sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Tuutulauluja

Yksi suosikkibloggaajistani, Pekka, on myös äskettäin lisääntynyt. Hän kirjoitti tuoreimmassa postauksessaan tuutulauluista. Tai tarkemmin niiden valikoiman ohuudesta. Hän ratkaisi asian laulamalla infantilleen mm. Johnny Käteistä.

Tästä inspiroituneena jaan Vuoden Siivoojan tuutulaulun, jota voitte vapaasti hyödyntää ipanoidenne ja lapsenipanoidenne kanssa. Toivottavasti arvostatte evankelisluterilaista sovitusta. Laitoin kerralla purkkiin koska olen myös äärettömän lahjakas laulaja.




Ei tällä erää muuta.


9 kommenttia:

  1. Kun jälkikasvu puuttuu, niin kokeilin itseeni. Tehos heti. Kävin tarkistamassa vieläkö pakkasessa on valmispitsoja odottamassa anjovis kapris täytettä.

    VastaaPoista
  2. Mä olisin niin kaivannut sua elämääni yksitoista vuotta sitten. Jouduin silloin tyytymään mummilta opittuun vollotukseen. Ei ihme, että lapsi ei ikinä meinannut nukahtaa.

    VastaaPoista
  3. Luulin, että oma lapsuuteni oli erikoinen, mutta kyllä se taisi sittenkin olla ihan normisettiä.

    T. Turkulainen

    VastaaPoista
  4. Kyllä olet. Lahjakas. Ainakin jossain, ellet laulamisessa.

    VastaaPoista
  5. Puolisollani on nukahtamisvaikeuksia. Käytän tätä häneen, jos sopii?
    Itsehän nukahdan usein jopa kesken lauseen.
    TÄÄ ON LOISTAVA. Seuraava Voice of Finland -voittaja.

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva tietää että joku muukin on kuullut kyseisen äärimmäisen hyvän kappaleen, meillä jopa teinitkin :D mutta nyt tuli tuutu-laulu versiona ekaa kertaa vastaan. Lahjakasta!

    VastaaPoista