhotetaan kaikkea tyhjänpäiväistä, mutta paljonko puhutaan oman kylän kauppiaiden tukemisesta? Varmasti Kekkonenkin olisi kehottanut samaan vastuulliseen toimintaan.


Niin.


Nouskaamme siis sankoin joukoin kasvotonta internetistä tapahtuvaa ostamista vastaan. Kävelkäämme yhteistuumin paikallisliikkeisiin asioimaan. Menkäämme kivijalkamyymälään nauttiaksemme henkilökohtaisesta ja osaavasta palvelusta eli vain sanoaksemme että "mä vaan katselen". Vuodattakaamme hikeä toppatakissa kassajonossa seisoskellen. Nähkäämme kristillinen määrä vaivaa juuri sen oikean lahjan löytämiseksi.

Asun onnekseni paikkakunnalla jossa on paljon yrityksiä. Ja näistä yli puolet on kuitenkin muiden kuin aviomieheni sukulaisten perustamia. Vielä suurempi onni on se, että niin moni paikallisista lähti avoimin mielin Vuoden Siivoojan juhla-arvontaan mukaan.

Nyt Sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus voittaa leppävirtalaisten yrittäjien valikoimia huippupalkintoja! Osa palkinnoista on toimitettavissa postitse, osa on lunastettava paikan päältä.







Osallistuaksesi arvontaan sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin vannoa ja vakuuttaa, että tänä vuonna ostat joululahjat ja/tai jouluruoat paikallisista myymälöistä ja:

1) jättää kommentti sähköpostiosoitteesi kera (jos et halua jättää kommenttiin sähköpostiosoitettasi, lähetä minulle tismalleen sama kommenttiteksti kopiona osoitteeseen vuoden.siivooja@gmail.com)
2) kertoa erikoisimmasta joululahjasta jonka olet saanut
3) ilmoittaa mihin arvontakohteista osallistut (esim. 1,2,5,6)

Voit myös parantaa voittomahdollisuuksiasi perustelemalla miksi kiihkeimmin tavoittelemasi palkinto kuuluisi juuri sinulle. Tämän lisäargumentoinnin pisteytys ja vaikutus voittomahdollisuuksiin on täysin mielivaltainen.

Seuraavassa esittelen teille upeat palkinnot. Kilpailu toimii samalla blogin hieman viivästyneenä mutta silti virallisena kolmen miljoonan lukukerran juhla-arvontana.

Arvontakohde #1: Oras pesuallashana Vienda 1708
Yritys: Palveleva paikallinen rautakauppa Malinen.
Palkinnon toimitus: Nouto myymälästä




Oiva palvelu, asiantunteva henkilöstö. Suurimpana vetonaulana blogin kulttihahmo Vilkas mies. Toisena suosikkina tulee henkilöstön edustaja jäsen M, joka erottui joukosta Tahkon reissulta kotiutumisen yhteydessä. Joukko lapsia kipaisi ikkunaan katsomaan kuka tuli pihaan. Etupenkiltä nousijasta kyseltiin "kuka toi on?", jäsen M:n kammetessa itsensä takapenkiltä kyseltiin "mikä toi on?".



Arvontakohde #2: Pieces -huivi ja Edblad -tuoksukynttilä
Yritys: Aku & Ada
Palkinnon toimitus: Nouto myymälästä tai postitus



Kun Ulla kysyy voiko hän olla avuksi, jo siinä kohtaa on lompakosta hävinnyt satanen. Sen verran hyvä myyjä.


Arvontakohde #3: Vapaavalintainen tuote dimex.fi -verkkokaupasta
Yritys: Dimex
Palkinnon toimitus: Tilaus verkkokaupasta erillisen ohjeen mukaan

Suosittelen raivaussahahousuja, mutta huomioi ettei niitä ole tarkoitettu rälläkän terävyyden testaamiseen. Vuoden Siivoojan mallisuoritus kuvassa.




Arvontakohde #4: Oravikoski-Paukarlahti -bandanahuivi, suklaakonvehteja, seinäkalenteri ja Hennan Puoti -muistivihko
Yritys: Hennan Puoti (Oravikosken kyläkauppa)
Palkinnon toimitus: Nouto kyläkaupalta tai postitus



Huom! Oravikoski-Paukarlahti -huivin voittaja voi jättää ostamatta esim. lapselleen Pleikka4:n.


Arvontakohde #5: Kaksi pizza+juoma -lahjakorttia
Yritys: Pub Vanha Kaivos Oravikoskella
Palkinnon toimitus: Nouto pubilta tai postitus

Pohjois-Savon kärsivällisin henkilökunta ja järjestysmies. Kestävät vaikka mitä. Katso vaikka.






Arvontakohde #6: Saunajakkara, löylykauha ja kiulu
Yritys: Asunto ja sisustus Aikain Oy
Palkinnon toimitus: Nouto Leppävirralta tai Kuopiosta







Arvontatavaraehdotusta tiedusteltaessa yrittäjä totesi rempseästi että mitä saisi olla, kampetta löytyy perseestä perämoottoriin. Oikea palveluasenne. Tämä putiikki teki meillä sattuneiden vesivahinkokohteiden korjaukset, kuvassa Rehtorin hyväksymät lauteet.




Arvontakohde #7: Kasvitaulu "Keväällä kukkivia puita ja pensaita"
Yritys: Taito Shop Leppävirta
Palkinnon toimitus: Postitus



Asiantunteva (lue: siellä luetaan tätä blogia) ja ystävällinen henkilökunta. 


Arvontakohde #8: Karitsan putkiluupaisti
Yritys: Lammastila Bäämäki
Palkinnon toimitus: Nouto tilalta tai tehdään Leppävirran kirkonkylälle treffit

Blogissa esiintyneen lammastilan tuotantoa, ehkä Suomen eniten silitetyt uuhet, pässit ja karitsat.


Lämmin kiitos leppävirtalaisille yrittäjille, jotka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti lähtivät mukaan tähän tempaukseen. Hetkellisestä päähänpistosta kasvoi kahdessa päivässä kerrassaan korkeatasoinen arvonta. Pienenä huomautuksena etten kertonut että kirjoituksessa olisi kannikan kuva, mutta en sitä yhteydenottoja tehdessäni vielä ihan vilpittömästi vain tiennyt. Mutta tämä osoittaa että tiiviissä yhteisössä syntyy tarinoita ja kokemuksia (syytteitä odotellessa...).

Arvonta suoritetaan su 13.12.2015. Onnea arvontaan. Muista lukea osallistumisohjeet ja palkintojen toimitusehdot ettei tule munattua!



147 kommenttia:

  1. Erikoisin joululahja, tässä tapauksessa perinteisin joululahja. Mummoni oli lähikauppojen hyvä asiakas sinnikkäästi vuodesta toiseen. Pari vuotta ennen joulua (kyllä, pari vuotta) tämä hankki läheisestä hellu... halpa-hallista meille joululahjoja, siitä kassan läheltä olevasta alekorista jossa oli joko. a. Sukkahousut tai b.pussilakanasetti. Näitä sitten hamstrattiin vaatekaapin ylähyllylle jotta oli "yllättävien" Jouluaattojen ja synttäreiden varalle antaa lahja. Joka vuosi saatiin erikoisenmuotoinen paketti joka sisälsi jouluisin tadaa! Sukkahousut. Pari vuotta putkeen kun saa eri paksuisia, muotoisia, värisiä sukkahousuja on yllätysmomentti kohillaan. Mitäs sieltä paketista tälläkertaa, eikai vaan sukkahousut! Mutta nyt näin mummon puuttuessa seurueesta, on kyllä tullut sukkahousuja ikävä.

    Arvonnan kohteeksi valitsin numeron 3, ei sen vuoksi että sieltä saisi sukkahousuja tähän hätään, vaan kunnon kuulosuojaimet (töissä tarvii.)






    tarangaila@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. No mutta, tämähän on avautumisen paikka (toivottavasti ex miehet eivät pistä tai pane pahakseen) Minä olen itse toivoton ostamaan lahjoja, mutta tietenkin minä itse vaadin upeita lahjoja. No eräs exäni (Nimi muutettu:P) Jukka oli tekemässä suurta vaikutusta minuun, kävi äitinsä vaatekaapilla tarkastamassa millaisia aamutakkeja hän käyttää. Olipa ylläri aattona melkoinen; Tummansininen, buffihihaine (en edes viitsi tarkastaa kirjoitetaanko se noin) upeat linnut kirjattuna tissin päälle. Eikä siinä kaikki, samaan teemaan oli ostettu kipsinen lintutaulu. Noo minähän olin jo mykkänä siinä vaiheessa... mutta ei se siihen loppunut...aamutakin taskusta löytyi vielä ässäarpoja iso kasa. Enkä edes voittanut yhdessäkään mitään. Mietin et miksi minua nuin rangaistaan jouluna.

    Seuraavan kerran sitten, kun sain lahjaksi raastinraudan, olin jo kehittynyt ottamaan ilmeen: tätä mä oon aina halunnu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että saatte ihan itse päättää mihin osallistun, kaikki oli parempia kun minun exien lahjat! Olihan se kiva saada jotain oikeasti hyödyllistä ja nättiä 😂 tuon perseen esim. ikkunassa. Marika.huttunen78@gmail.com

      Poista
    2. Ei helevetti mitä lahjoja... :´´´D Hahahahah

      Poista
    3. Apua mitä lahjoja :D :D :D

      Poista
    4. Juu kiitos vaan myötätunnosta, yksi jäi pois listalta... samaisen miehen äiti, eli anoppi, antoi lahjaksi vanhan mökiltä löydetyn naistenlehden ja ässäarpoja:D olin silloin 21 vuotias, joten en oikein osannut arvostaa. Nykyään on jo ihan sama mitä saa, vaikka sitten aidantolpat, kuten eräs ystävä sai mieheltään...

      Poista
  3. albin.karmann@gmail.com8. joulukuuta 2015 klo 18.01

    Onhan se osallistuttava, ja paikallisia yrittäjiä kannatetaan aina, niinkuin on tapana. Isot marketit ym nettikaupat saavat olla, paras palvelu se tulee omalta kylältä! Erikoisinta joululahjaa en kyllä muista, mutta äitivainaalla oli tapana jouluaattona perheen ollessa koolla, kumota suuri perintöarkku auki lattialle ja sieltä purkautui aina vuoden aikana tehdyt villasukat, -lapaset, -pipot ja -kaulaliinat ja jokainen sai valita haluamansa. Ei ole vuosiin ollut tällaista jouluaattoa ollut, mutta ne rakkaudella käsintehdyt sukat ja lapaset lämmittävät vielä vuosikymmeniä.

    Onnettaren niin suosiessa, valitsen palkinnon numero kolme.

    VastaaPoista
  4. Ihan tarkennuksena että saatte siis osallistua useamman tai vaikka kaikkien kohteiden arvontaan. Luetelkaa vain numerot :)

    VastaaPoista
  5. Teini-ikäisenä olin kova hikoilemaan (olen vieläkin, mutta nyt on tujut dödöt käytössä), ja se oli minulle arka asia. Yksi kaunis jouluaatto sain käsiini paketin, jossa oli nimeni, mutta kukaan ei tunnustanut kuka sen oli lahjoittanut. Sisältö: kolme kehnoa dödöä. Kyllä joulumieli kohosi kattoon asti! :F Onneksi en ole sen koommin saanut mitään kaameata tai huonolla tavalla erikoista lahjaa, yessss.

    Mahtava arvonta muuten! Ilmoittaudun kohteeseen #2! Hyvä Leppävirta!

    syvasalmi at yahoo.com

    VastaaPoista
  6. Frantsilan Kehäkukasta on lähtenyt mukaan ( toki kassan kautta ) kynttilöi, kahvei ja helyi. Oli siellä jotain rasvapurkkejakin jossa luki jotain epätoivoisen immeisen viimeisestä voiteesta mutta en uskaltanut ostaa koska kosto voi olla suloinen ja suolainen kun/jos panokset napsahtaa ahteriin.

    Erikoisin joululahja on ratsastussaappaat. Äitini joka on vannonut ettei koskaan tule nousemaan hevosen selkään koska ruuallahan ei saa leikkiä osti silloin nuorelle tyttärelleen kumiset saappaat. Ne on vieläkin tallessa. Ovat varmaan kohta 30 vuotta vanhat! Hepo puuttuu edelleen mutta onhan mulla jo saappaat valmiina.

    Osallistuisin arvontoihin 2 koska talosta löytyy iso susi joka märällä kelillä tuoksahtaa, no märältä piskiltä. Helpompi laittaa kynttilä palamaan kuin metsästää seehveriä suihkuun. Huivilla voisi hiipiä onnettoman koiran lähelle js supatella aim komin piiiiis ja vetää huivin avulla koira pesuhuoneeseen. Raaka peli.

    Ja koska olen ahne ihminen niin vielä arvonta 7 ( Kasvitaulu ). Talvipuutarhassa kukkisi muukin kuin vilkas mielikuvitus. Samalla voisi saada astmakohtauksen vain katsomalla taulun erittämän siitepölyn määrää.

    Seehveri haluisi lammaspaistin mutta se pitäisi lähettää elävänä tuolle takapihalle jotta otus pääsisi ensin toteuttamaan luontaisia lahjojaan eli paimentamaan ja sitten vahtimaan ettei siitä tehdä paistia. Eihän ystävää syödä senkin alkukantaiset raakalaismaiset ihmiset. Liha kasvaa makkarapötkylöissä, nih.


    Yhteystiedot tulee sitten kun Suoli24 taas joskus toimii..

    VastaaPoista
  7. Erikosin lahja lie Veikkauksen arpapaketti, josta 2 oli jo raaputettu eikä kukaan tunnutanut, kenen toimesta :D Ei voittoja edes. p.s DIMEX edustaa maalaiselle sitä parempaa pukeutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan hei osoitteesi jollain tapaa minulle että löydän sinut jos onni suosii. Tulkitsen että osallistut ainoastaan palkinnon 3 arvontaan.

      Poista
  8. No nyt on niin monta arvontapakettia, että on pakko osallistua. Olen jo ostanut joululahjat ja lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon tai mörökölli minut vieköön, että olen suurimman osan joululahjoista ostanut kotini läheltä.

    Sain kummallisimman joululahjoistani vähän alle parikymppisenä, kun ystäväni oli paketoinut minulle pehmokanan, joka vaikutti aika kalliiltakin jostain pikkuputiikista ostetulta. Kortissa luki, että älä vanhene koskaan. Liekö mennyt joulu ja syntymäpäivä sekaisin.

    Olen niin ahne myös, että osallistun kahteen arvontaan eli numerot 2 ja 7

    aluiisa@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Ei ehkä erikoisin, mutta kaveripiirissä kerään tällä aina säälipisteitä (ku luulevat etten muuta saanu): kaks hiirenloukkua poikakaverilta. Tuli kyllä ihan tarpeeseen, mitä arvostan. Sama veijari oli myös paketoinu pari ite ostamaani lankakerää joutessaan. Kuulemma pitää olla paljon paketteja, sisällöllä ei niin väliä.

    Arvontakohteiksi valikoin numerot 3 ja 7. Molemmat tulis tarpeeseen, ei oo kaapissa työhousuja eikä seinillä tauluja.

    4m3l13 at gmail.com

    VastaaPoista
  10. Vannon ja lupaan, että olen ostanut lähes kaikki (yht. 3) lahjaa kotikylältä, ehkä yhden tilasin nettikaupasta, mutta sitä ei pidä Vuoden Siivoojan liiemmin miettiä.

    Tyhmin ja loukkaavin lahja on muinaiselta poikaystävältä, jolta sain semmoisen ilmanpoistotsydeemin & korkin, jolla "yli jääneen" viinin piti säilymän pullossa yhtä maukkaana kuin korkatessa. Kivakiva, mikä ylijääänyt viini? Tämä tapahtui 90-luvulla, jolloin olin nuori ja menokenkäkin iski useasti, niin yksi pässi antaa henkilökohtaiseksi lahjaksi viinin säästimen. Liekö ollut vittuilua vai oliko tosissaan, koska kertoi, että kuinka on kätevä käyttää em. laitetta tulevassa yhteisessä kodissamme, sitten kun yhdessä asuttaisiin. Juuei. Eronhan sitä tuommosilla lahjoilla ennen pitkää aikaiseksi saaja "unohdin" vempeleen parin muun saadun lahjan kera (mm. viininjäähdytin - oliko ristiriitaa, oliko) hepun omaksi iloksi.

    Kiivaasti haluaisin viettää aikaa Vilkkaan miehen kanssa joko rautakaupassa hanaa hivellen tai pubissa hengaillen - koska kukapa tämän blogin lukijoista ei haluaisi - mutta ei täältä etelästä kehtaa lähteä sinne kauas huvien perässä. Joten osallistun palkintojen 2 ja 4 arvontoihin.

    Toivottavasti sääli&kehu -manipulointiyritykseni toimivat ja voitto napsahtaa kohdalle! :D

    dilbert.esikuvana@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Aivan loistava teema, aivan loistava arvonta! Niin samaa mieltä tuosta asiasta. Hirveästi vouhotetaan että Suomesta lähtee työt ja kaikki muukin menee päin honkia, mutta sitten kuitenkin suositaan ulkomaisia tuotteita (usein hinnan vuoksi).

