tiistai 28. kesäkuuta 2016

Finnair - vittu mitä paskaa

Sain tänään ensimmäisen hormoniraivokohtauksen. Finnair on pilannut kesälomani. Minäpä kerron teille miten.



Lähtötilanne on se, että minulla on melkein 140 000 pistettä, eli olen lentänyt nopeasti laskettuna semmoiset 150 - 200 lentoa. Että aika paljon on lennelty. Naiivi ihminen ajattelee, että hän varaa kesälomalennot helposti ko. pisteillä, koska taulukkojen mukaan pojot rittävät hulppeasti.

Ei, ei.

Kun katsot lentoaikatauluja, vaihtoehtoja on repullinen. Kun ryhdyt varaamaan palkintopistelentoa, ei yhtään lentoa olekaan enää saatavilla. Jokaisen hakuyrityksen jälkeen tulee ilmoitus, ettei yhtään lentoa löydy, ja joudut aloittamaan alusta.


Tätä rumppaamista peruspakana jaksaa pari minuuttia, sitten on aika soittaa asiakaspalveluun.

Esitin asiani ja sanoin, että palkintolennon löytäminen on tosi hankalaa, ja että varmastikin asiakaspalvelussa on paremmat työkalut tähän. Vastaus: ei ole. Sovitaan, että asiakaspalveluhenkilö alkaa kaivaa löytyykö lentoa heinäkuulle ollenkaan, siis palkintolentoa. Puoli tuntia menee ja lopputulos on, että kohteeseen voi lentää14.7., mutta paluulentoja ei ole. Kysyn, että voikos paluulennon varata vaikka ensi vuoden kesäkuulle, jättää sen vaan käyttämättä. Kyllä muuten voisi, mutta paluulentoja ei vain ole. Just.

Asiakaspalvelija keksii, että on toinenkin konsti. Ensin edetään lennon ostamiseen normaalisti ja sitten käytetään pisteitä siinä kohtaa. Kuulostaa upealta. Valitsemme kokeeksi vain jotkut lennot ja merkkaamme kaikki pisteet käytettäväksi. Kun on käyttänyt n. 40 000 - 50 000 euroa lentoihin, tuntuu varsin kohtuulliselta, että saat tästä hyvästä lennoista hulppean 386,78 euron alennuksen. Ei saatana.


Tulemme siihen lopputulokseen, ettei ole mitenkään kannattavaa käyttää pisteitä näin, ja muutoinkaan niitä ei pysty käyttämään. Ja että joka tapauksessa muualta saa lennon halvemmalla.

Pahimman vitutuksen nieltyäni soitan aviomiehelle ja kerron tilanteen. Olen siihen mennessä vertaillut skyscannerilla, momondolla ynnä muilla palveluilla hintoja, ja lennoista joutuisi joka tapauksessa halvimmillaankin pulittamaan 800 - 850 euroa. Että se siitä sitten. Aletaan miettiä muita kohteita.

Sitten tuleekin eteen uusi ongelma. Finnairin sivuilta ei löydy mitään listaa ylipäätänsä palkintolennoista, joita on saatavilla. Ajattelen, että eihän nyt voi oikeasti olla niin, että täytyy lähteä hakuammunnalla kokeilemaan kaupunki kaupungilta, päivämääräväli päivämääräväliltä, että sattuuko lykästämään ja löytämään palkintolennon.

Jonotan uudestaan asiakaspalveluun.



Kuuntelen jälleen Panhuilun parhaat -kokoelmaa ja yritän olla vetämättä ranteita auki.



25 minuutin kohdalla vastataan. Esitän asiani. Asiakaspalvelija vahvistaa pelkoni. Ei ole missään mitään listaa palkintolennoista. Että pitää vaan kokeilla, sattuuko palkintolennon löytämään.

Sanoin, että eihän tää sinun vika ole, mutta etkö sinäkin ole sitä mieltä, että tää on ihan höpöhöpö-hommaa. Asiakaspalvelija myöntää. Kiitän yrityksestä ja lopetan puhelun. Verenpaine on korkea kuin maanviljelijän laskupinkka.

Siis nyt vittu oikeesti. Tämä pistehomma on täyttä huijausta. Siis ihan sama asia, jos vaikka Plussapisteitä voisi käyttää joulukuun viidestoista päivä punaisten sukkien ostamiseen. Mutta vain jos satut kaikkien tuotteiden joukosta hakemaan juuri punaisia sukkia ja lisäksi jos satut etsimään sukkatarjousta juuri tietyltä päivämäärältä.


Huijausta ja asiakkaiden narrina pitämistä, sanon minä.



32 kommenttia:

  1. Pisteillä kannattaa ostaa Fiskarsin muumisaksia ja pistää ne iipeihin myyntiin. Noin muuten olen sitä mieltä, että lennot pitää ostaa 3-4 kuukautta ennen lähtöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin se on nähtävä. Muumisateenvarjoja vaan kämppä täyteen.

