sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Korkeakulttuuria ja kuuskymppisiä

On ollut juhlava viikonloppu. Perjantaiksi oli sovittu työkaverin kanssa kouluttautumisiltapäivä eli digitalisaatioon ja johtamiseen liittyvä seminaari ja sen päälle Kuopio Tanssii ja Soi 2016 -gaalailta musiikkikeskuksella. Tanssiesitys tarjosi läpileikkauksen festivaalista. Olihan siinä pariksi tunniksi ihmeteltävää, kun aikuiset ihmiset ryöjäävät lattialla. Upeimmat elämykset minulle henkilökohtaisesti tarjoili balettiesitys, jonka aikana hämmästyin siitä miten valtavan tiukkoihin housuihin miehen saa tungettua ja modernimpi numero, jossa juopunutta esittävä nainen heitti paidan pois, torotti siinä rintaliivisillään ja työnsipä vielä toisen kätensä housuihinsa.

Ja Jormahan oli aivan upea välispiikeissään.



Gin-gin.

Korkeakulttuurin parista oli hyvä luikkia takaisin kaltaisteni joukkoon, muaseuvvulle huomattavasti vapaamuotoisemman ilkamoinnin pariin. Piiparinen oli esittänyt meille kutsun tulla mukaan hänen 60-vuotisjuhlaansa. Mietimme kuumeisesti, mitä voisi hankkia miehelle, jolla on kaikkea. Sitten välähti. Hänellähän ei ole enää kukkoa! Hartaimmat fanit tuntevat tarinan Kyöstistä, ne jotka eivät, voivat luntata tiältä.

Aateekoon ja intternetin aikakaudella kukko löytyi helposti ja vaivattomasti tori.fi:stä. On upeaa viedä kypsään (fyysiseen) ikään ehtineelle herrasmiehelle uusi pahoinpitelijä.

Piiparinen on tunnetusti suuri kielimies ja kun hän tajusi, että olivat "vittu kukon ostaneet", hän tuumi, että kukon pitäminen oli ollut hänelle semmoinen Once upon a time -kokemus. Ymmärtäähän tuon.


Kyösti Kakkonen




Juhlakalu munien kopeloinnissa



Millaista on viettää juhlagaala kuuskymppisten mukana? No aivan upeaa. Ne ei oikeastaan eroa puolta nuorempien kekkereistä kuin sillä tapaa, että kuuskymppisten on vain astetta hankalampi päästä ylös, jos menevät lattialle istuinpaikkojen puutteessa lukemaan karaokelistoja tai jos sattuvat esimerkiksi kaatamaan 10-senttisestä vuolukivestä tehdyn karaokelaitepisteen ja itsensä siinä mukana. 





Karaoke-esitysten välispiikkien mestaristaitojen hioutuminen edellyttää kokemusta, jonka vain vuosikausien karaokeisännöinti voi ihmiselle kehittää. Oma suosikkini oli kohta, jossa Piiparinen juonsi, että seuraavaksi Miina Orvokki laulaa Eron hetki. Yhdessä nurkkauksessa koettiin tässä kohtaa pohjoissavolainen versio cocktail-ilmiöstä ja herättiin huutamaan, että vittu minä vielä kottiin lähe!

Siinä kello jallun ja konjakin jälkeen juhlakalu sai upean ajatuksen. 60-vuotisjuhlahaastattelu olisi laadittava. Enpä ihan heti tiennyt mihin oratoriseen ilotulitukseen ja sen epätoivoiseen dokumentoimisyritykseen joutuisin. Tyypillinen vastaus oli sellainen jolla oli alku, kestona 4 - 5 minuuttia ja ei tiettävästi loppua lainkaan. Kysymyksiä esitti juhlaväki ja yritin poimia olennaiset.

Mikä on parisuhteen merkitys kuusikymppisenä?
Piiparinen:  Vaimolla on paljon ajatuksia. Tosi paljon ajatuksia. Mulla kyllä niitä on enemmän ja emännällä ne ussein katkii.