    Osallistuisin mielelläni tuon verkkokaupan arvontaan (Dimex), sähköposti rakkaudellahannele(atmerkkituleetahan)gmail ja com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kaikki, nimeni on Isabella Williams Lontoosta Yhdistyneestä kuningaskunnasta, olen täysin innoissani ja voin myös täällä jakaa todistukseni maailmalle. Ensinnäkin haluan kiittää suuria kiitoksia DR.MASAKOlle siitä, että hän on tuonut iloa ja onnea elämääni, suhteen palauttamisesta. En koskaan uskonut mihinkään näistä asioista, ennen kuin löysin aviomieheni yli vuosi sitten.Kun ajattelin kaiken toivon menettäneen, ystäväni esitteli minut DR.MASAKOlle, oikeinkirjoittajalle, ja hän heitti minulle rakkausloitsun, Seuraten hänen ohjeitaan, hän kertoi minulle, että saan aviomieheni takaisin kolmen päivän kuluessa loitsun heittämisestä. Neljä päivää myöhemmin, outo numero soitti minulle, olin järkyttynyt kuullakseni äänen. Mieheni ei ollut soittanut minulle yli vuoden, hän kehotti minua antamaan hänelle anteeksi kaikesta mitä hän teki minulle ja lapsille, ja sanoi hän haluaa tulla takaisin kotiin. DR.MASAKO, palautti vihdoin onnellisuuteni. Olen täällä todistamassa maailmalle, koska olen elävä todistus. Onko sinulla ystävää tai perhettä, joka on sairas ?, Oletko naimisissa ilman lasta ?, Jos haluat ylennystä toimistossasi, rakasta loitsu tuoda rakastajasi, poikaystäväsi, tyttöystäväsi, entinen aviomies takaisin, uhkapelejä, rikas elämä loitsu, Jos haluat olla kuuluisa, politiikan loitsu, suoja, raha ja työ loitsu. Alla on hänen sähköpostiosoitteensa, ota yhteyttä tilanteeseen, jossa olet. Olen todistus ja haluan, että myös ihmiset pelastuvat. Ota heihin yhteyttä nyt (sähköposti: masako.thetempleoflight027@gmail.com) Whats-app +2348137371314

      Poista
  12. 1. Lähetän sp:tä
    2. En osaa valita kamalampaa kahdesta pahasta. Ensimmäinen niistä oli ex-mieheni lahja ensimmäisenä yhteisenä jouluna. Joku afrikkalainen pipon mallinen hattu. Musta, kankainen, jossa oli jotain värikkäitä nauhoja ommeltu reunaan ja päälaella teletappiantennitupsu. Oli ostanut jostain markkinoilta. Se olikin sitten samalla viimeinen häneltä saamani lahja. Oltiin kuitenkin 10 vuotta yhdessä.
    Toinen oli rakkaalta siskoltani "Laihduttajan paras ystävä-tee". Kiitos, tiedän olevani ylipainoinen.
    3. On niin valtavan hyvät palkinnot, että vaikeus on kyllä melkoinen valinnassa. 1. houkuttelisi, niin näkisi mielenkiintoisia ilmestyksiä, vaikkei hanalle olekaan tarvetta. Kakkosta ei uskalla valita, kun ei ole niin hyvä toi tilin saldo, että kaupoille uskaltaisi. Kolmonen olisi näppärä kyllä. Nelonen olis hyvä, melkein kaikille lapsille sais lahjan, kun mulla mihkään pleikkoihin oo varaa... Vitonenkin kelpais, kun jäin just yyhooksi... Vois lähtee ulos jonkun kanssa, eikä tarviis täällä oman kylän baarissa keikkua. (Viimeksi oon ollut baarissa siskoni polttareissa 2003.) 6. kyllähän se semmoinen puoti pitäis nährä, missä kaikkea löytyy peestä peehen. Seiska on kyllä suosikki! Täällä roikkuu jo yksi vanha koulutaulu olkkarin seinällä. 8. meidän koirasusi olisi myös mielissään lampaanpaistista, mutta sitten olisi kyllä hyvä syy tehdä rosvopaistia.
    Taidanpa valita 3. ja 7. Ne vaikutti tarpeellisimmilta.
    T. Katja

    VastaaPoista
  13. Tällä hetkellä lahjat ostettu paikallisesta, joten tähän olis hyvä nyt päättää. Erikoisin lahja ollut vessahajustin. Arvonnassa mukana nro1 ja 6. Perusteena,että kummassakin tapauksessa entiset niin vanhat. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtava postaus tärkeästä asiasta! Miten lohduttomalta tuntuu katsella pienen paikkakunnan tyhjiä liikeikkunoita ja miten mukavaa on asioida tutuissa kaupoissa täällä. Erikoisin lahja? Oisko ollut lahjakortti melontaan sitten kesemmällä - kanootin kippasimme tietenkin mukkelismakkelis kertaalleen sitten. Mukavia palkintoja kaikki! Osallistun nro 1 arvontaan, koska vessaremontin voisi aloittaa vaikka hanasta. Osallstun nro 3 arvontaan, koska olen armottoman huono keksimään miehelle lahjoja ja tämä vaikuttaa lupaavalta. Osallistun nro 5 arvontaan, koska vaihtoehtoisesti voisin yllättää mieheni pizzalla eikä paikka ole niin kaukanakaan meiltä päin. Ehkä tässä on jo hyvä setti.
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  15. 1. Yhteystiedot tulee s-postilla
    2. Erikoisin lahja oli entiseltä poikaystävältä (nykyisin kutsutaan aviomieheksi) 3 kk:n seurustelun jälkeen lämpömittari. Oli romantiikka kaukana. Mutta ajatus oli taustalla. Kun ei opiskelijakämpässäni sellaista ollut. Että tietäisin onko pihalla kylmä vai saatanan kylmä. Eipä se ole oppinut romanttisia lahjoja vieläkään yli 10 vuoden jälkeen ostamaan. Aina pitää antaa tarkka lahjatoiveita. Ei pääse yllättymään enää. Mutta ei saa lämpömittareitakaan.
    3. Osallistun palkintojen 2, 3, 4 ja 7 arvontaan. Haluaisin kyllä Vilkkaalta mieheltä noutaa hanan, mutta ei onnistu koska välimatka.
    Kiitos blogistasi, paras ikinä. Luen aina kaikki ja mainostan kaikille mahdollisille tutuille, että unohtakaa ne hiivatin sisustusblingbling-blogit. En halua valkoista kotia, haluan Vuoden siivoajan elämän!

    VastaaPoista
  16. Kohteet 2&4 olis kivoja. Paitsi etten ikinä voita mitään, joten turha mitään yhteystietoja...s-postiosoite löytyy blogista. Jossa muuten on sinulle, oi Siivooja, jouluinen (hitoksee ärsyyttävä) haaste tarjolla. ;)
    Niin ja se omituisin joululahja - en tiedä onko mitään oudompaa kuin olla 14-vuotias ja saada paketista usea pari ruskeita mummoalkkareita. Onneks olivat sentään käyttämättömiä...ehkä. Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaisuuskaneettia pukkaa vielä; olen ostanut paljon lahjoja kotimaisilta käsityöläisiltä (www.vinkee.fi tekee ihania lasten heijastinliivejä, sellaiset lähti kummitytölle) ja muutenkin olen pyrkinyt suosimaan lahjoja, jotka ovat kierrätettävissä ja monin tavoin hyödynnettävissä.
      Lisäksi eräälle tiukassa taloudellisessa tilanteessa painivalle perheelle lähtee iso laatikko postissa, laatikossa on mm. pelejä ja herkkuja. Iloa itsellekin tällaisista jutuista saa.

      Poista
  17. Siitepölyallergikkona ottaisin mieluusti taulun, jossa ihmistä valistetaan keväällä kukkivista kasveista. Ei jäisi nuhanaiheuttaja tunnistamatta!

    Omalle kohdalleni on jouluna sattunut joskus muksahtamaan seuraavia vinkeitä tavaroita:
    - Kynnenkuivatuslaitos. Paristoilla toimiva, älyttömän "kätevä" kapine, joka olisi kai puhaltanut lämmintä ilmaa kuivattamaan vastalakattuja kynsiä. (Eleltiin aikaa ennen geelikynsiä, joten kyse ei ollut ihan niin kehittyneestä tekniikasta kuin nykypäivänä.) Mainittakoon, etten juuri koskaan lakkaa kynsiäni ja jos senkaltainen mielenhäiriö iskee, maltan kyllä odottaa raapimien kuivumista luomumenetelmällä.
    - Vähän käytetyt harmaat Thinsulate-sormikkaat. Vain hiukan nyppyiset ja vuori puhki, mutta mitäs pienistä.
    - Savulle haiseva ja tahrainen t-paita, jossa teksti Nuori Suomi. Mukana myös hintalappu: Vahinkopalvelu, 2mk.

    Mukava yllätys oli 6-vuotiaana saatu ja hartaasti toivottu My Little Pony -hahmo, jolla oli siivet ja violetti ilmapallo kankussa. Pollen nimeksi annoin Ilmapallahdus. Juu, luit oikein.

    VastaaPoista
  18. 2, 3, 6, 7, 8
    Nuin, ahneet alta pois heti kättelyssä koko rivi.

    Mie sain eksältä (arvattavissa syistä semmoselta) joka sillon oli vielä nyksä lahjaksi hieromasauvan. Sepä oli kiva käärästä esille suvun joulunvietossa sitten. Pyysin kyllä ihan jotakin muuta, mutta miehissä aivoissa ranskalainen hajuvesi = dildo. Meinasin kuolla häpeästä, eksältä meinasin ravistella munat irti, tai pään.

    VastaaPoista
  19. 1) palkinnon noutamisen ohjeet voi toimittaa mikko.t.rasanen@gmail.com osoitteeseen
    2) eipä tule kovin erikoisia lahjoja mieleen, kaikki ovat kelvanneet, jos olen lahjoja saanut. Ehkä paras on kuitenkin viime jouluksi saatu onnistunut munuaisen poisto. Siitä kiitokset KYS:n osaaville veikoille ja siskoille. Paikallista puuhaa siis sekin.
    3) sisäelinten kanssa säätäessä ehkä tuo lammasvainaan kappale voisi olla mojova ylläri.

    VastaaPoista
  20. Arvontakohteet 3. tai 5. Erikoisin lahja on ollut jääpala muotti joka näytti rynkyn lippaalta. Jääpalat olivat kiväärin panosten näköisiä.

    VastaaPoista
  21. Heips vaan,

    raha tai siis sen vähyys estää ostamasta kotimaista saati ulkomaista lähistön kivijalasta tahi netistä - minä vietän käytännössä jokaisena päivänä vuodessa "Älä osta mitään"-päivää.

    Meidän vessaremontin valmistumisen tiellä on monen muun puutteen lisäksi myös puuttuva hana (+ puuttuva motivaatio)...

    Tosin huomasin tätä kirjoittaessani että hana pitäisi noutaa henk.koht. Maliselta Varkaudesta - täältä Turusta on sinne matkaa about 452km ja takaisin luultavasti saman verran, joten täytynee jättää "ilmainen hana" voittamatta.

    Nyt minun ei tarvitse lähettää kuvaa keskeneräisestä "toimistosta"(=paperityöt) eikä yrittää keksiä kyyneliä nostattavaa tarinaa surkeasta joululahjasta...

    Ei sitten muuta kuin Hyvät Joulut ja runsasta blokitusta tulevana vuotena Sinulle!!! Kiitos myös tähänastisista tarinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elähän nyt. Osallistu Dimex-arvontaan, voita, muunna voitto rahaksi paikallisesti ja osta itsellesi hana. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

      Poista
  22. Mahtava arvonta!
    Suosin paikallista niin jouluostoksissa kuin muutenkin.
    Erikoisin joululahja on mieheltäni saama vaaka. Kyllä siinä naama venähti, kun koko suvun edessä pakettia avasin.
    Lähden tavoittelemaan arvontakohdetta nro 2
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Arvontakohde 7 kiinnostaisi eniten. Se myös riittäkööt, koska ahneella on paskainen loppu. Perusteluina: Tälläiselle laholatvalle tulisi melkein kuin peiliin tuijottelu fiilis kun kaikenmaailman kasvisten kuvia katselisi olkkarin seinältä. Ja olisihan tuo nyt muutenkin aivan passeli tämän huushollin sisustukseen muiden luontoaiheisten esineiden kaveriksi :)

    Mitä siihen itse lahjaan tulee, yliveto oli muutama joulu takaperin äidiltä saatu raastinsetti. Ihan pätevän näköinen paketin kuvassa. Muovinen ihme lipare johon saa kiinnitettyä erilaisia teriä halutun raasteen massiivisuuden mukaan. Raastin oli muutenkin laatua indokiina, höttömuovia joka hajoaa lapasiin millä hetkellä hyvänsä. Kaiken kuitenkin kruunasi ne kuivuneet porkkanan jäämistöt.... Noh olipa äitee ainakin koeajanut raastimen ja todennut että laitetaan paska kiertoon, nälkäkin ehtii tulla mokoman kanssa nysvätessä.
    Ja sähköpostiosoitteena toimii kornie85@suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. 1) yhteystiedot tulee sähköpostilla
    2) Erikoisin (lue: epämieluisin) joululahjani on reilut kymmenen vuotta sitten saatu aviomiehen loistokeksintö: liukuesteet kenkiin. Minä, silloin alle 40 v, loukkaannuin sydänjuuriani myöten tuollaisesta vanhojen ihmisten lahjasta. Pakkaus on ollut avaamattomana kaapissa siitä asti (nuuka ihminen ei heitä pois mitään). Viime sunnuntaina päätin lähteä Itsenäisyyspäivän kunniaksi kävelemään liukkaille kaduille ja avasin paketin virittääkseni tarpeellisen lahjan käyttöön. Ei mahtuneet liukuesteet Kuomien päälle. Vaihdoin joka sään-saappaisiin. Ei mahtuneet viritykset niidenkään päälle. Heitin "kumihenkselit" tuulikaapin nurkkaan - ovat siellä vieläkin... Turhaan tuli säilytettyä noitakin yli 10 vuotta! Enkä siis päässyt kävelylle.
    3) Arvontapalkinnoiksi kelpaa vaatimattomasti ehdokkaat 2, 3, 4, 5, 6 ja 7. (Hanaa ei mies saisi koskaan vaihdetuksi ja lapset ei kuitenkaan halua syödä Late-Lammasta.)

    Sun blogi on mainio!

    nimim. Sudeetti-savolainen

    VastaaPoista
  25. Leppävirta on niin paras!

    Syntyperäisenä varkautelaisena pidän kuitenkin Leppävirtaa läheisempänä seutuna, onhan koko sukuni sieltä pitäjiltä/mäiltä kotoisin. Onneksi Kotalahden mökki pitää Leppävirran kunniaa yllä!

    Mökille tehtiin tässä saunaremppaa kesällä, mutta remontti jäi jotenkin kesken ja sinne jäi yli kolme vuosikymmentä nähnyt saunajakkara paikoilleen. Tarina ei kerro loppuiko rakennustarvikkeet kesken vai sattuiko joku onnettomuus vai eikö sitä yksinkertaisesti välitetty tehdä. En tiedä, mutta olen sitä mieltä, että uusi saunajakkara on ehdottomasti tarpeen. Uudet lauteet tarvitsevat uuden jakkaran. On niin surkuhupaisaa katsoa lähes vitivalkoisia lauteita ja löylyihin raahaudutaan räjähtäneen saunajakkaran kautta. Eli osallistun palkinto numero 6 arvontaan. Siis jos se oli nyt se saunajakkara tykötarvikkeineen.

    Erikoisin joululahja. Jaa-a, veikkaanpa sen olevan joskus 20-vuotiaana saatu akvaario-telkkari. Ajatuksena oikein hauska, mutta turha kaapissa pyörivä kapistus. Onhan se mieltä rauhoittavaa räpsäyttää "telkkari" päälle ja kassella kalojen uiskentelevan. Onneksi vuosikausien säilytys tuotti tulosta ja 2-vuotias poika tykkää siitä yli kaiken mummolassa. Aina siellä käydessä kalat laitetaan uimaan ja nukkumaan. Joka ikinen päivä. Ei se ehkä sittenkään ihan turha lahja ollut jos tarkemmin ajatellaan.

    Mutta hei, aivan mahtavaa joulun odotusta! Kirjoituksesi ovat aina niin ihania luettavia. Terveiset anopillesi! :)

    anskuuh@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Arvontaa, jeeee...
    Välimatkan takia, osallistun arvontoihin 2,3,4,7.

    Lahjat ovat vielä ostamatta ja joulukortit askartelematta.
    Mies ei joululahjoja ostele ("osta itse, niin saat sen mitä haluat"), mutta saattaa muuten muistaa pitkin vuotta kierrätystavaralla, jota voin puutarhassa käyttää (ja tämä on parhautta).
    jhnntrff@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Jes, maailman parhaimmat arvonnat käynnissä. Missään muussa blogissa en vaivaudu osallistumaan arvontoihin.. Mutta nää arvonnat on jossain toisessa sfäärissä :)

    Lupaan ja vannon tehdä ostoksia lähikaupoissa.!
    2) Erikoisin asia jonka olen saanut joululahjaksi on keittokirja, jossa kaikki keitokset valmistetaan kahvinkeittimellä. En ole kokeillut vielä yhtäkään reseptiä, enkä halua tietää paljonko kovakantinen kirja on kustantanut lahjan antajalle.
    3) Osallistun arvontoihin 2,3 ja 7

    heidi_maija@hotmail.com

    Onneksi lähtivät yrittäjät mukaan tähän arvontaan, koska tämä blogi on ehkä parasta mainontaa Leppävirralle ja Oravikoskelle.

    VastaaPoista
  28. 2,3,4 ja 7. Koska ei ole sanottua että onko käyntiä sielläpäin niin jätän nyt väliin muut.

    Joululahjat on ostettu paikallisista liikkeistä, paitsi jotain tuli tilattua Ifolorilta, oliks tää nyt tässä? No mutta lupaan ja vannon että loput kivijalkamyymälöistä.

    Ja joululahjoista. Olen saanut kirjan nimeltään " Älä hikeenny pikkuasioista". Äidiltäni! Prkl että vedin herneet nenään. Omalle lapselle tuommoinen lahja. Kerran sain vaa'an ja hikeennyin kyllä siitäkin.

    VastaaPoista
  29. 1. Vannon ja vakuutan, sarssz@gmail.com
    2. Teininä paketissa tuli tädiltä usein stringejä ja muita pikkutuhmia aluhousuja (niitä oli teiniangstina mukava poskipunaisena aukoa paketista muun perheen läsnäollessa)..
    3. 3 & 7

    VastaaPoista
  30. 1. email näkynee profiilissa
    2. Mummo antoi joskus taannoin pienen posliinihevosen, jolle oli liimannut päähän tonttulakin ja ripustanut kulkusen kaulaan. Olin kuitenkin jo muistaakseni n. 12 vuotias, joten posliinihevoset... no, niin. Eivät kiinnostaneet.
    3. 2, 4, 6, 7. Telee Lepikällä käytyä nykyään niin harvoin, ettei kehtoo paikallistuotteisiin (lue: pizza ym) osallistua.

    VastaaPoista
  31. 1. tiia.nyqvist@laurea.fi
    2. Reilu 10-vuotta sitten sain joululahjaksi Näkymätön mies pornoelokuvan VHS-kasettina. En varmaan muistanut edes kiittää paketin avattuani, sen verran sanattomaksi veti.
    3. Ahneena p*skana haluan tottakai osallistua jokaisen palkinnon arvontaan! Enpä ole ennen käynyt Oravikoskella pitsalla, mutta kyllä sitä ilmaisen ruoan perässä voi ajaa 332.59km per suunta.

    VastaaPoista
  32. Diskaan itseni kisasta, koska ehdin jo tilata lahjakalsarit ruotsalaisesta verkkokaupasta. Mutta haluaisin silti jakaa hämmennykseni.

    Äitini on luultavasti Suomen legendaarisin kummallisten lahjojen ostaja. En tiedä mistä hän sitä roinaa löytää, mutta epäilen vahvasti Keskisen kyläkaupan verrattomia tarjouksia. Joka joulu (ja syntymäpäivä) saa sydän kurkussa pelätä, mitähän sieltä paketista tänä vuonna pomppaa. 12-vuotiaana sain lahjaksi mustat nahkahousut, jotka olivat minulle aivan liian isot. Kyllä silloin jo aloin ihmetellä että mitähän on mamman mielessä liikkunut, vai lieneekö mitään...

    Muutama vuosi sitten sain neulehuivin, jossa roikkui reunoissa aitoja turkistupsuja - tämä siitäkin huolimatta, että olen ollut kasvissyöjä 17 vuotta ja koko suku tietää että olen eläinten ystävä ja turkistarhauksen vastustaja.

    Viime joulun oudoin lahja oli retkiaterinsetti: musta, melko iso laukku, jossa olivat veitset ja haarukat omissa pidikkeissään. Koko vuoden olen miettinyt, kuljettaako joku oikeasti sellaista möykkyä mukanaan patikkaretkillä...

    Myös poikaystäväni, kukin vuorollaan, ovat oppineet että anopin lahjoja kannattaa pelätä.

    VastaaPoista
  33. Ex-avomieheltä lammasrukkaset. Suhde loppui, rukkaset on vieläkin käytössä. Osallistun 1, 3, 4, 6, 7 ja ykköskohteena 8. Bää.