      Minun työhommat eivät anna varata kovin paljoa etukäteen lentoja. Mutta toisaalta, sama Mission Impossible ois eessä, ku ei siltikään tiedä mitä ne palkintolennot on :D :D

      Poista
  2. Jos sattuu, että jää käyttämättä, suosittelen lämpimästi niiden pisteiden lahjoittamista lastenklinikoiden kummeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sekään ei näköjään toimi :D Yritin lahjoitusta, lopputulos:

      Sorry!
      The page you are looking for cannot be found (error 404).

      Poista
  3. Mites ois tuo Provinssi ens viikonloppuna? Tosin sehän on Seinäjoella... Ode oli tänään ostanu lipun, niin olivat kysyny, että haluaako maksaa Finnairin pluspisteistä �� No ei hän halunnu, kun hällä ei niitä ollu. Tulen siis siihen tulokseen, että maksettuaan 50000 egee Finnairille voi ostaa muumisakseja, festarilippuja ja muuta härpäkettä, mitta niitä ei voi käyttää matkustamuseen Finnairilla. On kyl syvältä systeemit ���� Olen surullinen sun puolesta ❤️

    VastaaPoista
  4. Saman homman huomasin joskus vuosia sitten,ja siinä vaiheessa kun käämit ylikuumeni ostelin jokusen niitä muumeja ja eero aarnoita jos sattui tarvetta moisille olemaan, loput pisteet kaiketi vanheni itekseen -aloin etsiä nimittäin VAIN lentoja, en FINSKIN lentoja. Perseestä koko systeemin. Murr.

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan mitään pisteitä yrirtänytkään kerätä ku skeptisenä ajattelin että joku jippo siinä varmaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Je, lentelin monet vuodet ilman kortteja ja loungen takia sitten liityin lopulta. Arvelin että sais ihan lennotkin noilla pointseilla sitten jonkun ajan kuluttua, mutta turha luulo :D

      Poista
  6. Eihän Finskin pisteillä kannata lentoja ostaa! Jos meinaan satut löytämään pisteillä lennot, niin lentokenttäverot maksaa hunajaa siihen päälle ja pisteiden hyöty on mitätön (jopa negatiivinen). Olen tilaillut Plus shopista tuotteita, palvelulahjakortteja yms. Itse printattavista lahjakorteista ei tarvitse maksaa edes postikuluja -säästyy pisteitä seuraavaankin pistelentojen etsintä -ketutukseen. :D Olen aivan samaa mieltä kanssasi, ihan pöljä systeemi.

    VastaaPoista
  7. Pitäskö ens kerralla olla vähän aikasemmin liikkeellä mitä edellisenä kuuna alkaa varailemaan? Nehän pistepaikat tulee aikapäiviä sitten myyntiin. T. Platinum ja aina löytyny palkintopaikat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii henkilölle jolla on a) työ joka sallii kuukausia etukäteen varaamisen ja b) on niin hyvät hermot, että jaksaa kohde&päivämääräyhdistelmää hakata koneeseen ja aina aloittaa alusta n kertaa.

      En kuulu kumpaankaan segmenttiin.

      Tämä on lisäksi periaatekysymys. Ei noin kömpelöä systeemiä ole missään ettei ole edes listaa kuluttajan tai edes asiakaspalvelun hyppysissä. Liian vaikeaksi tehty systeemi.

      Jos tämä toimisi oikein, olisi pisteet käytettävissä mihin tahansa lentovaraukseen.

      Poista
    2. Mä kyl ymmärsin että kysymys on kesälomalennoista ja ainakin meillä on kesälomakausi heinäkuussa määrättynä.

      Onhan toi systeeemi parantunut kun aikaisemmin piti lähettää ns. yhteistyökumppanin lipun kannat Finnairin pistepäämajaan käsiteltäväksi.

      Poista
    3. Joillakin on kesälomakaudet määrättynä, kaikilla ei.

      Poista
  8. Pisteet kannattaa mun mielestä ehdottomasti käyttää lentoluokan korotuksiin. Etenkin Euroopan pitkillä lennoilla. Joskus harvoin kannattaa muutama tuhat pistettä hävittää ostoksiin yhdessä rahan kanssa, mutta eipä niille siinä hommassa useimmiten montaa euroa arvoksi tule.

    VastaaPoista
  9. Mä olen kerran riehunut Finskille ihan samasta syystä. Silloin vaan kävi sillä tavalla, että oltiin kaverin kanssa kukin omilla koneillamme varaamassa lentoja, ja mun oli tarkoitus varata omani pisteillä. Tsekattiin molemmat tahoillamme, että hinnat ja aikataulut näyttää hyvältä, joten ei muuta kuin varauksien tekoon. Kaveri varasi omansa ja kun mä olin samalla hetkellä varaamassa omaa pistelentoani, hävisi se kuin pieru Saharaan.

