Kauhujen yö ja muita kertomuksia

Nyt on vuorossa lyhyt tutkielma siitä, miten unettomuus vaikuttaa kirjalliseen ilmaisuun. Jätän arvioinnin teille.

Kun kysytään miten on mennyt, kuuluu sanoa ihan hyvin tai jos haluaa vaihtoehtoisen ilmaisun, niin koko ajan paremmin. Päivällä siltä monesti tuntuukin. Sitten kun on viettänyt aamuyön syöttäen mukulaa yhdestä puoli kuuteen, olisi haastatteluvastaus kovin erilainen. Viime yönä jopa itkin kun väsytti niin paljon. Ja minä en itkeskele usein.

Vauvalla ei ole kuulemma vuorokausirytmiä, eikä siihen ole syytä lähteä hirveästi ensi viikkoina vaikuttamaan (lähde: aateekoo ja intternet). Että kolmen kuukauden kohdalla helpottaa. Selkkis. Eli jatkamme ilmeisesti neljän tunnin syöttömaratooneja tammikuulle asti. Syötä telakasta tunnin verran. Ei nuku. Anna päälle lypsettyä maitoa kahdeksankymmentä milliä. Ei nuku. Ota ja syötä uudelleen telakasta. Ei nuku. Joka tissillisen kohdalla ajattele, että tämän jälkeen se nukahtaa. Hetkisen jo vaikuttaa, että uni korjaa. Sitten tulee yökylään vielä arkkivihollisemme hikka.

Anoppi pistäytyi eilen. Toi kakkua, muffinssia, leipää, teetä ja vaatetta. Toi myös maasta löytämänsä tuttipidikkeen. Sanoi korjanneensa talteen, ettei joku varasta. Huomasin selitteleväni rintakumin käyttöä kuin rikollinen. Se on kuitenkin tällä hetkellä mun paras kaveri. Eikä kavereita tulisi hävetä.

Neuvolan ekalla kotikäynnillä havaittiin että nivustaipeet ovat vähän auki. Ohjeena oli että pistä siihen talkkia. Talkkia on nyt työnnetty liki viikko ja ei muutosta. Toisaalta ei ole mennyt pahempaankaan suuntaan. Rasvaaminen oli tuttavapiiristä saatu kilpaileva ehdotus. Nyt on sitten harrastettu sitä kaksi päivää. Katsotaan mikä on tänään tuomio kun toisen kerran tullaan neuvolasta kylään. Sanattoman viestinnän merkityksestä puhutaan paljon. Kuinka paljon mahtuu yhteen katseeseen, kun anoppi tarkastaa vauvan ihon, huomaa nivustaipeet ja kääntyy katsomaan silmiin. Tästä aiheesta voisi joku tehdä vaikka pienen tutkimuksen.

Mitään järkevää pesupistettä ei ole huushollissa vieläkään. Tarvitsisi teurastajan essun ja kumpparit, ettei suihkun hanan alla pestessä kastelisi itseäänkin kokonaan. En halua miettiä mitä jäänteitä suihkuhuoneen lattialle jää pesujen jälkeen. Tervetuloa vaan lapsisaunaan kaikki tutut ja ystävät, kirjaimellisesti!

Ilmakylpy on kaunis ilmaisu sille, että lapsi hengailee hetken ilman vaippaa. Kuulostaa idylliselle ja toimivalle. Todellisuudessa etsit kuumeisesti jotain muovista hurstia, jonka voisi laittaa viimeiseksi puolustusrintamaksi  estämään vuodot sänkyyn. Sen pitäisi olla semmoinen pressujen Helmin syvänne, jos olette sormusten herranne lukeneet. Tätä merkittävää roolia toteuttamaan tuli valittua uuden tyynyn suojapussi. Sen päälle pyyhettä, vauva siihen nukkumaan ja päälle vielä lisää pyyhettä, ettei peitto sitten ryvety. Pitäis olla lämmintäkin ettei penska palellu. Ilmakylpy käytännössä tarkoittaa sitä, että lapsi paskoo alleen kaksi kertaa kahden tunnin aikana. Mahtaa olla hyvät ilmakylvyt.

Miltä äitiys tuntuu. En minä tiiä. Sen voin kertoa, että aiemmin kymmenen miljoonan euron bisnestä pyöritellyt nainen kokee tehneensä suoranaisen uroteon, jos on saanut kahteentoista sapuskan raksamiehelle pöytään. Ja kun otetaan huomioon vielä se, että ruokaa ei tarvitse laittaa kuin niinä päivinä kun minun isäni on hirvimetsällä. Muutoin isä huolehtii kämpän lämmityksestä ja ruoasta. Ja käyttää terroristiakin pihalla. Minulla ei ole asiaa sitä käyttää ulkona. Meillä koiran koulutus jätettiin tekemättä ja kaveri tempoo flexin päässä monesti siihen malliin, että vois kai pakki revetä äkkirysäyksessä. Ei viiti ainakaan kokeilla.

Parisuhteella on iso merkitys jaksamisessa. Sitä korostettiin joka pamfletissa ja seinäjulisteessa matkan varrella. Keskustelin tuttavani kanssa kokemuksista. On isiä, jotka laittavat äidin yöpuvussa pakkaseen keskellä yötä rangaistukseksi jostain. Minä niin ymmärrän. Meillä tuore isi ei perkele millään muistanut sairaalassa laittaa vessanpytyn rengasta alas! Ja täällä kotona jättää ruoka-astiat pöytään muiden pois korjattavaksi.

Ai niin. Sitten se kaikkein tärkein asia. Paino on lähtenyt laskemaan kohisten. Anoppikin huomasi. Oli ihmetellyt sairaalassa että jäikö mun mahaan toinen vauva kun on niin iso. Onneksi ei sanonut ääneen. Puolentoista viikon kohdalla kiloja oli kuusi enemmän kuin ennen raskautta. Nyt niitä on kaksi. Tähän on yksi syy. Keskuskeittiö valmistaa näin parhaaseen hirviaikaan lukuisia herkkuja. Kuten keuhkopaistia.

Kuvassa liotuksen jäljiltä verisiksi jääneet keuhkonpalat. Nämä menevät Rehtorin kuppiin.

Ei pitäis olla valittamista. Mutta.

Valitan, siis olen. 

René Descartesia mukaillen. Vuoden siivooja.