    VastaaPoista
  34. Nykyinen aviomies on kunnostautunut lukuisten vuosien varrella nimenomaan lahjojen ostolla. Voi sitä siunattua tunnetta, kun raskaana ollessa joulupaketista löytyi henkilövaaka. Kyllä - tunsin itseni siinä vaiheessa valtavaksi läskiksi. Perustelut: pitää tietää paljonko paino nousee raskauden edetessä. Voi kiitos.

    Eipä montaakaan joulua sitten paketista löytyi iskuporakone ja kaatorauta. Mies sattui semmoisia tarvimaan, joten kätevästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: annetaan ne vaimolle lahjaksi. Lämmin kiitos taas.

    Jotta ei tule yksipuolista informaatiota, niin olen minä samalta hepulta saanut myös monta oikein hyvää lahjaa. Noi flopit on vaan jääneet parhaiten mieleen, epäreilua eikös?

    Kohteet 1 (ja Vilkkaan Miehen puhelinnumero myös!!) 2 ja 3 ovat kiintoisia. Aion tulla Savomualle jossain vaiheessa etsimään uutta kukkoa talouteen. Etsintäkuulutuksena siis aito ja rehellinen (tästä voidaan tinkiä kun savolaisita puhutaan) Kiuruvetinen kukko tarvitaan hässimään 10:ntä kanaa. Miehet saa vapaasti olla kateellisia tuosta pestistä. Pullaa ja panoa päivästä toiseen. Edellinen kukko otti ja kuoli, joten riskinsä joka hommassa.

    Sähköposti tita_haapajoki ät hotmail piste com

    VastaaPoista
  35. Osallistun kohteiden 2 ja 7 arvontaan. Hupina laitan. En koskaan voita mitään. Minä tykkään kynttilöistä ja kasveista, huivi menis siinä sivussa.

    Erikoisin joululahja. Mitä ne on, oliskin erikoisia. Tavallisia aina vaan. Juhlapöytiä ja pörrösukkia. Jippikaijee matafaka.

    sähköpostiosoite: suvi.m.parviainen ät gmail piste com

    VastaaPoista
  36. Osallistun kohteisiin 2 ja 3.

    Tämän vuoden joululahjaostokset on jo tehty. Eivät tosin ole ihan paikallisesta liikkeestä vaan naapurikunnan liikkeestä, toivottavasti kelpaa. :D

    Erikoisinta joululahjaa on vähän vaikea keksiä, en varmaan oo mitään kovin erikoista koskaan saanut. Eräältä lähisukulaiselta on monena jouluna tullut joku (yleensä kukkakuvioinen) yömekko, vaikka monta kertaa oon kertonut etten käytä sellaisia..

    varpu.laitinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Huippu arvonta! tokihan ostan lähikaupoista lahjat(kaikki on lähellä täällä suomen toiseksi suurimmassa sitissä). Motoristina on ihan normaalia käydä syömässä neljänsadan kilsan päässä ja vielä parempi tekosyy ajaa sama matka on vierailu rautakaupassa. Halpahallit kelpaa kans.

    Rautakaupat on muuten parhaita maaseudulla. Taannoin tuli hätä kun mökillä loppui puutavara kesken rappusten teon (suunnitelmien muutosta ja pari laskuvirhettä), soitto mökkikunnan rautakauppaan 2 minuuttia yli sulkemisajan lauantaina, "apua, tarttisin pari kakkosnelosta lisää". Kauppias totesi et on lähdössä saunomaan, mutta jättää portin auki ja haen pihalta puut. Kävin maksamassa oletetun määrän, puut etittiin ite pihalta, seuraavalla kerralla yritin maksaa lisää kun puuta tuli pari metriä enemmän mutta eivät huolineet. Enkä oo mikään suurostaja, pari kertaa kesässä jotain pientä raksajuttua ja huussinkuiviketta sekä moottorisahan ketjuja (oon huono terottaja). Mutta palvelua saa aina!

    eli jaarittelut sikseen, meikälle kelepaa hanasetti.. muoviluodin uskottavuutta lisää kummasti kuorman päällä kiikkuva hanapaketti ja sattumoisin semmonen hana vetelee viimeisiä meikäläisen pikkulassa. toki mahdollinen lunastaminen menis ensi kesän puolelle, sillä en mää sentäs ihan jääkarhu ole.

    mariontheroad @ gmail.com

    VastaaPoista
  38. Nettikaupoista tilaaminen on aina vähän arpapeliä, jos ei ole nähnyt ja päässyt hipeltämään tuotetta jossain muualla jo etukäteen. Jos ja kun sekä tilaaminen että paketin saapuminen viivästyvät eikä tuote vastaakaan odotuksia, tulee hitonmoinen kiire ja hoppu palauttaa tavarat ja rientää sinne lähikauppaan hikoilemaan.

    Mieleenpainuneinta joululahjaa ajatellessa yksi taitaa olla yli muiden: neuleliivi ja rusinat. Noin kuvattuna lahja on tuiki tavallinen ja vuodenaikaankin sopiva. Koukkuja on kuitenkin muuutama. Mä olen vaatekokoa 36/38, neuleliivi oli kokoa 42/44 ja sen etu- ja takakappaleet oli eri pituiset - eikä tarkoituksella. Rusinat sitten, noh, ne eivät olleet alkuperäispakkauksessaan vaan tavallisessa parin litran vetoisessa pakastepussissa, esimerkiksi Pirkka tai Eskimo tai mitä näitä nyt on. Sinne oli lapattu (millä? mistä?) pinnasta jo ohuesti harmaantuneita rusinoita reilun desin verran. Toki oli ymmärretty laittaa lahjanarusta rusetti pussinsulkijan päälle.

    Melkein sukua julkkikselle-tyyppinen juttu: mun kummieni läheinen ystäväpariskunta asuu ihan siellä tiedän kulmilla, joten mielelläni osallistun kaikkiin arvontoihin. Jos onni potkii, niin joulun hengessä voin arvonnan suorittajan niin salliessa luovuttaa palkintoni eteenpäin näille tutuntutuille. Uskon heiltä löytyvän arvontaan kuuluvaa kotiseutuhenkeä, sillä olen nähnyt kummisedälläni päällä(!) lahjaksi saadun Oravikoski-t-paidan. Onnenpotkusta voi ilmoittaa osoitteeseen mirk ka @ vi ren . fi. Toivotan Vuoden Siivoojalle sellaista joulua joka hyvältä tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua noi rusinat :D

      Nauroin niin kovaa, että alkoi tulla verta nenästä - ihan posketon lahja!

      t. kanssakilpailija dilbert.esikuvana sähköposti

      Poista
  39. Lupaan, etten osta lahjoja ulkomailta. Eipä silti, en osta kotimaastakaan.
    Erikoisin saamani joululahja lienee käytetty lattiankuivain ystävältä, joka aina onnistui kastelemaan sukkansa mun kylpyhuoneessa käydessään. Tunnistin kuivaimen, olin nähnyt sen hänen saunallaan. Toinen yllätyslahja oli aski Marlboroa tupakkaa inhoavalta (nyk. ex-) miesystävältä. Teki mieli entistä enemmän puhallella savuja sen naamalle.
    Mieluisin arvontapalkinto olisi nro 1.
    Mukavaa joulun odotusta! Sähköpostini on moi.tiina at gmail.com

    VastaaPoista

  40. Kotimaisia tuotteita on sujahtanut paketteihin, ilo tukea paikallisia yrittäjiä! Erikoisin saamani joululahja oli vessapaperipaketti, sisko ajatteli antaa käytännöllisen ja ison (sekä edullisen) paketin :D


    2,3 ja 7 olisivat mieleeni! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Yritän ostaa mahdollisimman paljon paikallisista liikkeistä kyllä, sillä haluan tukea paikallisia yrityksiä. :)

    Erikoisin joululahja on tainnut olla sukulaiselta saadut itsetehdyt kukkaiset huopatossut, joissa oli vielä yhdistelty taidokkaasti kaikkia lempivärejäni! Ovat edelleen käytössä.

    Osallistun palkintoihin 1, 2, 3, 6 ja 8 arvontaan!

    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Tavanomaisia lahjoja on tullut ostettua: paitaa, alushousuja, suklaata , kirjoja ja jotai semmosta pientä sälää.
    Mahdollisuuksien mukaan aina ostan kotimaista .

    Jos minulla on arpaonnea palkinnoilla: 2,3,4,7 ja 8 on käyttöä.

    joonakselle2(a)luukku.com

    VastaaPoista
  43. Kyllä, yritän tukea mahdollisuuksieni mukaan paikallisuutta.
    Erkoisin lahja on ollut partakone, koska minun pakettiini oli laitettu vahingossa mieheni nimi.
    Palkinnot 2,3 ja 6
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Käytän ehdottomasti lähikauppojen valikoimia lahjaostoksiini. Erikoisin joululahjani on ollut lumilapio. Tosi tarpeellinen nivelrikkoiselle välilevytyrästä toipuvalle vaimoihmiselle. Ex-mieheltä :).Palkinnot 1,2 ja 3 olisivat mieleen. anne.jrvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ohhoh, oletkohan sinä minä vai olenkohan minä sinä? Löytyy nimittäin kämpästä tismalleen samanlainen sauna (miinus koira).

    VastaaPoista
  46. Enhän minä ole mitään erikoisia joululahjoja saanut, koska olen pääsääntöisesti kiltti. Joulupukki tuo siis aina vain hyviä lahjoja!
    Halusin kuitenkin osallistua arvontaan ja kammpailemaan kohteen #6 saunajakkaran voitosta, joten päätin mielivaltaisesti komistaa kommenttiani blogityylisellä kuvalla.

    Ai miksi saunajakkara? No koska entinen, on niin huonossa hapessa, että siitä meinaa heittää nurin kerta toisen jälkeen..

    Blogin ohjeita mukaillen:
    1) Ota nyrpeä ilme
    2) Jos olet seisoma-asennossa, nosta housut niin ylös kuin saat ja työnnä maha eteen ja rinta taakse.
    Sauna-junttie: http://bit.ly/1ILsVRT

    Yhteyttä suap ottoo: rasanenj at gmail.com

    ps. Laitoin kuvan linkin taakse ihan vain suojellakseni muita kommentoijia, joten kuvan avaaminen ainoastaan omalla vastuulla!

    VastaaPoista
  47. Sähköposti on arejaire@gmail.com

    Ostan kotimaisia joululahjoja, tottakai! Joulupöydän kunkku eli Terttu-kinkku kasvatettiin itse.

    Omituisin joululahja lienee vettä täynnä oleva lumipallokoriste joka vuoti kuin seula!

    Osallistun kaikkien tavaroiden arvontaan eli 1,2,3,4,5,6,7 ja 8. Miehelle pitäisi saada uutta Dimexiä päälle talven auraushommiin.

    VastaaPoista
  48. Osallistun arvontaan ja tähtään voittamaan palkinnon 2, 5 tai 8. Logististen hankaluuksien vuoksi saatan tosin lahjoittaa palkinnon eteenpäin jollekin vähän lähempänä asuvalle sukulaiselle.
    Viime joulun pahin lahjamoka oli se, kun väsyneenä sanoin puolisolle että mitäs jos ei hankittaisi toisillemme lahjoja. Voi elämä miten ankea jouluaatto oli, kun yhtä ainutta lahjaa ei sitten todellakaan tullut. Hankin heti alennusmyynneistä tämän joulun lahjoja kassillisen ja vielä aion hakea muutaman lisää.
    humppalulla(at)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Oooh dimexi lahjakortti minulle kiitos! Erikoisin joululahja oli veljeltä saatu kylmälaukku jonka sisässä oli pikkumyyn muotoinen saippua. Arvostan yritystä, mutta saippua haisi kärpän kuselle (lahjoitin sen eteen päin joissain lasten pikkujouluissa) ja laukku oli selvästi jonkinsortin tilaajalahja. :DD Nykyisin vinkkaa veljelle, mitä kaikkea jouluksi haluaisin. hhenna__@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Tämä on todistukseni ihmisen hyvää työtä kohtaan, joka auttoi minua .. Minun nimi on
    Mary Clifford, ja minä tukenani Lontoossa. Elämäni on palannut! 8 vuoden jälkeen
    avioliitto, mieheni jätti minut ja jätti minut kolmen lapsemme kanssa. minusta tuntui kuin
    elämäni oli loppumassa ja hajosi. Kiitoskärjen ansiosta
    kutsuttu DR Ogbo, jonka tapasin verkossa. Yhdessä uskollisena päivänä, kun selailin
    Internetin kautta etsinyt hyvää kirjoituspistettä, joka voi
    ratkaise ongelmani. Tapahtui joukko todistuksia tästä
    erityinen oikeinkirjoitus. Jotkut ihmiset todistivat, että hän toi Exin
    rakastaja takaisin, jotkut todistivat, että hän palauttaa kohdun, jotkut todistivat hänen olevan
    voi heittää loitsun lopettamaan avioeron ja niin edelleen. Oli yksi erityinen
    todistuksen, jonka näin, oli kyse naisesta, jota kutsuttiin armoksi, hän todisti, miten
    Dr Ogbo toi takaisin Ex-rakastajansa alle 72 tunnissa ja lopussa
    todistuksen hän pudottaa Dr Ogbo sähköpostiosoite. Kun olet lukenut kaikki nämä, minä
    päätti antaa DR Ogboa yrittää. Otin yhteyttä sähköpostitse ja selitin hänen
    ongelma hänelle. Vain 3 päivässä mieheni tuli takaisin minulle. Olemme ratkaisseet meidän
    ja olemme edes onnellisempiakin. Tohtori Ogbo on todella lahjakas
    ja lahjakas mies ja en aio lopettaa julkaisemista, koska hän on
    ihana mies ... Jos sinulla on ongelma ja etsit todellista ja
    aito spell caster ratkaisemaan tämän ongelman sinulle. Kokeile suurta dr Ogboa
    tänään, hän voi olla vastaus ongelmaan. Tässä hänen yhteyshenkilönsä:
    drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com Kiitos suuresta Ogbosta. Ota yhteyttä
    seuraavista:

    (1) Jos haluat ex: n takaisin.
    (2) jos sinulla on aina pahoja unia.
    (3) Haluat olla edustettuina toimistossasi.
    (4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat sinua.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) [Haluat olla rikas.
    (7) Haluat sitoa miehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
    (8) Jos tarvitset taloudellista tukea.
    (9) Kasviperäinen hoito
    10) auttaa tuomaan ihmiset ulos vankilasta
    (11) Avioliitot
    (12) Miracle Spells
    (13) Kauneudenhahmot
    (14) PROFICHY CHARM
    (15) vetovoimat
    (16) Evil Eye Spells
    (17) Kissing Spell
    (18) Poista Sairauden loitsuja
    (19) VALITSEMINEN VAPAUTTAMISEKSI
    (20) MENETTELY KOKONAISUUDESSA
    (21) Hurmaa saada kuka rakastaa sinua.
    (22) Liiketoimintaperiaate
    (23) Poista hiv-sairaus loitsuja

    Ota yhteyttä tänään: drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com
    +2348057586216 Voit myös CONTACT HIM ON whats-app samassa puhelimessa
    määrä.

    VastaaPoista
  51. Haluan antaa maailmalle tietää DR DOMINION Suuren oikeinkirjoittajan, joka toi mieheni minulle, kun ajattelin, että kaikki toivo menetti. DR DOMINION käytti voimakasta taikuuttaan hymyn kasvoilleni tuomalla ihmisen takaisin loitollaan. Aluksi ajattelin haaveilla, kun mieheni tuli takaisin polvilleni ja pyysi minua anteeksi ja hyväksyä hänet takaisin ja jopa siitä lähtien hän rakastaa minua enemmän kuin minulla oli koskaan odotettu, joten annoin itselleni luvan antamaan maailman tietää DR DOMINIONista, koska hän on Jumala maan päällä. Onko sinulla ongelmia suhteestasi? Onko kumppanisi murtautunut kanssasi ja rakastatte edelleen ja haluaisit hänet takaisin? Onko sinulla ongelmia oman rahoituksen kanssa? tai tarvitset apua, ota yhteyttä DR DOMINIONiin tänään antamaan sinulle 100%: n takuun siitä, että hän auttaa sinua samoin kuin hän auttoi minua. DR DOMINION-sähköpostiosoite on: dominionsolutionhome@gmail.com tai hänen whatsapp-yhteyshenkilönsä: +2349077406090

    VastaaPoista
  52. Nimeni on LISA ja olen USA: sta, haluan käyttää tätä tilaisuutta kiittää suurta Agadagaa, joka todella teki elämäni miellyttävän tänään. Tämä loistava mies, tohtori Agadaga toi ihana mieheni takaisin minulle, minulla oli kaksi kaunista lasta minun aviomies, noin neljä vuotta sitten, minä ja mieheni ovat olleet yksi riita tai toinen, kunnes hän lopulta jätti minut yhdelle nuorelle naiselle. Tunsin, että elämäni on ohi ja lapset luulivat, etteivät he enää näe isäänsä. vahva vain lapsille, mutta en voinut hallita tuskaa, joka pahoinpitelee sydämeni, sydämeni oli täynnä surua ja tuskaa, koska olin todella rakastunut mieheni kanssa. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivovat aina, että hän tulee takaisin minulle, kunnes jonain päivänä tapasin hyvän ystävänni, joka oli myös sellaisessa tilanteessa kuin minä, mutta hänen ongelmansa oli hänen entinen poikaystävä, jolla hänellä oli ei-toivottu raskaus ja hän kieltäytyi ottamasta vastuuta ja hylkäsi hänet. Hän kertoi minulle, että minulla oli pieni tapaus ja että en olisi syytä huoleen siitä ollenkaan, joten kysyin, mikä oli ratkaisu ongelmalleni ja hän antoi minulle tämän suuren miehen. sähköpostiosoite.Olen epäilevä, jos tämä mies oli ratkaisu, otin yhteyttä tähän suuriin ihmiseen ja hän kertoi minulle, mitä tehdä ja minä teen heidät kaikki, hän sanoi minua odottamaan vain 72 tuntia ja että mieheni tulee ryömimään hänen polvilleen vain anteeksiantoa varten, joten minä uskollisesti tehin mitä tämä suuri mies pyysi minulta ja varmasti 72 tunnin kuluttua hän oli takaisin minulle jälleen yhteyttä Agadaga apuun tänään agadagaspiritualhome@gmail.com

    VastaaPoista
  53. IHANA:

    Wooow, minä olen Gloria Meyers, haluan jakaa elämäni tarinan maailman kanssa siitä, miten sain mieheni, ennen kaikkea sain onnellani takaisin, tarkoitin yhden dr. Ogundeleen ilmoitusta internetissä siitä, miten hän auttaa naista saan poikaystäväni takaisin, joten minun täytyy ottaa yhteyttä häneen auttamaan minua palauttamaan avioliittoni, aviomies jätti minut viiden vuoden avioliitolle, koska hänen perheensä ja ystävänsä eivät pidä minusta ja he pyytävät häntä saamaan toisen naisen, mutta kun minä ota tohtori Ogundele apua, hän kertoi rentoudakseen, että hän auttaa minua, tohtori Ogundele toi mieheni, joka jätti minut 5 vuodeksi vain 24 tuntia. Tämä on voimakas loitsu, jota en ole koskaan nähnyt elämässäni sellaista, hän toi takaisin mieheni minulle vain 24 tunnissa ja kertoi minulle, että minulla on oma lapsi, tänään minulla on 1-vuotias vauva, tämä mies on hieno, jos joku tarvitsee apua ja haluaa ottaa sinuun yhteyttä, sinä voi tavoittaa hänet seuraavalla osoitteella: Sähköposti: ogundeletempleofsolution@gmail.com, Viber-numero: +27638836445. Whats-app Numero: +2349065101630.

