Uraäitisemimarttyyrin tunnustuksia

Hyvät huolestuneet kansalaiset (3 kpl). Olen elossa.

Tiedättehän sen, kun monet sanovat että sen jälkeen kun lapsia tulee, arkisista asioista tulee yhtäkkiä tosi hankalia. Kauppaan meneminenkin on pieni tapahtumatuotanto. Kaikki pitää aikatauluttaa, asiat pyörivät piltin ruokataukojen ympärillä ja sitä miettii, että mitä sitä tekikään kaikella sillä vapaa-ajalla mitä ennen lapsia oli. No, voin kertoa teille, että he ovat ihan helvetin oikeassa.

Palasin alkuvuodesta töihin. Suunnitelmallisena ihmisenä päätin toteuttaa pienen pilot-hankkeen joulukuun lopussa, jolloin perheyksikkömme eli kahden päivän ajan sellaista elämää mikä äiti-ihmisen töihin lähdön jälkeen olisi uutta arkea. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi. Homma menisi niin että minä nousisin kuudelta, isimies hoitaisi aamuvuoron, lammasfarmari päivävuoron ja minä tulisin hakemaan viimeistään klo 17 lasta pihhaan.

No, hommahan meni niin että minä nousin kuudelta, lapsi havahtui siihen kun minä poistuin huoneesta, alkoi jumalaton huuto, menin vessaan aamutoimille, isimies ja huutava lapsi tulivat 5 minuutin kuluttua perässä ja lopulta minä menin takaisin nukkumaan lapsen kanssa, heräsimme 7:30 kieppeillä ja olin lopulta kaapunnissa työmaalla klo 10.

Ihminen on oppiva eläin. Pilot-hankkeen aamuna #2 opin jo liikkumaan levitoimalla ja luovuin mm. sen kaltaisista uskaliaista ajatuksista että nappaisin sukkalaatikosta sukat mukaani makkarista poistuessani. Ei ystävät, se tuottaa liikaa ääntä. Ei ne pyykkikoriin heitetyt sukat niin likaisia oikeasti ole.

Suuri siunaus tässä kaikessa on ollut lammasfarmari. Ipana on siis lammasfarmarin hoteissa päivät ja vahvasti tuntuu siltä, että ne olot voittavat kotiolot 100-0. Kotona ei voi hengailla karitsoiden ja lampaiden kanssa. Aika monena hakukertana on tullut ipanalle itku kun tajuaa, että nyt tuo uraeukko tulee hakemaan minut pois ja ei pääse enää elukoita katsomaan navettaan.

Lammasfarmarin kanssa elämämme oli pitkään aika kotivoittoista, eihän me käyty juuri koskaan missään. Rampattiin vaan kolmen kilometrin väliä äitiyslomani aikana. No, lammasfarmari ei kyllä käy edelleenkään missään. No anyways, tämän mehtäläisyyden ansiosta on kehittynyt mm. sopivia lempinimiä. Lammasfarmari on tuottanut suurta iloa ipanalle heti alusta alkaen ja ristimme lammasfarmarin Hassutätiksi. No, hyvin nopeasti Hassutäti muuttui muotoon Hassistäti ja edelleen muotoon Hassis. Kirkonkylän ruokakaupassa asioidessa on tosi miellyttävää, että lapsi huutaa Hassista. Olen aina nauttinut huomiosta.

Parisuhderintamalla olen ollut täysi mulkku ja ottanut jonkin sortin semimarttyyriroolia. Tiedättekö hulluuden määritelmän? Se, että tekee aina samaa ja odottaa eri lopputulosta. Ennen lapsentekoa oli kantavana ajatuksena, että elämä vaatii vain pientä priorisointia. Isännällä on silti 7-päiväiset työviikot ja ajatus että "ens kuussa helepottaa". Olen sitä "ens kuuta" odotellut vuodesta 1999 lähtien. Mutta ei se mitään, on tehtävä makkara mieleisekseen ja ei se murjottaminen ole ketään pelastanut ennenkään. Tietysti oishan se joskus ihan kiva, että ois sitä omaa aikaakin. Toisaalta onhan mulla sitä, arkisin voin olla autossa noin puolitoista tuntia.

Ai niin. Kuuntelen nykyään Yle Puhetta.

Oikeastaan aika fantastista olla keski-ikäinen.