<kysymys toistetaan>

Vaimo:  "Meillä on niiiin huippu.."
Piiparinen: "Shut up. Meidän suhde, voi helvetti se on hyvä. Jos emäntä kertoo siitä, luultavasti huomenna ei harrasteta seksiä. Emännällä on pöksyt, ne on semmoset mustat ja jos ei oo jollain kaverilla. Jos vaimo on pikkareissa ja oottaa sillä tavalla mustissa pikkareissa, mä veikkaan että ois neljäkymppiset.
Vaimo: "Musta se ei mee oikein, että sä yksinään kerrot tätä tarinaa."
Piiparinen: "Parisuhde on kuin kismet, niin hyvä ettei sanotuksi saa. No ei sillä tavalla, otetaan takaisin."

<haastattelija keskeyttää vastausprosessin, koska selkeitä lauserakenteita ei enää asian ympärille muodostu>


Sinulla on monia huimia seikkailuja. Mikä on seuraava?
Piiparinen: "En tiiä mikä se on, jos tietäisin niin eihän se ois suurin seikkailu."
<välikommentti: upean savolainen vastaus>


Mitä haluaisit haaveissasi tehdä?
Piiparinen: "Mulla on haave ja mä tiedän, että teen sen. Kaks, kolome vuotta etteenpäin on muualla kuin Suomessa ja ostan osakkeen. Luultavasti Portugalista. Jos emäntä ei tuu perässä niin so  what."


Lähetäänkö Saarenmaalle sikametälle?
Piiparinen: "Ihan millon vaan!"
Kysyjä: "Elokuussa?"
Piiparinen: "No ei."


Väliohjelmanumerona haastattelualueelle saapuu herrashenkilö, joka ilmoittaa lähtevänsä tästä Mustinmäkkeen hiippailemmaan. Kysyttäessä millä kyyvvillä hän meinois lähtee, mies vastaa että en minä tiiä. Tässä kohtaa harhautusliikkeenä selitetään samaiselle miehelle haastattelutilanteen taustat ja pyydetään esittämään oma kysymys Piipariselle. Ilahduttava kysymys raikaa kesäillassa:


Ootko saanu pillua?
Piiparinen: Emännältä oon suanu niin paljon pillua, että tarviin kuulolaitteen.


Kylmin paikka missä oot ollu? Milloin on paleltanut eniten?
Piiparinen (katsoen samalla erästä ystäväänsä): "Oliko se ku sinä sammuit... *röhönaurua* ...vai minäkö se olin? Muistin että Aapeli (nimi muutettu) sammu saunaan mutta minähän se olin!

<Kysymys toistetaan selvyyden vuoksi, kyse on siis kylmästä ja vastaus lähti rakentumaan saunan ympärille>

Piiparinen: "Ei, se sauna oli lämmin! Niinku tunnelmaltaan ja olikohan koirakii lauteilla. Se sano vuh. Både och!"


Mikä on ollut jännittävin tilanne, johon olet joutunut?
Piiparinen: "Kerronko minä. Terohan (nimi muutettu) ei käytä silleen niinku tuota jalaka.. niinku sukkia. Teron kanssa satuttiin, kun oltiin nuoria, ja se oli kiinnostunut naisista ja minähän en ollu, niin Tero oli että nää naiset viiään meille ja niinhän ne vietiin ja Piiparisen äiti sanoi, että mikä silli tiällä haisoo. Kerran oli Teron kanssa hehkuvat naiset. Hehkuvan naisen veti saunan lauteille.
Tero: "No sillä naisella oli moonikset ja äitis sano, että pittää se sauna pestä."


Ystävän muistelo #1 Piiparisesta
Piiparisen kanssa oltiin kotona nuorina poikina ja päätettiin karata. Oltiin 14-15-vuotiaita. Piiparisen kotoa otettiin lenkkimakkara ja Valmet 565, jotta päästään Kuopioon. Minä istuin siivellä ja mikä tulloo se iso tie, siitä päästiin muutama sata metriä ja tuumattiin että näläkähän tässä on. Meillä oli vakaa tarkoitus, että karataan. Ei päästy ku 8 kilometriä ja järven rannalla paistettiin makkarat.