    VastaaPoista
  54. Romanialainen Gabriel Katherine i meni naimisiin Patrickille, joka on liikemies, kun olin naimisissa hänen kanssaan, kun hänellä oli kaksi lasta, sunnuntaina näki hänen puhuvan naisen kanssa ja sen jälkeen hän alkaa toimia jonkin verran, kun kyselen häneltä, hän kertoi minulle, että se oli entinen tyttöystävä takaisin kouluun, kun mieheni alkoi pysyä myöhään, kun kysyin häneltä, miksi hän valehtelee minulle, kun hän erosi 1 kuukauden kuluttua, he asuivat yhdessä asunnosta täällä taloni ja he elävät hyvin, mutta silti rakastan mieheni ja minä tarvitsen häntä takaisin elämässäni, he olivat yhdessä, joten tulin kosketuksiin dr Sacre'n kanssa, joka lupasi minulle ja hän tuli takaisin minulle kaikki kiitos hänelle on apua, ota yhteyttä sähköpostilla Sacretempleofpower@gmail.com tai soita tai WhatsApp: +2348159768201 apua ja hän auttaa sinua takaisin rakastajaasi

    VastaaPoista
  55. TODISTUS

    Nimeni on Safina Jakov, minä olen Puolasta ja jakan tämän maailman tosi elämäntarinaani, haluan maailma tietää erinomaisesta ja rehellisestä suuresta miehellisestä Akinista Akinista, minulla oli ongelmia minun aviomies ja hän meni eroon eroon, koska minulla ei ollut lasta hänelle 9 vuoden avioliiton jälkeen ja etsin apua kaikkialla, tiedän, että voisi auttaa minua ja näen yhden ilmoituksen, josta puhutaan Dr Akinista miten hän voisi auttaa häntä 24 tuntia, otin nopeasti yhteyttä, ja hän kertoi minulle, että hän auttaa minua ongelmani kanssa 48 tuntia en ollut varma hänen sanoista, toistaiseksi hän toi takaisin mieheni, joka jäi alle 48 tunteina ja mieheni paluun jälkeen olen onnellinen nainen maan päällä, koska olen raskaana poikavauva, todistan tänään, koska kerroin tohtori Akinille, että annan maailman tietää hänestä ja jopa niille, jotka tarvitsevat ratkaisu elämäsi ongelmiin, ota hänet yhteyttä tähän päivään mennessä ja ota yhteyttä: WhatsApp ja Viber Chat: +27656406432. Sähköposti: akinsolutiontemple@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Olen saanut takaisin entisen poikaystäväni kanssa DR OKOSUNin avulla, joka on paras loitsujarru verkossa, ja suosittelen DR OKOSUNia kaikille, jotka tarvitsevat apua! .. Haluan todistaa, kuinka sain takaisin poikaystävänsä sen jälkeen kun hän murtautui minä olemme olleet yhdessä kolme vuotta, äskettäin sain selville, että poikaystäväni oli yhteydessä toiseen tyttöystävään, kun kohtasin häntä, se johti riitoja ja lopulta hajosi kanssani, yritin kaikki voisin saada hänet takaisin mutta kaikki turhaan, kunnes näin viestin suhteellisuusfoorumissa, jossa kerrottiin oikeinkirjoituskoneesta, joka auttaa ihmisiä saamaan takaisin kadonneen rakkautensa rakkauden oikeinkirjoituksen kautta, aluksi epäilen sitä, mutta päätin kokeilla sitä, kun otin yhteyttä tähän loitsuan ja hän kertoi minulle, mitä tehdä, ja tein sen, Sitten hän teki rakkauden oikeinkirjoituksen minulle. 28 tuntia myöhemmin poikaystäväni kutsui minua minulle ja kertoi minulle, että hän menettää minut niin paljon, niin hämmästyttävä! Niinpä hän palasi samana päivänä, ja hänellä oli paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi hänen vikaansa ja hänen aiheuttamastaan ​​kivusta. Sitten siitä päivästä lähtien suhde oli nyt voimakkaampi kuin ennen, kaikki kiitosDR OKOSUNille. hän on niin voimakas, ja päätin jakaa tarinani internetissä, että DR OKOSUNreal ja voimakas oikeinkirjoitin, jota minä aina rukoilen elää pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex-taaksepäin tai miehesi muutti toiseen nainen, älä itke enää, ota yhteyttä tähän voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan. Seuraavassa hänen yhteystietonsa: Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen: okosunhomeofsolution@gmail.com tai soita tai soita 2348052523829

    VastaaPoista
  57. KIITOS TULEVAISUUDESTA JULKAISEMISESTA YLÖS LOTTERIIN VOITTAVAT NUMEROT ON OLETTAVAT KYSYMYKSIÄ / WHATS APP +2347051758952 Hei, nimeni on Ade Hyvä lapsi Yhdistyneestä kuningaskunnasta olen iloinen voidessani jakaa tämän suuren todellisen elämän todistuksen, miten voitin seitsemänkymmentäyksi miljoonaa, viisikymmentä seitsemäntuhatta, neljäsataa kolmekymmentä yhdeksän kiloa. Kaikki unelmani tulivat läpi, kun otin yhteyttä tohtori Peteriin. ja kertoi hänelle arpajaiset. Minulla on niin paljon rahaa lippu vain varmistaakseni, että voitan. Mutta en koskaan tiennyt, että voitto oli niin helppoa, kunnes sain maailman suurimman oikeinkirjoituksen. jotka niin monet ihmiset ovat puhuneet tästä, on erittäin suuri lotossa olevien pelien valamisessa. joten päätin antaa hänelle kokeilun. Otin yhteyttä tähän hienoon tohtori Peteriin ja hän teki loitsun ja antoi minulle voittavan arpajaisten numerot. Mutta uskokaa minua, kun vedot olivat olleet joukossa voittajia. Voitin 71.057.439 puntaa. Tohtori Peter, olet maailman paras, näiden suurten tohtori Peter voit voittaa tuhansia rahoja arpajaisten kautta. Olen niin iloinen voidessani tavata nämä hienot miehet nyt, olen ikuisesti kiitollinen teille tohtori Peter, lähetä hänelle sähköpostia oma voittamasi arpajaiset numerot lähettävät sähköpostinsa: allmightbazulartemple@gmail.com tai Whats App hänelle +2347051758952 tai tutustu hänen verkkosivustoonsa http: // kiitos ystävän lukemisesta
    Dr.Clement voi myös hoitaa koko taudin kasviperäisellä lääkkeellä
    1. HIV / AIDS
    2. HERPES simplex
    3. CANCER
    4. syylien sairaus)
    5. Hepatiitti
    6. krooninen haima
    7. korkea veri
    8. COPD (krooninen obstruktiivinen keuhkosairaus)
    9 Hanki Ex Back

    VastaaPoista
  58. Tarinaani on todennäköisesti samanlainen, mutta löysin kiireellisen ratkaisun entisen poikaystäväni palauttamiseksi takaisin kotiin niin monen vuoden erotuksen jälkeen. Aviomieheni kärsi suhteessa toisen naisen kanssa töissä ja jätti minut. Sain Avioliiton oikeinkirjoituksen casting-ohjelman hengellinen isä, mentori ja parantaja nimeltään Oduduwa. 2 päivää sen jälkeen kun lounas oli kirjoittanut minulle nimensä loitsun takaisin mieheni kotiin luokseni, se oli yllätys, en osaa edes selittää kuinka kaikki tapahtuu, se toimii BABa: n lupauksena.
    Aviomieheni oli aluksi erittäin jämäkkä, mutta aviomieheni Anderson tuli takaisin kotiin pyytämään anteeksi ja pyytämään anteeksi antamista, tänään olemme nyt onnellisempia kuin koskaan.
     En olisi voinut tehdä tätä rakkausloitsun osaa aktivointiin ilman Baba Oduduwan apua. Olisin luopunut ja uskonut, että koska aviomieheni näki jonkun toisen, hän sanoi, että olemme tehneet. Lounastamisen jälkeen Rakkausloitsun, mieheni soittaa minulle matkapuhelimella ja hän palaa takaisin kotiin seuraavana päivänä.
    Olen kiitollinen tälle henkiselle avioliiton parantajalle, joka auttoi minua. Suosittelen häntä kaikille, joilla on avioliitto tai mikä tahansa suhdekriisi, ota nopeasti yhteyttä tähän henkiseen loitsun palauttajaan palatakseen entinen rakkaus.
    tässä on hänen henkilökohtainen sähköpostiosoite: (dr.oduduwaspellcaster@gmail.com)

    VastaaPoista
  59. Kärsin todella rakkaudesta ja myöhemmin toipumisesta
    Nimeni on Mariam Linda, en koskaan ajatellut
    Hymyillen uudelleen, mieheni jätti minut kahden lapsen kanssa neljäksi vuodeksi. mieheni seuraa nuorta yliopisto-tutkinnon suorittajaa viime vuosina katsomatta taaksepäin ja hän ei ottanut mitään vastuuta lapsista, ajattelin, että en näe häntä enää, ennen kuin tapasin naista Marya, joka kertoi minulle loitsun nimeltä Dr. .Pellar, hän antoi minulle sähköpostinsa ja otti yhteyttä häneen, ja hän vakuutti minulle, että hänellä oli 48 tuntia. Mieheni tulee takaisin luokseni. Vähemmän kuin
    48 tuntia myöhemmin mieheni palasi anteeksi anteeksi ja sanoi, että nämä ovat paholaisten työtä, joten ihmettelen edelleen tätä ihmettä, en voinut kuvitella, että loitsu heitettiin, tuli raskaaksi ja synnytti kolmannen lapsen, jos tarvitset apua Tohtori, Pellari, joka auttaa minua saamaan mieheni takaisin ystävällisesti ottamaan yhteyttä häneen seuraavalla sähköpostilla; drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Nimeni on Miina Sillanpää, muoto, Saariselkä. Avioliiton 12 vuoden jälkeen minä ja mieheni ovat olleet riitaa toisiinsa, kunnes hän lopulta jätti minut ja muutti Kaliforniaan ollakseen toisen naisen kanssa. Tunsin elämäni ohi ja lapseni ajattelivat, etteivätkö he koskaan näe isäänsä enää. Yritin olla vahva vain lapsille, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni kiusavia kipuja, sydämeni oli täynnä suruja ja kipuja, koska olin todella rakastunut mieheni. Joka päivä ja yö ajattelen häntä ja toivon aina, että hän palaa takaisin minuun, olin todella järkyttynyt ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin verkkosivuston, joka ehdotti, että tohtori Osagiede voi auttaa entisen takaisin saamista nopeasti . Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla häntä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle mitä tehdä ja minä tein sen sitten hän teki Rakkaus loitsun minulle. 48 tuntia myöhemmin, mieheni todella soitti minulle ja kertoi minulle, että kaipaa minua ja lapsia niin paljon, niin uskomattoman !! Joten näin hän tuli takaisin sinä päivänä, paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi virheestään ja kivustaan, jonka hän aiheutti minulle ja lapsille. Sitten siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin milloin se oli, kaikki kiitos tohtori Osagiedelle. hän on niin voimakas ja päätin jakaa tarinasi Internetissä, että tohtori Osagiede on todellinen ja voimakas loitsunpitäjä, jota rukoilen elääkseni pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex takaisin tai aviomiehesi muutti toisen naisen luo, älä itke enää, ota nyt yhteyttä tähän voimakkaaseen loitsuyrittäjään. Tässä on hänen yhteystietonsa osoitteessa: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp puhelinnumeroon +2349014523836
    tai viber +2349014523836

    VastaaPoista
  61. Nimeni on NAOMI, olen kotoisin Yhdysvalloista
    löytää todellinen rakkauskirjailija? rakkauskirjailija, jonka teokset ovat osoittaneet tuloksia? sähköpostitse tohtori, Sango. parane murtuneesta sydämestä "Olen niin iloinen, että aviomieheni palasi jättäessään minut toisen naisen kanssa", ota yhteyttä spellspecialistcaster937@gmail.com auttaakseen kiireellisesti palauttamaan entisen rakastajasi 12 vuoden avioliiton jälkeen, kun mies oli käynyt yhdessä tai toisessa riidessä ennen kuin hän lopulta jätti minut ja muutti Kaliforniaan ollakseen toisen naisen kanssa. Minusta tuntui, että elämäni oli ohi ja lapseni ajattelivat, että he eivät koskaan näe isäänsä enää. Yritin vain olla vahva lasten takia, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni vaivanneita kipuja, sydämeni tulvi kipuihin ja särkyihin, koska olin todella rakastunut mieheni. Ajattelen häntä päivä ja yö ja toivon aina, että hän voisi tulla takaisin luokseni. Olin todella innoissani ja tarvitsin apua, joten etsin apua verkosta ja löysin sivuston, joka ehdotti tohtori Sangoa auttamaan sinua palaamaan nopeasti raiteilleen. Joten tunsin, että minun pitäisi kokeilla häntä. Otin yhteyttä häneen ja hän kertoi mitä tehdä ja minä tein, sitten hän teki rakkaussanan, mies todella soitti minulle ja sanoi, että kaipaisi minua ja lapsia niin paljon, niin upeaa !! Joten hän palasi sinä päivänä rakkaudella ja ilolla, anteeksi virheestään ja tuskasta, jonka hän oli aiheuttanut minulle ja lapsille. Siitä päivästä lähtien avioliitto oli nyt vahvempi kuin se oli aikaisemmin, kaikki kiitos tohtorille, Sangolle. hän on niin voimakas ja olen päättänyt jakaa tarinasi verkossa, että tohtori, Sango on todellinen noita, joka rukoilee aina pitkän elämän ajan auttaakseen vaikeuksissa olevia lapsiaan, jos olet täällä ja tarvitset entisen rakastajan. tai pelasta avioliitto pian. Älä enää käännä. Ota yhteyttä tohtori Sangoon nyt. Tämä on hänen yhteyshenkilö, lähetä hänelle sähköpostia. Sähköposti: spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Ole hyvä ja lue dr. Dr.Pellar sähköpostitsean drpellar@gmail.com sähköpostitse, jos tarvitset vahvaa rakkausloitsua rikkoutuneen suhteen ratkaisemiseksi.
    Nimeni on jimmy
    Kun olin kuusi kuukautta raskaana toisen lapseni kanssa, eron mieheni. Siitä lähtien kun vauva tuli raskaaksi, olimme erimielisiä ja kiistellen, hänellä ei enää ollut rakkautta tai luottamusta häneen, joten hän erotti minut. Ja kaikilla näillä pillillä yritin kaikkia erilaisia ​​keinoja sen palauttamiseksi, ja kokeilin myös muutamia erilaisia ​​magiapyöriä kotimaassani, mutta yksikään niistä ei pystynyt palauttamaan Tomia minulle. Vain Dr.Pellar takasi kiireellisen 48 tunnin taikuukokoelman ja vakuutti minulle, että mieheni on jälleen kanssani. Kirjoitan kiittääkseni kiitoksia lupauksen pitämisestä ja lahjakkaan ja suuren voimanne hyödyntämisestä kotiin saattamiseksi. Olin iloinen voidessani tietää, että olet erikoistunut rakastajien sitomiseen. Kiitos, herra, siitä, että autat minua elämäni pahimpina aikoina, että olet niin suuri taika taikuri ja että olet antanut minulle rakkauden taian, joka toi minulle niin paljon iloa avioliittoini. Mieheni on palannut ja lupaan koskaan jättää minut uudestaan. Jos epäilet hänen kykyjään, usko minua. Sinun pitäisi pystyä. Se kannattaa tavoilla, joita et edes voi kuvitella. Jos olet nyt vahvempi ja tarvitset vahvaa ja kiireellistä rakkauden rakkautta palataksesi ystävällisesti otettu Dr.Pellar, on tällä hetkellä ainoa vastaus rikkoutuneen suhteen tai avioliiton palauttamiseen. lähetä hänelle sähköpostia drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Olen seurannut tätä blogia koko ja nyt
    HALUAN JAA TESTIMONIOSI, NIMI ON USKON, ASENAN KANADASSA.
    Olen seurannut tätä blogia jo jonkin aikaa ja tänään tunsin, että minun piti jakaa tarinasi, koska olin myös uhri. Oltuaan hänen kanssaan seitsemän vuotta, hän erotti minut, teki parhaani palauttaakseni sen, mutta kaikki oli turhaa, halusin epätoivoisesti häntä siitä rakkaudesta, jota minulla on häntä kohtaan, pyysin häntä kaikkien kanssa, lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelman äidilleni ja hän ehdottaa, että otan yhteyttä Dr.Pellar-nimiseen loitsuun auttamaan minua lausumaan loitsun palauttamaan sen, mutta en koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla samaa loitsua, ja hän kertoi minulle. En enää ole huolissani siitä, että entisen aviomieheni kanssa kaikki olisi kunnossa, hän yllättäen loitsut loitsun puolesta toisena päivänä, se oli noin klo 16.00. Entinen soittajani, olin niin yllättynyt, vastasi puheluun ja kaiken mitä hän sanoi, hän on pahoillani kaikesta mitä on tapahtunut, että hän halusi minut takaisin, että hän rakasti minua niin paljon. Olin niin onnellinen, että se oli minulle hyvä, joten aloimme elää yhdessä. Siitä lähtien olen luvannut, että jokaisella tunnetullani on suhteita, ja autan sellaista henkilöä osoittamalla ainoalle todelliselle ja voimakkaalle velholle, joka on auttanut minua ratkaisemaan ongelmani ja on toisin kuin kukaan uskottomana. Kaikille, jotka tarvitsevat apua täällä, on Dr.Pellar ja voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Rakastan avioliittojen todistusten jakamista ja nimeni on rakkaus. Mieheni ja minä olemme naimisissa yli 15 vuotta. Tapasimme, kun olin 22 ja hän oli 27. Yhdessä tunsimme paljon tunteita. Avioliitossamme oli valtavia taisteluita ja sydäntä särkyviä tilanteita, mutta näytimme aina vahvemilta toiselta puolelta. Yhtäkkiä mieheni ilmoitti avioerostani, olin sokea! En nähnyt hänen tulevan, en tiennyt merkkejä. Hän lopetti vihkisormuksensa käytön, enkä ajatellut sitä. Hän ei näytä minulle seksuaalisesti houkuttelevalta. En voinut itkeä koko ajan, koska minulla oli paljon kipua. Olin täysin masentunut, kunnes löysin tohtoriSangon, afrikkalaisen kaaderin, josta kaikki puhuivat verkossa, ja lähestyin häntä rakkaudella. Haastattelumme aikana hän vakuutti minulle, että hän palaa mieheni luo vähemmän kuin 48 tuntia sen jälkeen, kun hänen loitsunsa oli lausuttu. Se näytti mahdottomalta. Et usko, että 24 tunnin kuluttua aviomieheni soitti minulle, pyytäen unohtamaan kaiken, mitä hän sanoi avioerosta. Olin täysin yllättynyt! Perheessäni on ollut niin paljon rakkautta siitä lähtien, kun olen käyttänyt hänen loitsujaan. Hän on uskomaton ja loitsut toimivat niin nopeasti. Nyt aviomieheni rakastaa minua paljon enemmän kuin ennen. Voit myös ottaa yhteyttä Dr.Sangoon, jos sinulla on avioliitto tai parisuhdeongelma. voit ottaa yhteyttä Dr.Sangoon hänen sähköpostinsa kautta; spellspecialistcaster937@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Hei ystävät, tämä on todistukseni. olemme naimisissa 5 vuotta ja yhdessä 9 vuotta. meitä erotettiin 4 kuukautta. Hän ei halua pelastaa avioliittoamme. Olemme olleet loistava pari (ainakin uskoin tähän) ja väitämme harvoin. Kuukausia ennen lähtöään kotoa hän oli niin passiivinen ja nukkui paljon. Tajusin, että hänellä oli tunne-suhde jonkun kanssa, ja hän vahvisti olevansa houkutellut häntä. Sitten hän sanoi, ettei hän ole enää rakastunut minuun eikä voi elää kanssani. Kerroin, itkin ja niin edelleen kuukausia. Tarvitsin niin paljon apua ja haluan mieheni takaisin luokseni surffailun internetissä, kun näin todistuksen naisesta siitä, kuinka tohtori Ajayi, loistava loitsuntekijä, joka auttoi parantamaan fibroidia ja pystyi saamaan oman lapsen, joka käännä palautettu rauha kotona. hän luopuu hänen kontaktistaan ​​ja kopioin sen. Aluksi olin skeptinen ottaessani yhteyttä, mutta tarvitsen todella kestävää ratkaisua ongelmaani, joten lähetän hänelle viestin, jossa hän selittää tilanteeni hänelle. Hän kertoi minulle olevansa varma, että mieheni tulee takaisin minulle, jos minun pitäisi tehdä niin kuin hän käski, tein kaiken, mitä hän käski minun tehdä, ja sain neljäntenä päivänä häneltä anteeksipyynnön tekstin, jossa sanottiin, että hän ei tiedä, mitä hänelle tuli, sinä iltana hän tuli takaisin kotiin ja vetoaa kaikista hänen vääristä teoistaan ​​ja siitä lähtien rakkautemme ja avioliitto ovat olleet vahvempia. Haluan kiittää erityisen kiitosta loistavalle oikeinkirjoittajalle Ajayaille hyvästä työstään ja siitä, että hän on onnellistanut minut jälleen elämässä. Jos sinulla on sama avioliitto-ongelma tai sinulla on muita ongelmia, jotka pakottavat sinut alas, ota yhteyttä tohtori Ajayiin tänään: Email: Drajayi1990@gmail.com tai Whatsapp-numero: +2347084887094. Hän kykenee suorittamaan kaikenlaisen loitsun, jonka voit ajatella, olen elävä todistus.