    VastaaPoista
  10. useimmitenväärässä29. kesäkuuta 2016 klo 19.25

    Tätä samaa ollaan Joukolla fundeerattu ja asia on niin, että vain jenkkiläisten lentofirmojen bonus-systeemeissä on jotain järkeä. Niillä kun on oikeasti kilpailua. Muut on kaikki syvältä pepusta ja Finski erikseen vielä poikittain.

    VastaaPoista
  11. Finnair ei tosiaan ole – valitettavasti – kovin asiakasystävällinen yhtiö. Mielellään sitä suosisi suomalaista, mutta ei ihan mihin hintaan (ja palveluhalukkuuteen) hyvänsä. Pointseja en enää kerää, ne katoavat joka tapauksessa sopivassa hetkessä ja sitten ehdotetaan, että ne voisi esim. lahjoittaa eteenpäin. Minkäänlaista joustoa tai palveluhalukkuutta en ole Finskin puolelta löytänyt. Välttelenkin yhtiötä nykyään niin paljon kuin mahdollista.

    VastaaPoista
  12. Jos tämmönen on palvelu niin konkkaanhan ne menee.
    Oikeutettu hormoniraivo, anna palaa vaan.

    VastaaPoista
  13. Sen varaan ne laskeekin ettei kukaan hullu jaksa moisia lentoja kaivaa vaan maksaa kiltisti

    VastaaPoista
  14. Aamun naurut uskomattoman paskan yön jälkeen. KIITOS!

    VastaaPoista
  15. Joskus aikoja sitten otin American Airlinesin kortin jolle kerasin kaikki oneworldin lennot (vahan heikommalla piste/maili suhteella), mutta katevasti palkintolennoista pitaa maksaa vain se $5 eika mitaan veroja, eli niillahan lenneltiin New York - San Francisco ja takasin juuri haluttuina paivina. Nyt en ole lentanyt pitkaan aikaan oneworldin koneilla kun aina on halvempia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  16. Huh, maailmassa on sentään jotain pysyvää! Systeemi oli ihan yhtä paska jo 16 vuotta sitten kun suhasin enemmänkin mannerten välisiä lentoja kauko-itään. T: Nina L

    VastaaPoista
  17. Eli onko nuo pisteet tienattu siis työmatkoilla jotka työnantaja on maksanut? Kätevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mahdollisesti, mutta mitä sitten? Lentomatkustamisesta pitäisi maksaa tuplapalkka siltä ajalta kun joutuu tuhlaamaan aikaa lentoasemilla. Kun kerran tai pari viikossa joutuu lentämään, niin siinä naama muuttuu ennen pitkää vihreäksi vitutuksesta. Meillä oli töissä aikaisemmin eräs sihteeri, joka aina valitti kun toiset lensivät työmatkoilla. Raukka yhdisti työlennot automaattisesti lomalentoihin ja oli hirveän kateellinen ja katkera asiasta. En kyllä ymmärrä miksi. No, saman ihmisen vuotuinen kohokohta oli risteily Tukholmaan.

      Mutta siis lentäminen. Se on perseestä.

      Poista
    2. Jos lentäminen on noin perseestä, niin älä hyvä ihminen lomallasi sitten lennä.

      Ja kelle matka-ajasta edes maksetaan normipalkkaakaan?

      Poista
    3. Rahasta-ajattelia: No, todellakin shteeriraukka kun on joutunut tuollaisen "paremman luokan kansalaisen" kanssa työskentelemään. Mahdat olla hyvä, kaunis ja mukava! Hyiv...!!! Onko teille työmaalla luokkayhteiskunta? yööök!

      Poista
  18. Itse en pisteitä keräile, otan sen lennon, mikä sopii parhaiten, sillä hintaa kuin sen saa.

    Työnantajan maksamille lennoille sama juttu, pisteitä ei keräillä. Palkan saa rahana.

    VastaaPoista
  19. Yhtä toimiva systeemi kuin Scandic-ketjulla.

    VastaaPoista
  20. Olen niin samaa mieltä! Käytin taannoin pisteitä Hong Kongin lippujen ostoon. En muista paljon niitä pistetiä meni, mutta alennusta tais tulla joku 200 euroa. :(
    Muuta hauskaa lentoyhtiöistä: Aeroflot on ajassa mukana ja niillä on oma äppi johon saa myös boarding passin - mutta kentällä pitää kuitenkin esittää paperinen versio kun siihen pitää lyödä leima, kaksi kertaa. :)

    VastaaPoista
  21. Olisi mielenkiintoista kuulla Finnairin vastine/anteeksipyyntö/selitys tälle. Kuulostaa nimittäin todella huonolta asiakaspalvelulta.

    VastaaPoista