Ystävän muistelo #2
Oltiin vähän varttuneempia. 17 tai 18. Eiku 16 tai 17. Manulla oli hyvät tanssit ja oltiin että vittu sinne männään. Oli hyvät viilingit ja sitten kävi että tanssit loppu ja ei ollu kyytiä kottiin. Olihan siitä 45 kilometriä pihhaan. Oltiin että männään Heikin kievariin ja välillä oli lato, mutta siellä tuli kylymä. Kievarille lopulta piästiin ja sieltä ajovat meidät vittuun. Taksi toi meijjät melekein Räsälään. Aamuyöllä kuudelta oltiin pitkällä suoralla ja minä kävellessä nukahin ja kuavuin ojjaan. Ihan tosi. Piiparinen oli mulle että mitä vittua. Me poltettiin sanomalehtiä ku oli niin vitun kylymä. Muistan vielä mikä ilo tuli kun löydettiin se sanomalehti. Piästiin Piiparisen luo ja sen äiti kysy onko teillä näläkä, outtako mittään syöneet. Ajoin mopolla siitä sitten vielä pihhaan.




Upea haastattelu. Kerrassaan ikimuistoinen. Tai no, veikkaan että se oli pelkästään minulle sitä, koska kaikki muut olivat hyvässä pierussa. Mutta näin moternilla aikakaudella saatiin nämäkin helmet tarinat talteen.

Aamuyön mittaan juhlaväki alkoi purkautua karaokemutterilta takseihinsa ja sain vielä siitä tilanteesta viimeisen ilahduttavan kommentin napattua.

Mies A huutelee miehelle B: "Kaks naista ootteloo sua."
Mies B: "Minä luulen, että niitä on enemmännii."



Loppuun vielä lyhyt tutkielma alkomahoolin vaikutuksista karaoke-esiintymiskyvykkyyteen.

Alkuillan näyte:





Aamuyön näyte:






Kiitos isännälle, emännälle, juhlaväelle. Ois voinu tylsemminkin lauantai-illan viettää! Leukoihin koskoo ku hampaita nauratti niin.


9 kommenttia:

  1. Hihhihhihh... Näin ulko-pohjoiskarjalaisena ja muutaman vuoden Kuopiossa asuneena voin vain sanoa että olet onnistunut vangitsemaan itä-suomalaisen tilanteen ja sen tunnelman mestarillisesti. Menee luokkaan tsehovilainen novelli, arvosanana 10 +. Plussa Kyösti Kakkosesta :D.

    Ps. jos raskausaiheiset blogit kiinnostaa, tässä mun: http://www.lily.fi/blogit/mina-0

    VastaaPoista
  2. Tää oli viikon pelastus! Luin myös jutun Kyösti ykkösestä ja nauroin itteni tärviölle :).

    VastaaPoista
  3. *Repee totaalisesti*;D

    VastaaPoista
  4. :D :D En kestä noita karaokevideoita, niin jäätävää tulkintaa! :D Kiitos taas kyyneleet silmiin nostaneista nauruista!

    VastaaPoista
  5. Ei hyvvee päevee mitkä kinkerit nuo 60-v juhlat :D Oman kokemuksen mukaan nuo 60+ ikäiset on niin kovia juhlimaan, että pesevät meidät nelikymppiset mennen tullen, näin ainakin meidän suvussa... Ei semmosia kinkereitä oo ollu etteikö suvun vanahimmat oo bilettäneet aamuun asti ja vielä seuraavan päivänkin. Jotkut on jopa jatkaneet viikkosotalla - ja sitten onnii mänty lanssilla Kysiin o.O

    VastaaPoista
  6. Hervotonta, kyllä savolaasuus on sentään iloinen asia. Itse nain savolaiseen sukuun ja ekan 10 vuotta meni shokissa, mutta nyttemmin uon tottunna.
    Iloisista asioista puheen ollen, aivan valtavasti onnea odotuksen johdosta

    VastaaPoista
  7. Odotan innolla mitä hyvää Kyösti kakkosesta tehdään.. ;) ;)

    VastaaPoista
  8. Minä niin haluan tuommoset kuuskymppiset! :D Mahtavat peijaiset!

    VastaaPoista