    VastaaPoista
  66. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Markin hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut pois viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka eräs on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoa hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, herra kaikki, mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertoa mitä tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittaja sanoi minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp + 2349015088017, sähköposti: markmonroy869@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Markin hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut pois viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka eräs on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoa hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, herra kaikki, mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertoa mitä tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittaja sanoi minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp + 2349015088017, sähköposti: markmonroy869@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Markin hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut pois viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka eräs on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoa hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, herra kaikki, mitä sanoitte minulle, on tapahtunut ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertoa mitä tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittaja sanoi minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp + 2349015088017, sähköposti: markmonroy869@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Tunnen olevani jälleen niin siunattu avioliittoani, kun tohtori osagiede toi takaisin mieheni, joka erotti minut kanssani hyviä 3 vuorokautta. Olen nimeltä Anneli Jäätteenmäki. Vaikka minulla on suu koko kehossani, ei riitä, että kiitämme tohtori Osagiedea hänen avusta elämässäni. Mieheni oli eronnut kanssani 3 kuukautta ja joutunut olemaan tuskissa ja tuskalla ilman häntä. Joten etsin apua kaikkialta, mutta mikään ei onnistunut, ennen kuin tarkoitin tohtori Osagiedea, jonka kanssa otin yhteyttä verkossa. Selitin tilannetta hänelle ja hän lupasi, että aviomieheni tulee takaisin minuun 24–48 tunnin sisällä, sikäli kuin sydämeni silti lyö hänen puolestaan. Uskoin häneen ja hän valmisti loitsun minulle ja mieheni soitti minulle juuri kun tohtori Osagiede sanoi. Hän vetoaa ja sanoi, että hän tarvitsee minut takaisin ja elämme nyt jälleen onnellisina viimeiset 9 kuukautta. Kaikkien siellä lukevien artikkelini, jotka tarvitsevat apua, tulee ottaa yhteyttä häneen ... Sähköposti: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp and viber puhelinnumeroon +2349014523836

    VastaaPoista
  70. Todistukseni pappi manuka kuinka hän palautti rauhan takaisin perheelleni, kun vaimoni jätti minut ja lapset entiselle poikaystävälle, jonka hän päiväsi ennen kuin menimme naimisiin ja erotettiin perheestäni, elämä ilman häntä oli hyödytöntä minulle ja lapsille minä todella Tarvitsin hänen selkäänsä, enkä halua, että lapseni varttuisivat ilman asianmukaista hoitoa äidistä, mutta kiitos Jumalaa tänään siitä, että hän käytti pappi manuka palauttaakseen ja palauttaakseen hänet kotiinsa missä hän kuuluu. tässä hänen yhteydenpito kaikkiin, jotka lukevat todistukseni ja tarvitsevat hänen palvelua. lovesolutiontemple1@gmail.com whatsapp +393512671600

    VastaaPoista
  71. Tarvitsen entisen aviomieheni takaisin blogspot.com

    VastaaPoista
  72. täällä jakaaksesi kokemukseni kaikille teille. Tietoja kuinka palautin
    aviomies, menimme naimisiin yli 9 vuotta ja saimme kaksi lasta. Se meni hyvin kanssamme ja olemme aina onnellinen. Kunnes eräänä päivänä aviomieheni alkoi käyttäytyä tavalla, jota hän ei voinut ymmärtää, olin hämmentynyt tavasta, jolla hän kohtasi minua ja lapsia. Myöhemmin samana kuussa hän ei tullut kotiin ja soitti minulle haluavansa avioeron. Kysyin, mitä tein väärin ansaitsemani tämän häneltä, kaiken, mitä hän sanoi, että hän haluaa avioeron, joka vihaa minua ja ei halua nähdä minua uudelleen Hänen elämänsä, olin hullu ja turhautunut en tiedä mitä tehdä, olin sairas yli 2 viikkoa avioeron takia. Rakastan häntä niin paljon, että hän oli kaiken minulle ilman häntä elämäni on epätäydellinen. Kerroin sisarelleni nykyisestä kunnostani ja hän kertoi minulle lääkäristä Sangosta, otin yhteyttä lääkäriin palauttaakseni mieheni takaisin minulle, hän kertoi minulle, että toinen nainen on ottanut mieheni, että vaimo kirjoitti hänet, se on miksi hän vihaa minua ja haluaa meidän avioituvan. Sitten hän vakuutti minulle myös, että seuraavien 48 tunnin aikana aviomieheni palaa minulle ja lapsilleni, kun hän on lopettanut loitsun seuraavien 48 tunnin aikana, aviomieheni kutsui minua anteeksi puhelimitse ja sanoi, että rakastaa minua edelleen niin paljon hän ei tiedä mitä hänelle tapahtui. Mutta tänään mieheni ja koko perheeni ovat jälleen onnellinen. Kiitos Dr.chamberc tekemästänne. Se ei olisi ollut mitään muuta kuin sinun avuksesi. Ota yhteyttä häneen sähköpostitse spellspecialistcaster937@gmail.com
    (1) haluaa entisen takaisin.
    (2) Sinulla on aina painajaisia.
    (3) ylennetään toimistossasi
    (4) Haluatko lapsen?
    (5) Haluat olla rikas.
    (6) haluat pitää aviomiehesi / vaimosi yksin sinua varten ikuisesti.
    (7) taloudellisen avun tarve.
    8) Haluatko hallita sitä avioliittoa?
    9) Haluatko houkutella ihmisiä
    10) Lasten puute
    11) tarvitsee aviomiehen / vaimon
    13) MITEN SAA LOTTORI
    14) EDISTÄVYYS
    15) SUOJELU
    16) LIIKETOIMINTA
    17) HYVÄ TYÖHEKIZO
    18) parannus kaikista taudeista.
    (19) E.T.C -tapauksen ratkaisu ottaa heihin yhteyttä sähköpostitemppelissäsi spellspecialistcaster937@gmail.com ja saada kaikki ongelmasi ratkaistuksi.

    VastaaPoista
  73. Jättikö aviomiehesi tai poikaystäväsi toisen naisen luokse? yhteyshenkilö: Tohtori Emwanta on ehdottomasti paras loitsuntekijä ja hänen tuloksensa on 100% takuu. Nimeni on Pauline, olen 42 vuotias, asun Lyonissa, Ranskassa. Mieheni jätti minut toisen naisen luokse 3 kuukautta sitten ja siitä lähtien elämäni on täynnä tuskallisia suruja ja sydämen murtumia, koska hän oli ensimmäinen rakkauteni joiden kanssa olen viettänyt koko elämäni. Ystäväni kertoi minulle nähneensä todistuksia nimetystä loitsunpitäjästä.Er Emwanta, että hän voi tuoda rakastajan takaisin 48 tunnin sisällä, nauraisin sen ja sanoin, että en ole kiinnostunut, mutta ystäväni rakkauden takia hän kysyi häneltä. suuri tohtori Emwanta puolesta ja suurimpana yllätyksenä 48 tunnin kuluttua myöhemmin mieheni soitti minulle ensimmäistä kertaa kolmen kuukauden jälkeen, että hän on kadonnut minusta ja että hän on niin pahoillani jokaisesta asiasta, jonka hän sai minut läpi. Hän palasi takaisin minulle ja nyt olemme onnellinen yhdessä. En voi vieläkään uskoa sitä, koska se on erittäin uskomatonta. Kiitos tohtori Emwanta rakastajani palauttamiselleni ja myös ystävälleni, joka väliintulin puolestani, suosittelen todella tohtori Emwantaa. Kaikille, joilla on ongelmia tällä hetkellä, tässä on hänen yhteyshenkilö, lähetä sähköpostia osoitteeseen (dremwanta@gmail.com) tai soita +2348160830324 / whatssapp, onnea aina kaikille hymyileville.

    VastaaPoista
  74. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Dodorun hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka yksi on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoakseen hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, sir, kaikki mitä sanoitte minulle, tapahtuu ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertomuksen mukaan tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittajan sanoin minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp +2349015088017

    VastaaPoista
  75. Tämä on todistukseni päällikkö Eli Dodorun hyvästä työstä, joka auttaa minua .... Olen Ann Earnis Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tämän oikeinkirjoittajan avulla palasi takaisin mieheni, joka jätti minut viimeisen 3 vuoden ajan. Tapasin lopulta tämän miehen blogisivustolla, jonka yksi on asiakasapua, selitin kaiken hänelle ja hän kertoi minulle oikeinkirjoittajan, josta hän tiesi, ja hän antoi minulle whatsappinsa kirjoittaa oikeinkirjoittajalle kertoakseen hänelle ongelmasi. Vain 2 viikossa mieheni palasi luokseni. Haluan vain kiittää teitä totuudenmukaisesta ja vilpittömästä loitsunpitäjästä, sir, kaikki mitä sanoitte minulle, tapahtuu ja kiitos sir. Haluan kertoa jokaiselle, joka etsii ratkaisua ongelmaansa, kuulla ystävällisesti tätä oikeinkirjoittajaa, hän on todellinen, hän on voimakas ja mitä tahansa oikeinkirjoittajan kertomuksen mukaan tapahtuu, koska kaikki mitä oikeinkirjoittajan sanoin minulle tuli ohittaa. Voit ottaa häneseen ystävällisesti yhteyttä: whatsapp +2349015088017

    VastaaPoista
  76. Mieheni huijasi ystäväni kanssa, hän muutti toisen naisen kanssa. Mieheni, joka ei nyt pystynyt toimeen ilman minua, ei halua nähdä minua. Olen niin onnellinen, että sain rakkaan aviomieheni takaisin sen jälkeen, kun väärennetty loitsunharjoittaja huijasi minua kahdesti, mutta kiitän Jumalaa siitä, että tohtori Lomi auttoi tuomaan mieheni takaisin viipymättä ilman minkäänlaista huijaustoimintaa. yhteyttä tähän Jumala lähetti oikoluvun sähköpostiinsa; LOMIULTIMATETEMPLE@GMAIL.COM, lupaan, että hän auttaa sinua ratkaisemaan suhteesi ongelman, hänen sanansa ovat SURE.

    VastaaPoista
  77. Mieheni huijasi ystäväni kanssa, hän muutti toisen naisen kanssa. Mieheni, joka ei nyt pystynyt toimeen ilman minua, ei halua nähdä minua. Olen niin onnellinen, että sain rakkaan aviomieheni takaisin sen jälkeen, kun väärennetty loitsunharjoittaja huijasi minua kahdesti, mutta kiitän Jumalaa siitä, että tohtori Lomi auttoi tuomaan mieheni takaisin viipymättä ilman minkäänlaista huijaustoimintaa. yhteyttä tähän Jumala lähetti oikoluvun sähköpostiinsa; LOMIULTIMATETEMPLE@GMAIL.COM lupaan, että hän auttaa sinua ratkaisemaan suhteesi ongelman, hänen sanansa ovat SURE !!

    VastaaPoista
  78. Hei, olen niin onnellinen jakaessani tämän, en voi vieläkään kiittää tarpeeksi voimakasta Priest Adea, mieheni lähti nuoremman naisen luokse, koska en pystynyt synnyttämään PCOS: n vuoksi, olin niin tuhoinen, olin yksinäinen, itkin paljon Yritin jopa ottaa elämäni. Sitten ystäväni kertoi minulle tästä mahtavasta miehestä, papista Adesta, joka auttoi häntä tekemään avioliitonsa täydelliseksi, kävin myös verkossa ja tein lisätietoja hänestä, en ollut liian varma, mutta päätin kokeilla hänelle käski minun olla huolestuttava siitä, että kaikki menee hyvin, hän kertoi minulle kaiken, mitä minun piti maksaa, mikä oli kätevä maksu ja minä tein, ja hän teki työnsä, lähetti minulle videotodistuksen ja käski odottaa 24 tuntia, että hän tulee takaisin, Seuraavana aamuna suurimpana yllätyksekseni se oli, että aviomieheni Shawn polvillaan kerjäämällä olen niin onnellinen, se ei loppunut siihen, olen ylpeä voidessani sanoa, että olen 3 viikkoa raskaana, kiitos paljon Priest Ade i ' m ikuisesti kiitollinen ancientspiritspellcast@yahoo.com tai ancientspiritspellcast@gmail.com
    Blogi: https://priestade.blogspot.com
    WhatsApp +2347059715465

    VastaaPoista
  79. Kuinka voit korjata suhdettasi entiseen aviomieheseesi, mieheni jätti minut ja todellakaan en koskaan lakkaa rakastamasta häntä. Viiden vuoden eron jälkeen otin yhteyttä tohtori Sacreen, joka on loitsupyörä, joka auttaa minua ja mieheni palasivat takaisin minulle ja elämme tänään jälleen onnellisina yhdessä. Ota yhteyttä tohtori Sacreen kaikista suhdeongelmista, joista hän auttaa sinua, kirjoita WhatsApp
    +2349076034359 tai kirjoita hänelle sähköpostia sacretempleofpower@gmail.com

    Rouva Fien tammikuu.

    VastaaPoista
  80. KAIKKI KIITOKSET DR MUSTAFA: lle YERTINY, VAIMAni TÄYDELLINEN PARANNA FIBROIDISTA. Olen iloinen voidessani kommentoida tätä sivustoa ja kiittää tämän sivuston järjestelmänvalvojaa hänen tähänastisesta suuresta työstään. Yksi onnellisimmista hetkistä elämässä on, kun näet oman vaimosi nukkumassa. nämä mahtavat hetket tekevät sinusta miehen, en todellakaan tiedä kuinka kiittää tohtori MUSTAFAa siitä, että hän auttoi vaimoni parantumaan kuinka monta vuotta hän kärsi FIBROIDista. Törmäsin kontaktiin DR MUSTAFA: n kanssa Internet-otsikkouutisten kautta siitä, kuinka DR MUSTAFA auttoi naista parantumaan fibroidista ja niin monista muista, joilla oli samanlainen kehon ongelma, otin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle, kuinka saada yrtti muutama päivä myöhemmin hän lähetti minulle rohdosannos, jonka vaimoni otti joka aamu 21 päivän ajan, ja hänen lääkkeensä pystyi kutistumaan fibroidin luonnollisesti, ja nyt vaimoni on 5 kuukautta raskaana toisen lapsemme kanssa ja nyt hän on erittäin hyvässä kunnossa ilman sivuvaikutuksia Jos sinulla on fibroosi voi ottaa yhteyttä hänen sähköpostiosoitteeseensa HERBALREMEDIES21@GMAIL.COM tai WhatsApp +2347010821863 neuvoja ja tuotteita varten.

    VastaaPoista
  81. Hei kaikki, nimeni on Gabriele Saksasta ja haluan sanoa jakaa todistuksen siitä, kuinka sain rakastajan takaisin, kun hän lähti minusta ilman syytä, mikä satuttaa minua niin paljon, koska rakastan häntä koko sydämestäni. En voinut päästää häntä irti rakkaudestani häntä kohtaan. Minun täytyi kokeilla kaikkia keinoja saadakseni hänet takaisin, kunnes ystäväni ohjasi minut voimakkaan miehen, tohtori Odudun luokse, joka näyttää minusta olevan jumala, koska hän ei vain tuonut takaisin rakastajani 24 tunnin sisällä, vaan myös auttanut minua hyvällä - onnen loitsu ja muut elämän asiat, jotka voin rohkeasti kertoa maailmalle, että tohtori Odudu on suurin ja mies, jolla on kullan sydän. Käytän tätä mediaa tavoittamaan kaikkia ilmoittamaan heille kuinka onnellinen olen tänään tohtori Odudun avulla. Ihmiseni, jotka siellä kohtaavat 1 tai 2 ongelmaa avioliitossaan, parisuhteessaan tai muissa asioissa, neuvon sinua ottamaan yhteyttä tohtori Odudu hänen sähköpostitse: odudutempleofanswer@gmail.com


    Kaikki kiitos tohtori Odudu

    VastaaPoista
  82. Hei kaikille, tämä vuosi on minulle niin hyvä. Olen Aila Korhonen Etelä-Suomen Hämeenlinnasta, olen ollut naimisissa 6 vuotta ilman itkevää vauvaa avioliittokodissani, mikä sai mieheni erottamaan minut. Tämän vuoden alussa näin todistuksen tohtori Odiasta siitä, kuinka hän on auttanut naisia palauttamaan kadonneen rakkauden ja raskauttamaan heitä, joten otin yhteyttä häneen ja sanon nyt mielelläni, että tohtori Odia auttoi minua palauttamaan mieheni hänen ihmeellisillä voimillaan ja auttoi minua raskaaksi miehelleni. Olen nyt 8 kuukautta raskaana poikavauvan kanssa. Olen kutsunut suurta juhlaa, olen niin onnellinen, että siksi kirjoitin tämän todistuksen kertoakseni kaikille täällä Odia hyvästä työstä. Voit ottaa yhteyttä häneen nyt, jos avioliitossa on ongelmia, hän voi auttaa sinua aivan kuten hän oli tehnyt minulle. Alla on yksityiskohdat, joita käytin ottaessani yhteyttä Odiaan. Sähköposti: odiasolutioncenter@gmail.com WhatsApp: +2348107381533

    VastaaPoista
  83. Hei kaikille, tämä vuosi on minulle niin hyvä. Olen Aila Korhonen Etelä-Suomen Hämeenlinnasta, olen ollut naimisissa 6 vuotta ilman itkevää vauvaa avioliittokodissani, mikä sai mieheni erottamaan minut. Tämän vuoden alussa näin todistuksen tohtori Odiasta siitä, kuinka hän on auttanut naisia palauttamaan kadonneen rakkauden ja raskauttamaan heitä, joten otin yhteyttä häneen ja sanon nyt mielelläni, että tohtori Odia auttoi minua tuomaan mieheni takaisin hänen ihmeellisillä voimillaan ja auttoi minua raskaaksi miehelleni. Olen nyt 8 kuukautta raskaana poikavauvan kanssa. Olen kutsunut suurta juhlaa, olen niin onnellinen, että siksi kirjoitin tämän todistuksen kertoakseni kaikille täällä Odia hyvästä työstä. Voit ottaa yhteyttä häneen nyt, jos avioliitossa on ongelmia, hän voi auttaa sinua aivan kuten hän oli tehnyt minulle. Alla on yksityiskohdat, joita käytin ottaessani yhteyttä Odiaan. Sähköposti: odiasolutioncenter@gmail.com WhatsApp: +2348107381533

    VastaaPoista
  84. KONTAKT: WHATSAPP: +2347054019402 OF
    DRWALESPELLHOME@GMAIL.COM IS GEWICHTICH DE BESTE SPELL CASTER ONLINE EN SY RESULTAT IS 100% GARANTJE ..

    Nei (8) Acht jier yn myn houlik mei myn man, begon myn man mei oare dames te gean en my kâlde leafde te sjen, op ferskate gelegenheden driget er my te dumpen as ik him doarre te freegjen oer syn affêre mei oare dames, ik wie hielendal ferwoaste en ferbjustere oant in âlde freon fan my my fertelde oer in staveringshifker op ynternet mei de namme DR WALE dy't minsken helpt mei har relaasje en houliksprobleem troch de krêften fan leafde Spreuken, Earst betwifele ik as soks ea bestiet, mar besleat te jaan it in besykjen, As ik kontakt opnimme mei DR WALE, fertelde hy my alles wat ik dwaan moast en ik die en hy holp my in leafdesspreuk út te bringen en binnen 72 oeren kaam myn man werom nei my en begon te ferûntskuldigjen, no is hy opholden te gean mei dames en hy is by my foargoed en foar wier. Nim kontakt op mei dizze Wale Spell Caster foar jo relaasje as houliksprobleem.
    Hjir is syn kontakt ..

    OPROEP / WHATSAPP: +2347054019402

    EMAIL: drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  85. KONTAKT: WHATSAPP: +2347054019402 OF
    DRWALESPELLHOME@GMAIL.COM IS GEWICHTICH DE BESTE SPELL CASTER ONLINE EN SY RESULTAT IS 100% GARANTJE ..

    Nei (8) Acht jier yn myn houlik mei myn man, begon myn man mei oare dames te gean en my kâlde leafde te sjen, op ferskate gelegenheden driget er my te dumpen as ik him doarre te freegjen oer syn affêre mei oare dames, ik wie hielendal ferwoaste en ferbjustere oant in âlde freon fan my my fertelde oer in staveringshifker op ynternet mei de namme DR WALE dy't minsken helpt mei har relaasje en houliksprobleem troch de krêften fan leafde Spreuken, Earst betwifele ik as soks ea bestiet, mar besleat te jaan it in besykjen, As ik kontakt opnimme mei DR WALE, fertelde hy my alles wat ik dwaan moast en ik die en hy holp my in leafdesspreuk út te bringen en binnen 72 oeren kaam myn man werom nei my en begon te ferûntskuldigjen, no is hy opholden te gean mei dames en hy is by my foargoed en foar wier. Nim kontakt op mei dizze Wale Spell Caster foar jo relaasje as houliksprobleem.
    Hjir is syn kontakt ..

    OPROEP / WHATSAPP: +2347054019402

    EMAIL: drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Ajattelin itseäni mieheni takia, joka jätti minut toiselle naiselle. he molemmat matkustivat kaukana minusta, en voinut enää ottaa yhteyttä miehiini. Joten kaikki, mikä sai minut huolestumaan, mieleni ei ollut ratkaistu. Koska kaikki tämä tapahtui kanssani. Päätin tarkastella Internetiä, jossa törmäsin moniin hyviin todistuksiin DR WALE: sta. Joten otin yhteyttä DR WALEen ja kerroin hänelle, mitä minulle tapahtuu, ja sitten hän käski minua enää itkemään ja huolehtimasta. DR WALE antoi Voodoo-loitsun, joka sai mieheni palaamaan luokseni ja alkamaan kerjätä minua armahtamaan häntä. Jos sinulla on ongelmia avioliitossasi tai parisuhteessasi, uskokaa minua, DR WALE on paras mies, johon voi ottaa yhteyttä. E: Posti: drwalespellhome@gmail.com TAI WhatsApp +2347054019402

    VastaaPoista
  87. Se toimii! Entinen estän minut kaikilla alustoilla. Se kesti jonkin aikaa, noin kaksi kuukautta, mutta hän vapautti minut vain muutama tunti sitten! Älä anna periksi! SE TOIMII! ota yhteyttä tohtori Ilekhojieen saadaksesi apua nyt. olemme taas yhdessä. Usko tähän prosessiin .. Tässä hänen yhteyshenkilönsä ... WhatsApp hänet: +2348147400259,
    Lähetä hänelle sähköpostia: (gethelp05@gmail.com)

    VastaaPoista
  88. Nimeni on Anna Yhdysvalloista, rakastajani on palannut tohtori Ehimenin suurella avulla. Hän auttoi minua saamaan loitsun, joka toi hänet takaisin sylilleni vain kahdessa päivässä. Rakastajani jätti minulle virallisen ilmoituksen, ja nyt hän on palannut, haluan vielä kerran kiittää tohtori Ehimeniä hänen upeasta loitsustaan, olen nyt onnellinen nainen. Voit ottaa yhteyttä Whatsappin suurempaan oikeinkirjoittajaan soittamalla numeroon +1 (260) 218-3592 tai sähköpostitse osoitteeseen drehimen710@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Onko sinulla vaikeuksia elämässäsi ja haluatko apua loitsupyörältä, kohtaatko avioeroa ja haluatko sovinnon? Isä Eli on oikeudenmukainen ja aito mies, hän on todella hyvä tekemisissään, koska auttoi minua saamaan mieheni takaisin eron jälkeen ottamaan yhteyttä Whatsappiin: +2348085240869

    Voit tavoittaa hänet seuraavasta loitsutyöstä

    Rakkaus loitsu,
    Työpaikkojen loitsu,
    arpajaiset
    yrttilääke kaikenlaisiin terveysongelmiin

    VastaaPoista
  90. Onko sinulla vaikeuksia elämässäsi ja haluatko apua loitsupyörältä, kohtaatko avioeroa ja haluatko sovinnon? Isä Eli on oikeudenmukainen ja aito mies, hän on todella hyvä tekemisissään, koska auttoi minua saamaan mieheni takaisin eron jälkeen ottamaan yhteyttä Whatsappiin: +2348085240869

    Voit tavoittaa hänet seuraavasta loitsutyöstä

    Rakkaus loitsu,
    Työpaikkojen loitsu,
    arpajaiset
    yrttilääke kaikenlaisiin terveysongelmiin

    VastaaPoista
  91. Onko sinulla vaikeuksia elämässäsi ja haluatko apua loitsupyörältä, kohtaatko avioeroa ja haluatko sovinnon? Isä Eli on oikeudenmukainen ja aito mies, hän on todella hyvä tekemisissään, koska auttoi minua saamaan mieheni takaisin eron jälkeen ottamaan yhteyttä Whatsappiin: +2348085240869

    Voit tavoittaa hänet seuraavasta loitsutyöstä

    Rakkaus loitsu,
    Työpaikkojen loitsu,
    arpajaiset
    yrttilääke kaikenlaisiin terveysongelmiin

    VastaaPoista
  92. Tomme minibankkort
    Vet du at du kan hacke hvilken som helst minibank!

    Vi har spesialprogrammerte minibankkort som kan brukes til å hacke en hvilken som helst minibank. Disse minibankortene kan brukes til å ta ut kontanter i minibanken eller sveipe, butikker og utsalgssteder. Vi selger disse kortene til alle våre kunder og interesserte kjøpere over hele verden, kortene har en daglig uttaksgrense på 5000 i minibank og opptil 100.000 forbruksgrenser i butikkene. Vi tilbyr også følgende tjenester:
    1) VESTLIGE UNIONOVERFØRINGER / PENGEGRAMOVERFØRING
    2) BANKER PÅLOGGINGER
    3) BANKOVERFØRINGER
    4) CRYPTOCURRENCY MINING
    5) KJØP AV GAVEKORT
    6) LADING AV REGNSKAPER
    7) WALMART-OVERFØRINGER
    8) BITCOIN-INVESTERINGER
    9) FJERNELSE AV NAVN FRA DEBITRETTELSE OG STRAFFREGISTRERING
    10) BANKHACKING

    Å bli velstående og leve livsstilen til de rike og berømte er drømmen til mange mennesker. Og mens de fleste går på jobb eller søker andre etiske metoder for å tjene penger online.
    Den tomme minibanken tar ut penger fra alle minibanker, og det er ikke noe navn på den fordi den er tom, bare PIN-koden din vil være på den, den kan ikke spores, og nå har jeg penger til forretninger, shopping og nok penger til at jeg og familien min kan lev videre.
    PROGRAMMERT blankt minibankort som er i stand til å hacke inn på hvilken som helst minibank, hvor som helst i verden.
    Kontaktperson: Prof Alexander Castro
    E-post: atmservices44@aol.com
    E-post: atmservices44@yahoo.com

    VastaaPoista
  93. En tiedä kuinka kiittää suurta tohtori Ikodua siitä, että hän toi takaisin rakastajani voimillaan, en koskaan uskonut, että voisin saada vaimoni takaisin luokseni, kun jätin lapseni vihaisesti, koska en koskaan välittänyt. Tajusin, että olen tehnyt vääriä asioita rakkaalle perheelleni, mikä johtaa eroon minun ja vaimoni ja lasteni välillä. . Joku puhui tohtori Ikodusta muutama päivä sitten, ja minusta tuntui, että minäkin voisin auttaa, ja jouduin ottamaan yhteyttä myös häneen avun saamiseksi. nähdä minut ensimmäistä kertaa niin moneen vuoteen. Se tuntui unelta, mutta se oli todellisuutta. Lyhyesti sanottuna, minä ja perheeni olemme yhdistyneet ja vaimoni on erittäin iloinen voidessaan olla jälleen kanssani ja olen myös erittäin onnellinen. Tunnen olevani siunattu tohtori Ikodun avulla ja arvostan todella hänen apuaan. Koska suuri tohtori Ikodu viittasi minuun, haluaisin lähettää tohtori Ikodun kenelle tahansa, joka tarvitsee hänen apuaan. Voit tavoittaa hänet hänen matkapuhelinnumeronsa +2348163958542 kautta tai lähettää hänelle sähköpostia: ikoduotantempleofsolution@gmail.com

    Nimi: Charles
    Maa: UK

    VastaaPoista
  94. Luulen olevani maailman onnellisin nainen siitä, että olen saanut rakastajani takaisin silmänräpäyksessä sen jälkeen, kun rakastajani on jättänyt minut kolmeksi vuodeksi. tuomalla rakastajani luokseni 24 tunnin kuluessa hänen voimillaan. Olen erittäin iloinen rakastajani kanssa tänään ja voin suositella suurta tohtori Ikodua maailmalle ja niille, jotka tarvitsevat myös hänen apuaan. Tässä on hänen sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa, joiden avulla voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soita +2348163958542


    Nimi: Casandra
    Maa: USA

    VastaaPoista
  95. Haluan jakaa todistuksen siitä, kuinka rakastajani tuli takaisin luokseni 24 tunnin kuluessa siitä, kun olimme eronneet kahdeksi vuodeksi. hänelle on enemmän kuin voin selittää. En ole ollut yksin viimeisten 2 vuoden aikana eromme jälkeen, mutta tänään olen mielestäni onnellisin mies maan päällä, koska sain hänet takaisin elämääni ja se on siunaus. Haluan todella kiittää tohtori Ikodua onnellisuuteni palauttamisesta, ja jos tarvitset hänen apuaan, voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soittaa +2348163958542


    Maasi: USA
    Nimesi: Javonne

    VastaaPoista
  96. Luulen olevani maailman onnellisin nainen siitä, että olen saanut rakastajani takaisin silmänräpäyksessä sen jälkeen, kun rakastajani on jättänyt minut kolmeksi vuodeksi. tuomalla rakastajani luokseni 24 tunnin kuluessa hänen voimillaan. Olen erittäin iloinen rakastajani kanssa tänään ja voin suositella suurta tohtori Ikodua maailmalle ja niille, jotka tarvitsevat myös hänen apuaan. Tässä on hänen sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa, joiden avulla voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soita +2348163958542


    Casandra Yhdysvalloista

    VastaaPoista


  97. Olin todella epätoivoinen saadakseni mieheni takaisin. Halusin dramaattisen muutoksen ja ajattelin, että taika voisi olla ratkaisu. Keskusteltuasi ratkaisusta {{{{Robinsonbuckler11@gmail.com}}}}, hän antoi minulle toivoa, että hän palauttaa avioliittoni. Olin varma, että hän todella saa mieheni palaamaan kotiin, ja hän teki! On upeaa, mitä Robinson.buckler on tehnyt hyväkseni. hänen apunsa on korvaamaton! En tiedä mitä olisin tehnyt ilman yhteyttä:________, Hän tekee työnsä niin hyvin, että hän on organisoitunut ja erittäin toimiva, uskon, että hän on paras loitsuntekijä, johon voin luottaa rakkausloitsun suhteen, olin tyrmistynyt että hänen loitsunsa toimivat Kiitos! Jumalan siunausta, otin häneen yhteyttä hänen sähköpostiosoitteensa kautta Hanki entinen poikaystäväsi/tyttöystäväsi takaisin! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    (1) Jos haluat exäsi takaisin.
    (2) jos näet aina pahoja unia.
    (3) Haluat ylennyksen toimistossasi.
    (4) Haluat naisten/miesten juoksevan perässäsi.
    (5) Jos haluat lapsen.
    (6) Voita oikeudenkäynti
    (7)Haluat sitoa miehesi/vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
    (8) Jos haluat lopettaa avioerosi.
    (9) Avioliittoapu
    10) Erektiohäiriöt
    (11) Herpes-hoito
    (12) Fibroidin hoito

    VastaaPoista
  98. En tiedä miten aloittaa minussa tällä hetkellä olevalla jännityksellä ja onnella, sillä tässä vaiheessa tunnen olevani onnellisin nainen koko maailmassa, koska iloni on palautunut. Viime vuoden alussa minulla oli sydänsuru, elämäni rakkaus, jota rakastan ja vaalin niin paljon elämälläni, ja olemme seurustelleet 6 vuotta ja viime vuoden alussa hän päätti lopettaa suhteen tuntemattomasta syystä, johon hän ei voinut. älä anna minulle parempaa syytä siihen. Olin järkyttynyt ja tunsin tekeväni itsemurhan, jota minulla oli onni, mutta en tehnyt. 4 päivää sitten olin salissa, kun joku puhui rakkausloitsusta ja kuinka hän sai rakastajansa takaisin sillä, joten kuullessani tämän olin kiinnostunut ja kysyin häneltä siitä ja hän yhdisti minut suureen tohtori Okpaan, joka on syy miksi minä Olen onnellinen tänään tuomalla mieheni, rakkaani, aarteeni takaisin minulle 24 tunnin sisällä. Luulin näkeväni unta, tohtori Okpa yllätti minut tuomalla rakastajani takaisin luokseni ja tekemällä minut onnelliseksi. Olen kiitollinen Suurelle Tohtori Okpalle ja olen ylpeä saadessani kertoa maailmalle hänestä, koska hän on auttaja ja palautti elämäniloni. Voit ottaa yhteyttä tohtori Okpaan saadaksesi apua soittamalla, whatsappilla +27653527813 tai sähköpostitse: okpatempleofsolution@gmail.com

    Nimeni: Janelle
    Maa: USA

    VastaaPoista
  99. Mieheni jätti minut, kun olin kuudennella raskauskuukaudella. Rakastamme molemmat toisiamme ja se oli shokki minulle, ja se todella särki sydämeni ja masensi minut, yritin soittaa hänelle ja hänen linjansa olivat tavoittamattomia. Yritin tavoittaa hänet myös sosiaalisessa mediassa, mutta tajusin, että hän esti minut myös sosiaalisessa mediassa. Otin yhteyttä hänen vanhempiinsa ja he kertoivat minulle, että heidän poikansa oli sanonut, ettei hän rakastanut minua enää eikä halunnut nähdä minua, vaikka tiesi, että olin raskaana, ja he olivat myös yllättyneitä hänen teoistaan ​​ja päätöksestään, että he ei tiennyt mikä oli vialla. Itkin niin paljon ihmetellen, kuinka hän jättäisi minut syntymättömän lapsemme kanssa ja kuinka tulen toimeen ilman häntä, koska rakastan häntä niin paljon. Ennen kuin synnytin ja vauva oli vuoden ikäinen, mieheni ei vieläkään palannut tarkastamaan minua ja vauvaa, ja olin taas hämmentynyt. En tiedä mitä tehdä, olen menettänyt työpaikkani, eikä minulla ole rahaa hoitaa vauvaa. Olin kurja, en tiennyt mitä tehdä ennen kuin aloin etsiä apua Internetistä ja lukea upeita todistuksia Voodoo Lordista. Otin häneen yhteyttä sähköpostitse ja hän sanoi auttavansa minua, ja hän kertoi minulle, että toinen nainen manipuloi miestäni ja hän loitsi hänet. Voodoo Lord sanoi, että hän auttaisi minua murtamaan loitsun, jotta mieheni palaisi luokseni ikuisesti ja hän olisi jälleen minun. Hän kertoi minulle, että minun täytyy ostaa esineitä murtaakseni mieheni kipsin, ja annoin hänelle kaiken, mitä hän pyysi. Suurimmaksi yllätykseksi muutamaa päivää myöhemmin mieheni koputti oveen, joka näytti muutokselta ja tunteellisesta, oli ilmeistä, että hän juuri palasi tajuihinsa ja itki polvilleen anteeksiantoani. Kiitos Voodoo Lordille, hän on erittäin voimakas ja aito loitsuilija . Rukoilen, että hän elää pitkään jatkaakseen hyvää, luotettavaa ja aitoa työtään. Jos sinulla on ongelma, joka vaivaa sinua, ota yhteyttä tähän aidoon loitsuntekijään, hän voi auttaa sinua, hän ei petä sinua. Ota häneen yhteyttä sähköpostitse: voodooconnect60@gmail.com tai whatsappin kautta: +234 8097014925


    VastaaPoista
  100. Rakkaus on kaunista, kun on joku, joka täydentää sitä. Voodoo Lord on todellinen loitsuntekijä ja erittäin ainutlaatuinen ja voimakas mies, jolla on viisautta. En voinut tulla raskaaksi, koska minulla oli hedelmällisyysongelmia. Mieheni erosi minusta tämän takia. Olin niin huolissani, itkin aina ja ajattelin jopa itsemurhaa, mutta ystäväni esitteli minut Voodoo Lordina tunnetulle suurelle miehelle, joka myös auttoi häntä ratkaisemaan oman ongelmansa. Hän antoi minulle sähköpostinsa, otin häneen yhteyttä ja selitin kaiken. Hän vakuutti minulle auttavansa minua, ettei minun pitäisi huolehtia. Voodoo Lord toi ilon takaisin elämääni ja perheelleni, toi mieheni takaisin luokseni henkisillä voimillaan, teki minut raskaaksi, paransi sisareni syövän erityisillä voimillaan ja auttoi myös veljeäni voittamaan 1 miljoonan dollarin lotossa. Voodoo Lord on todella lahjakas ja erittäin hyvä mies, joka todella osaa tehdä työnsä. Ilman Voodoo Lordia elämäni olisi ollut raunioina. Paljon kiitoksia Voodoo Lord, en koskaan lakkaa puhumasta siitä, kuinka suuri ja voimakas olet. Sanat eivät voi ilmaista, kuinka hyvin olet tehnyt minulle ja perheelleni, ja uskon, että sanat riittävät kuvaamaan hyvää ja suurta työtäsi. Jos tarvitset henkistä apua, mikset juokse Voodoo Lordin luo, ota yhteyttä hänen sähköpostiinsa: voodooconnect60@gmail.com tai whatsapp +234 8097014925 tai Telegram +234 8097014925, niin hän auttaa sinua. Voodoo Lord on vaaraton, turvallinen ja luotettava, joten ota yhteyttä häneen nyt ratkaistaksesi ongelmasi.

    VastaaPoista
  101. Olin naimisissa monta vuotta ennen kuin se alkoi mennä rumaksi, minä ja mieheni riideltiin melkein joka kerta. Tilanne paheni, kun mieheni haki avioeroa. Hän muutti pois kotoa ja meni silti oikeuteen hakemaan avioeroa. Rukoilin ja yritin kaikkea, mutta silti ei hyvää tulosta. Läpimurto tapahtui, kun joku esitteli minut loistavalle loitsuntekijälle, joka lopulta auttoi minua. En ole koskaan ollut tällaisten asioiden fani, päätin vain vastahakoisesti, koska olin epätoivoinen ja minulla ei ollut vaihtoehtoja. Tämä voodoo-lordi rukoili erityisiä rukouksia ja muita asioita, joita hänen täytyi tehdä, kahden (2) päivän sisällä mieheni soitti minulle ja pyysi anteeksi kaikkia kärsimiäni henkisiä traumoja, hän tuli kotiin ja jatkamme elämäämme onnellisina loppuun asti. minkä ihmeen Voodoo Lord teki minulle ja perheelleni, uskoni häneen teki kaiken tehokkaammaksi. Uskon vahvasti, että jos joku tarvitsee apua, Voodoo Lord löytää aina ratkaisuja, jotka muuttavat varmasti tarinan parhaaksi. Yritä siis ylimääräistä vaivaa pelastaaksesi avioliittosi tai suhteesi, jos se todella on sen arvoista. Voit ottaa yhteyttä Voodoo Lordiin sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com tai whatsappissa +234 8097014925

    VastaaPoista
  102. Haluan jakaa todistukseni maailman kanssa siitä, mitä aito loitsuntekijä nimeltä VOODOO LORD teki hyväkseni, tämä mies toi mieheni takaisin luokseni mahtavalla loitsullaan. Menin naimisiin mieheni kanssa muutama vuosi sitten, olimme hyvin rakastuneita, jonkin ajan kuluttua hän tajusi, etten voinut antaa hänelle lasta.

    Hän kertoi minulle, ettei voi jatkaa avioliittoa, rukoilin häntä pysymään siinä, että Jumalan aika on paras, mutta hän kieltäytyi ja jätti minut tuskalla sydämeeni.

    Aloin etsiä tapoja saada hänet takaisin, kunnes näin Internetissä paljon todistuksia VOODOO LORDista, kuinka hän on parantanut ihmisiä heidän erilaisista sairauksistaan ​​ja myös auttanut ihmisiä muissa samankaltaisissa ongelmissa, kuten minulla, saamaan rakkaansa takaisin.

    Kun lopulta otin häneen yhteyttä ongelmistani, hän teki asiansa ja paljasti minulle, että toinen nainen käytti rakkausloitsua miehelleni, siksi mieheni jätti minut.

    Hän käski minua olemaan huolissaan, että hän auttaa minua pääsemään jälleen mieheni kanssa yhteen, ja hän saa mieheni pitämään naisesta ja tuhoaa rakkausloitsun, jota hän käytti manipuloidessaan miestäni.

    Hän kertoi minulle kaiken, mitä meidän on tehtävä ja mitä minun on tarjottava ratkaisuun.

    Kun olin antanut hänelle sen, mitä hän tarvitsi rakkausloitsun heittämiseen mieheni kuvaan, jotta mieheni palaa luokseni, hän antoi minulle ohjeita, joista noudatin. Täsmälleen kolme (3) päivää sen jälkeen, kun hän mursi toisen naisen aviomiehelleni antaman loitsun, mieheni palasi kyyneleet silmissään ja pyysi minulta anteeksi vilpittömästi kaikkialla.

    Olin niin onnellinen ja otin hänet mielelläni takaisin. Kolmen (3) kuukauden yhdessäolon jälkeen minulta puuttui kuukautiskierroni kolmannella kuukaudella ja menin sairaalaan raskaustestiin ja tulos oli positiivinen, olin raskaana.

    Nyt olen onnellisempi, koska olen kolmosten äiti (kaksi poikaa ja yksi tyttö).

    VOODOO LORD jälleen kerran arvostan ja kiitän sinua siitä, mitä olet tehnyt hyväkseni. Jos etsit apua aidolta loitsulta, lähetä sähköpostia osoitteeseen VOODOO LORD / voodooconnect60@gmail.com tai kirjoita hänelle WhatsAppiin +234 8097014925

    VastaaPoista
  103. Elämäni on täynnä onnea jälleen kerran Voodoo Lordin ansiosta. Se, mitä minulle tapahtui, en voi pitää omana tietonani, vaan kerron myös maailmalle, jotta ne, joilla on jotain ongelmia parisuhteessa tai avioliitossa, voivat tuoda takaisin rakkaansa ja olla jälleen onnellisia. Rakastajallani ja minulla oli vakavia ongelmia, jotka johtivat eroon, koska sen jälkeen elämäni ei ollut enää ennallaan. Yritin kaikin tavoin saada hänet takaisin, mutta ne olivat vain vaivanhukkaa ja ajanhukkaa. Mutta eräänä päivänä Internetistä etsiessäni törmäsin todisuksiin Voodoo Lordista. Otin häneen yhteyttä ja selitin hänelle ongelmani, ja olin hyvin yllättynyt siitä, kuinka hän onnistui saamaan rakastajani takaisin 48 tunnissa. Tämän elämässäni tapahtuneen suuren asian myötä päätin kertoa koko maailmalle siitä suuresta miehestä nimeltä Voodoo Lord. Niille, jotka tarvitsevat ratkaisuja ongelmiinsa, hän sanoi minulle, ettei hänen temppelissään ole mitään mahdotonta. Luotan häneen niin paljon, että jokainen, joka lukee todistukseni, jos tarvitset apua entisen kumppanisi takaisin saamiseksi tai haluat saada vauvasi, tai haluat saada suosion, ota ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse - Voodooconnect60@gmail.com ... Whatsapp +234 8097014925

    VastaaPoista
  104. Waoh vihdoinkin sain Macin takaisin elämääni sen jälkeen, kun olen ollut niin monien loitsujen huijauksena, mutta tohtori okpa sai hymyn huulilleni ja osoitti minulle loitsun voimat, sir, olet hieno mies, kiitos ja kunnia sinulle Tohtori okpa, ystäväni, haluan sinun auttavan minua kiittämään tohtori okpaa avusta, jonka hän antoi minulle tuomalla macin takaisin elämääni. voit tavoittaa tohtori okpan hänen sähköpostillaan: okpatempleofsolution@gmail.com tai solun numerosta: +27653527813.

    Sacke Lance
    maa: Ruotsi

    VastaaPoista
  105. Hei kaikki. Nimeni on Mikko Kortelainen olen kotoisin Joensuusta, näin ihmisten todistavan tästä Patricia Kingsman -lainayhtiöstä ja on hyvä, että jouduin myös huijauksen uhriksi 3 kertaa, kunnes löysin tämän yrityksen nimeltä Patricia Kingsman lainayhtiö Jumala olkoon minulle todistaja tämä yritys on todellinen ja laillinen olen 3 lapsen yksinhuoltajaäiti ja työskentelen kahdessa paikassa ansaitakseni enemmän rahaa minulle ja lapsilleni, tämä yritys auttoi minua sen jälkeen kun selitti heille, että yritys käski minun olla huolehtimatta siitä, että aion Vastaanota lainani turvallisesti Pelkäsin, koska minua petettiin ennen kuin luulin saman tapahtuvan myös minulle, mutta sanoin itselleni, että Jumala tietää parhaiten. Yritys kertoi minulle, että lainan saamiseen on 8 tuntia ja ajattelin sitä 8 tuntia nopeasti. Sanoin okei, että etsimäni lainasumma oli 350 000,00 euroa ja kun tein kaiken, mitä yritys pyysi ja lähetin vaaditut tiedot. Sain lainani 8 tunnissa, kuten kerroin. Kun sain lainani, sanoin itselleni, että Jumala on se, joka sai minut löytämään tämän yrityksen, ja olen jo esitellyt tämän yrityksen yhdelle ystävälleni, joka myös tarvitsee apua, joten kukaan täällä tai missä tahansa näet tämän viestin, jos tarvitset todellista laina, tämä on ainoa yritys, joka voi auttaa ilman epäilystäkään epäonnistumisesta. Olen onnellinen joka päivä tämän yrityksen takia ja rukoilen Jumalaa, että rouva Patricia Kingsman viimeiseksi tässä maailmassa, jotta hän voi jatkaa apua tarvitsevien ihmisten auttamista. Otin yhteyttä tähän yritykseen sähköpostitse, joka on patriciakingsman.loans2016@gmail.com. Kiitos kaikille, jotka lukevat viestini ja postaukseni.

    VastaaPoista
  106. Hei kaikki, haluan käyttää tätä tilaisuutta kertoakseni teille erittäin hyvästä taikurista, joka tekee ihmeitä maagisilla kyvyillään. Hän tekee ihmeitä, kuten auttaa ihmisiä saamaan takaisin kumppaninsa, jonka he luulevat menettäneensä, hänen maagisella voimallaan voit saada ylennyksiä työpaikallasi ja niin monia ratkaisuja, joita et voi ennustaa. voit ottaa häneen yhteyttä hänen sähköpostiosoitteestaan chubygreat@gmail.com tai voit lähettää hänelle whatsapp-suoraviestin numerolla +2349056504566 hän on aina tavoitettavissa. Ja vakuutan teille, jotka olette yhteydessä häneen, ongelmanne on ohi. chubygreat on erittäin hyvä siinä, mitä hän tekee. Kiitos chubygreat hyvästä työstäsi

    VastaaPoista
  107. Elämään tulee erilaisia ​​kokemuksia. En tiedä millaisia ​​kokemuksia sinulla on, mutta tämä on minun tarinani, enemmänkin todistus. Olen iloinen voidessani kirjoittaa tämän, koska minulla on jälleen rauha avioliitossani ja kaikki on kiitos mahtavalle loitsuntekijälle nimeltä VOODOO LORD, hän on erittäin voimakas mies, joka auttoi sovittamaan kiistani minun ja mieheni välillä erittäin tehokkaalla ja aidolla rakkausloitsulla. . Mieheni lähti kotoa ja muutti toisen naisen luo seitsemäksi kuukaudeksi huolehtimatta minusta ja neljästä lapsestamme, olen taloudellisesti vakaa, mutta tarvitsen miehen huolenpitoa, hellyyttä ja vakaata perhettä. Pyysin häntä tulemaan kotiin useita kertoja, mutta mikään ei auttanut, pyysin jopa hänen vanhempaa sisartaan auttamaan minua anomaan häntä, mikä myös epäonnistui. Joten eräänä päivänä törmäsin erään naisen todistukseen, joka kuvaili, kuinka VOODOO LORD oli auttanut häntä estämään miestään eroamasta hänestä. Otin häneen yhteyttä ja selitin hänelle ongelmani, hän kertoi minulle, mitä tarvitaan aitoon ja erittäin tehokkaaseen rakkausloitsuun. Annoin kaiken, mitä hän tarvitsi, ja 24 tunnin kuluttua mieheni soitti minulle ja pyysi anteeksi ja kysyin, otanko hänet takaisin hänen tekojensa jälkeen, ja näin avioliittoni pelastettiin. Jos sinulla on jokin ongelma, jonka haluat korjata pikaisesti, älä epäröi ottaa yhteyttä häneen WhatsAppissa: +2348097014925, Sähköposti: voodooconnect60@gmail.com


    VastaaPoista
  108. Tohtori Pellarin avulla sain entisen aviomiehen takaisin
    Tämä todistus on tositarina, ja olen Dake Linda. Otin yhteyttä Dr.Pellariin hänestä kirjoitetun suosittelun kautta ja olen myös törmännyt moniin kokemuksiin siitä, kuinka hän on auttanut muita elämään. Paluu exän kanssa on yksi sisäellisimmistä tunteista, jonka monet ihmiset haluaisivat kokea, varsinkin kun muistot entisen aviomiehen kanssa hämärtävät aina mielemme, kun joku muu tekee joitain samoja asioita kuin entinen aviomiehemme. Olen ollut yksinhuoltaja melkein 6 vuotta ja vaikka ex-mieheni on ollut poissa lapsistani, toivon silti hänen palaavan luokseni joskus. Tämä loitsunparantaja, johon törmäsin nimellä Dr.Pellar, auttoi minua täyttämään toiveeni ja voin ilokseni sanoa, että olen palannut entisen mieheni kanssa. tulos tuli 48 tunnin kuluttua, kun hän vakuutti minulle, että jakamamme rakkaus ja side palautuivat hämmästyttävästi. Jos haluat onnistuneesti palata takaisin exisi kanssa, ota yhteyttä tähän mahtavaan velhoon hänen Viberissään: l. sähköposti: drpellar@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Olemme erikoistuneet tarjoamaan laajan valikoiman palveluita, kuten lainoja, asuntolainoja, sijoitusrahastoja, henkilökohtaisia ​​lainoja, terveyslainoja, avioliittolainoja, kiinteistölainoja, yrityslainoja ja yrityslainoja. voimme järjestää minkä tahansa lainan budjettiisi sopivalla erittäin halvalla korolla. Jos olet kiinnostunut, ota meihin yhteyttä jo tänään sähköpostitse: dakany.endre@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Mieheni jätti minut toisen naisen takia ja minä jäin hämärään. Se tapahtui niin nopeasti ja muutamassa päivässä elämäni kääntyi ylösalaisin. Hän vain jätti minut kolmen vuoden jälkeen ilman sanoja. Otan yhteyttä tohtori Ilekhojieen hänen sähköpostinsa kautta ja hän lupasi suorittaa sovintorituaalin auttaakseen meitä palaamaan yhteen. Alle 48 tunnin kuluttua rituaalinsa suorittamisesta mieheni alkoi testata minua uudelleen ja tunsi olonsa kauhealta siitä, mitä hän juuri sai minut läpi. Hän sanoi, että olin hänen elämänsä tärkein henkilö ja hän tietää sen nyt. Avioliittomme on nyt vahva ja vakaa. Kiitos tohtori sovintorituaalista, jonka teit minulle. Sinä olet Jumala, joka on lähetetty palauttamaan rikkinäinen avioliitto. Suosittelen vilpittömästi tohtori Ilekhojiea kaikille, joilla on rikki avioliitto tai parisuhdeongelmia. Hänen sähköpostinsa: gethelp05@gmail.com

    VastaaPoista

  111. Nimeni on Patience Wallen, haluan kiittää mahtavaa tohtori Okpaa avioliittoni palauttamisesta ja siitä, että minulla on jälleen onnellinen koti. Viimeiset 6 vuotta mieheni jätti minut ja 2 lasta, eikä minun ole ollut helppoa huolehtia heistä yksin. Kaiken kokemani jälkeen olin niin onnekas, että sain yhteyden suureen tohtori Okpan kanssa, joka toi mieheni takaisin voimakkaalla loitsullaan, ja kun kirjoitan tätä todistusta nyt, mieheni on olohuoneessa lasten kanssa ja olemme kaikki. elää onnellisena. Haluan kiittää tohtori Okpaa siitä, mitä hän teki hyväkseni, ja suosittelen häntä kaikille, joilla on samanlaisia ongelmia avioliiton tai parisuhteen kanssa. Vakuutan teille, että tohtori Okpa palauttaa rakastajasi ja tekee sinut onnelliseksi. Tämä on tohtori Okpan yhteyshenkilö: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita +27653527813

    VastaaPoista
  112. Hyvää päivää kaikille, minun nimeni on Benson Wins Iso-Britanniasta. Haluan kiittää suurenmoista tohtori Okpaa, joka palveli minulle maanpäällisenä jumalana yhdistämällä minut ja vaimoni, joka oli jättämässä avioeroa välillämme lyhyen väärinkäsityksen jälkeen. Mutta olin niin onnekas, että sain yhteyden tohtori Okpan kanssa, joka toi hänet takaisin luokseni ja sai hänet anomaan minua antamaan anteeksi ja hyväksymään hänet takaisin, ettei hän enää koskaan tee mitään satuttaakseen minua. Tämä on ihme, jota en koskaan opettanut, voisi tapahtua, koska vaimoni oli tosissaan avioerosta ja muutti jo pois kotoa. Nyt olen iloinen, että hän on palannut anteeksipyynnön kanssa ja nyt elämme onnellisina kuin koskaan ennen. Nyt haluan kiittää mahtavaa tohtori Okpaa vaimoni palauttamisesta. Olen iloinen voidessani jakaa hänen yhteystietonsa kaikille tällaista apua tarvitseville ja vakuutan, että tapauksesi ratkaisee tohtori okpa, johon voit ottaa yhteyttä osoitteella: okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumerolla: +27653527813.
    Hänen verkkosivustonsa: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

    VastaaPoista
  113. Haluan vain käyttää toista tilaisuutta todistaakseni, mitä tämä loistava loitsu chubygreat on taas tehnyt hyväkseni. Ensimmäisen kerran kun otin häneen yhteyttä, hän auttoi minua palauttamaan kotini voimillaan ja nyt taas hän on auttanut minua saamaan siirron työpaikallani. Nyt on minulle toinen taso tämän upean loitsun ansiosta. ota yhteyttä häneen nyt saadaksesi apua hänen tiedoillaan chubygreat@gmail.com, voit myös whatsappilla +2349056504566 saada apua, jonka hän itse pystyy.

    VastaaPoista
  114. Gute Frau, du weißt schon, wenn ich könnte, hätte ich das schon getan. Bitte versuchen Sie es auszufüllen, damit wir keine Verzögerung haben. Bitte versuchen Sie es mit einer guten Frau.

    Danke dir.

    VastaaPoista
  115. Tarvitsetko pikalainaa?

    Tervetuloa kaikille! Lainauskapasiteettimme vaihtelee 2 000 € – 3 500 000 € ja kohtuullinen 2 % korko erittäin yksinkertaisin ja vaivattomin ehdoin. Jos kiinnostuit, jätä viestisi sähköpostitse: dakany.endre@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Tarvitsetko yritys- tai henkilökohtaisia lainoja?

    Myönnämme lainaa kenelle tahansa yksityishenkilölle ja yritykselle 2% korolla vuosittain. Lisätietoja saat ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse: dakany.endre@gmail.com

    VastaaPoista
  117. TÄMÄ EI OLE VITSI. LOTAT SUUREEN DR DAWNIIN. Nimeni ovat LOANA CANGA Yhdysvalloista. Hieno tohtori DAWN on todella voimakas ja osaa tehdä työnsä täydellisesti. Ilman häntä en voinut kuvitella mitä olisi tapahtunut. Exäni riiteli aina kanssani ja hakkasi minua aina. Hän alkoi käyttäytyä oudosti ja hauskasti ja jätti minut ilman syytä toiseen tyttöön. Luulin, että kaikki toivo oli mennyt. Etsin apua Internetistä ja törmäsin Great Dr DAWNiin. Näin monia todistuksia hänestä. Olin iloinen ja otin häneen yhteyttä hänen sähköpostillaan ja kerroin hänelle, mitä oli tekeillä. Hän nauroi ja vakuutti minua rauhoittumaan, että hän auttaa minua ja että exäni tulee takaisin kerjäämään minua. Hän teki työnsä ja loitsi puolestani, ja 2 päivän kuluttua exäni tuli pyytämään anteeksi juuri niin kuin hän kertoi minulle. Nykyään asumme molemmat yhdessä ja olemme vieläkin rakastuneempia kuin ennen hänen lähtöään.
    Ota yhteyttä Dr DAWNiin kaikenlaista apua varten: sähköposti: dawnacuna314@gmail.com
    WhatsApp: +2349046229159

    VastaaPoista
  118. Suurin osa ihmisistä nykyään kärsii ja kokee kipua erilaisissa suhteissaan ja terveydestään, koska on vaikea päästää irti todellisesta rakkaudestaan, joskus teeskentelemme, että kaikki on hyvin, mutta se ei ole. Saadaksemme rakkaansa yritämme myös löytää iloa ja onnea vuosien varrella luomasi siteen kautta. Voodoo Lord on täällä auttamassa särkynyt sydäntä ja sairasta kehoa voimakkaillaan loitsuillaan. Hän pystyy palauttamaan rakkauden elämän, joka oli poissa. Hänen yhteystietonsa on voodooconnect60@gmail.com, Whatsapp +2348097014925. Suosittelen ihmisille, joilla on parisuhde- tai avio- ja myös terveysongelmia, ottamaan häneen yhteyttä mahdollisimman pian. Hän on myös auttanut ohjaamiani löytämään ratkaisuja omiin ongelmiinsa. Hän on niin aito ja rehellinen. Sinulla ei ole mitään menetettävää, kun otat häneen yhteyttä, joten hae apua nyt.

    VastaaPoista
  119. Kiitän aitoa ja voimakasta loitsuntekijä Voodo-lordia siitä, että hän toi rakastajani takaisin luokseni. Hän vain käski minun toimittaa tarvikkeita, joita hän tarvitsee, jotta loitsu olisi erittäin tehokas, ja minä toimitin tuotteet, hän kysyi joitain kysymyksiä ja minä vastasin. Kun hän oli vastaanottanut tavarat, hän kertoi minulle neljänkymmenenkahdeksan tunnin (48 tunnin) kuluttua, että alan nähdä hänen loitsun tuloksen, ja juuri niin tapahtui, kaikki hänen sanomansa tulivat täsmälleen niin kuin hän sanoi. olla. Voodoo lord on sanojensa todellinen mies. Ota yhteyttä häneen, jotta ongelmasi ratkaistaan ​​lopullisesti. Sähköposti: voodooconnect60@gmail.com
    WhatsApp: +234 8097014925

    VastaaPoista
  120. Azt akarom, hogy a világ megismerjen egy nagyszerű embert, akit a legtöbben voodoo lordként ismernek, és aki tökéletes megoldást kínál a párkapcsolati, házassági és egészségügyi problémákra. A fő ok, amiért elmentem a voodoo lordhoz, az volt, hogy megoldást keressek a férjem visszahozására és a teherbeesésre, mert a férjem elhagyott, mert nem tudtam teherbe esni 14 év házasság után. Nemrég olvastam néhány vallomást az interneten, hogy néhányan írtak a voodoo Lordról, és nagyon megörültem, és úgy döntöttem, hogy segítséget kérek. Tökéletesen elvégezte a dolgát, amikor rávette a férjemet, hogy jöjjön vissza hozzám és kérjen bocsánatot, néhány hónappal később teherbe estem. Most ikrek, egy fiú és egy lány büszke anyja vagyok, és a férjem soha nem szűnt meg szeretni, és nagyon boldogan élünk együtt. Nem tudom abbahagyni a nevének az interneten való közzétételét, mert jó munkát végzett értem. Bárki, akinek szüksége van a segítségére, vegye fel vele a kapcsolatot e-mailben [voodooconnect60@gmail.com], vagy vegye fel a whatsappon [+234 8097014925]. Még ma felveheti vele a kapcsolatot, hogy megoldja problémáit, és örökké boldog maradjon.

    VastaaPoista
  121. Tarvitsetko lainaa? henkilökohtaisia lainoja? yrityslainat? asuntolainat? maatalous- ja hankerahoitus? annamme kaikenlaisia lainoja 2% korolla! Yhteydenotto sähköposti; (dakany.endre@gmail.com)

    Lainatarjous.

    VastaaPoista
  122. Tarvitsetko minkäänlaista taloudellista apua? Henkilökohtaisia lainoja? Yrityslainat? Asuntolainat? Yrityksen lainat? Maatalous- ja hankerahoitus? Myönnämme lainoja 2% korolla! Ota yhteyttä: (richardcosmos5@gmail.com)

    Kiireellinen lainatarjous.

    VastaaPoista
  123. Menin naimisiin koulupoikaystäväni kanssa, meillä molemmilla on kaksi yhteistä lasta. elimme hyvin vasta hänen äitipuolensa tuli käymään meillä. Viikon jälkeen, kun hän lähti, mieheni alkoi käyttäytyä hassulla tavalla minua kohtaan. Olin järkyttynyt ja yllättynyt, koska en koskaan tiennyt mitä tein väärin. hän kertoi minulle lopettavansa avioliittomme ja ottaa myös lapset mukaansa. koska tiesin, että mieheni ei ollut sellainen mies, jolla on paha sydän, minun piti vain etsiä ratkaisu ajoissa. näin törmäsin, ja DR WALE näki paljon hyvää todistusta hänestä. joten otin häneen yhteyttä ja kerroin hänelle kaiken, mitä minulle tapahtui. DR WALE kertoi minulle, että hän valmistelee minulle loitsun, ja hän pyysi minua hakemaan joitain esineitä, joista maksoin. Kun hän loitsi minulle, hän kävi ilmi, että mieheni äitipuoli oli kaiken avioliitossamme tapahtuneen takana. hän teki loitsun liian erillään minä ja mieheni, mieheni äitipuoli on nyt häpeissään. kaikki kiitos DR WALElle, joka tuli oikeaan aikaan auttamaan minua pois tästä sotkusta. DR WALE on sanojensa mukainen. sinäkin voit ottaa häneen yhteyttä, ja hän tuo onnellisuutesi takaisin. WhatsApp/Viber +2347054019402 TAI drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Tarvitsetko lainaa? henkilökohtaisia lainoja? yrityslainat? asuntolainat? maatalous- ja hankerahoitus? annamme kaikenlaisia lainoja 2% korolla! Yhteydenotto sähköposti; (dakany.endre@gmail.com)

    Lainatarjous.

    VastaaPoista
  125. Mieheni pakkasi kotoa asuakseen toisen naisen luo, jonka hän tapasi verkossa, ja hän lähetti minulle avioeropaperit. En halunnut avioeroa miestäni kohtaan tuntemani rakkauden takia, en halua perheeni hajoavan. Epäilin, että nainen käytti loitsua mieheni sitomiseen, jotta hän ei voi palata perheensä luo. Etsin vinkkejä mieheni takaisin saamiseen ja törmäsin kommentiin, jossa sanotaan, että DR WALE auttoi häntä saamaan miehensä takaisin useiden kuukausien eron jälkeen ja otin DR WALE:n WhatsApp-numeron, joka oli kommentissa ja WhatsApp +2347054019402 kertoi hänelle ongelmastani ja hän vastasi minulle ja auttoi minua saamaan mieheni takaisin viikon sisällä ja juuri nyt mieheni on palannut kanssani ja hän on vielä rakastavampi ja välittävämpi. Voit myös ottaa yhteyttä DR WALEen saadaksesi apua hänen WhatsAppistaan/Viberillään: +2347054019402 tai sähköpostilla: drwalespellhome@gmail.com DR WALE on oikea henkilö, johon ottaa yhteyttä suhteesi tai avioliittoongelmiisi liittyen, ja hän auttaa sinua saamaan exäsi takaisin. erittäin iloinen saadessani todistaa hänen hyvästä työstään

    VastaaPoista
  126. Hei katsojat verkossa, olen täällä kertomassa todistukseni siitä, kuinka minua autettiin saamaan vaimoni takaisin. Olin huijari ja vaimoni sai minut kiinni useita kertoja. Yritin korjata itseäni ja joka kerta päädyin pettämään yhä uudelleen ja uudelleen. Luulen, että en tajunnut, mitä hän merkitsi minulle, ennen kuin hän oli jättänyt minut rauhaan. Aloin löytää tapaa saada hänet takaisin, mutta mikään ei näytä toimivan täydellisesti ennen kuin törmäsin artikkeliin DR WALEsta, joka auttoi monia ihmisiä maailmanlaajuisesti saamaan suhteensa takaisin. Otin häneen yhteyttä hänen WhatsApp-numerollaan +2347054019402 ja hän vakuutti minulle, että vaimoni tulee muutaman viikon sisällä takaisin luokseni voimakkaiden taikojensa kanssa ja maksoin jonkun euron työhön tarvittavista materiaaleista. Yllättäen vaimoni palasi kotiin muutaman viikon kuluttua sanoen rakastavansa minua edelleen ja vannoin, etten koskaan petä häntä enää. Kaikki kiitos DR WALE:lle. WhatsApp/Viber: +2347054019402 tai drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Genuine Hackers on paras ratkaisu varastetun kryptovaluutan palauttamiseen. He auttoivat minua saamaan takaisin kadonneet rahakkeet sen jälkeen, kun jouduin tietokalasteluhuijauksen uhriksi Telegramissa, jossa hyökkääjät pääsivät lompakkooni ja varastivat kaikki kolikoni. Genuine Hackersin avulla pystyin palauttamaan yhteensä 11,8 BTC:tä ja 6,479 ETH:ta 2 päivän kuluessa tapaukseni lähettämisestä. Ota yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM saadaksesi luotettavat ja tehokkaat palautuspalvelut.

    VastaaPoista
  128. TRUST FUND FINANCE GROUPissa tarjoamme kaikenlaisia lainapalveluita:

    Tarvitsetko kipeästi taloudellista tukea? Tarvitsetko lainaa eri tarkoituksiin? Jos vastauksesi on kyllä, neuvon sinua ottamaan yhteyttä yritykseeni sähköpostitse: tffinance@aol.com | tai lähetä tekstiviesti / kautta: +447477169213 ja sinulla on laina tililläsi 24 tunnin sisällä, koska tarjoamme erinomaisia lainapalveluita kaikkialla maailmassa.

    Tarjoamme kaikenlaisia lainapalveluita (henkilölaina, yrityslaina ja paljon muuta), tarjoamme sekä pitkäaikaisia että lyhytaikaisia lainoja ja voit myös lainata jopa 15 miljoonaa euroa/US DOLLARI ja annamme lainoja halvalla korko 2 % vuodessa. Yritykseni auttaa sinua saavuttamaan erilaisia tavoitteita laajalla valikoimalla lainatuotteita.

    Ymmärrän sen tosiasian, että laillisen lainan saaminen on aina ollut valtava ongelma Henkilöille, joilla on taloudellisia ongelmia ja jotka tarvitsevat ratkaisua niihin, monien ihmisten on niin vaikea saada osakelainaa paikallisista pankeista tai muista rahoituslaitoksista, koska korkea korkotaso, riittämättömät vakuudet, velka/tulosuhde, alhainen luottoluokitus tai jokin muu syy

    Ei enää odotusaikoja tai stressaavia pankkikäyntejä. Palvelumme on käytettävissä 24/7 - voit saada lainaa ja suorittaa tapahtumasi milloin ja missä sitä tarvitset

    Tarjoamme 24 tunnin maailmanluokan lainapalveluita. Tiedustelut / Kysymykset? - Lähetä sähköposti | tffinance@aol.com | tai lähetä tekstiviesti numeroon +447477169213 ja saat vastauksen välittömästi

    Perheesi, ystävien ja työtovereiden ei tarvitse tietää, että käteinen on vähissä, kirjoita vain meille ja saat lainan.

    Taloudellinen vapautesi on käsissäsi!
    parhain terveisin,
    LAINAJA,
    Rouva Hennager Elizabeth
    sähköposti: tffinance@aol.com
    puh/WhatsApp: +447477169213
    US FINANCE INCORPORATED.

    VastaaPoista
  129. Ei ole ongelmaa ilman ratkaisua, mutta vain jos etsit apua oikeista paikoista. Minulla oli kauhea sotku avioliitossani, koska mieheni jätti minut toisen naisen takia 5 vuoden avioliiton jälkeen ja järkyttävää on, että meillä ei ollut minkäänlaista väärinkäsitystä, tiesin heti
    jotain oli vialla, koska pyysin häntä tulemaan kotiin, mutta hän kieltäytyi ja käyttäytyi minulle oudosti, tämä sai minut etsimään apua ja olin onnekas, kun löysin netissä loitsuntekijän yhteystiedon, jonka mies pudotti, joka kirjoitti kuinka voodoo lord auttoi häntä voittamaan paljon arpajaiset. Otin yhteyttä voodoo lordiin ja selitin hänelle tilanteeni, hän kysyi minulta kysymyksiä joihin vastasin oikeat vastaukset, annoin hänelle myös rahaa ostaakseen tavaroita, joita hän käyttää työhönsä ja kolmen päivän loitsujen jälkeen pääsin kotiin töissä ja tapasin mieheni kotona yrittäen jo leikkiä minulle mukavaa ja suloista. ota yhteyttä häneen Whatsapp: +2348097014925 tai sähköposti: voodooconnect60@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Joskus avioliitoissamme tapahtuu paskaa, mutta se ei aina kestä, kun yritämme korjata sen. Minulla oli ongelmia avioliitossani. Se oli kauhea kokemus, että melkein menetin avioliittoni Kun vastaan ​​puheluihin töistä, yritin saada hänet ymmärtämään, että he ovat vain työtovereitani. Hän ei koskaan uskonut minua. Se oli kaunis avioliitto, enkä voinut edes kuvitella eroavani avioliitostani. Minun piti pyytää voodoo lordilta apua. Selitin hänelle tilanteen ja tietysti hän auttoi minua, hän valmisteli minulle rakkausloitsun ja vakuutti minulle turvallisuudesta, mieheni lopettaa avioeron ja rakastaa minua uudelleen. Siksi olen täällä kertomassa ihmisille voodoo lordin ihmeistä ja siitä, kuinka hän auttoi minua pelastamaan avioliittoni. Jos sinulla on avioliitto tai jokin muu ongelma, voit tavoittaa hänet WhatsAppin kautta +2348097014925 tai sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Minulla ei ole koskaan ollut sukupuolitautia (sukupuolitauti), enkä ole koskaan harrastanut suojaamatonta seksiä. Minulla oli kuitenkin poikaystävä, jolla oli tuolloin huuliherpes. Suoraan sanottuna oletimme, että se oli vain paikka, koska emme koskaan saaneet tietää HERPES:stä tähän asti. Harrastamme suuseksiä, ja siitä syystä sain HERPESin. Luojan kiitos, että löysin verkosta voodoo lordin, joka loi hyvinvointiloitsuja ja valmisti minulle myös yrttilääkkeen, jota otin vain 14 päivää uskossa. Sitten kun aloin huomata kehossani muutoksia, menin sairaalaan tarkastukseen ja varmistin. että paranin täysin HERPES:stä (herpes-negatiivista). Hänen lääkkeellään ei ole HAITTAVAIKUTUKSIA, lääkkeitä käytettäessä ei ole erityisruokavaliota, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostilla: voodooconnect60@gmail.com ja myös whatsappissa +234-8097014925 niin saat kaikki terveysongelmasi ratkaistua.

    VastaaPoista
  132. Tarvitsetko minkäänlaista taloudellista apua? Henkilökohtaisia lainoja? Yrityslainat? Asuntolainat? Yrityksen lainat? Maatalous- ja hankerahoitus? Myönnämme lainoja 2% korolla! Ota yhteyttä: (dakany.endre@gmail.com)

    Kiireellinen lainatarjous.

    VastaaPoista
  133. Tarvitsetko luottoa? henkilökohtaisia lainoja? yrityslainat? joulu laina? asuntolainat? maatalous- ja hankerahoitus? annamme kaikenlaisia lainoja 2% korolla! Yhteydenotto sähköposti; (richardcosmos5@gmail.com)

    Kiireellinen lainatarjous.

    VastaaPoista
  134. Tarvitsetko hätälainan maksaaksesi velkojasi tai pääomalainan parantaaksesi liiketoimintaasi? Ovatko pankit ja muut rahoituslaitokset hylänneet sinut? Tarvitsetko luottojen yhdistämistä tai asuntolainaa? Älä etsi enää, sillä olemme täällä jättääksemme kaikki taloudelliset ongelmasi taaksemme. Ota yhteyttä sähköpostitse: (richardcosmos5@gmail.com) Tarjoamme lainoja kiinnostuneille osapuolille hyväksyttävällä 2% korolla. Vaihe on 2 000 - 100 000 000,00 euroa

    Kiireellinen lainatarjous.

    VastaaPoista
  135. Tarvitsetko vakuudellista lainaa? Sähköposti: dakany.endre@gmail.com

    Tarvitsetko minkäänlaista taloudellista apua? Henkilökohtaiset lainat; Yrityslainat; asuntolainat; Yrityslainat? Maatalouden rahoitus ja projektirahoitus? Myönnämme lainoja 2% korolla! Ota yhteyttä: (dakany.endre@gmail.com)

    Kiireellinen lainatarjous.

    VastaaPoista